Tarvitsisin ulkopuolisen ihmisen neuvoja tässä seuraavassa asiassa, koska itse en ole täysin varma, reagoinko liikaa, tai onko asiassa loppujen lopuksi kysymys mistään suuremmasta.. Kiitos jos jaksatte lukea tän ja vastata:)!
Eli: minulla on paras ystävä, jonka kanssa ollaan oltu ystäviä jo ala-asteelta lähtien. Vielä yläasteellakin kävimme toisillamme yötä ja vietimme aikaa paljon yhdessä, melkein kaikki viikonloput. Sitten minä aloin seurustelemaan. Jaoin aikani (ainakin omasta mielestäni) tasapuolisesti kaverini ja poikakaverini kesken. Tosin kasilla (aloin seurustelemaan seiskalla) ystävystyin poikakaverini kautta erääseen poikaan, joka huomasi, etten ole kovin vahva persoona ja käytti sitä hyväkseen leikkimällä eka ystävääni ja sen jälkeen hän yritti pilata minun ja poikakaverini välit valheilla ja pakotti minut joka paikkaan mukaan, johon hänkin oli menossa. Silloin paras ystäväni jäi vähemmälle huomiolle. Olen tajunnut sen vasta nyt, koska vasta lähiaikoina olen tajunnut, että tämä poikakaverini kaveri, joka minua "pompotteli", ei ole täysin mieleltään terve. Luulin että vika oli minussa. Tämän pompottelun jälkeen viimeisetkin itsetuntoni rippeet karisivat, ja paras ystäväni sai koko ajan kuulla kuviteltuja luulojani (esim. Mä oon varmasti tehny kaikille jotain pahaa ja kaikki vihaa mua.). Pääsin siitä joskus ysillä irti. Missään vaiheessa en hylännyt ystävääni, vaikka emme ihan niin paljoa kuin ennen aikaamme yhdessä viettäneet.
Ysillä ystäväni alkoi seurustelemaan. Tiesin toki alussa, että minä jään nyt vähäksi aikaa "paitsioon". Tai luulin niin. Mutta kävikin niin, että hän ei kerennyt nähdä minua juuri yhtään.Hänen poikakaverisa on niin ihana, ja hän viettää aikansa tämän ja poikakaverien ystävien kanssa, eikä kutsu minua ikinä mukaan. Minä ja muut kaverini yritimme saada parasta ystävääni mukaan illan viettoihin, mutta hän ei suostunut. Kuukaus toisensa jälkeen kysyimme ja pyysimme (olemme nyt lukion toisella) muuta nyt emme enää jaksa kysyä.Hänen poikakaverinsa vei voiton. Ensin olin todella vihainen (sisäisesti), mutta sitten aloin ajattelemaan, että onko minulla oikeus suuttua, se vain nyt meni näin ja liikun v-loput muiden kaverieni kanssa. Nyt lukion toisella ystäväni sai uuden kaverin. Paras ystäväni lähettelee minulle kyllä textareita, että oot mun paras ysti jne., mutta ei "kerkeä" näkemään minua. Uusi ystävä kyllä saa olla heillä koko päivän koska paras ystäväni "ei kehtaa sanoa, että hänen on pakko mennä". Minulle hän kyllä "vihjaisee" pari tuntia nähtyämme, että voisin kohta vaikka mennä (ei tietenkään suoraan,vaan esim. mun täytyy mennä saunaan). Minulla ei ole muita ystäviä, muutama kaveri kyllä, joten tämä menetys tuntuu minusta tosi raskaalta. Mietin vain, olenko turhan vaativa, onko minussa se vika? Tämä ystävni uusi ystävä ei missään nimessä ole ongelma, vaan se, että hänelle parhaalla ystävälläni on aikaa, mutta ei minulle. En ole tohtinut puhua ystävälleni asiasta, koska en tiedä, reagoinko liikaa ja pahoitanko turhaan ystäväni mielen. Ja jos itse olen "suuttunut", ystäväni reagoi suuttumalla takaisin, eikä hän voi ajatella, että hänessä olisi vikaa. Minulla on kyllä muutama kaveri, ja vaikka tiedän, etteivät he kertoisi kenellekkään, vaikka puhuisin tästä heille, en kuitenkaan halua puhua parhaasta ystäväsäni "pahaa" selän takana, siksi kysyn täällä mielipidettänne.
Joskus perustelen vihaani sillä, että minä annan kaverilleni kyllä aikaa ja huomiota, ja seurustelen edelleen saman pojan kanssa. Kaverinikin seurustelee sen pojan kanssa edelleen, johon ysillä rakastui. En tietenkään voi olla naiivi ja sanoa, että jos mä teen sille näin niin sen pitäis tehä samalla tavalla mulle. Silti sattuu ja epätietoisuus painaa. Jos kerran olen jäänyt lähes täysin vaille huomiota, pitääkö minun sietää tällaista? Asia olisi eri, ellei ystäväni textaisi minulle, että oon sen bestis jne.
Eli: minulla on paras ystävä, jonka kanssa ollaan oltu ystäviä jo ala-asteelta lähtien. Vielä yläasteellakin kävimme toisillamme yötä ja vietimme aikaa paljon yhdessä, melkein kaikki viikonloput. Sitten minä aloin seurustelemaan. Jaoin aikani (ainakin omasta mielestäni) tasapuolisesti kaverini ja poikakaverini kesken. Tosin kasilla (aloin seurustelemaan seiskalla) ystävystyin poikakaverini kautta erääseen poikaan, joka huomasi, etten ole kovin vahva persoona ja käytti sitä hyväkseen leikkimällä eka ystävääni ja sen jälkeen hän yritti pilata minun ja poikakaverini välit valheilla ja pakotti minut joka paikkaan mukaan, johon hänkin oli menossa. Silloin paras ystäväni jäi vähemmälle huomiolle. Olen tajunnut sen vasta nyt, koska vasta lähiaikoina olen tajunnut, että tämä poikakaverini kaveri, joka minua "pompotteli", ei ole täysin mieleltään terve. Luulin että vika oli minussa. Tämän pompottelun jälkeen viimeisetkin itsetuntoni rippeet karisivat, ja paras ystäväni sai koko ajan kuulla kuviteltuja luulojani (esim. Mä oon varmasti tehny kaikille jotain pahaa ja kaikki vihaa mua.). Pääsin siitä joskus ysillä irti. Missään vaiheessa en hylännyt ystävääni, vaikka emme ihan niin paljoa kuin ennen aikaamme yhdessä viettäneet.
Ysillä ystäväni alkoi seurustelemaan. Tiesin toki alussa, että minä jään nyt vähäksi aikaa "paitsioon". Tai luulin niin. Mutta kävikin niin, että hän ei kerennyt nähdä minua juuri yhtään.Hänen poikakaverisa on niin ihana, ja hän viettää aikansa tämän ja poikakaverien ystävien kanssa, eikä kutsu minua ikinä mukaan. Minä ja muut kaverini yritimme saada parasta ystävääni mukaan illan viettoihin, mutta hän ei suostunut. Kuukaus toisensa jälkeen kysyimme ja pyysimme (olemme nyt lukion toisella) muuta nyt emme enää jaksa kysyä.Hänen poikakaverinsa vei voiton. Ensin olin todella vihainen (sisäisesti), mutta sitten aloin ajattelemaan, että onko minulla oikeus suuttua, se vain nyt meni näin ja liikun v-loput muiden kaverieni kanssa. Nyt lukion toisella ystäväni sai uuden kaverin. Paras ystäväni lähettelee minulle kyllä textareita, että oot mun paras ysti jne., mutta ei "kerkeä" näkemään minua. Uusi ystävä kyllä saa olla heillä koko päivän koska paras ystäväni "ei kehtaa sanoa, että hänen on pakko mennä". Minulle hän kyllä "vihjaisee" pari tuntia nähtyämme, että voisin kohta vaikka mennä (ei tietenkään suoraan,vaan esim. mun täytyy mennä saunaan). Minulla ei ole muita ystäviä, muutama kaveri kyllä, joten tämä menetys tuntuu minusta tosi raskaalta. Mietin vain, olenko turhan vaativa, onko minussa se vika? Tämä ystävni uusi ystävä ei missään nimessä ole ongelma, vaan se, että hänelle parhaalla ystävälläni on aikaa, mutta ei minulle. En ole tohtinut puhua ystävälleni asiasta, koska en tiedä, reagoinko liikaa ja pahoitanko turhaan ystäväni mielen. Ja jos itse olen "suuttunut", ystäväni reagoi suuttumalla takaisin, eikä hän voi ajatella, että hänessä olisi vikaa. Minulla on kyllä muutama kaveri, ja vaikka tiedän, etteivät he kertoisi kenellekkään, vaikka puhuisin tästä heille, en kuitenkaan halua puhua parhaasta ystäväsäni "pahaa" selän takana, siksi kysyn täällä mielipidettänne.
