Useimmilla ihmisillä näyttää olevan se käsitys että kaikki työttömät ovat pelkkiä tyhjäntoimittajia, eivätkä tee muuta kuin makailevat aamusta iltaan sohvalla.
Tunnen itse muutamia työttömiä, mutta ei ne kyllä päivisin missään sohvalla makoile.
Tekevät mieluummin vaikka kodin hoitoon liittyviä asioita (siivous, pyykinpesu ym.) jos ei muuta tekemistä ole.
Jopa alkoholistitkin lähtevät jo heti aamutuimaan viemään työttömyyskorvauksensa alkoon (veroina suoraan takaisin valtiolle). Niin ettei pääse krapula iskemään.
Selvä laiskuus ja tyhmyys on sitten aivan eri asia kuin työttömyys; sellaisia ihmisiä on turha yrittää saada töihin minkään lain voimalla. He ryhtyvät vaikka mieluummin rikollisiksi seurauksista piittaamatta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikeassa olet.
Olen makaillut vuosikausia. Todella kotityöt, tosin vaimo osallistuu siivoukseen imuroimalla ja hoitaa pesukoneet.
3 - 5 krt/viikko kuntosalilla.
Matkustelu 14 - 16 viikkoa/vuosi. Työnhakureisut EU-alueella lasken matkusteluksi.
Osa asunnon kunnostustöistä pyrkii siirtymään laiskuuden vuoksi.
Laiska kyllä olen mutta en testien mukaan tyhmä vaikka minua ei töihin kyllä saakaan!
Työtön ei välttämättä ole varaton!
Osallistuuko vaimo silti kotitöihin, vaikka käy töissä?
Minun käsitykseni mukaan kotona olevan tehtävänä on tehdä lähes kaikki kotityöt. Työssäkävijälle riittää pelkästään työssäkäynti. Tällä tavalla hommat jakautuu tasan. Koti pysyy kunnossa ja asiat sujuu paljon paremmin.
Periaatteessa tässä tapauksessa tulotkin pitäisi jakaa tasan, koska kotityö on yhtä arvokasta kuin työssäkäynti.
Tiedän kyllä, että kaikki naiset eivät välttämättä halua miesten osallistuvan kaikkiin kotitöihin; "siitä tulee vain entistä pahempi sotku ja mulle taas lisää hommia".
Vaimo EI käy töissä!
Silloin kun minä 2001 tein viimeisen työpätkäni sovimme, että vaimo myös lopettaa osa-aikaisen kassalla istumisensa. Eipä paljon menetetty tuloja!
Emme tietenkään jaa tuloja tasan koska meillä on 36 vuotta ollut yhteinen pankkitili ja rinnakkaiset luottokortit.
Yleensä matkustamme yhdessä mutta nyt, ennen joulua, vaimo kävi tyttäremme kanssa kahdestaan Berliinissä jouluostos- ja musikaalimatkalla.
Rahan ja tietenkin kortin käytössä vallitsee ehdoton luottamus.
Minä huolehdin koko ruokataloudesta. Se on yksi harrastukseni.
Ruuanlaiton ja muiden kotitöiden suhteen ei vaimolla ole ollut valittamista. Ei ole mikään talousihminen.
Ei meillä kotitöiden osalta mitään sopimusta ole tehty. Asiat vaan ovat muotoutuneet näin.
Pesukoneisiin vaimo ei anna minun puuttua! Väittää etten osaa panostaa tiskikonetta enkä tunne tekstiilejä pyykinpesua ajatellen.
Penskat hän opetti omien pyykkiensä pesemiseen niin kauan kuin ne olivat kotona.