Mies sanoi minulle äsken että minun ulkonäkö ei enää kiihota häntä. toisin sanoen hän ei enää halua seksiä, koska en kiihota. hän haluaisi muita naisia, ja hän kiihottuu kuvista ja elokuvista joita löytyy netistä.
olen ulkonäöltäni hoikka, pitkäsäärinen, rinnat ovat 70dd ja kasvot kauniit ja harmoniset. ainoa minkä mieheni osasi sanoa ulkonäössäni on se, että olen vaalea hipiäinen, enkä mikään lola odusoga tms. tämä ei ilmeisesti häntä innosta.
suhteen alussa hän kyllä oli innostunut, itseasiassa 11 kk suhteen alkumetreiltä hän halusi paljon, mutta sitten alkoivat riidat ja arki. haluttomuutta on nyt kestänyt muutama kk,
ja tänään hän sanoi minulle tuon.
sama mies on uhannut jättää minut ennenkin, mutta olen uskonut hänen muuttuvan. tämä mies ei ole koskaan ollut pitkässä suhteessa, aina kaikki loppuneet kuin kananlento koska mies on jättänyt naisia.
kuuntelin hänen tarinansa rauhallisesti enkä nostanut riitaa. hän ei tiedä haluaako enää olla, koska en kiihota häntä.
asia ei sinänsä minua haittaa, koska pidän itse itsestäni ja jos on noin lapsellinen ongelma että sen vuoksi on jättämässä niin sinneppä sitten menee. sen vaan haluaisin kuulla että olisko tästä hyvä häipyä nyt itse, vai odottaa että tuollainen kasvaa, vai onko asia todellakin ettei kiihoitus tule enää takaisin, kun sen on menettänyt, vaikka sama mies on kiihoittunut pminusta paljonkin ennen kun aloimme olemaan kokoajan yhdessä.
mitä siis teen. tekis niin mieli haistattaa vitut. mutta kannattaako.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihminen ei muutu, jos hän ei halua muuttua. Kukaan ei voi toista muuttaa. Ja niin pois päin...
Alkuhuuma on ohi ja arki iski vasten kasvoja. Ihan sama vaikka jättäisit miehesi, sinusta kiinnostuneita varmasti löytyy.
Ainakin minusta tuntuu aika erikoiselta sanoa noin, miten miehesi on sanonut, jos ei todella tarkoittaisi sitä (enkä keksi mitään muuta järkevää syytäkään)
Miehelle määrä ennen kaikkea, naisissa.Sisäinen miehekäs puoleni ymmärtää kyllä että naisista ei saane tarpeeksi.Olit pitkä tai pätkä, 70dd tai 65b, vaalea tai tumma nainen tai tyttö vielä - miehistä on osattava luopuakin.Viisas nuori tajuaa säästää itseään jos haluaa olla eheä ihminen henkisesti avioituessaan.
Pääasia on elää tyytyväisenä itseensä.Ei ole varmasti kevyttä olla jonkun tyttöystävä mutta tuskassa ulkonäköpaineiden kanssa.Naisen elämä onnistuu mainiosti sinkkunakin, varsinkin kun huulivärejä voi käyttää itseään varten.
Itse harrastan nykyään lähinnä panoja.Äläkä soimaa uusia naisia he eivät ole mitään varkaita.
ei kannata. Parempi kun vaihdat maisemaa.
/Nev
P.S. foto ois kiva ylläri
Minusta näyttää selvästi siltä, että miehesi ei ole kypsynyt terveeseen parisuhteeseen kykeneväksi yksilöksi, vaan jäänyt jonnekin epärealististen fantasioiden tasolle.
Vika ei ole sinussa, vaan miehessäsi. Hän ei pysty näkemään sinua (tai naisia yleensä) kokonaisena ihmisenä, vain fyysisten ominaisuuksien summana. Jos hän sinun tilallesi toisen ottaisi, vähän päästä tilanne olisi sama uudenkin kanssa.
En kuitenkaan tekisi sinuna hätiköityjä ratkaisuja, odottele rauhassa, anna aikaa.. Me ihmiset ollaan niin ihmeellisiä otuksia, tunteet tulevat ja menevät. Jos hän sinua rakastaa, seksihalutkin palaavat. Tuntuu, että taustalla on ennemminkin hänen kykenemättömyytensä sitoutua rakastamaan yhtä naista, eikä yhtäkkinen muutos ulkonäkötoiveissa. Ehkä hän sen itsekin vielä tajuaa.
Voimia sulle!
Vasta sitten uskomme sinun olevan tuon näköinen, kun näytät meille kuvasi. Muuten emme
idiootti. Tässä meillä nyt on taas malliesimerkki naisesta, joka aina lankeaa renttuihin. Mee vittuun täältä itkemästä, itse valitset äijäsi.
Laainaten miesten sanontaa: Kuka sitä makaroonilaatikkoakaan jaksaa joka päivä syödä. Sun äijäs veti sitä 11kk ja kiintiö tuli täyteen.
Ihme jos muuttuu tollainen häiskä??? Hyi s....na!!! Jätä muille riesaks ja etsi uusi!!!
Tollainen tyyppi tulee tekemään elämänsä aikana vielä monta vastaavaa tempausta
Moi
Siis toi meni yliymmärryksen vain koska oot vaalea niin hän ei halua sua (tekosyy) eli ukkos ongelmat on kyl jossain syvemmällä kuin sinussa.
Täs on tää ikuinen totuus men want what they can't have eli joillekkin ukoille se jahti on kaikkien tärkein.
Joten ANNNA MENNÄ JOS ON MENNÄKKSEEN!!
Löydät kyllä jonkun joka arvostaa sinua itsenäsi
ettei kantsi takertua yhteen ukkoon joka ei sinua kohtele oikein.
Ukkos elää pilvilinnoissa
se haluu jotain sellasta mitä ei ole olemassakkan
Joten say bye bye
Mut hyvät jatkot sulle ja kyl sinä löydät jonkun joka sinust tykkää sellasena kun oot
Jätä se runkku!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! (Kuulitko?!)