Tämä on nyt lähinnä nuorille miehille tarkoitettu. Aina silloin tällöin joku teistä (meistä) kyselee näillä saiteilla ikäeron mahdollisista vaikutuksista mahdollisesti vasta alkutekijöissään olevan suhteen tulevaisuuteen. Muutamia huomioita ja kommentteja aiheesta:
Itse olen kantapään kautta oppinut, että aika usein vanhempi (ei siis välttämättä "vanha") nainen, mahdollisesti myös äiti-ihminen, saa kiksit pelkästään siitä, että joku nuorempi jantteri ihastuu häneen ja että hän siten luonnollisesti saa osakseen taas sellaista huomiota, mistä on kotona jäänyt viimeaikoina paitsi. Eli, jos haluaisi olla ikävä, niin voisi sanoa, että puolet rakkaudesta on itserakkautta. Se, että nuorempi kaveri kiskaisee maton jalkojen alta, ei vielä tarkoita kuitenkaan sitä, että nainen nyt välttämättä olisi tässä nuoressa kaverissa todellisuudessa kohdannut sen elämänsä miehen. Ei, vaikka miten aluksi siltä tuntuisi. Vanhemmat naiset ovat myös yleensä siksi varovaisia, etteivät ihan helpolla myöskään mahdollisia epäilyksiään paljasta, kun vaarana on nuoren rakastajan menettäminen. Eli, kannattaa ottaa ihan reilusti aikaa, ennen kuin tekee mitään isompia ratkaisuja omassa elämässään. (Esim katkoo oman aiemman suhteen tms.) Saattaa nimittäin hyvinkin käydä niin, että loppupeleissä tämä vanhempi nainen sitten kuitenkin liukenee paikalta, kun ratkaisuja aletaan tosissaan miettiä. Jos naisella on jo lapsia, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä nuori kaveri saa jäädä.
Sitten lapsista vielä, jos niitä naisella on. Uusioperheet on aika hiton hankalia, noin yleensä. Tietty poikkeuksiakin (ja nimenomaan niitä) on. Sitten usein ei muisteta sitä, että ottaessaan omakseen vanhemman ja "lapsellisen" naisen, niin nuoreen kaveriin ei vähänkään pidemmässä juoksussa rakastu vain yksi nainen, vaan useampi ihminen. Vastuuta siis kyllä on tarjolla, jos vain on sen kantajaa... Varsin painava syy miettiä kahdesti tämäkin. Aikuiset on aikuisia, mutta lasten elämää pitäsi pystyä myös ajattelemaan - vaikka näillä saiteilla näyttääkin riittävän ääliöitä, jotka kommentoivat tällaisia juttuja parilla Antaa palaa -tyyliin kirjoitetulla rivillä.
Siinä vähän purtavaa. Kimmokkeen sain tuolla alempana olevasta ketjusta, kun yksi jamppa siellä kyselee, mitä tehdä vanhemman naisen kanssa. Itse olen kaikki nuo asiat käytännössä joutunut opettelemaan, eli pohjaa sanoa löytyy. Itselläni homma kaatui lopulta, mikä jälkeenpäin ajateltuna on ollut pelkästään hyvä monestakin syystä, vaikka sen "elämäni naisen" menettäminen ottikin joskus toooosi koville.
Ja vielä yksi vanha neuvo: Muistakaa että on kaksi asiaa, mitkä seisoo yhtäaikaa. Niistä toinen on järki ja sen toisen saatte itse arvata...
Hauskaa kevään ja kutuajan odotusta kaikille!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitit mielenkiintoista tekstiä. Aion näyttää sen myös 11 vuotta nuoremmalle poikaystävälleni, jotta saamme keskustelun aikaiseksi. Kaipaisin tarkennusta kohtaan: "Sitten usein ei muisteta sitä, että ottaessaan omakseen vanhemman ja "lapsellisen" naisen, niin nuoreen kaveriin ei vähänkään pidemmässä juoksussa rakastu vain yksi nainen, vaan useampi ihminen. Vastuuta siis kyllä on tarjolla, jos vain on sen kantajaa... ". Mitä tällä tarkoitat? Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Taustatietona että olen 29 ja poikaystäväni 18.
"Lapsellisen" naisen kanssa suhteen aloittaessaan mies ottaa vastuun myös siitä, että tämä nainen ei oo ainut joka häneen rakastuu, vaan todennäköisesti myös nämä naisen lapset.. Meillä on ainakin niin. Perheemme on uusperhe, johon kuuluu mun 3 lasta, minä, mies ja meidän yhteinen lapsi. Mun 3 lasta rakastaa miestäni todellakin. Hän on heille se miehen malli, isän korvike, kun oma isä on paljon pois heidän elämästään. Isäpuoli sitten kuuntelee ne surut ja murheet, kuskaa harkkoihin, ja lääkäreihin, auttaa läksyjen teossa, ja on mukana siinä arjessa. Joten siinä pitää olla todella tarkkana, että kun astuu noin isoihin saappaisiin, ei epäonnistuessaan satuta vaan yhtä ihmistä.. Meillä onneks pyyhkii hyvin, rakkautta on paljon jaettavana ja sitä myös annetaan. :)
Terveisin onnellinen uusperheellinen, ja mies on 6 vuotta nuorempi..
tarkoitin, että aikaa myöten luultavasti myös naisen lapset ottavat (parhaassa tapauksessa) tämän isäpuolen todella omakseen. Eli, ettei ole kysymys vain kahden aikuisen tunteista, tai elämästä. Eli, aiemmin lapseton mies ottaa ison vastuun heti alusta lähtien.