Kommentoikaapa seuraavaa asetelmaa, onko realismia vai menikö tilaisuus jo ohi?
Olen eronnut yli 10 vuotta sitten ja nyt 14-vuotias tyttöni asuu äitinsä luona käyden joka toinen viikonloppu luonani ja lomilla enemmän. Usein hän tulee luokseni lukemaan kokeisiin tai tekemään läksyjä kun tietää että neuvon tarvittaessa. Tytön ollessa pienempi annoin hänelle viikonloppuisin runsaasti aikaa mm. leikkimällä pihalla, värittämällä kuvakirjoja, askartelemalla ja lukemalla iltasatuja. Myöhemmin pelasimme viikonloppuisin pihalla koripalloa, kävimme pyöräilemässä ja yritin keksiä paljon yhteistä tekemistä koska tiesin hyvän vanhempi-lapsi -suhteen tukevan tasapainoista kasvua aikuisuuteen. Välillä olemme riidelleet kovastikin mutta sopineet, puolin ja toisin.
Jo 10 vuotta sitten -vuoden bilettämisjakson jälkeen- huomasin haluavani uudelle kierrokselle perheprojektissa kun ensimmäistä perhe-elämää kesti vain pari vuotta (itse en ollut se lähtenyt osapuoli): vaimon ja lisää lapsia koska tunsin että itselläni olisi vielä annettavaa muillekin. Arvelin kunnollisten elämäntapojen ja aineellisten puitteiden olevan loppupeleissä eduksi: hyvä työ, riittävä toimeentulo, asuntolainat maksettuna, uusi auto.
Hieman alle nelikymppinen -itseäni pari vuotta vanhempi- kahden lapsen yh vei jalat alta kerralla -mutta ei halunnut lapsia koska jo olemassa olevat riittivät hänelle. Välillä mietti että ehkä voisi halutakin (myönnän ja tunnustan -suostuttelujeni jälkeen) -ei kuitenkaan lopulta halunnut. Olimme yhdessä muutaman vuoden ja alkaessani itse lähestyä neljääkymppiä (jälkeenpäin huomaan "sisäisen kelloni tikittäneen") tuo lapsien hankkiminen alkoi nousta erimielisyyksien aiheeksi jopa siten että nainen kehotti lähtemään muualle jos asialla on niin keskeinen merkitys. Suhteessa oli aiemminkin ollut on-off piirteitä muista syistä.
Päälle nelikymppisenä itselläni oli tuon edellisen jälkeen kaksi pidempää suhdetta: vuoden ja kolmen vuoden pituiset. Vuoden mittaisessa nainen totesi ettei lapsia tule hankkimaan koska ne rajoittavat nelikymppisen vapautta, lisäksi ajatusmaailmamme olivat lopulta aika kaukana toisistaan. Humaani, lievästi luomu ajatusmaailma viehätti rationaalista järkimaailmaani. Kolmen vuoden suhteessa hieman alle nelikymppinen nainen halusi kiihkeästi miehen, oman perheen, lapsia.
Happy end?
Ei tässä tarinassa: nainen oli kyllä seurustellut mutta kimppaan muuttava mies, viikonloppulapsi ja pari kilpparia olivat liikaa. Nainen inhosi tytärtäni vaikkei suoraan tätä hänelle osoittanutkaan, ei pitänyt eläimistä ja nalkutti minulle kun "kaikki on huonosti".
Vaistoni varoitti tässä vaiheessa ettei suhteesta tulisi helppoa; riitojen tihentyessä -välillä tuntui että pelkästään tyttäreni poiketessa lukemaan kokeisiin tai pyytäessä neuvoja matikan läksyihin- nainen sai raivarin koska häneltä ei oltu kysytty asiasta.
Totesin että lapsia ei tuollaisen luonteen kanssa ole syytä hankkia -suhteessa on laitettava peli poikki kun riitoja oli noin 3-5 kertaa viikossa.
Pohdin kun edelliset suhteet olivat menneet riidellen ehkä kerran 2 kuukaudessa ettei pelkkä oma käyttäytymiseni ole aivan kaikkea aiheuttanut (huomaa pieni sarkasmin murunen tuossa kommentissa).
Nyt sitten olen uusiosinkkuna pohtinut asetelmaa ja kartoittanut mahdollisuuksia. Havaitsin että varsin harva nainen enää tuossa neljänkympin iässä haluaa perhettä tai ainakaan lapsia. Uusperhe vielä saattaisi naiselle sopia jos siinä olisi "minun ja sinun lapset" mutta ajatus yhteisestä herättää jo torjuntaa. Sinkkuna olleella naisella -varsinkin jos suhdehistoriassa ei ole avo- tai avioliittoa- on herkästi varsin epärealistinen käsitys siitä mitä on asuminen, oleminen ja arki toisen kanssa.
Sitten on myös niitä jotka ovat "hieman myöhään herääviä", tasapainoisia, omat tavoitteensa tiedostavia ja niihin pyrkiviä -myös tässä perhekysymyksessä. Tällaista ei vain ole eteen sattunut.
Koen yhä että itselläni olisi vielä paljon edessäpäinkin: budolajeja pari kertaa viikossa harrastavana kunto on vielä varsin kohdallaan, ylipainoa ei ole päässyt kertymään, elämäntavat ovat terveelliset joten itse tunnen iäkseni "alle 40" vaikka kalenteri näyttää lähes 10 vuotta enemmän.
Ehkä suurin totuus tulee lasten kommentteina: siskon lapset totesivat että "harvalla on noin mahtava faija". Tällaisten kommenttien jälkeen on tuntunut samalla sekä hyvältä että aika tyhjältä.
Onko näin että mahdollisuus perheeseen oli ja meni ja olisi nyt enää vain siirrettävä turhien haaveiden osastoon -niiden joita on turha haikailla?
M47
Olen eronnut yli 10 vuotta sitten ja nyt 14-vuotias tyttöni asuu äitinsä luona käyden joka toinen viikonloppu luonani ja lomilla enemmän. Usein hän tulee luokseni lukemaan kokeisiin tai tekemään läksyjä kun tietää että neuvon tarvittaessa. Tytön ollessa pienempi annoin hänelle viikonloppuisin runsaasti aikaa mm. leikkimällä pihalla, värittämällä kuvakirjoja, askartelemalla ja lukemalla iltasatuja. Myöhemmin pelasimme viikonloppuisin pihalla koripalloa, kävimme pyöräilemässä ja yritin keksiä paljon yhteistä tekemistä koska tiesin hyvän vanhempi-lapsi -suhteen tukevan tasapainoista kasvua aikuisuuteen. Välillä olemme riidelleet kovastikin mutta sopineet, puolin ja toisin.
Jo 10 vuotta sitten -vuoden bilettämisjakson jälkeen- huomasin haluavani uudelle kierrokselle perheprojektissa kun ensimmäistä perhe-elämää kesti vain pari vuotta (itse en ollut se lähtenyt osapuoli): vaimon ja lisää lapsia koska tunsin että itselläni olisi vielä annettavaa muillekin. Arvelin kunnollisten elämäntapojen ja aineellisten puitteiden olevan loppupeleissä eduksi: hyvä työ, riittävä toimeentulo, asuntolainat maksettuna, uusi auto.
Hieman alle nelikymppinen -itseäni pari vuotta vanhempi- kahden lapsen yh vei jalat alta kerralla -mutta ei halunnut lapsia koska jo olemassa olevat riittivät hänelle. Välillä mietti että ehkä voisi halutakin (myönnän ja tunnustan -suostuttelujeni jälkeen) -ei kuitenkaan lopulta halunnut. Olimme yhdessä muutaman vuoden ja alkaessani itse lähestyä neljääkymppiä (jälkeenpäin huomaan "sisäisen kelloni tikittäneen") tuo lapsien hankkiminen alkoi nousta erimielisyyksien aiheeksi jopa siten että nainen kehotti lähtemään muualle jos asialla on niin keskeinen merkitys. Suhteessa oli aiemminkin ollut on-off piirteitä muista syistä.
Päälle nelikymppisenä itselläni oli tuon edellisen jälkeen kaksi pidempää suhdetta: vuoden ja kolmen vuoden pituiset. Vuoden mittaisessa nainen totesi ettei lapsia tule hankkimaan koska ne rajoittavat nelikymppisen vapautta, lisäksi ajatusmaailmamme olivat lopulta aika kaukana toisistaan. Humaani, lievästi luomu ajatusmaailma viehätti rationaalista järkimaailmaani. Kolmen vuoden suhteessa hieman alle nelikymppinen nainen halusi kiihkeästi miehen, oman perheen, lapsia.
Happy end?
Ei tässä tarinassa: nainen oli kyllä seurustellut mutta kimppaan muuttava mies, viikonloppulapsi ja pari kilpparia olivat liikaa. Nainen inhosi tytärtäni vaikkei suoraan tätä hänelle osoittanutkaan, ei pitänyt eläimistä ja nalkutti minulle kun "kaikki on huonosti".
Vaistoni varoitti tässä vaiheessa ettei suhteesta tulisi helppoa; riitojen tihentyessä -välillä tuntui että pelkästään tyttäreni poiketessa lukemaan kokeisiin tai pyytäessä neuvoja matikan läksyihin- nainen sai raivarin koska häneltä ei oltu kysytty asiasta.
Totesin että lapsia ei tuollaisen luonteen kanssa ole syytä hankkia -suhteessa on laitettava peli poikki kun riitoja oli noin 3-5 kertaa viikossa.
Pohdin kun edelliset suhteet olivat menneet riidellen ehkä kerran 2 kuukaudessa ettei pelkkä oma käyttäytymiseni ole aivan kaikkea aiheuttanut (huomaa pieni sarkasmin murunen tuossa kommentissa).
Nyt sitten olen uusiosinkkuna pohtinut asetelmaa ja kartoittanut mahdollisuuksia. Havaitsin että varsin harva nainen enää tuossa neljänkympin iässä haluaa perhettä tai ainakaan lapsia. Uusperhe vielä saattaisi naiselle sopia jos siinä olisi "minun ja sinun lapset" mutta ajatus yhteisestä herättää jo torjuntaa. Sinkkuna olleella naisella -varsinkin jos suhdehistoriassa ei ole avo- tai avioliittoa- on herkästi varsin epärealistinen käsitys siitä mitä on asuminen, oleminen ja arki toisen kanssa.
Sitten on myös niitä jotka ovat "hieman myöhään herääviä", tasapainoisia, omat tavoitteensa tiedostavia ja niihin pyrkiviä -myös tässä perhekysymyksessä. Tällaista ei vain ole eteen sattunut.
Koen yhä että itselläni olisi vielä paljon edessäpäinkin: budolajeja pari kertaa viikossa harrastavana kunto on vielä varsin kohdallaan, ylipainoa ei ole päässyt kertymään, elämäntavat ovat terveelliset joten itse tunnen iäkseni "alle 40" vaikka kalenteri näyttää lähes 10 vuotta enemmän.
Ehkä suurin totuus tulee lasten kommentteina: siskon lapset totesivat että "harvalla on noin mahtava faija". Tällaisten kommenttien jälkeen on tuntunut samalla sekä hyvältä että aika tyhjältä.
Onko näin että mahdollisuus perheeseen oli ja meni ja olisi nyt enää vain siirrettävä turhien haaveiden osastoon -niiden joita on turha haikailla?
M47
Vastaukset 37
Vanhimmat
Onnea yritykseesi. Siinä, missä sinä tapaat, lapsihaaveettomia naisia. Niin onnistun tapaamaan, joko sitoutumiskammoisia vapaita tai lisää lapsia haluavia naimisissa olevia miehiä. Eli tasan eivät käy onnenlahjat..
itsellä myös kauhea vauvakuume ja olisi ensimmäiseni.Pitkä avoliitto takana,mutta mies ei halunnut lapsia, koiristamme kyllä piti kuin "lapsistaan". Kyllä meitä lapsia haluavia naisiakin on. Ajattelin tässä turvautua jo kohta netin ilmoitukseen, niin tulee ainakin heti selväksi millainen ihminen on ja mitä etsii.Itse kyllä olen asettanut kriteerin, että n.10 vuotta vanhempaa miestä en ota.On sitten elämäntilanteet suht samoissa.
Samaa olen itsekin huomannut: kysyntää ja tarjontaa on mutta vaikeutena on näiden kohtaaminen, sillä oikealla tavalla.
Vielä en luovuta, ainakaan helpolla :-)
M47
....Vaikka olin toivonut pitkän aikaa.....Meillä on samaa ongelma, mutta päinvastoin, että minä haluan saada lapsen,mutta mieheni ei.Tutustuimme melkein neljä vuotta sitten, kerroin hänelle, että haluan perheen,lapsen,haluan olla onnellinen,minulla on jo aikuinen tytär 20vuotias.Miehen mielestä meidän suhdessa ei ole vikaa, mutta jostain syystä hän ei halua lapsia, ainakin nyt.Minun ikäni jo 39, hän on neljä vuotta nuorempi.Ajattelen vain, että minun mahdollisuus meni jo ohi,ikävä kyllä.
Nyt vuorostani kannustan sinua, näinhän elämä lopulta menee.
Sinulla, 39v, ei ole vielä mahdollisuudet menneet; näin väitän miesnäkökulmasta. Miehesi ehkä ennakkoon kauhistuu ajatusta lapsen hankkimisesta, josko lapsi kahlitsee hänen elämänsä kokonaan. Keskustelkaa voiko hän joustaa jostain kaikkein turhimmasta ajankäytöstä mutta saa jotain muuta tilalle: ehkä entistä tasapainoisemman elämän, henkistä kasvua ja iloa.
Nyt mieleeni muistui tosijuttu jonka kuulin kesällä: eräs tuttu oli ollut kuumailmapalloreissulla jokunen vuosi sitten ja heidän porukkansa siirtyi pikkubussilla muutaman tunnin ajomatkan verran. Mukana oli ollut jonkin ryhmäläisen alle kouluikäinen tyttö (olisiko ollut joku 4-5v) ja oikein kylmän tuntuinen uranainen jolle pojat olivat vähän naureskelleet matkan alussa. Olivat vielä laittaneet tämän lapsia inhoavan uranaisen ja tytön istumaan matkan ajaksi vierekkäin, pientä jäynää nääs. Näillä olikin alkanut juttu luistaa, pikkutyttö oli puhelias ja kylmä uranainenkin jutteli tytön kanssa. Seuraavana kesänä kun sama porukka oli suunnitellut uutta kuumailmapalloreissua ja pyytäneet myös tätä kylmää uranaista mukaan niin hän ei voinut lähteä koska oli raskaana!
Näin ne elämän arvot voivat muuttua.
M47
Mutta älä huoli. Odota niitä lapsenlapsia joitten kanssa peuhata.
Harva 40 nainen haluaa tehdä lasta enään siinä iässä. Koska kun lapsi on 10, itse nainen on 50 ja murrosiän tullessa nainen on kohta eläkeiässä. Ei siinä enään jaksa. Ja lasten hoitaminen kun yleensä tahtoo jäädä naisen harteille. Kyllä se miehen fysikka kestää kuntoilun yms. vuoksi, mutta missä välissä nainen kerkiää hoitamaan itseään siinä vaiheessa, että olo olisi kuin nuoremmalla. Ei missään. Ja sit tullaan taas siihen, että mies hakee hehkeämpää naista ja vaimo jää yksin keski-ikäisenä hoitamaan pientä lasta. Surullista, mutta näin se menee.
Kiitos vastauksestasi!Ja kuten joku sanoi, ei se ikä vaan se mitä on pään sisällä!!!Onnellisessa ja tyydyttävässä liitossa elävä ei ulkopuolisia suhteita tarvitse!...Näin minä uskon, joku uskoo toisin
täsmälleen samaa mieltä. Et olisi voinut paremmin sanoa. Se tyydytys ja onnellisuus parisuhteessa kun tuppaa katoamaan ajan myötä. Ja varsinkin tällaisessa tilanteessa. Omalta kohdaltani en ottanut riskiä, ja mies oli 8 vuotta nuorempi.
Sanoit, että asiasi ovat muuten kunnossa, työ, fyysinen kunto ja muut asiat kohdallaan. No, kyllähän sinä saat nuoremman naisen ihan helposti. Pitää vaan jaksaa katella. Ulkomailta vois olla hyvä löytää, mutta en suosittele venäläistä, koska jos menee poikki, niin lapsesi saattaa seuraavaksi olla Vladivostokissa asti. Joku köyhä ja kielitaidoton maalaiskylän tyttö esim. Virosta tai Latviasta voisi olla hyvä ratkaisu. Tai sitten aasialainen jostain niin köyhästä maasta, ettei olisi riskiä että sitä haluttaisi koskaan sinne Suomesta palata.
Rohkeasti vaan nuorempaa naista etsimään. Joku 35v lapsia kaipaava nainen olis onnessaan susta, sillä samanikäisistä miehistä moni ei halua lasta.
Itselläni vähän erilainen tilanne, oon 30v ja seurustelen 42v miehen kanssa. Miehellä on 2 lasta jotka asuu pääasiassa äitinsä kanssa, minulla ei yhtään enkä haluakaan.
Samanikäinen kaverini on päätä pahkaa rakastunut 47v mieheen. Tuskin siitä mitään tulee, sillä miehellä on aikuiset lapset eikä halua lisää, nainen taas haluaa.
Summasummarum: Katsopa nuorempaa naista itsellesi. Kyllä 30 lapsia haluavat naiset alkaa jo ymmärtää, että kannattaa vaihtaa miestä, jos omanikäiset / nykyinen ei lasta halua. Itsekin olet huomannut, että se on tärkeä juttu.
Vai ulkomailta joku köyhä ja kielitaidoton maalaiskylän tyttö...onpas tyhmä neuvo kuin miten olla ja voi!!!Miten voi ryhtyä hankkimaan lapsia melkein tuntemattoman naisen kanssa, joka ei osaisi edes kieltä siis ymmärtäminen ja kaikki muut jutut ei keskenään onnistu niin kuin pitäisi normaalissa kommunikoinnissa.Se vaati aikaa. Kaiken lisäksi lapsilla pitäisi olla onnelliset vanhemmat, sen kautta lapsi saa heidän rakkautta.....Onnellisuus on todella vaikea käsitys...Ehkä onnellinen on se joka voi tehdä toiset onnelliseksi, kun on tyytyväinen elämäänsä ja itseensä!Onni ei ole kauneutta ja rikkautta, vaan ja ainoastaan tyytyväisyyttä ja tyytyväisyys on viisautta.
Tuntuu siltä että piiriä laajennetaan jos ei kotinurkilla ole saalista; näinhän tekee niin kalamies kuin metsämies. Varmaan myös pelimies.
Jotenkin vain tuntuu että mukana olisi epätoivon makua jos alkaisin pohtia: saisiko virolaisen, jos ei niin sitten yritän venäläistä. Jos ei tärppää Venäjältä niin kauemmas itään vain! Thaimaaseen, Kiinaan ja sinne mistä posti tuo.
Vähän tuntuu siltä että enemmän puhuttavaa olisi vaikka lapsettomassa suhteessa suomalaisen kanssa kuin kielitaidottoman 20v thaineidon kanssa. Tiedän, tiedän! Moni mies ottaisi sen 20v thaineidon. En ole vielä niissä ajatuksissa mutta kiitti hyvästä vihjeestä :-)
M47
Tässähän on ideaa! Olen ajatellut että "sopiva" ikähaarukka olisi tuollainen 37-42v (en nyt kuitenkaan ole täyttämässä toivelistaa ;-) ) ja jotenkin näitä palstoja lukiessani on tullut se käsitys että juuri 35v ikäiset hakee sitä 20-25v ja "kunnon kyytiä". Ehkä on laajennettava hakua ja kohdistettava tarmo tuonne 33-38 ikähaarukkaan, sinne joilla biletysvaihe on jo takanapäin ja jotka haluavat vakiintua tosissaan. Uskon että joku perhettä haluava 30 nainen on oivaltanut sen 10 vuotta vanhemman miehen kohdistavan huomionsa juuri häneen eikä enää halua lähteä suhteesta. Voisi muuten todellisuudessa olla aika ihanteellinen yhdistelmä toimivaksi pariksi.
Kiitos vihjeestä!
M47
Voih..
haluaisin kaltaisesi hyväkuntoisen ja täyspäiseltä vaikuttavan hieman itseäni vanhemman miehen. Mutta en tosiaakaan enää lapsia, koska itsellänikin alkaa ikää olla jo sen verran,ettei se enää ole riskitöntä.
TOdella harmi,ettet aikoinasi saanut niin isoa perhettä kuin olisit halunnut,ja tuntenut olevasi kyvykäs huoltamaan. Harmittaa sekin,että kaltaiseni nainen jää huomiotta koska ei enää ole valmis synnyttämään. Tiedän kuitenkin itsestäni olevani äitinä kypsempi mitä koskaan nuorempana, ja ehkä poikkeus,koska arvostan lapsia pelkästeen sen takia,että he ovat olemassa, omaa syyttään, mutta kuitenkin täynnä mahdollisuuksia, joita meidän aikuisten tulee tukea ja ohjata rakkaudella oikeaan suuntaan.
On harmi,jos kaikki se viisaus jonka olen elämäni aikana kerännyt jopa kantapään kautta jää hyödyntämättä. Tosin onneksi teen työtä alakouluikäisten kanssa, mutta ajatus siitä,että parisuhdemarkkinoilla on pelkkä raakki on aika rankka.
Aina ei jaksa olla miettimättä pitäiskö kuitenkin heitellä helmiä edes sioille.
Kuule, alappa katselemaan nuorempaa kertaa. Olen itse hieman yli 30-vuotias. Itselläni tuli ero 30-vuotiaasta miehestäni, koska hän ei halunnut enää lapsia eikä sitoutua minuun enää 10 vuoden jälkeen, joten hän jätti minut ja erokin tuli. Meillä on parivuotias. Tapasin joulukuussa 40-vuotiaan miehen, ja olen rakastumassa. Minua viehättää tässä aikuisuus ja suunnitelmallisuus. Hänellä kyllä ei ole ollut perhettä, mutta joka tapauksessa. Rakastan sitä, miten hän puhuu halunneensa perheen, mutta oikeaa ei ole tullut kohdalle ulkomaankomennusten ym. vuoksi. Sitten hän todella arvostaa minua, ja pitää huolen. Ja sellaista rakkaussanastoa en entiseltä mieheltäni koskaan saanut, kun hän oli niin otettu itsestään ja katseli koko ajan uusia naisia... nyt saan huomiota. Se tuntuu olevan minulle ainakin nyt todella tärkeää. Minua ei haittaa silmärypyt eikä tukevampi vartalokaan, ne ovat viehättäviä ja kertovat vaan eletystä elämästä. Enhän itsekään ole täydellinen. Rupsahtanut sieltä täältä lapsen synnytyksessä, niin etten toivu enää koskaan entiselleni. Tärkeintä tässä on se, miten tämä mies palvoo minua. Saattaa olla, että on itsekin aivan haltioissaan, että jostakin pölähti elämään näin viriili ja innokas huonosti kohdeltu nainen.. Synkkaa. Suosittelen. Ja mistä siis löydät: työpaikalta, harrastuksista, bileistä, baarista, kaupan kassajonosta. Katsot sillä silmällä, kyllä näet vähän yli kolmikymppisen naisen silmistä, mitä se on vailla: vanhempaa miestä ja huolenpitoa ja rakkautta. Minun puolesta atleetit 30-vuotiaat on historiaa, pönttöpäitä, täynnä omaa egoaan, itsekkäitä, identiteettikriisissä kieriskeleviä naistenkaatajia. No, ainakin oma entiseni, koska pyykkilautavatsaansa rakastaa esitellä koko maailmalle.. en ole katkera, en toki. Mutta ihan oikeasti, katso niitä meikattuja sieviä kolmikymppisiä, kyllä sinä näet ilmeestä, milloin ne on alkaneet kypsyä 10-vuotta miehen charmiin. Itselleni se aika tuli nyt, ja olen ihan innoissani. Minua viehättää myös se taito, jolla naista pidetään ja viedään. Ja myös sängyssä kokemuksen määrä on ihan toista luokkaa. Ja se että siellä maltetaan sanoa, että odota ja rauhassa ja että ohjaillaan ja annetaan aikaa, eikä vaan tavoitella omaa hyvää.
Myös nuorempi ystäväni (alle kolmekymppinen) joka erosi löysi 43-vuotiaan miesystävän, ja heillä menee lujaa. Suunnittelevat talon ostoa parhaillaan. On upea nainen, pitkä tukka, hyvä vartalo ja kaunis ja älykäs. Joten tämmöistä.
Miehen keinot löytää nuorempi nainen on se, että olet oma itsevarma itsesi, puhut paljon, hymyilet, olet gentlemanni, kuuntelet ja puhut, huolehdit olosta, passaat, hierot, viet ja olet itsevarma. Ja mukava. Ja annat ymmärtää, että juuri tämä nainen on se kaikista mielenkiintoisin, et erehdy ikinä antamaan vihjeitä, että joo, muitakin hoitoja on, kännykkä äänettömälle, kun saat sen 30-vuotiaan kahville. Suutelutaito tärkää. Suutele pitkään ja intohimoisesti. Ota syliin ja kehu, että et voi pitää käsiäsi erossa, koska olet niin ihastunut. Katso ja seuraa naistasi. Kosketa niskaa, sipaise hiuksia. Usein. Tulee ylihyvä olo hiusten sipaisusta. Soita hänelle musiikkia. Puhu tulevaisuuden haaveistasi avoimesti. Tämä kaikki sillä ehdolla, että haluat juuri tämän naisen ja perheen hänen kanssaan. Kyllä naista viedään tällaisen liehittelyn jälkeen. Älä koskaan kiukuttele naiselle, vaan anna hänen tuntea, että hän on löytänyt elämälleen turvan ja sylin. Pyri olemaan nuorekas ja samalla turvallinen. Puhu nuoruudestasi ja entisistä suhteistasi rehellisesti. Tämä rehellisyys ja puhuminen on juuri sitä, mitä eronnut 30-vuotias kaipaa. Saunota, ja lainaa aamutakkisi, laita tossut jalkaan ja tarjoa glögiä. Laita kynttilät palamaan jne. Kohta nainen hinkuu jo sänkyysi.. kokemusta on tällaisesta miehestä. Nyt vaan odottelen seuraavaa tapaamista. Olin aivan avoin kaikelle tapahtuvalle.
Hänet autoajelulle ja kahville. Esittele maita ja mantuja. Missä sukua asuu, ja missä ex ja vanhemmat. Hän alkaa ajatella, että vau, olenpas tärkeä ihminen. Kohta minut viedään esittelyyn sukulaisiin lähiaikoina... keinoja on satoja tehdä vaikutus.
välttämättä tarvi eikä kannata lähteä kehumaan/kertomaan samantein missä eksä asuu, ainakaan ajella nurkille. Siitä tulee heti vähän epätoivoisen maku suuhun.
Tätä se on kun toiveet ja todellisuus, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa!
Moni hyvä mies ja hyvä nainen jää tapaamatta ja moni hyvä suhde rakentumatta. Sellaiset joilla oikeasti olisi tulevaisuutta, mahdollisuuksia, iloa, paljon hyvää jaettavaksi!
Samaa itsekin olen ajatellut: kaiken viisauden, kokemuksen, erilaisten asioiden jakamista, kasvun seuraamista,
vanhempanna olemista koko ajan, arjessakin.
M47
Jos voisin laittaa "toivelistan hyvälle haltialle seuraaville vuosille" niin pieni leikkimielinen pilke silmäkulmassa hieman tuonkaltainen kuvio siihen listaan muotoutuisi.
Mielestäni myös naisella pitää olla takanaan elettyä elämää jotta hän osaa arvostaa sitä tavallista arkea, yhdessä olemista ja yhdessä tekemistä jolloin ilo voi tulla pienistä asioista. Iso plussa on jos naisella on kokemusta huonosta parisuhteesta niin hän osaa arvostaa toimivaa parisuhdetta, sitä tavallista elämää, eikä unelmoi sellaisesta mitä ei todellisuudessa voi koskaan saavuttaa.
Voin sanoa että "antennit ovat ulkona" ilman mitään epätoivoista hakua.Silloin mahdollisuudet paranevat.
Ilme ja katse kertovat paljon, tämän tiedän, ja jonkin verran osaan silmäpeliä :-)
Helläksi ja huomaavaiseksikin on kehuttu koska ensin tulee naisen hyvinvointi, vasta sitten oma, varsinkin sängyssä ;-)
M47
Tuosta laskin että samassa suhteessa kuin kaverillasi, minulle sopisi noin 33-35v. Laajennanpa hakua!
M47
Nyt tuli naisen käyttöohjeet miehelle! Jotain näistä olen itsekin kokeilemalla huomannut, nyt tuli sellainen lista jonka printtaan paperille ja luen pariinkin kertaan. Harva nainen kertoo suoraan mikä tuntuu hyvältä, mitä toivoo ja haluaa. Nainen vain odottaa että kyllä mies tietää. Vaan kun ei tiedä, miehen logiikalla harvoin kaikkia näitä tulee mieleen; osa on toki tuttua ja jo kokeiltuakin.
Siis lisää romanttista fiilistelyä; olen huomannut mutten ihan tuossa määrin.
Antennit ulos ja baanalle ;-)
M47
Lukea tätä viestiketjua. Aivan naurattaa. Kiva, jos on toivoa. Rakkaus on ikuista, vain kohteet muuttuu. Toivottavasti kaikki löytävät rakkauden. Lukekaa Rakkauden atlas (V. ja J. Hämeen-Anttila Otava) ja Thomas Moore Seksin sielu (Like). Näistä pitäisi saada taas hyviä keskustelunaiheita, joita sen kolmekymppisen kanssa voisi keskustella asiantuntevasti.. heh heh. Paskat ne kolmekymppiset mitään 25-vuotiaita katsele, nehän on ne nelikymppiset eronneet, jotka joskus villiintyvät. Ei tulisi kyllä mieleenkään, mistäs sitten keskusteltais??
Jotain tämän suuntaista on mielessä ollut, hyvä kun kerrot että tällainen sopii naiselle. Kierrosta voi vähitellen laajentaa niin että vie neitokaisen sinne rennoimpien sukulaisten luo, siskon perhe olisi varmaan alkupäässä. Sen jälkeen neito näytille muullekin suvulle, vähitellen -tietenkin tämä voi olla hänelle kauhistuksen paikka ja herättää tunteita paniikista onneen: naisen mielessä varmaan tosiaan risteilee ajatukset miehelle tärkeästä kumppanista aina näyttelyesineeksi asti.
Varovasti tässä asiassa, ajattelen. Samoin tuon exän asuinpaikan lähelle ei ehkä ensimmäisellä kaupunkikierroksella kannata mennä...
Tästä tuli jälleen mieleen eräs asia:
Jos nainen on samasta kaungista -tai jos lähikaupungista niin lauantaiajelu sinne ja pyydän naista kävelykierrokselle. Kertomaan oman tarinansa, historiansa, asunpaikkansa. Näyttämään ekan leikkipaikkansa, päiväkotinsa, ala-asteen, koulun, muutakin itselleen tärkeää. Itse olisin kiinnostunut tutustumaan naiseen tällä tavoin, nainen saisi tuoda omia tunteitaan, muistojaan ja omaa itseään esiin; kertoa sen mitä haluaa kertoa ja jättää kertomatta sen mitä ei halua -katsoa vain hetken kaukaisuuteen, hymyillä ja ehkä lyhyen ajan elää jotain muistoa uudelleen. Nyt sen miehen seurassa joka on kiinnostunut jakamaan nämä hänen kanssaan.
Olisiko tuossa ajatusta?
Nainen, jos mies ehdottaisi tällaista halutessaan oikeasti tutustua sinuun niin tulisiko heti alussa sellainen tunne että suhteeseen tulee turvallisuutta, läheisyyttä, tulevaisuutta?
Nainen olisikin miehelle tositapaus eikä mikään viikonlopun "säätö".
Mielestäni naisella on oltava takanaan elettyä elämää, huonojakin hetkiä jotta hän voi ja osaa arvostaa hyvää -sitä tavallista mutta turvallista arkeä.
M47
Julistan tosikkomaisuuden päättyneeksi parisuhdemarkkinoilla!
Tuosta rakkauden ikuisuudesta tuli mieleeni tarina varusmiehistä: kun varusmiehiä pyydettiin kirjoittamaan paperille, mikä asia heillä on mielessään, kaikissa papereissa oli yllättäen sama vastaus. Vain yksi oli tosin kirjoittanut vastauksensa kaksinkertaisella W-kirjaimella ;-)
Nuo kirjavihjeet ovat hyviä,kirjastoon ja kortti mukaan. Kerrankin on jotain muuta luettavaa kuin Tekniikan Maailma ja Tietokone -lehdet ;-)
(tämä oli nyt vitsi vain, toki ymmärrät, mutta oli aivan pakko hieman tuoda tuota kuviteltua miesten putkimaisuutta esiin)
Olen näistä palautteista saanut sen kuvan että elämää nähnyt kolmikymppinen on ihminen järkevimmillään: 25v vasta harjoittelee ja nelikymppinen voi villiintyä. En minäkään luule että nelikymppinen sen 25v kanssa mitään keskustelee, "kyyti on sen verran kovaa" ettei syvällisempää jaksa edes miettiä -sitä se elämän villiintyminen teettää.
M47
Olet jo lähes viisikymppinen ja kuitenkin kirjoitat itsestäsi nelikymppisenä!
Herää jo!
Kolmekymppisen naisen kanssa sinulla on ikäpolven välinen kuilu ja se tuntuu suhteessa ensihuuman haihduttua..et ole enää mies kukkeimmillasi. Katsele nyt vain 40+ naisia, niin löytyy jo samantasoista keskusteluseuraakin. Eihän iässäsi viriiliys täytä enää 30+ vaatimuksia eikä toiveita. (tuskin edes 40+ tai 50+ naisen, joka on juuri herännyt naiseuteensa ja alkanut nauttia itsestään ja seksuaalisuudesta, saatuaan lapsensa aikuiseksi)
Tosiasiassa alat olla jo aika papparainen ulkoisestikin, vaikka ikäisesi miehet juuri kehuvat olevansa NIIN nuorekkaita ja viriiliileitä. Totuus on toinen!
Jos teillä vielä pelittää, niin kunto ei kestä. Tuon sanon kokemuksesta ja sen myös, kuten on tilastoitukin: erektio-ongelmat ovat 40+ miehillä jo 50%:n luokkaa.
Nuori nainen hakee ikäisestäsi miehestä vain isähahmoa ja varallisuutta. Usein se hellyys ja huomaavaisuus pitkässä esileikissä vaatii itseltäsi juuri kunnon kiihoitusta, että edes yhteen kertaan pystyt kerrallaan. (tämän on sanonut mies 45v.)
Nainen luulee/uskoo, että teet kaiken sen hänen vuoksensa. (toki osaltaan)
Kaiken lisäksi nuorempi nainen lähtee viimeistään kymmenen vuoden jälkeen (jos ei jo sitä ennen) etsimään itselleen viriilimpää rakastajaa, joten siinähän sitten itket katkerana vanhuksena yksinäisyyttäsi. Tapaat lastasi joka toinen viikonloppu, jos silloinkaan..
Hulluutta on tehdä enää lapsia keski-iässä! Olisit vanha paappa, kun lapsesi olisi täysi-ikäinen. Kuka hullu sitoo vapaaehtoisesti pallon jalkaansa tuossa iässä, jolloin keski-ikäisten kuuluisi nauttia toisistaan vapaana pienten lasten kuljetus-yms. kasvatushuolista. (olet jo näköjään itse unohtanut ne)
Etköhän vain sinäkin tyydy odottelemaan jo lapsenlapsia ja unohtaa nuo lapselliset haaveesi ja ajatuksesi?!
Ne naisesi, jotka eivät ole lapsenkaipuuseesi enää nelikymppisenä langenneet ovat todella FIKSUJA. Kympin naisia, arvostan heitä ja heidän fiksuuttaan!
isäksi, unohda koko juttu.
Minun isäni oli 50 v. kun synnyin. Ihan liian vanha, ei jaksanut enää ymmärtää eläkeikäisenä murrosikäisten tekemisiä ja sitten jo kuoli pois, kun tulin aikuiseksi ja olisin kenties voinut jotenkin lähestyä tai tutustua häneen.
Keskity elämään muuten. Aika julmaa tehdäkin lapsia siksi, että ne täydentäisivät jotenkin sinun tyhjää elämääsi.
Ja joku perusvikahan sinussakin kait on kun kaikki suhteet kariutuvat.
isäni teki toisesta avioliitosta vielä lapsia lähes kuuskymppisenä ja hyvin jaksaa. Ei saa yleistää. Ihminen on juuri niin nuori tai vanha kuin haluaa.
Juuri tätä haenkin: kommentteja, näkökulmia, argumentointia, perusteluja puolesta-vastaan, palautetta!
Joidenkin omakohtaisia kokemuksia, tuttavien toilailuja, harkittua tai harkitsematonta.
En ole vielä lähdössä pelastamaan kaihoisasti odottavaa kaksikymppistä pietarilaista slaavineitoa länsimaisen kulttuurin piiriin nauttimaan shoppailusta ja sponsoroinnista.
En ole myöskään vielä lähdössä bilettämään ja etsimään baarista kolmekymppistä, eronnutta, elämää nähnyttä mutta vielä elämään ja tulevaisuuteen luottavaa naista joka alkaa olla sinut itsensä kanssa.
En ole vielä etsimässä deittipalstalta nelikymppistä joka tiedostaa biologisen kellonsa käyvän ja ymmärtää mahdollisuuksiensa olevan tässä ja nyt -tai lähitulevaisuudessa.
En ole vielä etsimässä viisikymppistä jonka kanssa voisi käydä golfaamassa, laskettelemassa, kylpylässä, ravintolassa, teatterissa, oopperassa. Tai olla vain kotona, välillä.
Tässä vaiheessa odotan palautetta, kokemuksia, ideoita pohdittavaksi. Osa niistä on mahdollisia, osa mahdottomia; kaikissa on kuitenkin näkökulma, ideaa, ajatusten ravistelua. Yhdellä lauseella tai pitkin perusteluin. Kaikkia pohdin ajatuksella, niissä on jokaisessa takana kokemusta; monissa koko elämä.
M47
ajatella juuri sitä, mitä olet ajatellut, tai tehdä sitä mitä haluat. Itse teet ratkaisusi. Täällä liikkuu kaikenlaisia mielipiteitä. Itse satun olemaan yltiöpositiivinen, ja huomaan sitten kommenteista, että kuinka sitä onkin vaaleanpunaiset silmälasit näköjään koko ajan päällä monessa suhteessa. Eli ihmiset on erilaisia.
vielä vapaana. Ystäväpiirissäni ja minä mukaan lukien on kivoja, kauniita, ammatin vaan ei lapsia hankkineita naisia. Syynä sinkkuuteen useimmilla väärät miesvalinnat, josta jäänyt asenne, että parempi on olla yksin, kuin huonon miehen kanssa. Mutta kaikki me tietenkin toivomme löytävämme sen hyvän...
sielujen kumppanuus odottaa meitä kaikkia, jos olemme valmiita tekemään asialle jotakin. Elämä on tätä sielujen yhteyttä varten. Kaikilla on halu löytää todellinen yhteys toisesta ihmisestä. Rakkaus on vaikea asia, sillä niin monen asian on natsattava. Mutta älkää pelätkö sitä rakkautta, vaan olkaa avoimia. Silloin sinulla menee parhaiten, jos et pelkää. Et saa pelätä sitoutumista etkä itse tunnetta. Rakastelu on itse asiassa tietämäämme tärkeämpää tämän tunteen tavoittelussa. Sinun täytyy tyhjentää mielesi ja oltava valmis tavoittelemaan täysin tätä tunnetta ja yhteyttä. Rakastelu on se keino, jolla tällainen yhteys on mahdollista saavuttaa. Kyse voi olla jopa hurmosen kaltaisesta tunteesta. Siinä on jotakin jopa uskonnollista, jos olet valmis laittamaan aikaa asialle ja nauttimaan tästä tunteesta. Ja katso kumppaniasi, sillä katse lisää kummankin syvällistä hurmosta.
Arvelinkin että juuri tällaisia naisia on olemassa. Oikeasti. Elämän koulussa luokalle jääneitä tai ainakin ehdot saaneita, vaikeuksien kautta voittoon kasvaneita. Huonoakin suhdetta kokeneita ja tavallista arkea arvostavia: yhdessä olemista, yhdessä tekemistä, toisen huomioon ottamista. Tällaiset naiset -näin uskon- eivät enää kuvittele elämänsä prinssin saapuvan valkoisella Mersulla ja vievän seikkailuihin kohti auringonlaskua, niin käy vain elokuvissa. Nämä naiset menevät elämänsä miehen kanssa perjantaisin Citymarketiin hakemaan viikonlopun ruuat -yhdessä.
Samankaltaisia miehiä on myös vapaana. Samoin kokemuksin, ehkä kokemuksistaan jotain oppineena; vähintäänkin pysähtyneenä ja asioita miettineenä. Itsekin ajattelen kuuluvani tähän joukkoon.
Tällaisten naisten ja miesten joukosta tulisi käsittääkseni ne ehkä ymmärtävimmät ja tasapainoisimmat parit, näin arvelen.
Käännetäänkin ajatusleikkinä kommenttisi toisin päin: parempi olla hyvän naisen tai miehen (tämä siis naiselle ;-)) kanssa kuin yksin!
M47
Luin mielenkiinnolla ajatuksiasi. En todellakaan voi muuta, kuin ihmetellä, kuinka voikaan miehellä olla noin samanlainen ajatusmaailma, kuin itselläni. Analysoiva, optimistisen realistinen ja asioita eri näkökulmista pohtiva, järkevä ja empaattinen ihminen. Tunne-elämä ja elämä ylipäätään kunnossa taloutta myöten. Myös huonosta parisuhteesta kokemusta, joka on opettanut mitä terve parisuhde oikeasti on ilman epärealistisia vaaleanpunaisia pitsireunuksia.
Juuri sinunlaistasi miestä olen etsiskellyt koko tähänastisen elämäni kumppaniksi, puolisoksi ja tulevien lasteni isäksi. Kaltaisesi kohtaaminen on kuitenkin hyvin hyvin harvinaista ja vielä harvinaisempaa se, että mielenkiinto olisi molemminpuolista. Todennäköisyys ehkä samaa luokkaa, kuin voittaa pääpotti arpajaisissa. En siltikään ole vielä luopunut haaveestani, enkä luovu, ennen kuin on aivan pakko. Siihen onneksi on vielä jokunen vuosi aikaa. Ainakin, jos sitä katsoo biologisesta näkökulmasta... Eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä meitä vielä onnistaa.
Kiitos hyvistä, valottavista, eri puolia tarkastelevista kommenteista.
Profiili on kirjoitettu Suomi24 Treffeifin.
Mistäkö sen tunnistaa? Lainaus profiilista kohdasta "Omat kommentit":
>Fiksulle naiselle pisteitä, liikunnalliselle lisäpisteitä, parisuhdeprojektien pätkätyöntekijät palautetaan ilman koeajoa käytettyjen kodinkoneiden kierrätyskeskukseen. Tähän projektiin osallistuminen saattaa vaarantaa sinkkuutesi! Erinomaisen hyvä nainen saattaa päätyä toteuttamaan vielä perheprojektia ;-)
<
Iän perusteella voi hakea ja lukea yhtä hulvattoman profiilin kokonaan. Tämä ei sitten ole tosikoille.
M47
Helpotetaan hakua: jottei tarvitse lukea kaikkia 47v miesten profiileja läpi niin pääset suoraan lukemaan nimimerkillä mr_trend
Iloa peliin!
M47