Kysymykset ehdokkaille hyvinvoinnista

Halonen sanoi että vaalikeskusteluissa puhutaan hyvinvoinnista. Mietitäänpä tähän nyt oikein hyvät kysymykset, lähetän ne sitten molemmille ehdokkailla ja pyydän vastaukset kysymyksiin esimerkiksi YLEn vaalitentissä. Sopivin kysymysmäärä on 10-15. Tässä muutama mieleen tullut, vastailkaa näihin ja keksikää lisää tai muotoilkaa näitä.


YLEISTÄ

1. Kannatatteko sitä, että kaikille (eläkeläisille, sairaille, palkkatyössä oleville) taattaisiin nykytasossa 2 000 €/kk oleva tulotaso jos se ei lisäisi nykyistä verotaakkaa kenellekään?

2. Pitäisikö elintapariskit huomioida verotuksessa ja jos niin minkä verran, vai onko mielestänne jokaisella oikeus olla huolehtimatta itsestään ja maksattaa tästä syntyvät kustannukset (lähinnä terveydenhoito) toisilla?

3. Pitäisikö meillä olla henkilökohtainen konkurssi ja jos meillä olisi, pitäisikö henkilökohtaisen konkurssin tilanteessa jättää osa henkilön omaisuudesta ulosmittaamatta, esim. 100 000 € (siis asunto ja perusasiat jos niitä ei ole erikseen kiinnitetty vakuudeksi)?

4. Mikä olisi mielestänne velkavankeuden maksimikeston oltava?

5. Pitäisikö opiskelun rahoitus muuttaa siten, että opiskelija voi opiskella päätoimisesti saamallaan tuella jos se ei nosta nykyistä verorasitusta?

6. Hyväksyttekö. että kaikki sosiaalisen turvaverkon reiät paikattaisiin jos se ei lisää nykyistä verorasitusta?


TYÖTTÖMYYS

1. Kannatatteko vai vastustatteko täystyöllisyyttä?

2. Jos olisi olemassa jokin muutosmahdollisuus, joka ei lisäisi nykyisiä kustannuksia ja jonka nykyinen hallitus voisi tuoda eduskuntaan ja sen hyväksyminen poistaisi työttömyyden kolmessa vuodessa, synnyttäen kaikille tarvitseville kokoaikatyön, kannattaisitteko tätä?

3. Kuinka monen avioeron perussyy tai suurin syy on työttömyys (prosentteina 0 – 100 %)?

4. Kertokaa keinoja poistaa työttömyys Suomesta, parhaasta huonoimpaan.

5. Pitäisikö pätkätyöt kieltää, esimerkiksi siten, että työnantajalla saa olla enintään yksi työsuhde, joka ei ole kokoaikainen (huomaa, kaksi tai useampi työnantaja voisi palkata saman työntekijän puolipäiväiseksi tai vähemmäksi ajaksi, mutta työntekijällä olisi kokoaikatyö)?

6. Tulisiko nykyinen työttömyystuki muuttaa aikaperusteisesta tuloperusteiseksi (eli ei katsota montako tuntia on töitä tehty, vaan huomioidaan saatu tulo tai palkka)?

7. Ymmärrättekö miten työ syntyy ja mistä työttömyys aiheutuu (Kertokaa ominsanoin)?
10772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaat eivät osan-neet YLE:n vaalitentissä täyttää työmarkkinatu-kihakemusta. Eräässä toisessa tentissä Niinistö ilmoitti duunarin tuntipalkaksi 15 euroa.

Kysytäänpä ehdokkailta tällä kertaa, kuinka suuri työmarkkinatuki on ja miten he arvelevat sen varassa olevien ihmisten tulevan toimeen. Entä onko ns. orjatyö, työharjoittelu tai työelä-mävalmennus Kelan maksamalla 500 euron avustuk-sella oikeudenmukaista?

Elinikäisen oppimisen tärkeyttä painottavalta Haloselta voisi lisäksi tiedustella, miksi ihmeessä yli 40-vuotiaita pitäisi jatkuvasti lisäkouluttaa, kun oppilaitoksista valmistuu nuorempia ihmisiä tuhatmäärin työttömiksi.

Äänestä
  • Mikä on työmarkkinatuella orjatöissä olevat henkilön esim. 45-vuotiaan miehen titteli ? Henkilö on sijoitettu oman alansa töihin ja ei normaalisti tarvitsisi harjoittelua tai valmennusta.

    Esim. joku näistä, sulkeissa on lyhyt perustelu.

    1) Työtön (hän saa tayden työttömyyskorvauksen)
    2) Työntekijä (tekee samoja töitä kuin normaalipalkkaa tienaavat)
    3) Työharjoittelija (?)
    4) Työelämävalmennettava (?)
    5) Orja (tekee palkatta töitä)
    6) ?

    Äänestä

Monet kysymyksesi ovat liian yksityiskohtaisia ja ohjailvat haastateltavaa liikaa haluamiisi vastauksiin.

Tässä muutamia kommentteja tai muutoksia kysymyksiin!

1. Minkä tulotason alarajan asettaisitte eläkeläisille, sairaille ja palkkatyössä oleville?

2. Pitäisikö elintapariskit (lihavat, tupakoitsijat, alkoholistit) huomioida verotuksessa ja jos niin minkä verran

*Hyvä ajatus, mutta kuinka näitä elintapariskejä lähdetään arvioimaan/ "hinnoittelemaan", esim. alkoholistin kohdalla...puhalluskokeetko?

5. Missä suhteessa on opintotuen suuruus tiukentuviin opintojen suorittamisen aikarajoihin? Miten tilanteen ratkaisisitte?



TYÖTTÖMYYS

1. Kannatatteko vai vastustatteko täystyöllisyyttä?

*Aivan päätön kysymys. Kuka ei täysityöllisyyttä kannattaisi?


2. Jos olisi olemassa jokin muutosmahdollisuus, joka ei lisäisi nykyisiä kustannuksia ja jonka nykyinen hallitus voisi tuoda eduskuntaan ja sen hyväksyminen poistaisi työttömyyden kolmessa vuodessa, synnyttäen kaikille tarvitseville kokoaikatyön, kannattaisitteko tätä?

*öööh..En/joo???
Paremmin olisi ehkä kysyä mikä tämä muutosmahdollisuus ehdokkaiden mielestä olisi?

Kysymykset 4, 5, 6, ja 7 ovat hyviä!

Äänestä
  • Sori tekstin huono jaksotus, koeta saada selvää!

    Äänestä

  • Tietyssä mielessä todella ohjailevia, syy siihen on ehdotukseni, jolla kysymäni asiat olisivat mahdollisia.

    1. Lisään tämän alaraja kysymyksen siihen lisäksi, mutta en poista asettamaani tuloa, 2 000 €/kk.

    2. Hyvin muotoiltu, vaihdan osittain. Elintapariskit on helppo huomioida verotuksessa jos niin halutaan. Itse en lähtisi ainakaan kovin suuriin huomiointeihin, vaan suosisin asioiden esilletuontia eli valistusta.


    1. Tämä on vaikea kysymys Haloselle, sillä demarithan vastustavat täystyöllisyyttä koska se veisi heiltä äänestäjiä. Vastaavasti Niinistö ei pidä ehkä täystyöllisyydestä koska se nostaa palkkoja. Mutta jos kummatkin ajattelevat kansan parasta, molempien tulisi vastata kannattavansa. Jos vastaavat, sitten toimittajan on helppo kysyä miksi he eivät halua vähentää työttömyyttä jos kerran kannattavat täystyöllisyyttä.


    2. Olen tuonut esille tämän muutosmahdollisuuden ja molemmat, sekä Halonen että Niinistö sen tietävät, joten he voivat vastata siihen joko kannattavansa tai vastustavansa. Ehdokkaiden omat esitykset työttömyyden poistamiseksi löytyvät kohdasta 4.

    Äänestä

YLEISTÄ

1. Minkä tulotason alarajan (nykytasossa) asettaisitte eläkeläisille, sairaille ja palkkatyössä oleville? Kannattaisitteko sitä, että kaikille (eläkeläisille, sairaille, palkkatyössä oleville) taattaisiin nykytasossa 2 000 €/kk oleva tulotaso jos se ei lisäisi nykyistä verotaakkaa kenellekään?

2. Pitäisikö elintapariskit (lihavat, tupakoitsijat, alkoholistit) huomioida myös verotuksessa ja jos niin minkä verran? Vai onko mielestänne jokaisella oikeus olla huolehtimatta itsestään ja maksattaa tästä syntyvät kustannukset (lähinnä terveydenhoito) toisilla?

3. Pitäisikö meillä olla henkilökohtainen konkurssi ja jos meillä olisi, pitäisikö henkilökohtaisen konkurssin tilanteessa jättää osa henkilön omaisuudesta ulosmittaamatta, esim. 100 000 € (siis asunto ja perusasiat jos niitä ei ole erikseen kiinnitetty vakuudeksi)?

4. Mikä olisi mielestänne velkavankeuden maksimikeston oltava?

5. Pitäisikö opiskelun rahoitus muuttaa siten, että opiskelija voi opiskella päätoimisesti saamallaan tuella jos se ei nosta nykyistä verorasitusta?

6. Hyväksyttekö. että kaikki sosiaalisen turvaverkon reiät paikattaisiin jos se ei lisää nykyistä verorasitusta?


TYÖTTÖMYYS

1. Kannatatteko vai vastustatteko täystyöllisyyttä?

2. Jos olisi olemassa jokin muutosmahdollisuus, joka ei lisäisi nykyisiä kustannuksia ja jonka nykyinen hallitus voisi tuoda eduskuntaan ja sen hyväksyminen poistaisi työttömyyden kolmessa vuodessa, synnyttäen kaikille tarvitseville kokoaikatyön, kannattaisitteko tätä?

3. Kuinka monen avioeron perussyy tai suurin syy on työttömyys (prosentteina 0 – 100 %)?

4. Kertokaa keinoja poistaa työttömyys Suomesta, parhaasta huonoimpaan.

5. Pitäisikö pätkätyöt kieltää, esimerkiksi siten, että työnantajalla saa olla enintään yksi työsuhde, joka ei ole kokoaikainen (huomaa, kaksi tai useampi työnantaja voisi palkata saman työntekijän puolipäiväiseksi tai vähemmäksi ajaksi, mutta työntekijällä olisi kokoaikatyö)?

6. Tulisiko nykyinen työttömyystuki muuttaa aikaperusteisesta tuloperusteiseksi (eli ei katsota montako tuntia on töitä tehty, vaan huomioidaan saatu tulo tai palkka)?

7. Kuinka suuri työmarkkinatuki (brutto €/kk ja netto €/kk) on ja miten arvelette sen varassa olevien ihmisten tulevan toimeen? Entä onko ns. orjatyö, työharjoittelu tai työelämävalmennus eli tavallisen työn pakolla teettäminen Kelan maksamalla 500 euron avustuksella mielestänne oikeudenmukaista?

8. Mikä on mielestänne työmarkkinatuella orjatöissä olevat henkilön esim. 45-vuotiaan miehen titteli ? Henkilö on sijoitettu oman alansa töihin ja ei normaalisti tarvitsisi harjoittelua tai valmennusta.

Esim. joku näistä, sulkeissa on lyhyt perustelu.

1) Työtön (hän saa tayden työttömyyskorvauksen)
2) Työntekijä (tekee samoja töitä kuin normaalipalkkaa tienaavat)
3) Työharjoittelija (?)
4) Työelämävalmennettava (?)
5) Orja (tekee palkatta töitä)

9. Ymmärrättekö miten työ syntyy ja mistä työttömyys aiheutuu (Kertokaa ominsanoin)?



KYSYMYKSET PELKÄSTÄÄN HALOSELLE

1. Olette kannattanut lisäkoulutusta työttömyyden vähentämiseksi. Miksi ihmeessä yli 40-vuotiaita pitäisi jatkuvasti lisäkouluttaa, kun oppilaitoksista valmistuu nuorempia ihmisiä tuhatmäärin työttömiksi?


KYSYMYKSET PELKÄSTÄÄN NIINISTÖLLE

1.

Äänestä

1) Kysymys molemmille presidenttiehdokkaille:

On kerrottu, että nykyinen työllisyyspolitiikka pakottaa työttömiä täysaikaiseen, tuottavaan työhön huimasti alle minimipalkkojenkin suuruisilla korvauksilla. Käsketyn työn vaihtoehtona ovat leikkaukset perusturvaan, joka nykyiselläänkin alittaa noin 150:llä eurolla EU:n asettaman köyhyysrajan.

Jos esitetty pitää paikkansa, hyväksyttekö tämän? Jos ette hyväksy, onko mielestänne ihmisillä oikeus kieltäytyä seuraamuksitta työstä, kun palkkaus ja edut eivät ole TES:sin mukaisia eikä toiminta täytä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen periaatteita?

2) Kysymys Niinistölle:

Olette sanonut, että hyvinvointi syntyy työstä.

Eikö kuitenkin ole niin, että se syntyy pikemminkin työn tuloksesta? Parissakymmenessä vuodessa BKT:mme on noussut 50%, teollisuustuotanto kaksinkertaistunut ja vienti kolminkertaistunut. Samaan aikaan suurteollisuuden voitot ovat kuusinkertaistuneet, ja kansan rikkaimman prosentin tulot kasvaneet 122%.

Miten aiotte huolehtia siitä, että tuottavuuden kasvun hedelmät kohdistuisivat vastaisuudessa paremmin työmarkkinoilla olijoiden ja yhteiskuntasektorin hyväksi?

Äänestä

Tässä on sitten teksti, jokä lähti juuri presidenttiehdokkaille ja vaalitenttijöille. Seuratkaa ovatko ehdokkaat kiinnostuneita vastailemaan ja tuleeko yhtään kysymystä vaalitenteissä. Jos saan vastauksen vain sähköpostitse, niin pistän vastaukset sitten tänne kaikkien luettaviksi. Nehän ovat julkisia koska tässä ilmoitan ne julkistavani.

*******************************************

Hei

Olen koonnut eri keskustelupalstoilta kysymyksiä ehdokkaille. Toivoisin että vastaatte näihin ja laittaisitte vastauksenne omille sivuillenne tässä muodossa. Tai vastaisitte näihin ja toimittaisitte vastauksenne sähköpostilla Hallitusnikkarille. Siirrän vastauksenne sitten kaikkien nähtäväksi keskustelupalstoille.

Kysymykset saattavat tulla eteenne myös vaalitenteissä, joten kannattaa ainakin miettiä näin vastaukset valmiiksi. Osa kysymyksistä on johdattelevia, johtuen ehdotuksestani, jonka olen esittänyt työttömyyden poistamiseksi muutamassa vuodessa ilman lisäkustannuksia.

Ehdokas Niinistölle haluaisin todeta, että olette esittänyt työn synnyttämistä kapeiden kiilojen avulla. Mutta nykyinen työttömyysturvalaki estää monen tutkija, ammattilaisen tai muun kansalaisen tuottamasta mitään, jolla näihin kiiloihin voitaisiin synnyttää mitään. Kas kun työttömyysturva on sentään suurimmalle osalle kansalaisista se tärkein asia elämässä ja sen olemassaolo halutaan varmistaa vaikkei sitä koskaan tarvittaisikaan.

Laitan molemmille ehdokkaille vielä toisen viestin, jossa kerron muutaman tapauksen tähän liittyen, mutta tästä tulee liian pitkä jos tungen kaikkea tähän. Mutta tässäpä näitä kysymyksiä ja vastaukset haluaisimme mahdollisimman pian koska nämä tulevat vaikuttamaan aika paljon äänestäjiin, varsinkin jos näihin ei vastata julkisesti.

t. Hallitusnikkari


YLEISTÄ

1. Minkä tulotason alarajan (nykytasossa) asettaisitte eläkeläisille, sairaille ja palkkatyössä oleville? Kannattaisitteko sitä, että kaikille (eläkeläisille, sairaille, palkkatyössä oleville) taattaisiin nykytasossa 2 000 €/kk oleva tulotaso jos se ei lisäisi nykyistä verotaakkaa kenellekään?

2. Pitäisikö elintapariskit (lihavat, tupakoitsijat, alkoholistit) huomioida myös verotuksessa ja jos niin minkä verran? Vai onko mielestänne jokaisella oikeus olla huolehtimatta itsestään ja maksattaa tästä syntyvät kustannukset (lähinnä terveydenhoito) toisilla?

3. Pitäisikö meillä olla henkilökohtainen konkurssi ja jos meillä olisi, pitäisikö henkilökohtaisen konkurssin tilanteessa jättää osa henkilön omaisuudesta ulosmittaamatta, esim. 100 000 € (siis asunto ja perusasiat jos niitä ei ole erikseen kiinnitetty vakuudeksi)?

4. Mikä olisi mielestänne velkavankeuden maksimikeston oltava?

5. Pitäisikö opiskelun rahoitus muuttaa siten, että opiskelija voi opiskella päätoimisesti saamallaan tuella jos se ei nosta nykyistä verorasitusta?

6. Hyväksyttekö. että kaikki sosiaalisen turvaverkon reiät paikattaisiin jos se ei lisää nykyistä verorasitusta?


TYÖTTÖMYYS

7. Kannatatteko vai vastustatteko täystyöllisyyttä?

8. Jos olisi olemassa jokin muutosmahdollisuus, joka ei lisäisi nykyisiä kustannuksia ja jonka nykyinen hallitus voisi tuoda eduskuntaan ja sen hyväksyminen poistaisi työttömyyden kolmessa vuodessa, synnyttäen kaikille tarvitseville kokoaikatyön, kannattaisitteko tätä?

9. Kuinka monen avioeron perussyy tai suurin syy on työttömyys (prosentteina 0 – 100 %)?

10. Kertokaa keinoja poistaa työttömyys Suomesta, parhaasta huonoimpaan.

11. Pitäisikö pätkätyöt kieltää, esimerkiksi siten, että työnantajalla saa olla enintään yksi työsuhde, joka ei ole kokoaikainen (huomaa, kaksi tai useampi työnantaja voisi palkata saman työntekijän puolipäiväiseksi tai vähemmäksi ajaksi, mutta työntekijällä olisi kokoaikatyö)?

12. Tulisiko nykyinen työttömyystuki muuttaa aikaperusteisesta tuloperusteiseksi (eli ei katsota montako tuntia on töitä tehty, vaan huomioidaan saatu tulo tai palkka)?

13. Kuinka suuri työmarkkinatuki (brutto €/kk ja netto €/kk) on ja miten arvelette sen varassa olevien ihmisten tulevan toimeen? Entä onko ns. orjatyö, työharjoittelu tai työelämävalmennus eli tavallisen työn pakolla teettäminen Kelan maksamalla 500 euron avustuksella mielestänne oikeudenmukaista?

14. Mikä on mielestänne työmarkkinatuella orjatöissä olevat henkilön esim. 45-vuotiaan miehen titteli ? Henkilö on sijoitettu oman alansa töihin ja ei normaalisti tarvitsisi harjoittelua tai valmennusta.

Esim. joku näistä, sulkeissa on lyhyt perustelu.

a) Työtön (hän saa täyden työttömyyskorvauksen)
b) Työntekijä (tekee samoja töitä kuin normaalipalkkaa tienaavat)
c) Työharjoittelija (?)
d) Työelämävalmennettava (?)
e) Orja (tekee palkatta töitä)

15. On kerrottu, että nykyinen työllisyyspolitiikka pakottaa työttömiä täysaikaiseen, tuottavaan työhön huimasti alle minimipalkkojenkin suuruisilla korvauksilla. Käsketyn työn vaihtoehtona ovat leikkaukset perusturvaan, joka nykyiselläänkin alittaa noin 150:llä eurolla EU:n asettaman köyhyysrajan.

Jos esitetty pitää paikkansa, hyväksyttekö tämän? Jos ette hyväksy, onko mielestänne ihmisillä oikeus kieltäytyä seuraamuksitta työstä, kun palkkaus ja edut eivät ole TES:sin mukaisia eikä toiminta täytä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen periaatteita?

16. Ymmärrättekö miten työ syntyy ja mistä työttömyys aiheutuu (Kertokaa ominsanoin)?



KYSYMYKSET PELKÄSTÄÄN HALOSELLE

17. Olette kannattanut lisäkoulutusta työttömyyden vähentämiseksi. Miksi ihmeessä yli 40-vuotiaita pitäisi jatkuvasti lisäkouluttaa, kun oppilaitoksista valmistuu nuorempia ihmisiä tuhatmäärin työttömiksi?

18. Kiitoksia. Presidentillä on sisäpolitiikassa lähinnä mielipidevaikuttamisvaltaa (Myös suoraan hallitusvastuussa olevaan entiseen puolueeseenne). Mitä äsken kertomianne tai muita asioita te tulisitte painottamaan jos teidät valittaisiin presidentiksi?


KYSYMYKSET PELKÄSTÄÄN NIINISTÖLLE

19. Olette sanonut, että hyvinvointi syntyy työstä.

Eikö kuitenkin ole niin, että se syntyy pikemminkin työn tuloksesta? Parissakymmenessä vuodessa BKT:mme on noussut 50%, teollisuustuotanto kaksinkertaistunut ja vienti kolminkertaistunut. Samaan aikaan suurteollisuuden voitot ovat kuusinkertaistuneet, ja kansan rikkaimman prosentin tulot kasvaneet 122%.

Miten aiotte huolehtia siitä, että tuottavuuden kasvun hedelmät kohdistuisivat vastaisuudessa paremmin työmarkkinoilla olijoiden ja yhteiskuntasektorin hyväksi?

20. Kiitoksia. Presidentillä on sisäpolitiikassa lähinnä mielipidevaikuttamisvaltaa. Mitä äsken kertomianne tai muita asioita te tulisitte painottamaan jos teidät valittaisiin presidentiksi ja millä tavalla se tapahtuisi kun puolueenne on oppositiossa?

Äänestä
  • Hyvää työtä, Halli!

    Äänestä

  • Kehuja kirjoitti:

    Hyvää työtä, Halli!

    Viestin tulee sisältää vähintään kolme merkkiä. No, laitetaan lisää kiitoksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallitusnikkari kirjoitti:

Halonen sanoi että vaalikeskusteluissa puhutaan hyvinvoinnista. Mietitäänpä tähän nyt oikein hyvät kysymykset, lähetän ne sitten molemmille ehdokkailla ja pyydän vastaukset kysymyksiin esimerkiksi YLEn vaalitentissä. Sopivin kysymysmäärä on 10-15. Tässä muutama mieleen tullut, vastailkaa näihin ja keksikää lisää tai muotoilkaa näitä.


YLEISTÄ

1. Kannatatteko sitä, että kaikille (eläkeläisille, sairaille, palkkatyössä oleville) taattaisiin nykytasossa 2 000 €/kk oleva tulotaso jos se ei lisäisi nykyistä verotaakkaa kenellekään?

2. Pitäisikö elintapariskit huomioida verotuksessa ja jos niin minkä verran, vai onko mielestänne jokaisella oikeus olla huolehtimatta itsestään ja maksattaa tästä syntyvät kustannukset (lähinnä terveydenhoito) toisilla?

3. Pitäisikö meillä olla henkilökohtainen konkurssi ja jos meillä olisi, pitäisikö henkilökohtaisen konkurssin tilanteessa jättää osa henkilön omaisuudesta ulosmittaamatta, esim. 100 000 € (siis asunto ja perusasiat jos niitä ei ole erikseen kiinnitetty vakuudeksi)?

4. Mikä olisi mielestänne velkavankeuden maksimikeston oltava?

5. Pitäisikö opiskelun rahoitus muuttaa siten, että opiskelija voi opiskella päätoimisesti saamallaan tuella jos se ei nosta nykyistä verorasitusta?

6. Hyväksyttekö. että kaikki sosiaalisen turvaverkon reiät paikattaisiin jos se ei lisää nykyistä verorasitusta?


TYÖTTÖMYYS

1. Kannatatteko vai vastustatteko täystyöllisyyttä?

2. Jos olisi olemassa jokin muutosmahdollisuus, joka ei lisäisi nykyisiä kustannuksia ja jonka nykyinen hallitus voisi tuoda eduskuntaan ja sen hyväksyminen poistaisi työttömyyden kolmessa vuodessa, synnyttäen kaikille tarvitseville kokoaikatyön, kannattaisitteko tätä?

3. Kuinka monen avioeron perussyy tai suurin syy on työttömyys (prosentteina 0 – 100 %)?

4. Kertokaa keinoja poistaa työttömyys Suomesta, parhaasta huonoimpaan.

5. Pitäisikö pätkätyöt kieltää, esimerkiksi siten, että työnantajalla saa olla enintään yksi työsuhde, joka ei ole kokoaikainen (huomaa, kaksi tai useampi työnantaja voisi palkata saman työntekijän puolipäiväiseksi tai vähemmäksi ajaksi, mutta työntekijällä olisi kokoaikatyö)?

6. Tulisiko nykyinen työttömyystuki muuttaa aikaperusteisesta tuloperusteiseksi (eli ei katsota montako tuntia on töitä tehty, vaan huomioidaan saatu tulo tai palkka)?

7. Ymmärrättekö miten työ syntyy ja mistä työttömyys aiheutuu (Kertokaa ominsanoin)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu