Karenssi

Onko mahdollista että työkkäri tai kela saisi tietoonsa, että olen ollut muutaman päivän töissä ja sitten irtisanonut itseni, jos en ole alunperinkään näihin instansseihin mitään ilmoittanut?
1240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Riski on aina täysin tilannekohtainen, eli tapauksessasi josta kirjoitit aiemmin ja olit ollut vuokrafirmalla hommissa on kiinnijäänti epätodennäköistä mutta aina kaikki on mahdollista. Eihän noita nyt mitenkään systemaattisesti tutkita ja jos ei mitään papereitakaan ole tehty niin mahdollisuus on aika häviävän pieni.

Täysin eri asia kuitenkin sitten monikin muuttuva tekijä. Eri asia onko pikkupaikkakunta jossa kaikki tuntevat kaikki vai pääkaupunkiseutu. Aina jostain voi tieto eteen putkahtaa mitä yllätyksellisemmältä suunnalta jos huono tuuri käy, mutta tosiaan ei noita mitenkään tarkastella eikä tuollaista tietty pystykään.

Jos kerran et ehtinyt olla palkkalistoillakaan eikä verottajalla asti ollut tietoja eikä mitään, niin ethän tietty ole mitenkään niin ollut töissä jonka mitenkään voisi mistään tarkastaakaan. Jos nyt ei kertakaikkiaan jotain kautta saataisi vihiä tuosta ja soitettaisi suoraan vuokrafirmaan. Mutta kuinkahan todennäköisenä tuota pitäisit? Itse en kyllä kovin paljon stressiä tuosta nostaisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bada Bing kirjoitti:

Onko mahdollista että työkkäri tai kela saisi tietoonsa, että olen ollut muutaman päivän töissä ja sitten irtisanonut itseni, jos en ole alunperinkään näihin instansseihin mitään ilmoittanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu