kihloihin?

kuinka pitkän seurustelun jälkeen on sopivaa mennä kihloihin?? olen seurustellut 5kk ja haluaisin mennä kihloihin kun olemme olleet 1/2vuotta yhdessä. liian aikaistako? onko hienovaraisia vinkkejä miten kertoisin miehelle että haluan kihloihin ja ettei hän heti perääntyisi??
13982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen asunut avoliitossa kohta 11 vuotta ilman kihlauksia. Hyvin on mennyt toistaiseksi. Miksi aina pitäisi päästä kihloihin? Saatat kyllä pelästyttää hänet haaveillasi.

Äänestä
  • Vaikken uskovainen olekkaan niin oma mielipiteeni on että kihlaus on lupaus avioliitosta.

    Olen itse ollut aiemmin ns"teinikihlauksessa" 6v.
    Erotessa otettiin vaan sormukset pois ja homma oli sitten siinä, ei mitään sen kummallisempia sitoutumisen tunnetta ollut kai koskaan ollutkaan koska se ei tuntunut kummastakaan miltään kun ne riisuttiin.

    Nykyisen mieheni tavatessani hänkin sanoi tahtovansa kihloihin, kerroin hänelle ettei minulle kannata kuskata kihlasormusta ellei ole kysymys kosinnasta.
    No.. Aikanaan senkin sitten teimme, mutta se on jo toinen tarina se.

    Mutta mikä tarkoitus sinulla olisi haluta kihloihin??
    Ei se sormus, tai edes kaksi pysty pitämään liittoa kasassa jos on ero tullakseen.

    Vai onko se vaan niin että sinusta olisi makeeta kulkea sormus nimettömässäsi??

    Äänestä

  • Niina kirjoitti:

    Vaikken uskovainen olekkaan niin oma mielipiteeni on että kihlaus on lupaus avioliitosta.

    Olen itse ollut aiemmin ns"teinikihlauksessa" 6v.
    Erotessa otettiin vaan sormukset pois ja homma oli sitten siinä, ei mitään sen kummallisempia sitoutumisen tunnetta ollut kai koskaan ollutkaan koska se ei tuntunut kummastakaan miltään kun ne riisuttiin.

    Nykyisen mieheni tavatessani hänkin sanoi tahtovansa kihloihin, kerroin hänelle ettei minulle kannata kuskata kihlasormusta ellei ole kysymys kosinnasta.
    No.. Aikanaan senkin sitten teimme, mutta se on jo toinen tarina se.

    Mutta mikä tarkoitus sinulla olisi haluta kihloihin??
    Ei se sormus, tai edes kaksi pysty pitämään liittoa kasassa jos on ero tullakseen.

    Vai onko se vaan niin että sinusta olisi makeeta kulkea sormus nimettömässäsi??

    olen itsekin teinikihlauksia vastaan, mutta olemme kuitenkin kaksi täysi-ikäistä ja tiedämme, että tulemme olemaan loppu elämämme yhdessä. olemme suunnitelleet tulevaisuuden kokonaan yhdessä lapsia myöten. mutta ei kai se sormus sormessa sitten sitten muuta mitään. kyllä minä jaksan odottaa ja niin se on kai parempikin.

    Äänestä

  • Ns. avoliitossa asuvalla ei ole lainkaan oikeudellista turvaa, jos homma menee esim. pänks.

    Avioliitossa on avio-oikeus eli omaisuus pannaan pääsäännön mukaan tasan, jos avioliitto purkautuu.

    Avoliitossa taas toinen voi sanoa HYVÄSTI, pistää oven perässään kiinni ja viedä omaisuutensa ym. pensselit mukanaan.

    Moni tyttölapsi on KARVAASTI kokenut avoliiton turvattomuuden vasta sitten, kun on tullut ero.

    Äänestä

  • §§§ kirjoitti:

    Ns. avoliitossa asuvalla ei ole lainkaan oikeudellista turvaa, jos homma menee esim. pänks.

    Avioliitossa on avio-oikeus eli omaisuus pannaan pääsäännön mukaan tasan, jos avioliitto purkautuu.

    Avoliitossa taas toinen voi sanoa HYVÄSTI, pistää oven perässään kiinni ja viedä omaisuutensa ym. pensselit mukanaan.

    Moni tyttölapsi on KARVAASTI kokenut avoliiton turvattomuuden vasta sitten, kun on tullut ero.

    Meidän avoliitossa ollemme kumpikin suunnilleen yhtä varakkaita. Mutta tämä ei olekkaan mikään teiniliitto.
    Jos homma menee, niinkuin sanoit, pänks, kumpikin ottaa sen mitä toi tullessaan.

    Äänestä

  • Tuula & Leo kirjoitti:

    Meidän avoliitossa ollemme kumpikin suunnilleen yhtä varakkaita. Mutta tämä ei olekkaan mikään teiniliitto.
    Jos homma menee, niinkuin sanoit, pänks, kumpikin ottaa sen mitä toi tullessaan.

    Outoa, miten paljon ihmiset ajattelevat rahaa ja omaisuutta. Jos minä eroaisin avoliitostani, olisi itsestään selvää, että ottaisin mukaan omani, niin tekisi hänkin. Miksi ihmeessä minun pitäisi saada häneltä yhtään mitään?

    Olen kerran ollut naimisissa. Avioehtoa ei ollut, eikä sitä edes ajateltu. Kun ero 8 vuoden yhteiselon jälkeen tuli, menettelimme juuri siten, että kummallekin omansa. Yhdessä hankitut jaoimme. Hän oli minua varakkaampi, mutta en edes ajatellut, että hänen olisi pitänyt antaa minulle liittomme lopuksi jotain.

    Äänestä

Mielestäni ei kihloihin kannata mennä vasta kun yhdessä kuljettu vuosia,ja on selvää että naimisiin myöhemmin.Voipi olla että jätkääs rupee ahistaan vaik se sillä hetkellä sun mieliks hymyileekin

Äänestä

aivan liian aikaista.en halua loukata sinua,mutta ette voi mitenkään vielä tuntea toisianne perin pohjin.elätte vielä ns."ruusukautta".ehdottaisin että odottaisitte ainakin vielä vuoden.usko tai älä,ikuinen rakkauskin voi olla valetta.olen kokenut kantapään kautta.toisaalta,jos kihlauksen oikealla merkityksellä ei ole teille väliä,niin siitä vain.mielestäni kumminkin kannattaa odottaa.

Äänestä

Me menimme kolme viikkoa sitten kihloihin 3 kk:n tutustumisen jälkeen. Meidän takanamme on monta kymmentä vuotta taustaa ja suhteet, joten kuvittelemme tietävämme, että haluamme toisemme ja myös mennä naimisiin.

Yksi seikka on varmaan se, että on riittävää kokemusta, että osaa olla varma itsestään. Emme voi tietää kuin tämän päivän. Siksi on elettävä tässä ja nyt. Siis sydän sen sanoo, eikä kukaan ulkopuolinen oikeasti sitä pysty sanomaan toisille. Siis siitä vaan, tehkää miltä kummastakin oikeasti tuntuu.

Äänestä

Luin tuon sun jutun ja mulla tuli niin jännä tunne, ihanko minä olisin kirjoittanu tietyt asiat. Oon ite monesti ajatellu joitain nuita asioita just samankaisesti. Minä oon seurustellu Noin 10 kuukautta, se on ihan tervettä ku alkaa tuntuun, että haluis jo mennä kihloihin. Sehän on ihan varmaa, että kihlaus muuttaa sitä suhdetta, siinä tulee vielä paljon enemmän yhteenkuuluvuus. Tietää, että se rakastaa mua ko se halus mennä kihloihin ja se, että se on tunteistaan varma. Oon sitä mieltä, että minun kohdalla kihlaus tarkoittaa sitä, että se on lupaus avioliitosta. Sitten ku meen kihloihin niin mulla on häät varmaan vuoden sisään. =) Kyllä se kieltämättä on ihan tyyppikohtaista ja ihmisen ikä ei siihen vaikuta vaan se kuinka kypsä se henkisesti on. Haaveilen monensti kihloista, mutta mun poikakaverin kans me ei olla vielä kovin paljon sitä suunniteltu, ehkä se on vielä vähän huumorin varalla leikittelemistä, mutta tulee aikanaan. Jos susta tuntuu siltä, että haluisit mennä kihloihin, niin sun olis hyvä uskaltaa puhua siitä. Jos uskallat puhua kaikesta, niin silloin yleensä on kypsä sitoutumaan ja tuntee toisen tarpeeksi hyvin. Voisit ehkä aloittaa huumorilla, kuten tavallaan minä oon aloittanutki ja puhua sille tulevaisuudesta, siitä se kehkeytyy....=)

Äänestä

Moikkis dreamer!
Mä oon pian 19wee tyttönen,ja menin vuosi sitten kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen:)
Tänään oon onnellisempi kuin koskaan!:)Rakkaus vaan syvenee päivä päivältä.Menin kihloihin koska minusta vain tuntui siltä,sydän sanoi niin:)
Monet epäilivät,että meidän suhde ei kestä ja että menin kihloihin "vain koska muutkin menivät".
Ei oo totta.Menin kihloihin rakkaudesta.Toiset eivät koskaan kihlaudu,ja toisetkin saattavat seurustella vuosia ennen kihlautumista...Mutta ei kihloihin menoon ole mitään aikarajaa!:)
Vihjaise miehellesi,että oiskos se valmis kihlautumaan:)Kerro että sä olet valmis (jos sinusta siltä kerran tuntuu)...:)Puhukaa!puhukaa!:)
Tsemppiä!

Äänestä
  • Voi elämä näitä teinien "lässyn lässyn olemme seurustelleet JOPA puoli vuotta ja olemme loppuelämämme yhdessä ja tunnemme toisemme täysin". Haloo??? Älkää viittikö naurattaa ihmisiä tollasella paskanjauhannalla. Eläkää kuule "muutama" vuosi eteenpäin ja tulkaa sitten vasta puhuu näistä asioista. Kyllä se elämänkokemus (toivottavasti) avaa teidänkin silmänne!!!

    Äänestä

Kihloihin mennään sitten, kun molemmat ovat siihen valmiit. Kihlaus on lupaus avioliitosta ja silloin kannattaa todella miettiä, onko tämä se oikea. Kihloihin mennään, kun ollaan valmiita menemään naimisiinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dreamer kirjoitti:

kuinka pitkän seurustelun jälkeen on sopivaa mennä kihloihin?? olen seurustellut 5kk ja haluaisin mennä kihloihin kun olemme olleet 1/2vuotta yhdessä. liian aikaistako? onko hienovaraisia vinkkejä miten kertoisin miehelle että haluan kihloihin ja ettei hän heti perääntyisi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu