Vitsit että mä olen varsinainen k...pää.
Olet nyt kolme kertaa kuukauden aikana tehnyt minulle selväksi, epämääräisesti kyllä ja "rivienvälistä" lukien, että et halua kanssani seurustella. Kuitenkin aina uudestaan olet yhteyttä ottanut, ja jollain tavalla sopinut tuon "kohtauksesi", jonka jälkeen taas olemme muka jatkaneet. Eihän tämä kauhean helppo suhde ole ollut, myönnän sen. Olet vasta eroamassa, ja on paljon asioita selvitettävänäsi. Mutta miksi ihmeessä mun pitää olla se kenen päälle kaiken sen siitä aiheutuvan p...skan kaadat.
Ja miksi mä en pääse sinusta eroon?? Olen niin monesti vannonut että lopetan, enkä enää kirjoita, kun olet sanonut ettet halua enää viestitellä kanssani. Mutta mä hullu en vain siihen meinaa pystyä. Tää yksinolo, ilman sinua kirvelee niin kirotusti. Mitä tää tälläinen rakkaus on?
Ei sitä näköjään opi mitään vaikka ois sitten jo yli 45v.
Nytkin olen koko viikonlopun ja alkuviikon odottanut vain että laittaisit jonkunlaisen, edes pienenkin viestin. Kertoisit missä mennään. Kuinka olet ikävöinyt ja kaivannut minua. Et kuitenkaan kirjoita. Ja minä "kyttään" puhelinta odottaen sitä viestiä. Päivästä ja viikosta toiseen..
Mitä mun oikein pitäisi kanssasi tehdä, kun en näköjään irtikään osaa laskea.. Koskee niin pirusti.
Voi itku....

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oisko sit niin , että tämä henkilö yrittää iskeä jotain toista ja epäonnistuessaan palaa sun luo?
henkilö, ei syystä tai toisesta halua sinuun sitoutua. niin kauan kuin annat pompottaa, hän pompottaa. ja kun lopetat, hän etsii uuden pompotettavan. tuli vain mieleen, että suomi24.treffi palstalla on yksi ( ainakin!! :) ) mies, joka kertoo eronneensa, mutta tosiasiassa viettää paljon aikaa asumuserossa olevan vaimonsa luona koska haluaa hänet takaisin...
Aivan kuin elämästäni. Kumpikin on vapaita, mutta siitä huolimatta onnistutaan sotkemaan asiat.