Siskot

Tuossa pari porrasta alempana kunnollinen mies pohti miksei kunnon mies kelpaa ja muutama nainen kyseli mistä kivenkolosta sellaisen löytäisi. Otan alle vastaukseni eräälle kyselijälle:

Meidänlaisiamme kunnollisia miehiä löytyy harrastuksista, yhdistystoiminnasta ja yleensä sellaisista paikoista missä tarvitaan omaa aktiivisuutta. Itse olen taloyhtiön hallituksessa, urheiluseurassa ja ammatillisessa järjestössä koska mua kiinnostaa yhteisten asioiden hoitaminen, asumisviihtyvyyden lisääminen ja toimiminen yhteiseksi hyväksi. Tämä on sitä vapaa-ajantoimintaa varsinaisten työkuvioiden lisäksi. Näissä kuvioissa on mukana niitä miehiä jotka ovat vastuullisia, joista saisi todellisen unelmamiehen täyttämään ne naisten usein esittämät toiveet kunnollisista kumppaneista jotka huolehtisivat vaimostaan ja lapsistaan. Kuitenkin monet näissä kuvioissa olevista miehistä ovat sinkkuja -onko näin että tarjonta ja kysyntä eivät sittenkään kohtaa?
Muilla palstoilla valitellaan että mies juo, laskut ovat hoitamatta, rahat loppu ja muutenkin menee huonosti. Eikö kuitenkaan hyvin toimeentuleva, hyvin koulutettu ja kunnollinen mies sytytä nykynaista? Sellainen mies jonka kanssa voisi käydä laskettelemassa, taidenäyttelyssä, katsomassa romanttista hömppäelokuvaa, istua kesällä nuotion ääressä paistaen makkaraa, haravoida syksyllä lehtiä mökin pihalla, juoda kesäaamuna aamukahvia parvekkeella, katsella tv:tä ja mies hieroisi naisen väsyneitä hartioita.

Meitä tällaisia miehiä on olemassa. Oikeasti.

Siskot kommentoikaa!

M47
101790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ovat niin kiireissään toimimaan yhteiseksi hyväksi, ettei niitä juurikaan näy kotona. Muiden asioita hoidetaan pitkin kyliä, mutta oma vaimo on kotona yksin.

Äänestä

Sinun kaltaisesi aktiivinen mies kuullostaa oikein hyvältä.

Mutta, mutta jos olet noinkin aktiivinen niin eihän sinun kaltaisiani koskaan kohtaa ellei itse satu olemaan juuri samoissa seuroissa mukana. Vai oliko sanomasi, se että kannattaa pitää silmät auki kaikkialla missä liikkuu?

Äänestä
  • Vastaan kyllä molempiin kommentteihisi. Perusongelma taitaa olla se etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa, kaikista kontaktipalstoista ja hyvistä neuvoista huolimatta.
    Kun vaikka naapurisi aamulla vielä pimeän vallitessa puhdistaa pihalla autoaan lumesta tai iltasella tulee treenikassin kanssa kotiinsa, juuri hän voi olla se aktiivinen ihanneominaisuudet täyttävä unelmapuolisoehdokas. Ehkä et vain ole huomannut. Samoin sinä voit olla yhtä aktiivinen ja olla omissa harrastuksissasi. Ehkä juuri sinä olet se unelmanainen jota aktiivisen miehen katse ei vielä ole kohdannut.

    Iltapohdintoja.

    M47

    Äänestä

Minä ainakin kaipailin juuri tuollaista kunnon miestä. Mutta, mutta olen itsekin ollut taloyhtiön hallituksessa, jalkapalloseuran johtokunnassa jne. Kyllä minulle on tullut vastaan siellä vain jo kumppanin omaavia.Kehoitit varmaankin tuolla toisessa keskustelussa kulkemaan mieli avoimena, mutta ei tyrkyllä jne. Näinhän sitä koetetaan tehdäkin, mikään ei olisi sen ihanampaa kuin joku kysyisi kuinka päiväsi on mennyt jne .... Kumma juttu kun kohtalot ei kohtaa, itse olisin ikionnellinen miehestä, jota kiinnostaa yhteiset asiat ja haluaa niitä myöskin hoitaa.

Äänestä

Oma huomioni ko. miehistä...

Mies on kaikkea tätä
- vakituinen työ (ihan sama mikä)
- pystyy hoitamaan itse asiansa (esim. laskut)
- uskollinen
- perus-rehellinen
- alkoholi ei ole ongelma
- kunnollinen mies kaikenkaikkiaan

Hän käy esim.
- laskettelemassa
- taidenäyttelyssä
- katsomassa elokuvia (unohdetaan se hömppä)
- lätkämatseissa
- vaikka iltakoulussa, jos sattuu huvittamaan

Hänen kanssaan voi vaikka
- istua kesällä nuotion ääressä
- haravoida lehtiä mökin pihalla
- juoda aamukahvia parvekkeella
- katsella tv:stä formuloita
- jutella vaikka Betelgeusesta tai psykologiasta
- pohtia vaikka sitä onko pisara pyöreä
- käydä kävelyllä ja leikkiä lumisotaa

Ja kaiken tuonkin lisäksi hän myös
- hieroisi hartioita tmv. (sama toisinpäin)
- vaihtaisi autoon renkaat (tai leipois pullaa, riippuen siitä kumpi nyt olis parempi kummassa)
- nostais painavat tavarat paikoilleen (mun lattia on jo nyt täys naarmuja)
- raahais kauppakassin autosta kotiin
- makais mun kanssa sohvalla ja natustelis karkkia
- opettais mulle jotain, mitä mä en vielä osaa

Oih ja voih... Kyllä, kyllä, kyllä kelpais. Kelpais niin vimmatun hyvin kunnollinen mies. Kelpais enemmänkin kuin hyvin, mutta...

Kaikki tämä kiva, hauska ja mukava on vain ihan "kivaa, hauskaa ja mukavaa" ilman yhtä asiaa noiden muiden lisäksi. Ilman sitä en yksinkertaisesti voi miestä rakastaa niin kuin vain nainen miestä voi rakastaa. Se on se tärkein, kaikkien muiden yli menevä ominaisuus, joka on oltava meillä kummallakin...
Se on intohimo, intohimo ja vielä kerran intohimo. Todellinen, aito, alkuvoimainen himo julmetun isolla H:lla. Himo miehellä naista ja naisella miestä. Se on se asia, jota miehestä niiden muiden "kivojen" ominaisuuksien lisäksi etsin ja jota ilman mies on edelleenkin vain kiva, hauska ja mukava. Se on "sitä jotain", jota joissain vain on... Eläimellistä himoa... Vähempään en enää tyydy. En, jos intohimo, himo puttuu oli sitten muuten kuinka kiva, mukava ja kunnollinen mies tahansa.

Äänestä
  • Totta kirjoitat, niin pahuksen totta.
    Suhteessa pitää olla tunnetta, sähköä, halua, tulta!
    Näitä kokee kun kemiat kohtaavat.
    Voivat kohdata myös hyvän miehen kanssa ;-)

    M47

    Äänestä

  • sytyttäisi? kirjoitti:

    Totta kirjoitat, niin pahuksen totta.
    Suhteessa pitää olla tunnetta, sähköä, halua, tulta!
    Näitä kokee kun kemiat kohtaavat.
    Voivat kohdata myös hyvän miehen kanssa ;-)

    M47

    Ei auta, kun toivoa, että se vielä joku päivä löytyy, kuten kerran löytyi. Hitto, että on vieläkin ikävä sitä tunnetta, kun... sä tiedät kyllä... huh.

    Mulla itselläni ei kuitenkaan enää ole paljon aikaa jäljellä, jos perheen meinaan perustaa ja omia muksuja hankkia, mutta vielä jaksan etsiä hetken sitä miestä, joka vie multa jalat alta.

    Sitä ihmettä odotellessa taidan mennä kattomaan mikä "yöleffa" vällyjen välissä tänä yönä pyörii. Toivottavasti se ei ole mikään tylsä "hömppä" ;)

    Good night, happy hunting and brake a leg, big time!

    Äänestä

  • naaras kirjoitti:

    Tiedän toki mitä tarkoitat, myös sen tunteen mihin viittaat...
    Kumpikin tajuaa toisen "omia juttuja", yhdessä on mukava olla, pelkkä lauantaisiivouskin voi päättyä kiihkeään hetkeen kun toinen verkkareissa ja kuluneessa t-paidassakin tuntuu niin hyvältä...
    Olen myös elänyt elämää.
    Tiedän myös miltä tuntuu kun sisäinen kello käy, tätä elän itsekin.

    M47

    Äänestä

Mun mies ainakin on juuri tuollainen, "kunnollinen". On koulutettu, hieroo niskaa ja haravoi. Olen ihan onnellinen. En ole koskaan pitänyt haravoinnista.
Tosin, välillä raivostuttavaakin on kiltteys, sitä kun tahtoisi tapella, niin toinen vaan myhäilee ja rauhoittelee eikä lainkaan raivostu, vaikka kuinka yrittäisin :-)
On se kovaa, tämä elämä

Äänestä

Aivan varmasti kelpaa. Mutta mutta ... Pitäähän niiden kipinöidenkin alkuun sinkoilla:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kommentoikaa! kirjoitti:

Tuossa pari porrasta alempana kunnollinen mies pohti miksei kunnon mies kelpaa ja muutama nainen kyseli mistä kivenkolosta sellaisen löytäisi. Otan alle vastaukseni eräälle kyselijälle:

Meidänlaisiamme kunnollisia miehiä löytyy harrastuksista, yhdistystoiminnasta ja yleensä sellaisista paikoista missä tarvitaan omaa aktiivisuutta. Itse olen taloyhtiön hallituksessa, urheiluseurassa ja ammatillisessa järjestössä koska mua kiinnostaa yhteisten asioiden hoitaminen, asumisviihtyvyyden lisääminen ja toimiminen yhteiseksi hyväksi. Tämä on sitä vapaa-ajantoimintaa varsinaisten työkuvioiden lisäksi. Näissä kuvioissa on mukana niitä miehiä jotka ovat vastuullisia, joista saisi todellisen unelmamiehen täyttämään ne naisten usein esittämät toiveet kunnollisista kumppaneista jotka huolehtisivat vaimostaan ja lapsistaan. Kuitenkin monet näissä kuvioissa olevista miehistä ovat sinkkuja -onko näin että tarjonta ja kysyntä eivät sittenkään kohtaa?
Muilla palstoilla valitellaan että mies juo, laskut ovat hoitamatta, rahat loppu ja muutenkin menee huonosti. Eikö kuitenkaan hyvin toimeentuleva, hyvin koulutettu ja kunnollinen mies sytytä nykynaista? Sellainen mies jonka kanssa voisi käydä laskettelemassa, taidenäyttelyssä, katsomassa romanttista hömppäelokuvaa, istua kesällä nuotion ääressä paistaen makkaraa, haravoida syksyllä lehtiä mökin pihalla, juoda kesäaamuna aamukahvia parvekkeella, katsella tv:tä ja mies hieroisi naisen väsyneitä hartioita.

Meitä tällaisia miehiä on olemassa. Oikeasti.

Siskot kommentoikaa!

M47

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu