Voisko joku kertoo mikä on tunnevammainen ja miten se oikeesti voidaan huomata...Jos joku sanoo että on tunne vammainen nii eihän se voi silloin olla sitä kun voi jopa sen kertoo,eiks sellanen oo tunne vammainen joka ei edes sitä tiedosta???
Tietämätönkö??
Tyhmäkö??
4673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuskin on sellaista virallista määritelmää kuin "tunnevammainen". Mutta isäni on sitten epävirallisesti tunnevammainen, ja hän kyllä vuosien asiallisen keskustelun jälkeen tietää sen itsekin. Vaikka emme kylläkään käyttäneet kyseistä käsitettä kohteliaisuussyistä...
Luullakseni kansan suussa elävä termi "tunnevammainen" löytyy kuvattuna luonnehäiriöiden ja rajatilapersoonallisuuksien listalta, esim. estynyt tai narsistinen persoonallisuus voisi olla tunnevammainen. Mielestäni henkilö, joka ei kykene normaaleihin tunnereaktioihin. Esim. että ei pysty tuntemaan tai osoittamaan tiettyjä tunteita (mummoni ei osannut osoittaa hellyyttä, anoppi taas ei pysty käsittelemään vihan tunteita). Tai sitten ei pysty nimeämään (tai ei edes tunnista) lainkaan tunteitaan (tällöin virallinen termi on aleksitymia). Varmaan myös epäempaattinen henkilö voisi olla tunnevammainen.
sellainen tapaus, mutta yleensä kuunnelkaa mitä toinen itsestään kertoo! Jos mies/nainen jo tutustumishetkellä sanoo olevansa 'hankala', 'tunnevammainen', 'itsekäs', 'psykopaatti', niin jotainhan se ihminen viestittää itsestää, eikö? Eikä mitään positiivista ellei sitä pidä positiivisena, että analysoi itseään... Itse haastattelisi aika tarkkaan mitä tarkoittaa, miksi sanoo niin itsestään ja sit katsoisin luikinko karkuun. Joskus tuollaiset miehet vetivät suorastaanpuoleensa, vielä jos lisäsi, että ei etsi suhdetta, niin avot- eikun kimppuun, tuossahan on haastetta....huhuhuh, oppia ikä kaikki!
Saattaa olla vaikea huomata sellaista. Itse seurustelen tällä hetkellä miehen kanssa, josta vähän mietin, voisko olla... Siis, tosi mukava, osoittaa hellyyttä, huolehtii, aivan ihana vuoteessa, ja kaikin puolin suorastaan syötävän söpö. Mutta silti, välillä vain olen huomaavinani jotakin ja mietin... Ovatko hänen tunteensa aidot. Aina ei se hymy ulotu aivan silmiin asti, ehkä... Ja silloin mietin, mikä painaa...