Näitä kun lukee, en ymärrä enää mitään... Ihmiset pettää toisiaan niin paljon kuin ehtii. Toiset katuu tekosiiaan, puolisot vihaavat toisiaan ja ovat pettyneitä toisiinsa. Toiset taas jatkavat eteenpäin "virheämmillä" laitumilla, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, tai ainakin ei kauhean suurta kolahdusta sielu saaneena.
Tuntuu jotenkin kyllä tosi pahalta.
Miksi sitä tässä ihmettelen, niin siksi, kun itse en ole onnistunut löytämään sitä "oikeaa" eron jälkeen vielä. Ja ihmettelen, että miksi tälläinen "tavallinen" suomalainen ja uskollinen 45 mies ei löydä itselleen enää elämänkumppania? Muutamia ehdokkaita on ollut, joku "suhteenpoikanenkin", mutta jostainsyystä ne eivät vain ole edenneet alkua pidemmälle. Syytä miksi ei,, olen viimeaikoina todella pohtinut ja "yrittänyt" ainakin mennä myös itseeni, josko se vika löytyisi sieltä. Ja onhan sitä tullut käytyä myös "ammattiapua" hakemassa ja sitä näkökulmaa etsimässä.
Ja uskokaa tai älkää, kuulin nyt perjantaina, kun kerroin että ei löydy sopivaa vaimoehdokasta, sellaisenkin teorian kaveripiiristä että nykyään " ei ne meidän ikäiset naiset halua enää vaimoiksi".
Koskaan en ole puolisoani pettänyt, eikä ole edes mielessä käynyt.
Olisi vain niin mukavaa saada vielä vanhoillepäiville jotain pysyvää ja vakaata suhdetta aikaiseksi. Sillä sen olen huomannut että "naisiahan" saa, jos haluaa. Minä vaan en halua.Haluan vaimon, elämän kumppanin, jotain todella pysyvää. Mutta ei se vaan olekkaan enää niin helppoa.
Se mitä alussa en ymmärtänyt oli se, että miksi ihmeessä ihmiset sössii suhteensa näin pettämällä puolisoitaan. Kuka voittaa ja mitä?? Sillä minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei tää yksin eläminenkään niin herkkua ole, ainakaan pidemmänpäälle...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun luin tuon vuodatukseni, niin tuli vielä jatkoksi mieleen, että jos, jos mä en olekkaan "sopivaa" mies ehdokasainesta.
Pidän koti illoista, siellä on mukava puuhailla yhdessä, tehdä ruokaa ja viettää aikaa. Pidän tanssimisesta ja on mukava kerran,kaksi kuukaudessa käydä parketilla pyörähtelemässä. Lapsiakin on, eikä lisää ole tarkoitusta enää tehdä..
Kaikki pitäisi jollain tavalla olla siis "hyvin".
Mut,, ei.
Sori vaan kaikille joidenka mielestä tää kuuluisi tuonne "parisuhdepalstalle" niinkuin varmaan kuuluisikin, mutta tää "uskottomuus" kolahti jotenkin vain niin perkeleesti.....
siihen joukkoon: hyvät miehet.
sinunlaisesi miehen varmasti jokainen nainen haluaisi.toivon sinulle hyvää ja onnellista elämää! löydät aivan varmasti oikean naisen!