Mulla ja miehelläni on menos kriisi parisuhteessa. Ollaan oltu yhessä kohta 3 vuotta, josta väh. yli vuoden olen käyttäytynyt miestäni kohtaan todella väärin. Mun on jotenkin kauheen vaikee hyväksyä sitä vikoineen ja arvostaa sen valintoja ja tekemisiä, vaan oon yrittäny koko ajan muuttaa sitä. Eikä miehessäni mitään suuria vikoja ole, niitä tavallisia, ettei aina osaa huomioida tarpeeksi tms.. Jotenkin vain aina raivostun ihan hirveesti ihan pikkuasioistakin.
Aluksi se oli sellasta pienempää arvostelua, sitten se on muuttunut raivoamiseksi, huutamiseksi, syyttelyksi, tenttaukseksi, mitätöimiseksi ym... Mies on tästä ollut monet kerrat vihainen ja surullinen, mutta olen jotenkin uskotellut hänelle ja itselleni, että pystyn itsestään muuttumaan. Joskus meneekin viikko pari hyvin, sitten se taas alkaa kahta kauheampana. En tiedä miksi teen näin, rakastan kyllä miestäni ja haluan hänen kanssaan olla, mutta kun se arvostelun tarve iskee, sitä on todella vaikea lopettaa.
Nyt miehelle tuli sitten vuoden odottelun jälkeen raja vastaan, ja sanoi, että ei halua elää enää näin. havahduin vihdoin ja viimein tajuamaan, että mulla täytyy olla jotain pahasti vialla jossain. Olen epäillyt kotimalliani, meillä on äiti ollut aina pomo ja isä vähän "tossun alla", kuitenkin omasta tahdostaan.
varasin ajan perheasiain neuvottelukeskukseen, jonne menen juttelemaan tästä, mieskin tulee toisella kerralla mukaan. Nyt tuntuukin että tässä pääsen eteenpäin.
Ongelma on vielä siinäkin, että miehen tunteet minua kohtaan ovat kylmenneet. Kyllä hän sanoo vielä rakastavansa, eikai muuten lähtisi asioita puhumaankaan asiantuntijalle, mutta hellät tunteet minua kohtaan ovat kadonneet... :o( Näen sen hänestä ja hän hän sanoikin että kun hän katsoo mua, hän tuntee enemmän negatiivisia tunteita kuin positiivisia.. Kysyin, että uskooko hän tunteiden tulevan takaisin, jos voin muuttua ja lopettaa arvostelun, mutta hän ei osaa sanoa...
Sovittiin, että otetaan nyt vähän etäisyyttä ja vietetään viikonloput eri paikoissa. Hän sanoi haluavansa välimatkaa ja yksinoloa. Kertokaa te, joilla on ollut samantapaisia ongelmia suhteessa, tuleeko se miehen rakkaus&tunteet takaisin, jos näkee, että muutun ja saa huilata riidoista? kauhea ahdistus päällä, pelkään, että olen ehtinyt jo pilata kaiken...
Aluksi se oli sellasta pienempää arvostelua, sitten se on muuttunut raivoamiseksi, huutamiseksi, syyttelyksi, tenttaukseksi, mitätöimiseksi ym... Mies on tästä ollut monet kerrat vihainen ja surullinen, mutta olen jotenkin uskotellut hänelle ja itselleni, että pystyn itsestään muuttumaan. Joskus meneekin viikko pari hyvin, sitten se taas alkaa kahta kauheampana. En tiedä miksi teen näin, rakastan kyllä miestäni ja haluan hänen kanssaan olla, mutta kun se arvostelun tarve iskee, sitä on todella vaikea lopettaa.
Nyt miehelle tuli sitten vuoden odottelun jälkeen raja vastaan, ja sanoi, että ei halua elää enää näin. havahduin vihdoin ja viimein tajuamaan, että mulla täytyy olla jotain pahasti vialla jossain. Olen epäillyt kotimalliani, meillä on äiti ollut aina pomo ja isä vähän "tossun alla", kuitenkin omasta tahdostaan.
varasin ajan perheasiain neuvottelukeskukseen, jonne menen juttelemaan tästä, mieskin tulee toisella kerralla mukaan. Nyt tuntuukin että tässä pääsen eteenpäin.
Ongelma on vielä siinäkin, että miehen tunteet minua kohtaan ovat kylmenneet. Kyllä hän sanoo vielä rakastavansa, eikai muuten lähtisi asioita puhumaankaan asiantuntijalle, mutta hellät tunteet minua kohtaan ovat kadonneet... :o( Näen sen hänestä ja hän hän sanoikin että kun hän katsoo mua, hän tuntee enemmän negatiivisia tunteita kuin positiivisia.. Kysyin, että uskooko hän tunteiden tulevan takaisin, jos voin muuttua ja lopettaa arvostelun, mutta hän ei osaa sanoa...
Sovittiin, että otetaan nyt vähän etäisyyttä ja vietetään viikonloput eri paikoissa. Hän sanoi haluavansa välimatkaa ja yksinoloa. Kertokaa te, joilla on ollut samantapaisia ongelmia suhteessa, tuleeko se miehen rakkaus&tunteet takaisin, jos näkee, että muutun ja saa huilata riidoista? kauhea ahdistus päällä, pelkään, että olen ehtinyt jo pilata kaiken...
Vastaukset 13
Vanhimmat
voi vielä tietää. En tiedä, auttaako tämä sinua yhtään, mutta samassa paatissa ollaan. Itse olen käyttäytyny lähestulkoon samalla tavalla. Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä n. 2 vuotta. Kun tavattiin, olin toipumassa vaikeasta masennuksesta ja mies tuki täysin & ymmärsi mielialanvaihteluni. Viime kesä ja syksykin menivät tosi rauhallisesti, mutta nyt ennen joulua taas koko homma räjähti käsiin. Alan nykyään raivota aivan pienistä asioista ja osoitan jonkin sortin kiittämättömyyttä. Mies kyllä tuossa syksyllä kertoi, että hän on alkanut miettiä tulevaisuutta ja ei ehkä halua elää sitä sillä tavalla kuin oli antanut aiemmin minun ymmärtää (eli parin vuoden sisällä lapsia jne.) Nyt hän haluaakin vuoden päästä muuttaa ulkomaille töihin ja haluaisi minut mukaansa, mutta meillä on ikäeroa 6v (minä vanhempi) ja itse olisin jo lähitulevaisuudessa valmis perustamaan perheen, joten en tiedä, mitä nyt pitäisi tehdä. Rakastan miestäni paljon ja haluaisin hänen kanssaan elää, mutta nyt näiden em asioiden takia ajatukset molemmilla sekaisin ja olemme ottaneet etäisyyttä toisiimme. Aika kai näyttää, miten tässä käy. Itse vielä toivon, että asiat järjestyisivät parhain päin ja teillä vaikuttaisi kuitenkin olevan toivoa, kun kuitenkin menette yhdessä hakemaan apua. Tsemppiä!
Meillä on saman tyyppinen riita just menossa Minä huudan ja kiukuttelen Mies häipyy useaksi päiväksi Sit tulee takas ja haluaa erota Laitoin tänään asunto paperit Muutto tuli Vaikka itse olisin vielä halunut jatkaa
Kun luin viestisi,tunnistin siinä mieheni.Päädyimme äskettäin eroon samasta syystä,paisi että hän oli se joka syytteli ja arvosteli ja minä se joka sitä sieti.Hienoa että olet itsessäsi tunnistanut nämä piirteesi ja haet niihin apua pelastaaksesi suhteesi.Kokemuksesta tiedän miltä miehestäsi on tuntunut ja ymmärrän tunteiden viilenemisen,mutta uskon hänen silti rakastavan sinua.Jos vielä saat häneltä mahdollisuuden näyttää rakkautesi,tee se kunnolla.Luulenpa että kokemansa perusteella hän epäilee tunteittesi aitoutta.Toivottavasti oma ex:äni ymmärtäisi itsestään saman kuin sinä:)Tsemiä...
Olisko oman kodin malli?
Mieti miltä tuntuisi jos miehesi olisi ollut sinua kohtaan samalainen.
Sanot rakastavasi? eikö rakkaus osoiteta käytöksellä toista kohtaan?
Parisuhde ei ole taistelukenttä , sen pitäisi olla paikka jossa molemmat voi levätä jossa tuetaan ei potkita.
Taitaa olla sinulla suuren kasvun paikka.
Sitä en tiedä jääkö miehesi sitä katsomaan.
Oletko miettinyt miten miehesi saisi sinut aisoihin? Käytöksesi miestäsi kohtaan on henkistä väkivaltaa, joka vähitellen tapaa tunteet sinua kohtaan.
Ihan selvästi oman kodin malli tullut jatkaakseen seuraavaan sukupolveen.
Muista jotta sanat ovat sanoja ja teot tekoja.
En nyt lähde moittimaan miehiä,mutta joskus hekin kaipaa sitä rakkauden osoituksia naiselta eikä välttämättä halua kuunnella kokoajan valituksia.Ihmeellistä jotta mies ei ole lähtenyt jo? Ja jos teille molemmille parisuhdeterapia auttaa niin hyvä,mutta tuskin miehesi uskaltaa sinua enää lähestyä vaan katsoo helpomman tien itselleen ja ilmoitus tulee sinulle yllätyksenä jotta ero tuli.Ja se,että olet luvannut muuttua on ihan kaukaa haettu,kyllä se vaatii sinulta aikalailla tekemistä jotta ykskaks pystyisit sen tekemään.Mutta joka tapauksessa onnea matkaan teille molemmille.
Teksti on täsmälleen samaa kuin jos olisin itse kirjoittanut omasta parisuhteestani, asetelmakin oli samanlainen. Suhteen kulku ja kestokin meni yksiin vaikken ole sinun ex-kumppanisi. Nainen tuntui toteuttavan kotinsa mallia missä äiti nalkutti aika kiltin oloiselle miehelleen (vieläkin vuosien myötä), mies sieti ja lauantaina joi ja veti naista turpaan. Nyt eläkeiässä ei enää tuntunut välittävänn näin tulkitsin sivusta katsojana.
Kumppanini toteutti samaa kaavaa minuun kuin äitinsä heidän kotonaan: nalkutus alkoi pienestä, kasvoi ja yltyi raivoon jota saattoi kestää viikonloppuisin aamusta iltaan. Itkemistä, huutamista, moittimista, ivaa, vähättelyä, lyömistä.
Riidat tihenivät vähitellen ja olivat lopulta jokaviikkoisia.
Itse miehenä sanoin ettei näin jatketa: joko suhde selvitetään, riidat loppuvat tai lähden.
Keskustelu ei onnistunut koska nainen alkoi keskustellessa aina itkeä, huutaa ja raivota vaikka yritin olla miten sovitteleva tahansa. Arjessakin piti miettiä mitä sanoja valitsen ettei nainen suutu tai loukkaannu.
Mulle riitti, vuokrasin pakun ja otin pari kaveriani mukaan kantamaan tavaroita.
Tietyssti nainen soitteli perään ja lähetti tekstareita kuinka voin olla noin v***mainen ja pilata hänen elämänsä ja uhkaili tekevänsä itsarin. Samaa uhkailua oli tullut viikoittain.
Ei tehnyt itsaria enkä palannut takaisin.
Kommenttina teidän suhteeseenne: Ohi on!
Miehesi tunteet sinua kohtaan ovat sammuneet, näin kävi mullekin, eivätkä todennäköisesti enää herää.
Sulla on pitkä tie kuljettavanaan jotta voisit vakuuttaa miehellesi ettei vanha kuvio toistu ja vielä pidempi tie jotta miehesi tunteet heräävät uudelleen ilman epäilyksiä että vanha kuvio alkaa kuitenkin toistua.
Sorry jos olen hieman negatiivinen, tämä on vain osoittautunut todeksi.
Oletko itse muuten Pohjanmaalta; exäni oli ja sielläpäin käydessäni tuntui että tuo kuvio toistui lähes jokaisessa näkemässäni parisuhteessa, selvemmin tai piilotetummin. Ympäristölläkin on vaikutuksensa tapoihin ja käyttäytymismalleihin.
nainen pohjanmaalta ja tunnistan käytöksen... Siitä huolimatta, että tiedän lyöväni omaa päätäni seinään, mä kyllä koen mieheni ansainneen sen. Mies juo paljon ja usein liikaa (=pari päivää kadoksissa) ja oon huomannu, että se on aika tavallista täällä meillä päin. Vaimo on joku pakollinen juttu, mikä pitää olla, mutta muuten saa jatkaa elämäänsä niin ku ennekin, eli kaverit ja viina! Eikä asioista saa puhua, riittää, että laskut maksetaan. Jos yrittää ottaa puheeksi asiaa, joka vaivaa, on hullu ja luulosairas... Joskus luin jostakin, että naiset ei synny nalkuttavina, siihen tarvitaan sinnikäs ja raskas miehen tekemä työ.
Mietipä, miksi teet olosi (ja siinä sivussa siis miehesi olon) niin pahaksi? Mitä saat siitä itsellesi? Älä anna helpolla periksi, älä sano, että syy on lapsuudenkodissasi. Varmaan olet sieltä saanut mallin käytöksellesi, mutta eihän se kai ole mikään syy jatkaa tuhoisaa käytöstäsi? Jos saitkin mallin äidiltäsi, niin et kai sen varjolla jatka määrättömiin nyt, kun olet havahtunut ajattelemaan.
Sanot, että arvostelet miestäsi hänen vioistaan ja haluat muuttaa häntä. Kyllä varmaan jo olet huomannut, että muutosta tarvitset ainakin sinä itse - itsesi vuoksi. Mutta muutosta ei voi tapahtua, jos ei tosiasiassa sitä halua. Ja sitten kun haluaa, sen eteen on valmis tekemään paljon töitä.
Vaikka muuttuisitkin, ei se välttämättä tuo miestäsi takaisin. Se on sitten hänen valintansa. Muuttamalla omaa tuhoisaa käytöstäsi toisen ihmisen hyväksyvämpään ja häntä arvostamapaan suuntaan voit joskus saada uuden parisuhteen, jossa onnistut paremmin. Muuten on suuri riski, että toistat samaa mallia ja karkotat seuraavankin ihmissuhteesi.
Hyvä kuula että en ole ainut jolla menee huonosti
En ole ollut aina tälläinen käkättävä akka
Joitain kuukausia Ehkä neljä asutaan kaksin tällä hetkellä minä siivoan laitan ruuat pesen pyykit en voi sille mitään kun pinna palaa aina välillä Kyllä mies auttaa kun sanon kymmenen kertaa.Vika on kyllä myös siinä että olen suostunut tekemään kaiken
Eilen puhuttiin illalla pitkästä aikaa ja ero sujuu sopuisasti mikä on hyvä Varmitetaan että molemmat saa asunnon ja tavaroita niin että pärjää Vaikka salaa toivon että sovitaan.Rakastan miestäni
En ole pohjanmaalta helsingistä Mies pohjoisesta
Moi!
Mä olen seurustellut mun poikaystäväni kanssa kohta 2 vuotta ja meillä on aika tavalla samanlaista..suhde kriisissä...
Mun poikaystäväni on alkanut viettämään niin paljon aikaa kavereittensa kanssa että me ei nähdä kuin viikonlopusin illalla vaikka asutaan samalla paikkakunnalla. Asuttiin koko viime vuosi eri paikkakunnilla ja se aika opetti arvostamaan toista tosi paljon.
Silti mä monta kertaa sille sanon ja kiukuttelen kun se vaan touhuaa omia juttuja tietokoneella yms ja on kuin mua ei olisikaan. Mua pännii tää asia monesti ja just eilen asiasta taas sanoin ja tänään mein pitäis viettää laatuaikaa yhdessä muta luulen että se menee taas siihen että jätkiä tupa täynnä ja ne kattoo netistä autoja ja ovat kuin mua ei enää oliskaan.
Muutama kuukausi sitten me oltiin erossa kaksi viikkoa ja sitten me ei enää pystytty olemaan erossa toisistamme...ikävä oli niin suuri...
ja kumpikin halausi yrittää uudestaan.
Kyllä tällä toisella kertaa on monissa asioissa ollut fiksumpi ja hillinnyt omat kiukkunsa vaikka sen toisen touhut nyppii ja sitten sopivan ajankohta olen sanonut suuni puhtaaksi.
Teki kyllä hyvää kun molemmat saivat aikaa miettiä rauhassa että mitä elämältänsä haluaa...ja tietää että jos asiat vaivaavat niin niistä pitää osata puhua huutamatta toiselle...
Nyt me ollaan oltu taas yhdessä ja olen laittanut sen puhumaan kyselemällä siltä enämmän päivästä töissä ja muista arkipäivän asioista mutta päivä kerrallaan ja kun yrittää olla hermostumatta vaikka se ei aina ymmärrä kaikkea mitä mä haluaisin...pitkä pinnaa...
meillä oli sama asia ei puhuttu tai mies ei puhunut
Tietokone oli usein tärkeämpi
Eilen taas sain kuulla kuinka kamala olen
ja sit olikin hyvä syy lähteä kavereiden kanssa ja on varmasti koko viikonlopun
Vaikka luulin jo että huudot on huudettu Ja sopu
säilyisi niin kauan että saadaan asunnot Mut ei
Muuta ensin itsesi,hyväksytkö itsesi hyvinen ja huonoine puolinesi?Kukaan ei ole täydellinen,ei edes miehesi.
Jos itsellä on jostain syystä paha olla, silloin tulee helposti purettua se johonkin toiseen ihmiseen. Jos miehesi on läheinen, hän saattaa helposti joutua purkauksen kohteeksi. Oletko ajatellut onko niissä asioissa mistä häntä moitit, jotain sellaisia samoja asioita joita itsessäsi et siedä? Ainakin minä saatan moittia ja raivostua miehelleni sellaisista asioista joita hän tekee, mutta loppujen lopuksi teen minä itsekin ja se vaivaa minua. Mutta kuka nyt itselleen alkaa raivoamaan…