Nyt olen niin pahassa umpikujassa, että en enää näe mitään ulospääsyä!!!
Erosta on puhuttu moneen kertaan ja osittain oli jo sovittu kaikenlaisia systeemejä, miten toimitaan. Eropaperit piti laittaa eteenpäin jo viime viikolla, mutta se siirtyi, kun mies ei suostunut laittamaan omaa nimeään siihen ja minä ajattelin, että hän suostuisi kunhan vielä vähän aikaa jutellaan sovussa...
Minulla on ollut sivusuhteita vuosien varrella (miehen suostumuksella osittain), koska kotona ei ole ollut enää vuosiin normaalia avioelämää..
Tälläkin hetkellä minulla on ystävä, johon tutustuin pari kuukautta sitten, mutta en ole hänen kanssaan suunnittelemassa yhteistä elämää ainkaan vielä tässä vaiheessa (asummekin eri paikkakunnilla). Kun sitten mies on kysynyt onko minulla joku toinen, niin olen kieltänyt asian, koska tällä henkilöllä ei ole osuutta erohaluihini, vaan eropäätös on kypsynyt pikkuhiljaa vuosien mittaan.
Eilen kun menin kotiin töistä, oli vastassa jo kynnyksellä kamala huutoryöpytys!!! Mies oli kysellyt tyttäreltäni tästä ystävästä. Tytär on nähynyt minun tanssivan tämän miehen kanssa muutaman kerran, ja tanssiminen on minulle sallittu huvi. Tyttäreni on vammainen ja hieman "jälkeenjäänyt" (on melkein täysi-ikäinen jo), ja oli ilmeisesti jostakin minulle hetkellisesti suutuksissa ja on jotenkin liioitellut kertomaansa - eikä muuta sitten tarvittukaan!
Sain kuulla taas täydeltä laidalta millainen olen, mutta kaikesta huolimatta mies ei laske minusta irti ei sitten millään!!! Hän antaa kaiken anteeksi, kunhan vaan suostun jatkamaan hänen kanssaan.... Mutta jos haluan lähteä, niin minua nyt kiristetään kaikilla mahdollisilla keinoilla! Sairasta???
Nyt on tilanne sellainen, että mies ei lähde talosta minnekään - eikä myöskään lapset. Kun aikaisemmin oli puhetta, että minä jäisin lasten kanssa siihen asumaan... Minä voisin kyllä lähteäkin, mutta lapset eivät siihen suostu (tyttö uhkailee vaikka itsemurhalla jos muu ei auta)!
Eli olen nyt täydellisessä umpikujassa - joudun näinollen jatkamaan elämätöntä elämääni "vankilassa" ihmisen kanssa, jota en rakasta. Tai toinen vaihtoehto on lähteä ja unohtaa lapsetkin... Mutta kun tiedän, että isä ei kykene huolehtimaan lapsista, koska ei ole milloinkaan osallistunut heidän arkirutiineihinsa (on ollut aina töissä).
Meillä on riitakapulana siis tuo talo, josta ei kannata kokonaan luopua. Minä olisin ollut valmis ottamaan valtavan velan, jos olisin saanut jäädä siihen lasten kanssa ja näin oli jo alustavasti sovittukin - mutta nyt kääntyi koko juttu taas toisinpäin.
En jaksa enää - itkin koko matkan töihin aamulla...!!! Haluaisin vain elää viimeinkin ihan omaa elämää ja ottaa siitä vastuun, jota minulla ei koskaan ole vielä ollut, vaikka ikää on jo yli 40. Mutta tietysti mieluiten eläisin sitä yhdessä lasteni kanssa!
Mitä ihmettä minä teen???
Erosta on puhuttu moneen kertaan ja osittain oli jo sovittu kaikenlaisia systeemejä, miten toimitaan. Eropaperit piti laittaa eteenpäin jo viime viikolla, mutta se siirtyi, kun mies ei suostunut laittamaan omaa nimeään siihen ja minä ajattelin, että hän suostuisi kunhan vielä vähän aikaa jutellaan sovussa...
Minulla on ollut sivusuhteita vuosien varrella (miehen suostumuksella osittain), koska kotona ei ole ollut enää vuosiin normaalia avioelämää..
Tälläkin hetkellä minulla on ystävä, johon tutustuin pari kuukautta sitten, mutta en ole hänen kanssaan suunnittelemassa yhteistä elämää ainkaan vielä tässä vaiheessa (asummekin eri paikkakunnilla). Kun sitten mies on kysynyt onko minulla joku toinen, niin olen kieltänyt asian, koska tällä henkilöllä ei ole osuutta erohaluihini, vaan eropäätös on kypsynyt pikkuhiljaa vuosien mittaan.
Eilen kun menin kotiin töistä, oli vastassa jo kynnyksellä kamala huutoryöpytys!!! Mies oli kysellyt tyttäreltäni tästä ystävästä. Tytär on nähynyt minun tanssivan tämän miehen kanssa muutaman kerran, ja tanssiminen on minulle sallittu huvi. Tyttäreni on vammainen ja hieman "jälkeenjäänyt" (on melkein täysi-ikäinen jo), ja oli ilmeisesti jostakin minulle hetkellisesti suutuksissa ja on jotenkin liioitellut kertomaansa - eikä muuta sitten tarvittukaan!
Sain kuulla taas täydeltä laidalta millainen olen, mutta kaikesta huolimatta mies ei laske minusta irti ei sitten millään!!! Hän antaa kaiken anteeksi, kunhan vaan suostun jatkamaan hänen kanssaan.... Mutta jos haluan lähteä, niin minua nyt kiristetään kaikilla mahdollisilla keinoilla! Sairasta???
Nyt on tilanne sellainen, että mies ei lähde talosta minnekään - eikä myöskään lapset. Kun aikaisemmin oli puhetta, että minä jäisin lasten kanssa siihen asumaan... Minä voisin kyllä lähteäkin, mutta lapset eivät siihen suostu (tyttö uhkailee vaikka itsemurhalla jos muu ei auta)!
Eli olen nyt täydellisessä umpikujassa - joudun näinollen jatkamaan elämätöntä elämääni "vankilassa" ihmisen kanssa, jota en rakasta. Tai toinen vaihtoehto on lähteä ja unohtaa lapsetkin... Mutta kun tiedän, että isä ei kykene huolehtimaan lapsista, koska ei ole milloinkaan osallistunut heidän arkirutiineihinsa (on ollut aina töissä).
Meillä on riitakapulana siis tuo talo, josta ei kannata kokonaan luopua. Minä olisin ollut valmis ottamaan valtavan velan, jos olisin saanut jäädä siihen lasten kanssa ja näin oli jo alustavasti sovittukin - mutta nyt kääntyi koko juttu taas toisinpäin.
En jaksa enää - itkin koko matkan töihin aamulla...!!! Haluaisin vain elää viimeinkin ihan omaa elämää ja ottaa siitä vastuun, jota minulla ei koskaan ole vielä ollut, vaikka ikää on jo yli 40. Mutta tietysti mieluiten eläisin sitä yhdessä lasteni kanssa!
Mitä ihmettä minä teen???
Vastaukset 5
Vanhimmat
olet tosi vaikeassa tilanteessa, ei ihme että olet ahdistunut, jos tilaisit ajan ammattiauttajan luota, häneltä löytyisi varmaaan sun tapauksessasi parhaammat neuvot miten toimit. voimia sinulle jaksamiseen
Ei sun kannata tuollaisessa vankilassa elämääsi hukata. Muuta erilleen ja pistä ero vireille. Kyllä sinä talosta osituksen aikana omasi saat ja sehän on vain maallista. Lapset voivat olla jommankumman vanhemman luona, etenkin jos ovat jo isoja.
Voimia sinulle.
Toivon, että saat vielä elämäsi.
Eikö sosiaalihuolto auttaisi sinua.
Mikä ukkoja riivaa kun ne on erotilanteessa niin piruja.
Sinun elämäsi on sinun käsissäsi.
Vain sinä voit vastata itsestäsi.
Muista, että lapset ovat loppujen lopuksi kovin sopeutuvaisia. He selviävät aina, sinä et tuolla menolla.
Hanki itsellesi ensimmäisenä asunto, vaikka pienikin. Otat omat henk.koht. tavarasi ja lähde. Tee se exältä salassa, sitten kun olet lähtenyt, ilmoitat asiasta. Muuten hän saattaa heittäytyä vaikeaksi ja lähtösi vain vaikeutuu.
Lapset selviävät hetken isänsä hoivissa ja olethan sinäkin puhelimen päässä. Sitten hankit juristin, mene vaikka kuntasi oikeusaputstoon. Juristi hankkii teille pesänjakajan, jos exäsi ei muuhun suostu. Hänen on lopulta pakko antaa sinulle sinun osuutesi, sitä hän ei voi estää.
Jos kaikki tämä tuntuu vaikealta, käy sosiaalitstossa. Sieltä ehkä saat tukea. Ja tuo aiempi neuvo: hanki ammattiapua, on hyvä. Soita kuntasi perheneuvolaan.
Voimia sinulle!
Suuret kiitokset kaikille asiallisista kommenteista!!!
Ette varmaankaan edes usko, miten paljon voimaa olen saanut noista kirjoituksista - olen aivan kuin eri ihminen kuin se, joka tuli aamulla itkien töihin.
Kyllä tämä varmaan tästä vielä lähtee etenemään - ja onneksi AURINKO paistaa, ja kevät tulee!
Hyvää kevään odottelua kaikille!!!