Joskus perustelen vihaani sillä, että minä annan kaverilleni kyllä aikaa ja huomiota, ja seurustelen edelleen saman pojan kanssa. Kaverinikin seurustelee sen pojan kanssa edelleen, johon ysillä rakastui. En tietenkään voi olla naiivi ja sanoa, että jos mä teen sille näin niin sen pitäis tehä samalla tavalla mulle. Silti sattuu ja epätietoisuus painaa. Jos kerran olen jäänyt lähes täysin vaille huomiota, pitääkö minun sietää tällaista? Asia olisi eri, ellei ystäväni textaisi minulle, että oon sen bestis jne.
Vastaukset 4
Vanhimmat
HANKI ELÄMÄ!!!!
teit itse jo valintasi aikoinaan. tietty se kostautuu.
Olette olleet lapsesta asti ystäviä ja lapsena ystävyys on erittäin tiivistä yhteydenpitoa. Ikää kun tulee lisää ja elämäntilanteet muuttuvat, niin on täysin luonnollista, että yhteydenpito ei jatku samanlaisena kuin lapsena tai nuorena. Tiivis yhteys voi olla henkiselläkin tasolla, vaikka toisinaan olisi kuukausikin, ettei toisesta kuule yhtään mitään. Ystävyys on enemmän sitä, että ei unohda toista ihmistä, vaikka ei välttämättä jaksaisikaan joka hetki olla niin intensiivisesti yhteyksiä pitämässä.
Elätte molemmat aikuistumisen kynnystä ja olette lapsen elämän jättämässä taakse. On myös tärkeää itse yksinänsä miettiä, että ystävyyskin sopeutuisi tähän muuttuneeseen ja edelleen muuttuvaan tilanteeseen, ettei ystävyys tulisi rasitteeksi ja jonkinlaiseksi epäterveeksi velvoitteeksi.
Anna aikaa itsellesi ja ystävällesi, yritä keskittyä enemmän omaan elämääsi ja anna ystäväsikin keskittyä omaan. Tulet huomaamaan, että pieni etäisyys tekee hyvää ja saa tuntumaan toisen oikealta ystävältä, vaikka tällä hetkellä ehkä elämänmuutoksien myös tulleiden rösöjen varjot häiritsevätkin.
Tärkeintä on, että pidät häntä sydämessä asti ystävänä, etkä unohda pidemmistä hiljaisuuden jaksoista huolimattakaan. Aikuisiällä on varsin normaalia, että kaiken elämän keskellä hetket ystävien kanssa jäävät huomattavasti vähemmälle kuin nuorella iällä.
Jos sinusta tuntuu, että koet ystävyydessä olevan sellaisia asioita, mitkä ovat kiusallisia, niin ei ole väärin vaikka jättäisit ystäväsi kokonaan omaan elämäänsä. Onko ystävä vain hirveän itsekäs kun tekee noin, mutta ei ole kuitenkaan oikeasti kiinnostunut? Kauniskaan puhe ei auta mitään, jos se ei näy ystävyydessä tai tekojen tasolla missään. En käske ketään hylkäämään ystäväänsä, mutta joskus on syytä punnita, mitä ystävyys tällä hetkellä tarkoittaa.
Vaikka sanottaisiin mitä hyvänsä kauniita asioita ja läheteltäisiin viestejä, niin voit itse kuitenkin arvioida mitä teet ystävyydellä, joka ei ole hänelle ollenkaan tärkeä. Siinä voi käydä vain niin, että ystävä alkaa vain pompottelemaan sinua. Ja kun kasvat vanhemmaksi, huomaat itse minkä arvoisia ihmisiä sellaiset ystävät oikeasti ovat, jotka kuitenkaan mitenkään eivät ole elämässäsi, etkä sinä ole heidän elämässään mitenkään, eivätkä halua edes yrittää olla. Se ei välttämättä kuitenkaan riitä, että saa tekstarin kerran kuussa.
Mieti myös mitä menetät, onko ystävä oikeasti ollut niin hyvä ystävä vai menetätkö vain haaveen, minkälainen hän olisi voinut olla ja voisi olla.