stepperi?

No niin nyt tämä mamma tiputtaa raskauskilot lopullisesti.
aloitin maanantaina painonvartijoiden 12 viikon kirjekurssin ja haluasin nyt myös lisätä liikuntaa päiviini.lasten kanssa päivät nyt kuitenkin menevät lasten kanssa puuhailuun ja illalla ois kiva liikkua sitten omaan tahtiin ja aina ei illalla jaksa lähteä yksin lumeen tarpomaan.
Joten kyssäriä stepperristä,onko se mistään kotoisin?ja jos on niin millainen kannattaisi ostaa?
71160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itsellä tuloksia raskauden jälkeen alkoi tulla kuntosalilla käynnillä ja terveellisellä ruokavaliolla. Kai sinullakin olisi aikaa pari kolme kertaa viikossa mennä iltaisin tunniksi esim. kerrallaan kuntosalille? Tosi hyvä juttu! Suosittelen! Ja kaikki herkut korvataan kasviksilla ja hedelmillä. Ja hyvää tulee!! :)

Äänestä

stepperin. Maksoi n. 50 euroa. Olen käyttänyt n. kolme kertaa. Tuola se nyt on vaatehuoneen lattialla. Joku voi tykätä, mutta mulle se ei sovi, koska siitä on niin helppo lähtee esim. käymään keittiössä tai vaan ajatella että en mä jaksakkaa ja istua sohvalle. Mulla kävi noin. Parempi on, ainakin mun mielestä, lähteä edes puolen tunnin lenkille ulos. N. kahden kilometrin päästä kotoa ei voi vaan ajatella että en jaksa ja istua sohvalle.. :)

Äänestä
  • Minulla ei ole stepperiä, mutta kuntopyörä on! Ja sekin vaatii aina kovan rutistuksen istua satulaan ja polkea puoli tuntia! :) Tosin, kyllä tulee hyvä olo, kun on saavuttanut lenkin.

    Kannattaisi ketjun aloittajan hankkia stepperirahalla mieluummin vaikka askelmittari! Toimii ainakin minulla ja kannustaa mukavasti tekemään pienen kävelylenkin illalla, jos ei ole "askeleet täynnä"! Näyttää myös kellonajan, kulutetut kalorit ja grammat sekä aerobiset askeleet ja niihin kulutetun ajan. Suosittelen! :)

    Äänestä

Mulla on ollut ministepperi noin puolitoista vuotta. Säännöllisesti olen käyttänyt 3 tai neljä kertaa viikossa koko ajan, mukava polkea kun katsoo telkkaria, katson videon kellosta aina tietyn ajan jonka poljen koska stepperin mittari ei aina toimi... Samalla voi tehdä vaikka käsipainoja.

Äänestä

Ja itse tykkään sitä käyttää. Erittäin näppärä ja menee pieneen tilaan eikä tarvitse paljoa aikaa, onnistuu vaikka lasten päiväunien aikaan. Itse en ainakaan viitsi kylmällä lähteä ulos (olen vilukissa) joten käytän stepperiä, yleensä puoli tuntia kerrallaan. Siskoni otti tietyn ohjelman telkasta päivittäin ja sen ajan polki stepperiä.
Itselläni on sellainen joka näyttää ajan, askelmäärän ja kalorikulutuksen, maksoi muistaakseni 40 tai 50e.

Äänestä
  • no nyt puhutte asiaa.Just tota mäkin tarkootin.Miten hyvä idea ottaa käsipainot mukaan ja steppailla just silloin kun n kaksi pikkuista nukkuu.
    Mainio idea kerrassaan! ja joo taisin nähdä tollasen ministepperin tarjouksessa anttilassa 39 e.Vois vaikka käydä hakee=)

    Äänestä

Olen ollut todella tyytyväinen omaan stepperiin, mutta se vaatii tietynlaisen kurin itseltä aloittaa harjoittelu. Kotona on helppo luistaa hommasta ja siirtää huomiseen. Pidän itse kirjaa askelmääristä ja ajoista joina olen harjoitellut. Usein teen harjoitukset intervallina. Loistava tv:n katseluun!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotimamma pisteilijä kirjoitti:

No niin nyt tämä mamma tiputtaa raskauskilot lopullisesti.
aloitin maanantaina painonvartijoiden 12 viikon kirjekurssin ja haluasin nyt myös lisätä liikuntaa päiviini.lasten kanssa päivät nyt kuitenkin menevät lasten kanssa puuhailuun ja illalla ois kiva liikkua sitten omaan tahtiin ja aina ei illalla jaksa lähteä yksin lumeen tarpomaan.
Joten kyssäriä stepperristä,onko se mistään kotoisin?ja jos on niin millainen kannattaisi ostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu