Elin omasta mielestäni onnellisessa avoliitossa, sitä oli kestänyt jo melkein 3 vuotta, meillä oli pieni lapsi ja asuimme omakotitalossa..
Olin veljeni kanssa viettämässä iltaa ja sain yöllä mieheltäni puhelinsoiton. Oli jäänyt äidilleen kiinni pettämisestä, ei uskaltanut olla soittamatta minulle ja olla kertomatta ettei äiti kerkeisi ensin. Olin rauhallinen liiankin rauhallinen, juteltiin hän lupasi lopettaa koko touhun, olihan kyseessä häntä itseään 11 vuotta nuorempi tyttö. Katselin sitä "lopettamista" kk päivät... Sinä aikana mieheni raahasi tätä tyttöstä meille, kun ei mukamas ollu paikkaa mihin mennä (sillä naikkosella)... Olin tosi hölmö siedin selitykset... En jaksa kertoa kaikkea, mutta loppujen lopuksi nukuin vielä kk päivät sohvallamme, kun yhteiseen sänkyymme en enää suostunut menemään, olihan se ollut siellä.. Tuon viimeisen kuukauden jouduin vielä talossa olemaan siksi, kun en saanut asuntoa ennemmin. Ukkoni hain sen eukon luota auttamaan minua muutossa, se itki ja kantoi tavaroita... Muutimme lapsen kanssa, rakensimme melkein tyhjästä toimivan kodin... Tuntui pahalta ja asiasta puhuminen koski.. Nyt tuosta kaikesta on kulunut 2 vuotta, olen päässyt asiasta jo yli, onhan tietty joitakin asioita/yksityiskohtia joiden muistaminen koskee yhä. Huomasin jälkeen päin millainen paska se ukko oli ja ainut hyvä mitä se sai aikaiseksi on tuo ihana lapsi, jota rakastan yli kaiken=)
Nyt seurustelen onnellisesti jälleen, en olisi tuon edellisen kanssa koskaan voinut tulla näin onnelliseksi, sen olen nyt tajunnut. Mutta kyllä meni usko miehiin joksikin aikaa. Onneksi minulla on ihania ystäviä ja heillä paljon kärsivällisyyttä ja aikaa kuunnella samoja juttuja uudestaan ja uudestaan.
Mutta selvisin silti!!
Nyt lapsen isä tapaa lastaan joka toinen viikonloppu, jutellaan pakolliset asiat, ei paljon muuta...
Olin veljeni kanssa viettämässä iltaa ja sain yöllä mieheltäni puhelinsoiton. Oli jäänyt äidilleen kiinni pettämisestä, ei uskaltanut olla soittamatta minulle ja olla kertomatta ettei äiti kerkeisi ensin. Olin rauhallinen liiankin rauhallinen, juteltiin hän lupasi lopettaa koko touhun, olihan kyseessä häntä itseään 11 vuotta nuorempi tyttö. Katselin sitä "lopettamista" kk päivät... Sinä aikana mieheni raahasi tätä tyttöstä meille, kun ei mukamas ollu paikkaa mihin mennä (sillä naikkosella)... Olin tosi hölmö siedin selitykset... En jaksa kertoa kaikkea, mutta loppujen lopuksi nukuin vielä kk päivät sohvallamme, kun yhteiseen sänkyymme en enää suostunut menemään, olihan se ollut siellä.. Tuon viimeisen kuukauden jouduin vielä talossa olemaan siksi, kun en saanut asuntoa ennemmin. Ukkoni hain sen eukon luota auttamaan minua muutossa, se itki ja kantoi tavaroita... Muutimme lapsen kanssa, rakensimme melkein tyhjästä toimivan kodin... Tuntui pahalta ja asiasta puhuminen koski.. Nyt tuosta kaikesta on kulunut 2 vuotta, olen päässyt asiasta jo yli, onhan tietty joitakin asioita/yksityiskohtia joiden muistaminen koskee yhä. Huomasin jälkeen päin millainen paska se ukko oli ja ainut hyvä mitä se sai aikaiseksi on tuo ihana lapsi, jota rakastan yli kaiken=)
Nyt seurustelen onnellisesti jälleen, en olisi tuon edellisen kanssa koskaan voinut tulla näin onnelliseksi, sen olen nyt tajunnut. Mutta kyllä meni usko miehiin joksikin aikaa. Onneksi minulla on ihania ystäviä ja heillä paljon kärsivällisyyttä ja aikaa kuunnella samoja juttuja uudestaan ja uudestaan.
Mutta selvisin silti!!
Nyt lapsen isä tapaa lastaan joka toinen viikonloppu, jutellaan pakolliset asiat, ei paljon muuta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi ruvetaan edes seurustelemaan, jos sitten kuitenkin pettää? Miksi tahallaan haluaa satuttaa toista? Siitä jää kuitenkin arpia, joita ei koskaan voi parantaa.
Minusta jos toisen kanssa puuttuu se jokin ja ne asiat ei ratkea edes puhumalla, yrittämällä, se suhde pitäisi sitten ensin lopettaa ja sitten vasta lähteä etsimään parempia kalastusvesiä.
Mikään parisuhde ei tule pysymään, jos sitä ei vaali, näe sen eteen vaivaa...
Olen onnellinen sun puolesta että olit tarpeaksi rohkea aloittaa yksin lapsesi kanssa kaiken alusta.Moni antaa anteeksi miehelleen kun mies vaan lupaa että ei enään ikinä petä.Monet kyllä oppii kerrasta että se oli viimeinen kerta mutta jotkut jatkaa touhujaan samaan malliin.
Kaikee hyvää jatkossa sulle ja että tämän hetkinen miehesi tekee sinusta ja lapsestasi onnelliset.
Kyllä se lähteminen vaikeaa oli, sitä olisi niin halunnut elää ns. normaalina perheenä... Ystäväni auttoi minua ymmärtämään ettei se normaali äiti-isä-lapsi ole se ainoa perhemalli.. (itse hän on onnellisesti naimisissa ja 2 lasta) En tiedä kuinka kauan olisin antanut mieheni nöyryyttää minua, ellei tuota ystävääni olisi.
Olen itsestäni loppujen lopuksi ylpeä että lähdin =)
Hyvää jatkoa myös sinulle=)
Hienoa! Ole ylpeä itsestäsi! Itse olisin tehnyt ihan samoin. Se mies ei ollut sinun arvoisesi. Onnea uudelle suhteellesi :)