Missä voi olla vika, kun tavallinen, 28-vuotias mies ei näytä kelpaavan yhtään kenellekään? Ymmärtäisin, jos olisin jotenkin selvästi normeista poikkeava, mutta kun olen varmasti niin tavis kuin ihminen vain voi olla. En komea en ruma, en pitkä en lyhyt, en lihava en laiha, en ujo en äänekäs, en pukeudu yli enkä ali... Siis tosiaan olen NIIN tavis kuin voi olla. Enkä silti kelpaa. En ole edes saanut treffejä aikaiseksi, seurustelusta tai seksistä nyt puhumattakaan. Joko tulee pakit heti, tai sitten saa kuulla että kaverina voi lähteä...???? Tähän saakka olen vielä uskaltanut kuitenkin kysyä, mutta pikkuhiljaa huomaa, että alkaa tulla jo kynnystyä edes kysyä ketään tyttöä mihinkään. Siitä, että joku kysyis joskus mua ulos, en ole edes haaveillut enää vuosiin. Joskus olin niin rikki, että kysyin yhdeltä kaverilta, onko mussa oikeasti jotakin vikaa, mutta ei sekään keksiny mitään. Sanoi, että kaikki yhteiset kaveritkin on joskus ihmetelly, miksi mulla ei oo ketään. No ei kai ole, kun ei kukaan halua tutustua.
Tulee olo, että pakko olla jotakin oikeasti vikaa itsessä, mutta kun en tosiaan keksi YHTÄKÄÄN syytä. Tiedän kyllä että laatu ratkaisee tässäkin asiassa, mutta en ymmärrä miten voin olla NIIN huono, ettei KUKAAN IKINÄ ole lähtenyt eikä näköjään varmaan edes lähde mun kanssa mihinkään. Jos olisin idiootti, tai mulla olis pakkoliikkeitä, tai olisin mykkä tai en osais hillitä juttujani, siis mitä tahansa, vois ymmärtää tällaisen... Mutta kun ei... Sitä alkaa vähitellen tulla tosi surulliseksi vain, kun alkaa miettiä ettei tosiaan kelpaa kenellekään. Eikä edes tajua, miksi. Hitto, hampaatkin osaan pestä!
Kommenttia, please! Onko ketään toista, joka olis kokenu jotain samaa, tai olis samassa tilanteessa?
Tulee olo, että pakko olla jotakin oikeasti vikaa itsessä, mutta kun en tosiaan keksi YHTÄKÄÄN syytä. Tiedän kyllä että laatu ratkaisee tässäkin asiassa, mutta en ymmärrä miten voin olla NIIN huono, ettei KUKAAN IKINÄ ole lähtenyt eikä näköjään varmaan edes lähde mun kanssa mihinkään. Jos olisin idiootti, tai mulla olis pakkoliikkeitä, tai olisin mykkä tai en osais hillitä juttujani, siis mitä tahansa, vois ymmärtää tällaisen... Mutta kun ei... Sitä alkaa vähitellen tulla tosi surulliseksi vain, kun alkaa miettiä ettei tosiaan kelpaa kenellekään. Eikä edes tajua, miksi. Hitto, hampaatkin osaan pestä!
Kommenttia, please! Onko ketään toista, joka olis kokenu jotain samaa, tai olis samassa tilanteessa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ihmettelee että miksi kohtalaisen hyvännäköinen, asiansa hoitava, kilttiluonteinen, iloinen ja sosiaalinen nainen kelpaa tavallisille nykymiehille vain pantavaksi ? Kaveritkin ihmettelee samaa.
Pitäisi saada kasaan "tosissaan olevien foorumi" etteivät kaiken maailman seikkailijat ja salarakasta etsivät roistot pilaa vakavissaan kumppania etsivien mestoja !?
Aikakin mulla on naisystävä, joka on jopa ihan siedettävän näköinen. Siis ystävä, emme harrasta mitään halailua enempää. Hän on siinä mielessä hyödyllinen että konsultoin häntä ihmissuhdeongelmia kohdatessani, jos tunnen etteivät omat kykyni riitä. Useimmat miehet ovat pönttöjä, kun eivät hommaa ystäväksi naisasioiden asiantuntijaa, naista. Pitäis hommata ehkä vielä toinenkin niin saisi vielä enemmän perspektiiviä. Ei se ystävyys tosiaan paljon ota mutta voi antaa runsaastikin. Tälläinen liittolainen kannattaa etsiä tietoisesti. Typerintä mitä voi tehdä on suostua sellaisen naisen ystäväksi, johon on rakastunut - sitä ei pää kestä.
Tulee heti mieleen, että tapaatko riittävästi uusia ihmisiä? Asutko jossain syrjäisellä alueella kenties? Oletko jo sillä asenteella tavatessasi jonkun henkilön, että tässä sitä taas kohta todistetaan kuinka en kelpaa taaskaan? Tuli vaan näin alkuun mieleen. Oletko koskaan seurustellut?
Vähän vaikea sanoa, ei siihen välttämättä mitään erityistä syytä ole. Et ehkä vaan ole sattunut tapaamaan elämäsi naista vielä, olethan sentään vielä nuori. Ei kannata heittää kaikkea toivoa romukoppaan vielä pitkään aikaan. Usein on myös niin, että kun on oikeen paineita jostain, niin silloin asia ei ota tapahtuakseen sitten millään. Jos koittaisit relata vain ja luottaa huomiseen.
Entä joku uusi harrastus, jossa voit tavata ihmisiä..?esim kuntosali. Naiset tykkää myös itsestään huolta pitävistä miehistä.
En keksi nyt enempää neuvoja, olen itsekin samassa veneessä.
Hyviä kysymyksiä.
En nyt niin syrjaisellä seudulla asu, kaupungissa kun olen tälläkin hetkellä. Kohta alkaa varmaan tulla asenteeseenkin vikaa, vielä olen kuitenkin mielestäni jaksanut ihan kohtuullisesti "yrittää". En kuitenkaan mitenkään yli, vaan ihan tavallisesti mielestäni.
Ja ei. Siis en tosiaan ole IKINÄ seurustellut. Ei onnistu, kun en pääse edes alkuun. Tarkoitan siis, että vielä koskaan en ole edes ollut ulkona yhdenkään tytön kanssa kahden... Varmaan käsittämätöntä (ainakin minusta, kun itseni tunnen ja tiedän), mutta surullisen totta.
Ja mitä itsestä huolehtimiseen tulee, niin olen kyllä ihan ok kunnossa. Tarkoitin vain alunperin sitä, että en ole bodari mutta en läskikään. Pikemminkin kai jäntevä, vaikka en mikään yletön lihaskimppu.
Sitä vain ihmettelen, että aina kun kysyn jotakuta ulos, tulee pakit. Joskus harvoin joku on kysynyt motiiveistani ja samaan hengenvetoon sanonut jotain tyyliin, kaverina voi lähteä... Aika masentavaa, ihan kuin olisin heti jotakin enempää vailla. Tuollaiseen olen sitten jo itse sanonut, että olisi ollut mukava tutustua, mutta jos heti alkuun täytyy rajoista puhua, niin tulee vähän outo olo...
Että silleen... Pakko pantata jossain, mutta ei hajuakaan, missä. Kaverit pitää kaverina ihan normaalisti, ei mitään hylkimistä tms. En vain näköjään kelpaa naisille. (Siis, joskus nyt edes syömään tai leffaan tai jotain... Huonommatkin näyttää seuraa löytävän. Tosin, toki en itsekkään ihan jokaisesta kuitenkaan kiinnostu.)
kannattaa unohtaa aivan kokonaan tuo mielikuva-asetelma, miten ajattelee ihmissuhdetteen syvyyttä mittaroida: outo-tuttu-kaveri-ystävä-sydänystävä-rakas.
Jos nyt huomaat pointin, niin uusi tuttavuus on aina outo ja mielestäni on todella positiivista, jos yleensä sanotaan, että kaveripohjalla treffaillaan. Se on enemmän kuin luonnollista näin, mutta nykyään se ehkä sanotaan usein ääneen. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä silloin on selvää, ettei se treffaaminen automaattisesti tarkoita mitään muuta kuin tutustutaan toisiimme.
Älä koskaan ajattele, että et siksi lähde treffeille, koska ne on kaverimielessä. Jos tätä kautta saat hyvän kaverin, ehkä ystävän, niin hänellä on varmasti muitakin kavereita, joihin sinulla on mahdollisuus hänen kanssaan tutustua. Siitä se alkaa tuttavien-kavereiden-ystävien verkko laajenemaan, ja on melkein varmaa, että jossakin hetkessä vain huomaa olevansa jonkun kanssa enemmän kuin ystävä.
Treffailua ei kannata ottaa pariutumisriitin kannalta liian vakavasti, mutta aina kannattaa ottaa treffikumppani vakavasti tilanteesta riippumatta, eli eritellä asiat toisistaan: treffit ja ihmiset.
Ok, ei pahalla mutta minä ja moni minun sinkkukavereista on sitä mieltä, että juuri tavallisuus on pahe miehessä. Se karsii jo melkein samantien sinut ja monet muut treffikumppanit pois. Esimerkiksi, jos katson treffi-ilmoituksia ja profiileita niin, jos ne alkaa sanoilla; Olen tällainen tavallinen suomalainen mies... niin en edes katso niitä. Tää on tosi paha, mut ihan tiedoksi vaan. Ja aatellen sitä, että jos tuleva mies/seurustelu kumppanini on tavallinen, niin siitä seurustelusta voi tulla juuri sitä tavallista, eli ei mitään kummempaa jännitystä. Jokaisesta ihmisestä löytyy aina jotain (toivon niin) erilaista/kiehtovaa, joten esittäydy niiden varassa tulevaisuudessa. Eiköstä juu, ja anteeksi vielä tämä minun kantani.
Tavalliseksi esittäytyminen on paha moka. Itse en miellä itseäni tavalliseksi - enkä tietenkään ketään tuttuanikaan - vaan omaksi persoonaksi. En siis pidä itseäni tavallisena, vaan ihan muut asiat määrittävät identiteettini. Oma mieheni ei ole tavallinen vaan oma itsensä. En haluaisi, että hän olisi omasta mielestään tavallinen, koska minulle hän ei sitä ole. Jos hän olisi mielestäni tavallinen, kuinka voisin häntä rakastaa? Eihän hän olisi mielestäni ainutkertainen yksilö, joka saa minut tuntemaan juuri näin?
Kuriositeettina vielä, että jos tavallisuus määritellään työssäkäynnin, sosiaalisten kontaktien ja mielekkäiden harrastusten mukaan olemme molemmat tavallisia. Kuitenkin toistemme silmissä ainutlaatuisia. Ja sehän se tärkeintä on!
Mulla on yks kaveri, kolmevitonen mies, joka ei ollu kai ikinä seurustellu (ainakaan vakavammin), ennen kun tapas nykyisen tyttöystävänsä. Se olikin sitten menoa kertaheitolla: nyt asuvat yhdessä ja kihloihinkin menivät jokin aika sitten.
Tääkin mies on ns. keskiverto suomalaismies: ei komea, ei ruma, vakituinen työpaikka jne. jne.
Että älä missään nimessä lannistu! Hyvää kannattaa odottaa ja se voi olla lähempänä kuin arvaatkaan!
Tsemppiä!
... se täytyy ainakin sanoa. Itte olisin varmaan aivan rikki, jos en olis koskaan naisseuraa saanut. Mutta, mutta:
Niin kauan kuin ei löydä sitä oikeaa, on jokseenkin sama vaikka on itsekseen. Näin minä ainakin ajattelen, useampia turhia suhteita kokeneena. Ainakaan sua ei työpäivän jälkeen odota kukaan vähemmän kiinnostava naishenkilö valmiina aloittamaan taas sen iänikuisen kitinän jostakin. Sekin syö miestä, usko pois. Tätä nykyä olen ihan rehellinen poikamies ja aion myös pysyä. Mukava tulla kotiin, kun on hiljaista. :) Tsemppiä sulle kuitenkin!
mulle tuli mieleen pari juttua. Ensinnäkin, ois kantsinut lähteä kaverina treffeille, koska siten olisit tutustunut naiseen ja saanut tuntumaa naisista. Sitä kautta oppii kuuntelemaan ja käsittelemään naisia. Eli ei se niin kauheeta oo, jos sulla olis nainen tai muutama kaverina. Sitä paitsi joskus kaveruussuhteet syvenevät ajan kanssa rakkaudeksi. Tai ehkä jonkun naiskaverin kaveri vois olla vailla treffiseuraa ja sitä kautta tää sun kaveri tutustuttais...:)
Toinen homma: ei kannata olla pettynyt siitä, ett kukaan nainen ei oo tullut pyytämään treffeille. Moni nainen ei nimittäin yksinkertaisesti tee sellasta. Paljon useammin se on miehen tehtävä, valitettavasti teidän kannalta. Joskus kannattaa olla vähän sitkeämpi ja toisaalta ei kannata antaa epätoivon paistaa kilometrin päähän. Tutustu johonkin rennosti, kysäse lähteekö kahville (äläkä heti puhu seurustelusta, vaan tutustu ihmisenä)ja sä tietty herrasmiehenä tarjoot. Koita kattoa sellasia tavallisen näkösiä tyttöjä, jotka ois suht sun tasosia ulkoisesti ja myös henkisesti. Ja ei monet ainakaan jossai kaupassa tai kadulla uskalla lähteä ventovieraan kanssa mihinkään, vaikka vaikuttaisit mukavalta. Kantsii sit järkätä mahdolliset treffit johonki julkiselle paikalle kahvilaan, niin ei tuu siitäkään tytölle pelkoja, ett oisit joku raiskaaja.
Ei sun kohdalla oo mitenkään toivo menetetty. Ei sussa oo vikaa, olosuhteet vaan on ollut, mitä on. Mutt tosiaan suosittelen naisiin tutustumista kaveripohjalta. Kuuntele, mitä heillä on sanottavaa ja opi siitä keskustelemaan heidän kans. Sitä kautta saat rentoutta naisten kanssa olemiseen ja ties mihin se johtaa :)
Ei miehen tarvitse näyttää Brad Pitille, mutta sitä "jotain" pitää olla, että kiinnostuu.
Itse arvostan huumorintajua, reippautta ja trendikästä pukeutumista (siksi nim.merk. pinnallinen).
Jos päällepäin joku näyttää "hiirelle", niin ei kiitos.
Eli itsevarmuutta ja reippautta kehiin, niin siitä se lähtee.
Kun oikein yrittämällä yrittää löytää itselleen kumppania niin silloin useimmiten jää ilman. Kyllä se tulee sitten vastaan kun on tullakseen. Itsellä ainakin sinkkuajoilta muistan, kun oikein yritti metsästää naista niin aina jäi luu käteen. Sitten kun olin jo heittänyt toivoni naisten suhteen ja lopettanut kaikki iskuyritykset niin aivan yllättäen elämäni nainen istuikin vieressäni. Ole vain oma itsesi, juttele naisten kanssa, mene kahville "kaverina", kyllä se elämäsi nainen ilmaantuu kun sitä vähiten odotat
Tässä nyt on neuvoja tullut, minua harmittavat kovasti nuo "yritä olla erikoinen" -neuvot. INHOAN sellaista että pitää yrittää olla jonkinlainen (muuta kuin ystävällinen ja oma itsensä). Että minusta sinun kannattaisi ensin päättää, haluatko ruveta pyrkimään tällaisten näyttäjien suosioon. On sekin vaihtoehto, että itse asetat kriteeriksi sen että tulet hyväksytyksi/ rakastetuksi omana itsenäsi. Meitäkin on paljon, jotka haluamme aivan tavallisen,kunnollisen miehen, koska olemme itsekin tavallisia ja kunnollisia naisia. Ehkä me olemme vaan niitä, joita ei käy menopaikoissa. Koiran laittaminen on hyvä keino tutustua ihmisiin ;-) Seurakunnatkin (Oulussa ainakin, ja tuo "alkaa" kyllä viittaa tänne suunnalle) järjestävät sinkkuiltoja ja aikuisten iltoja, joissa käsittääkseni käy tositarkoituksella kunnollista porukkaa. Mitä haluaisit tehdä?
Niin että kiitos vain kaikille vastanneille.
Muutamia kommentteja, jos tätä nyt enää kukaan lukee:
- Itsetunnon on pitänyt kasassa se, että muuten elämässä kaikki mallillaan.
- En ole myöskään niin "hiiri", etten uskaltaisi käppäillä baarin ovesta sisään omana itsenä. Kun ei ne trendikuteet vois vähämmän kiinnostaa...
- Heitto "kaveri pohjalta" lähti sillä perusteella, ettei tulisi itselle ensimmäisenä mieleen aloittaa jotakin liirumlaarumia "pelisäännöistä" jos joku kysyy ulos vaikka syömään. Kuulostaa yksinkertaisesti typerältä, ikäänkuin olisi jo puoliksi karkuun lähdössä.
Mutta, kiitos vain asiallisesta ja hyvää tarkoittavasta kommentoinnista ja vinkeistä kaikki, sekä anteeksi avautuminen. Joskus vain vähän "heikottaa"...
Sulla voi olla taustalla jotain alitajuisia syyllisyydentunteita, itseinhoista minäkuvaa tai itserankaisun tarvetta - olet ikäänkuin jo valmiiksi ohjelmoinut itsesi epäonnistumaan. Naiset aistii yleensä helposti sen luottaako mies itseensä vai ei. Jos olet sinut itsesi kanssa kaikki onnistuu. Parisuhde on kauneimmillaan kiva juttu, mutta senkin tavoittelusta voi tulla uusi pakkomielle. Jos taustoja lähdetään penkomaan niin lapsuusaikainen suhde omiin vanhempiin on ihan keskeinen, häiriöt siinä voivat aiheuttaa aikuisiässä kuvaamaasi oireilua.
tavallisuus on usein huono piirre, mutta minä en takerru siihen. annan aina mahdollisuuden niin itselleni löytää kuin toiselle tuoda esiin piirteitä, jotka sytyttävät kiinnostuksen. en koskaan tuomitse ketään ja varmasti tekisin näin myös sinun kohdallasi.
itse usein toivon löytäväni mahd tavallisen miehen - kuvailemasi miehen, sillä itse olen niin värikäs ihminen, niin kaukana siitä tavallisuudesta. hyvällä tapaa mielestäni =)
kaltaisiani ihmisiä ei liene paljoa, mutta tiedän, että meitä on ja toivon sydämeni pohjasta, että löydät ihmisen, joka näkee/aistii sinussa sen jonkin ;)
Jos asiat ovat todella niinkuin sanot niin ihmettelen todellakin!kyllähän treffeille voi aina lähteä miehen kanssa, jos hän vaikuttaa mukavalta eikä heti kysy teille vai meille. Sitten sen näkee, kun jokusen kerran tavannut, että tuleeko jutusta mitään kummankaan osalta. Eihän heti sanota toiselle että pelisäännöt selviksi, eihän minuutin jälkeen tiedä ihmisestä yhtään mitään. Ei kai kukaan täysjärkinen luule että ekojen tai muutamien treffien jälkeen pitäisi tietää mitä tapahtuu, aika näyttää:) Mutta näin lopuksi voisin todeta, että Naiset rakastuvat aina renttuihin! niin minäkin ja sen huomaa, ei niin hääviä. Tämä pätee kyllä miehiinkin, miks "sekundamuijat" löytää jonkun mut kunnon nätit opiskelevat hauskat tytöt istuu kaverin kans sohval miettimäs et jääkö vanhaks piiaks:/