Olen päättänyt nukkua vaalien yli. Ensin ajattelin mennä raapustamaan nelosen, mutten sittenkään mene, jotten vaikuta äänestysprosentin suuruuteen.
Ensimmäisellä kierroksellä äänestin protestiehdokkaana Soini, valitettavan harva teki samoin, joten siltä osin protesti epäonnistui. Nyt protestina jätän äänestämättä, jotta äänestysprosentti ei ainakaan minun osaltani nouse.
Kannaltani on ihan sama, kumpi ehdokkaista pääsee presidentiksi, köyhä ja työtön häviää kummassakin tapauksessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei mikään ihme että olet köyhä ja työtön tolla asenteella...
Väärin meni. En ole työtön, en ole kyllä erityisen varakaskaan. Äänestänyt olen tähän asti, mutta nyt tässä maassa meno on sellaista, ettei äänestäminen tunnu mielekkäältä, kun lopputulos on se ja sama valittiin kumpi tahansa. Otankin kantaa muiden puolesta, eli työttömien ja rutiköyhien.