Onko kukaan kokenut saman?
20 vuotta yhdessä. Yhteiset lapset.
Yhdessä koti rakennettiin.
Nyt vain sattui niin hassusti, että tämä uusi yhdessä rakennettu kotimme onkin vain avokkini nimissä. Velatkin ovat avokin nimissä.
Ero tulossa. Mielestän olemme yhdessä yhteisillä rahoilla kotimme pitäneet pystyssä ja lapset ruokkineet ja itse syöneet.
20 vuotta yhdessä. Yhteiset lapset.
Yhdessä koti rakennettiin.
Nyt vain sattui niin hassusti, että tämä uusi yhdessä rakennettu kotimme onkin vain avokkini nimissä. Velatkin ovat avokin nimissä.
Ero tulossa. Mielestän olemme yhdessä yhteisillä rahoilla kotimme pitäneet pystyssä ja lapset ruokkineet ja itse syöneet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Melko vaikea tilanne ... avopuolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen ... ja kun ositusta ei tehdä, vaikea sitä on kohtuullistakaan. Veikkaukseni on, että aika heikoilla olet, ellet voi todistaa että tililtäsi todellakin on mennyt kuukausittain rahaa avomiehesi velanlyhennykseen hänen omistamastaan talosta.
Oma vikasi, kun olet ollut niin tyhmä. Kaikkialla ohjeistetaan kuin avo- tai avioliitossa pitää toimia.
Niele ylpeydellä oma tyhmyytesi.
No olipa edellinen kannustava.
En osaa ap.lle vastata, mutta täällä toinen tyhmä. Tosin avioero, mutta sama tilanne.
Tulevaisuudessa olen viisaampi, mutta kuka osaisi arvata, koska ero tulee.
Miten avioliitossa voi samoin käydä.
Tällä hetkellä tuntuu että minua ei taida vähässä kummassa yksiin kenenkään kanssa saada.
Kyllä tää poislähtiessä sen verran kova pala on.
Kun vielä aikanani luulin että omaa tässä rakennetaan. Helvetti.
LUOTIN.
Paskamaista mennä naimisiin omaisuuden takia.
Luulin että raha ei tässä suhteessa merkinnyt mitään. Pidin itsestään selvyytenä että kaikki on yhteistä. Tunnen itseni hyväksikäytetyksi ja petetyksi. Jokaisen roponihan olen yhteiseen elämään pistänyt.
Tunnepuolihan on kaikkein vaikein. Hyväksyä tätä totuus. Muistaa miten muka yhdessä valittiin tapetteja "yhteiseen kotiin". Voi vittu.
Tätä arvelinkin.
Nielen. Mitäpä muuta.
Tunnepuolihan se vituttaa enemmän kuin raha.
Se että huomaa jälkikäteen toisen laskelmoinnin jo alusta pitäen. Ja kun tosiaan aina kuvittelin, ettt äyhteistä pesää rakennetaan.
Olin niin naivin tunteellinen, että odotin että mies kosisi, odotin ja odotin. Vihjailin, lopulta kysyin suoraan ja vastaukseksi sain ei.
Purin sitten sen kihlauksen, naimisiin menon lupauksen. Kuka petti ja kenet.
Minä perkele elin täysin tunteella tätä ensimmäistä suhdettani. Mutta nyt kun totuus on paljastunut ei kiinnosta sitäkään vertaa tämä yhteiselo jossa minä olen altavastaajana toisen omaisuuden keskellä. Arvatkaapa miltä tuntuu.
Olen tosiaan vieläkin niin naivi. Eikä mieheltä löydy edes inhimillisyyttä, että pääsisin jonkilaiseen alkuun.
Senkin taas tekee sen että vielä vähemmän kiinnostaa ajatella jatkamista.