Mies hakee yksipuolisesti avioeroa. On juristit ja pesänjakajat valmiina.
Nyt harkinta-ajan päätyttyä tuli postista saantitodistus ? Pelkään että sisältää tuomion ?
Miten minun tulee toimia. Mitä jos en hae paperia postista, enkä allekirjoittele mitään.
Kuinkahan asiat etenevät silloin.
Omaisuutta on jonkinverran , pari firmaakin, sen lisäksi olen mieheni firmassa työssä. Eli tilanne on jonkinverran monimutkainen.
Tunnen itseni todella avuttomaksi ja loppuun kiusatuksi. Pelkään että romahdan. Tukijoukkoja ei oikein ole. Tuntuu että kaikki romahtaa ympäriltä. Ei ole työyhteisöä eikä juuri sukua
ympärillä. Päässä potkii tyhjää.
Mietin sellsitakin yksinkertaista asiaa että mistä saan pätevän asianajajan.
APUA
Nyt harkinta-ajan päätyttyä tuli postista saantitodistus ? Pelkään että sisältää tuomion ?
Miten minun tulee toimia. Mitä jos en hae paperia postista, enkä allekirjoittele mitään.
Kuinkahan asiat etenevät silloin.
Omaisuutta on jonkinverran , pari firmaakin, sen lisäksi olen mieheni firmassa työssä. Eli tilanne on jonkinverran monimutkainen.
Tunnen itseni todella avuttomaksi ja loppuun kiusatuksi. Pelkään että romahdan. Tukijoukkoja ei oikein ole. Tuntuu että kaikki romahtaa ympäriltä. Ei ole työyhteisöä eikä juuri sukua
ympärillä. Päässä potkii tyhjää.
Mietin sellsitakin yksinkertaista asiaa että mistä saan pätevän asianajajan.
APUA
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eroa voi hakea yksipuolisesti joten sinun allekirjoitusta ei tarvita mihinkään että ero voitaisiin myöntää. Älä kuitenkana allekirjoita mitään papereita ennen kuin olet näyttänyt ne asianajajallesi
Asianajajan etsintä kannattaa aloittaa täältä
http://www.asianajajaliitto.fi
Jos rahaa ei ole niin kunnan oikeusaputoimistosta kannattaa aloittaa.
Jos en hae paperia postista, enkä reagoi mihinkään kuinkahan kauan saan pelattua aikaa?
Mies on päästään sekaisin. Haluaa jakaa omaisuuden ja ottaa eron ja senjälkeen alkaa seurustella kanssani ja mahdollisesti palata kotiin.
Olette molemmat avun tarpeessa. Yhteisessä yrityksessä menee helposti puurot ja vellit sekaisin.
Tunsin avioeron jälkeen yhden yrittäjäperheen.
Firman laajennuksen jälkeen vaikeudet alkoivat.
Ensin erosi toinen pariskunta ja heti perään toinen. Tarttuva tauti.
Mies voisi hakea itselleen apua miesten kriisikeskuksesta. Luulen melko varmasti, että hänellä on jonkin sortin a-ongelma. Niin tutulta tuo touhu tuntuu.
Minä tein avioeron vetkuttelussa Suomen ennätyksen. Niin juristit olivat sanoneet eroa hakevalle.
Mies pakotti minut käräjäoikeuteen laittamaan eron vireille. Laskimme siellä tulomme ja ne olivat liian korkeat oikeusavustajaan. Sain mukaani jonkun naisjuristin käyntikortin. En ottanut yhteyttä yhteenkään asianajajaan.
Heitin miehelle kapuloita rattaisiin ja lopulta oikeus määräsi meille yhteisen pesänjakajan.
En suosittele tätä tietä kenellekään. Mutta se on testattu ja hyvin tuo oikeuslaitos näyttää pitävän ainakin lasten puolta. Tuomiossa oli korostettu lasten etua. Kiitos siitä vielä kerran oikeusoppineille.
Mies hassasi osuutensa taivaan tuliin ja on tänään täysin persaukinen taivaanrannan maalari.
Naistuomari neuvoi minua hommaamaan uuden miehen.
Ehkä oikeuslaitos voisi ottaa toimenkuvaansa eronneiden ihmisten kierrätyksen. Nimi vain listaan ja tuomari sivuhuoneeseen vihkimaan halukkaita.
Ei Suomen sosiaalihuolto ikinä tule kuntoon.
Kun uusi pressakierros lähti käyntiin, kaikki sonta taas myllätään uudestaan esille.
Mitä minä aamulla radiosta kuulin. Sauli haukkui Tarjaa lamavuosien leikkauksista. Tarjaa kiinnosti joku rakennus enemmän kuin sosiaalihuollon leikkaukset.
Koeta pitää mielenterveydestäsi hyvää huolta.
Jos miehellä on alkoholiongelma, hae apua vertaisryhmistä Al-Anon tai jostain muualta.
Soita kriisipuhelimeen. Kirjoita Soneraplazan Elleissä. Pura pahaa oloa liikunnalla, syö hyvin ja nuku hyvin.
Minä en menettänyt yöuniani ukon sekoamisen jälkeen. Aloin ottaa asioita selvää, perustin lähiööni vertaisryhmän. Kävin lyhytpsykoterapiassa.
Olen vuosia kirjoitellut netin palstoilla.
Voin nykyään erittäin hyvin. Ei perheesi ole kaikkeen syyllinen. Syylliset löytyvät Arkadian mäeltä ja muualtakin. Tämä maata johdetaan tökerösti. Perheet voivat pahoin.
Siunausta teidän perheen elämään. Toivutte varmasti omaa tahtia ja elämä eheytyy aikanaan.
Nyt laitan takin päälle ja lähden ulos lumisateeseen. Teen päivätyön päälle vielä iltatyötä. Elämä on kallista kuten DNA mainos hokee. Uutta miestä en kuitenkaan hommaa. Rakastan lastemme isää sellaisena kuin hän on.
Ihanampaa miestä ei Suomessa olekaan.
kuullostat niin karseelta akalta, ettten ihmettele miehes uutta uravalintaa.
Ja kuntele toki valistuneita naistuomareita; hommaa uusi mies elättämään sua.
Ootte te useat naiset sellasia saatanan syöjäåttäriä!
Avioeroa voi hakea yksipuolisesti, jonka varmaan jo huomasit ekan vaiheenkin yhteydessä (vai haitteko sitä yhdessä?). Kakkosvaiheessa on sama menettely, eli saat tiedoksiannon ja mahdollisuuden vastineeseen (jos jo avioerohakemuksessa vaateita esim. lasten huoltajuudesta tms.)
Ihmettelen ettäkö olisi jo pesänjakajan otattanut oikeudesta ... se kun viimeinen keino jos ositusta ei muuten saada tehtyä, ja maksaa molemmille ihan sievoisesti. Viisaampaa tehdä ositus sovussa ja juristien (sinun ja hänen) avustuksella.
Jos arvata pitää, niin se on juuri se lappu jonka sinun oletetaan allekirjoittavan, ja pistävän palautuskuoreen. Luettuasi ensin, ettei siinä jo vaadita muuta kuin että teidät tuomitaan avioeroon. Sen jälkeen menee pari viikkoa, ja tuomio tulee postissa tiedoksesi.
No tuo melko typerää, koska lopputulemaan ei vaikutusta (etevästi pakoilemalla joitain kuukausia voit viivyttää) ... noloksi voi kyllä mennä. Homma etenee silloin niin, että haastemies tuo asian sinulle tiedoksi ... ja yleensä sinne mistä sinut virka-aikaan saa parjaiten tavoitetuksi, eli töihin.
Noh, se missä olet töissä ei asiaa oikeastaan mutkista ... ositus ja erottelu tehdään kuten sovitte ... ja ellette sovi, niin sitten kuten laki määrää. Jos on enemmän omaisuutta ja firmoja, niin kannattaa teettää suosiolla juristilla tuo harjoitus.
Asianajan löytää netistä etsimällä tai puhelinluettelon keltaisilta sivuilta, ja kannattaa kunnan oikeusaputoimistostakin kysyä.
Voimia ja jaksamista ... ja jos miehesi päästään vialla kuten kirjoitit ... niin ehkä näin lopulta parempi sinullekin....
Kysy juristia oikeusaputoimistosta.
Voit myös käyttää Veronmaksajien keskusliittoa. Se tosin vaatii jäsenyyden, mutta jäsenmaksun saat takaisin jo alle puolessa tunnissa, kun heidän laskutushintansa on miltei puolet pienempi kuin markkinahinta.
Toimi tosiaan nopeasti, ainakin siinä tapauksessa jos miehesi on yrityksissänne varainhoita, allekirjoitus oikeudet ym vastaavaa. Koska hän voi niiden myötä tyhjentää yritysten tilejä yhteistyökumppanien avustuksella tehdä huonoja ostoja jotka mahdollisesti myöhemmin palautetaan. Näin on saattanut jo käydäkkin. Joten mikäli yritykset on jonkin arvoisia ja niillä on omaisuutta kalustoa autoja koneita ym. Sillä ei tosiaa ole merkitystä oletko niissä töissä tai et. Ainoastaan avioehto voi muuttaa osituksen. Mikäli teillä ei ole avioehtoa niin omaisuudesta puolet on sinun koskee myös yrityksiä.
Mitä enemmän hänellä on aikaa järjestellä asioita niin se on sinua vastaan.
Mutta toivottavasti saatte asianne järjestykseen
onnea ja jaksamista.
Ehkä miehesi haluaa erota sinusta juuri avuttomuutesi takia.
HYvä että myönnä't tilanteesi.
Nyt joko elät avuttomana, hoimmaat uuden hyvin toimeentulevan miehen (toivottavsti olet riittävän nuori ja hyväännäköinen) tai teet muutoksen.
Naiset kyllä mieluusti haluaa miehen elättäjäkseen. Ihan kivaa ja järkevää.
Mutta sut on nyt jätetty ja sillä isisti. Revi siitä!
Oletko ylpeä itsestäsi, kun saat painaa maanrakoon tuollaisessa tilanteessa olevaa. Tai siis yrityksesi on vissin saada "avuttoman" olo tuntumaan vieläkin kurjemmalta?
Poistaisin kirjoituksesi, jos voisin, ennenkuin "avuton" ehtii sitä lukemaan. Ja jos hän on jo lukenut,niin toivon, ettei noteeraisi mitenkään tuollaisten mitättömyyksien kommentteja!