Tilanne on nyt tämä: muutimme Helsingistä pienelle paikkakunnalle mieheni työn perässä n. vuosi sitten. Päätös ko. paikkakunnalle muutosta perustui miehen tarpeeseen saada purjevenevelka maksetuksi ja työ hankituksi siis heti mistä päin tahansa rannikolta. Taakse jäi opiskelupaikkani, ystävät, sukulaiset jne. Tarkoitukseni oli pyrkiä yliopistoon, mutta kävi ilmi (liian myöhään) että mieheni työpaikka olikin niin kaukana etten jaksa kotoa yliopistolla käydä (100 km). Muuton aikaan tulin raskaaksi, kun en stressin alla jaksanut huolehtia ehkäisystä. En ymmärrä mikä hinku miehelläni oli saada lapsi juuri kun olin saavuttamassa unelmani.. Minulla ei siis ole ammattia eikä uudella paikkakunnalla ole mieleistä opiskelupaikkaa. Vuoden aikana en ole tutustunut kehenkään uuteen ihmiseen. Terveen lapsen kuitenkin sain, vaikka kuluneen vuoden aikana 4 läheistäni on kuollut mukaan lukien äitini ja hänen veljensä.
Nyt olen erittäin masentunut tilanteesta. Olen menettänyt kaiken entisen elämäni perustan, eikä kotonakaan ole hyvä olla, koska mies on "työnarkomaani" eikä yhteisiä keskustelunaiheita ole. Mieheni on ns. konservatiivinen uskova joka käy kirkossa ja hänen mielestään naisen paikka olisi kotona. Itseäni ahdistaa tuollainen ajattelu - tunnen olevani häkissä. Mieheni ei anna minun sisustaa (on nuuka) ja niimpä meille on kertynyt sekalainen joukko anoppini kirpputorilta ostamia kalusteita.. Tuntuu että hän valvoo kaikkea mitä teen, availee henk. kohtaisia kansioita, laatikoita ja katsoo missä olen netissä käynyt. Tuo on kuitenkin ongelmista pienimpiä.
Olen ihan loppu henkisesti. En ole koskaan päässyt toteuttamaan unelmiani, ensimmäistäkään. Mieheni on liian "täydellinen" ja samalla äärettömän tylsä: laudaturin tohtorinarvo, hän ei juo, tupakoi, ei käy baareissa, ei halunut meille telkkariakaan 8 vuoteen (sain puhua 2 vuotta tv:n hankinnan puolesta ennen kuin sain sen) koska sieltä tulee niin paljon arveluttavaa ohjelmaa, ei juorua, ja hän on erittäin komea mies. Ei koskaan edes ravintolaan tai elokuviin voida mennä, koska se on turhaa/liian kallista. Hän monesti naureskelee "turhamaisuudelleni" jos luen esim. Anna-lehteä. Kaikki on järjestyksessä, hän on uskomattoman tehokas ja tekee kaiken 100% antaumuksella. Paitsi ettei sitten siinä sivussa muista puhua minulle mitään kaiken touhuamisen keskellä.. Hänen suunnitelmissaan ei yleensäkään ilmeisesti katsota minun etuani.
Mieheni on myös äitinsä ohjattavissa melko täydellisesti. Hänen äitinsähän meillä sisustaakin! Nyt on edessä lapsemme kastejuhla, joka pidetään anopin kotona - anoppi kun ei uskonut minun jaksavan tehdä koko joukolle ruokaa kun kerran tulevat pitkän matkan päästä. Yleensä kun he tulevat meillä käymään, he tuovat omat ruoat mukanaan patoineen kaikkineen. He eivät 10 vuoden aikana ole kertaakaan kysyneet minun suunnitelmistani, puhuvat aina ohitseni.
Haluan kuulla nyt rehellisen mielipiteen, miltä suhteemme vaikuttaa. En tiedä, rakastanko miestäni enää, koska tuntuu ettei hän arvosta minua vaikka niin uskotteleekin. Eikö todellinen toisen kunnioitus olekin sitä, että antaa tälle mahdollisuuden toteuttaa edes jonkun unelmansa?Tuntuu etten edes elä, vaan olen sisäisesti kuollut ja haluaisin jopa kuolla. Tai sitten minun pitäisi päästä takaisin ystävieni luo.
Olen sanonut, etten viihdy näin pienessä kaupungissa.. Mieheni -uskomatonta kyllä- väittää että täällä missä nyt asumme, on enemmän virikkeitä kuin Helsingissä.. sopii tietysti kysyä kenelle tehdasympäristö on virike? Onhan täällä 3 kirpputoria, joissa voin käydä päiväsaikaan "shoppailemassa"!! Ja meneehän täällä muutama bussikin päivittäin, että voisin kuulemma käydä ajelemassa ja katselemassa maisemia. No siinähän minulle olisikin virikkeitä vaikkapa 40 vuodeksi eteenpäin! Kun kävimme äänestämässä, hän oli iloinen, että annan HÄNEN ehdokkaalleen ääneni.. saattoihan olla, että olin itse oman ehdokkaani valinnut! Kun vauva syntyi, mieheni alkoi hoitaa häntä niin innokkaasti, että sain vauvan syliin vain imetyksen ajaksi. Onneksi miehen isyysloma loppui!
Päivät kuluvat itkien, miettien mihin elämäni katosi. En kestä tätä enää. Toisaaalta minulla on vauva, joka tarvitsee varmaan isän. Mutta uhratako oma elämä siinä sivussa?

Vastaukset 13
Vanhimmat
aviomiehesi kanssa. Ota selvää paikkakuntasi pariterapia mahdollisuudesta / avioliittoneuvojasta. Ja yritä houkutella aviomiehesikin sinne.
Muista, että itse päätät elämästäsi. Kaikkeen ei tarvitse alistua. Tosin raskaana ollessa kaikki tuntuu oikein extra pahalta. Ja varmasti varsinkin nyt, kun elämääsi on sattunut monta isoa muutosta lyhyellä aikavälillä ( muutto, raskaus, opiskelun loppuminen jne.) Mutta tärkeintä olisi saada puhuttu asiat halki miehesi kanssa. Ja kerrot hänelle kaikki nuo asiat mitkä kirjoitit aloitukseesi.
Sinulla on oikeus yksityisyyteen, vaikka et mitään salaisikaan.
Mihin srk:n miehesi kuuluu ? Usein uskovan ja ei-uskovan ihmisen on aika vaikea sovittaa elämäänsä yhteen, vaikka rakkautta olisikin.
Yleensä käy niin, että kun joku vaihe elämässä loppuu ja joutuu luopumaan jostain, niin tilalle saa jotain parempaa.
Toivotan sinulle onnellista odotusaikaa. Ja jaksamista, ennen kaikkea. Jos haluat lähettää sähköpostia, niin sähköpostiosoitteeni löydät Galleria-sivuilta.
EROA HYVÄ IHMINEN! Selvästi ette sovi toisillenne. En vain ymmärrä miksi olet alunperin ottanut tuollaisen miehen. Ilmeisesti et osaa tehdä päätöksiä itse, ne tehdään puolestasi. Jos et tee mitään,,,,masennut ennenpitkää ja sen voin sanoa, että voi viedä vuosia parantua. Mieti tarkoin jo lapsesi kannaltakin. Ihminen tarvii ympärilleen läheisiä. Miehesi on tyranni joka haluaa vain hallita teitä. Älä salli sitä.
Minusta on kovin köyhää henkisyyttä yht'aikaa neuvoa jotakuta:
"Ilmeisesti et osaa tehdä päätöksiä itse, ne tehdään puolestasi."
ja
"EROA HYVÄ IHMINEN!"
muiden neuvominen ja hallitseminen on joillain näemmä veressä. Todelliset ja kestävät ratkaisut ovat kuitenkin jotain muuta kuin ajattelemattomia ja pinnallisia säntäilyjä omien (tai muiden) oikkujen mukaan.
Minulle tuli tosi surullinen olo luettuani kirjoituksesi. Jotenkin mietin, että voiko kaikki kertomasi olla tottakaan, niin uskomattomalta kuulostaa...
Olet varmaankin miettinyt asioita syvällisesti ja pitkään, sen huomaa tekstistäsi.
En varmaan osaa sinua auttaa, mutta kirjoittelen joitain ajatuksiani:
Teillä on nyt meneillään vaihe, että lapsi on syntynyt ja kastejuhlat tulossa. Monella naisella hormonit heittelehtivät niin rajusti vielä kuukausiakin synnytyksen jälkeen, että ei varmaankaan kannata tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja suuntaan tai toiseenkaan. Se on ahdistavaa olla päivät kotosalla pienen lapsen kanssa, tiedän, mutta se kestää vain hetken aikaa. Pian pääset vapaammin liikkumaan lapsen kanssa. Vaikka sitten sinne kirpputorille bussilla... :-)
Tuli myös mieleeni synnytyksen jälkeinen masennus. Oletkohan puhunut pahasta olostasi esimerkiksi neuvolassa? He ovat tuntemattomia ihmisiä, eivätkä sillä lailla syvällisesti jaksa paneutua kaikkiin ongelmiin, mutta osaavat auttaa ja ohjata eteenpäin vaikkapa keskustelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Mielestäni voisit seuraavan kerran neuvolassa kertoa hieman tilanteestasi, jos se itsestäsi tuntuisi hyvältä idealta.
Mutta muitakin ongelmia teillä tuntuu olevan aika paljon ja ne täytyisi jotenkin selvittää: miehen puhumattomuus, anoppi....
Eniten minua häiritsee se, että selvästikään miehesi ei taida kunnioittaa sinua, ehkä ei naisia yleensäkään. Hän tahtoo hoitaa asiat ja tehdä päätökset perheessä. Jotenkin hänen täytyisi alkaa ottaa enemmän Sinun mielipiteesi ja näkökantasi huomioon. Toisaalta, joissain uskonnoissa se on nimenomaan niin, että mies on se perheen pää ja nainen "tottelee".
Toivon, että yrität sinnitellä ja saada asioita jotenkin parempaan suuntaan. Yritä keskustella miehesi kanssa, ellei siitä tule vain pahempi olo. Nauti päivät lapsestasi ja anna isän hoitaa häntä illalla kotona ollessaan. Yritä levätä aina kun mahdollista ja syödä hyvin. Kirjoittele kuulumisia tänne palstalle, sekin auttaa, ja saat varmasti täältä "hengenheimolaisia" ja uusia näkökantoja tilanteeseenne.
Tekstisi on surullista luettavaa. Sitä lukiessa aloin miettiä yhtä asiaa; MISSÄ ON OMA TAHTOSI? Olet kuin miehesi marionetti.
Minusta on turha valittaa, jos ei itse tee asioille jotain. Älä katso vierestä. Tee ITSE elämällesi jotain!
Minulta jäi jotenkin sivuun, mikä oli se varsinainen tyytymättömyytesi kohde. Yleinen kyllästyminen?
Ensinnäkin, jos olet "henkisesti loppu", ja "masentunut", niin siihen on saatavissa apua. Se apu todennäköisesti vaikuttaa kaikkeen muuhun elämässäsi. Ties vaikka kaikki olisi mielestäsi ihan hyvin, kun pääset masennuksesta eroon!
Jahka pääset masennuksesta, hankit harrastuksia. Miljoona mahdollisuutta on ihan joka paikkakunnalla. Tai rupeat käymään vaikka jossain vauvaharrastuksessa, niitäkin jo on vaikka kuinka paljon uinnista lähtien! Siellä on myös helppo tutustua toisiin äiteihin. Myös vauva-keskustelupalstoilla voi löytää ystäviä. Alla yksi linkki.
-Minusta miehesi ei ole mistään "pahimmasta päästä". Tiesit varmasti jo yhteen mennessänne hänen uskonnollisuudestaan? Ja onko se nyt huono asia... Yritä nähdä asiat hyvin päin. Työssäkäyntikin lienee parempi, kuin sohvalla lojuva tekemätön nahjus?
On tietysti kurjaa, kun läheinen kuolee, mutta totuus on, että niin käy jokaiselle. Myös muutto uudelle paikkakunnalle on aika monelle tuttu asia. Se sinun masennuksesi on se joka tekee asioista ylipääsemättömiä. Hanki siihen apua!!!
http://www.vauvapalsta.net/keskustelupalsta/
Kysymys on itsekkyydestä ja kunnioituksen puutteesta. Vaikka miehesi on ulkoiselta käytökseltään kunnioitettava ja titteleidensä perusteella luonteeltaan älykäs ja pitkäjänteinen, niin kuitenkin hän käyttäytyy kuin kakara.
Hän ei näytä kuuntelevan sinua eikä kohtele sinua tahtovana, valitsevana subjektina, vaan pelkkänä tukikeppinään. Pakota miehesi terapiaan ja lado tosiasiat pöytään. Jos miehessäsi ei ole miestä kohtaamaan itsekkyyttään, kannattaa erota.
En pidä avioeroa hyvänä ratkaisuna, mutta se on paljon parempi ratkaisu kuin elää pullossa koriste-esineenä. Älä suostu keskiluokkaiseen näytelmään, koska sinulla on oikeus parisuhteeseen, jossa sinut aidosti huomioidaan.
Hei!
Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Jos miehesi kohtelee sinua näin, sinulla on kaksi mahdollisuutta: alistuminen tai omilla jaloilla seisominen. Uskon, että ei miehesikään varmasti nauti tilanteesta älyttömästi, koska sinä et nauti.
Konflikteja ei pidä pelätä, koska ne kuuluu avioliittoon. Olisi hyvä, että olisit rehellinen miehellesi. Kerrot, miltä sinusta tuntuu oikeasti. Älä tee tätä kuitenkaan syyttävästi vaan kerro hänelle avoimesti omista tunteistasi, toiveistasi jne.
Lisäksi: Jos miehesi on kerta uskovainen niin hänen tulisi tietää Raamatusta se, että siellä sanotaan "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Toisin sanoen, napanuora äitiin on katkaistava, jotta te pystytte rakentamaan yhteistä elämäänne!
En missään tapauksessa suosittele eroa. Teidän tulee puhua asioista rehellisesti keskenänne ja hakea apua jos ette kykene selvittelemään solmuja keskenänne.
Olen ajat sitten intuitiivisesti jotenkin tajunnut, että komeus ja ulkoinen arvostus ei ole välttämättä sitä, mitä vaimona mieheltäni toivoisin. "Täydellinen" mies ei välttämättä osaakaan rakastaa. Olen lyhyen elämäni aikana tajunnut, että oli sitten missä vain tekemässä mitä tahansa, tulee niitä hetkiä, kun tekee mieli luovuttaa ja varsinkin naisella mieliala heittelee milloin minnekin. Tilanne on vaikea, mutta se voi muttua. Voin antaa sen neuvon nyt, että huuda Jumalan puoleen ja pyydä uutta viiniä perheeseenne. Huuda koko ajan, anna JUmalalle tilaisuus näyttää, mit' hän voi ja ole kärsivällinen. Muutoksia voi tapahtua aivan yhtäkkiä ja odottamatta. Itsekin haluan luottaa siihen ,että kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää, sillä jos se on sitä, tuskin kannattaa edes elää. Mitä siis voin sanoa? Luota Jumalaan. Valitettavasti on kaikki mahdollisuudet voida huonosti ja vain silloin tällöin voi hyvin. Onneksi kaikesta huolimatta voi luottaa JUmalaan!!! Nyt kun olet eristyksissä koko maailmasta, tutki Sanaa ja etsi Jumalan kasvoja! Pian tulet kiittämään niistä olosuhteista, joissa olet! Ota hetkestä vaari: ei aina ole noin luksusta mahdollisuutta ja motivaatiota etsiä Jumalan kasvoja ja viettää aikaa Pyhän Hengen läsnäolossa katselemassa Herran kirkkautta. Tartu tähän tilaisuuteen, vaikka ei tule olemaan aina helppoa.
Aloittaja kertoi miehensä olevan uskovainen...Jos mies ei häntä saanut uskovaiseksi(ja onneks ei saanut- tarkoittaa että hänellä ON omaa tahtoa!)
niin tuskin tuo saarna on se mitä hän tarvitsee.Ei tässä nyt jumalaa tarvita , kun on avioliitossa ongelmia!!
Äläpäs nyt ihan noin jyrkästi suhtaudu. Uskonasiat saattavat olla nimittäin suuri kitkan lähde suhteessa. Jos toinen on uskovainen ja toinen ei, saattaa uskovainen osapuoli tuntea ahdistusta siitä, että toinen osapuoli ei sitä ole ja siksi kovettaa tunteensa tätä kohtaan (ettei tarvitsisi niin paljon surra toisen joutumista helvettiin, yms).
Jos et ole uskovainen ja mies on, niin voisit joskus ihan kokeeksi lähteä hänen kanssaan kirkkoon ja katsoa, muuttuisiko hänen suhtautumisensa sinuun. Jos kyllä, niin voisitte jutella vakavasti uskonasioista keskenännä ja miettiä, voitteko kunnioittaa toisianne eriävästä suhtautumisestanne huolimatta. Tai sitten voisitte keskustella itse Raamatusta. Mikäli et ole uskovainen itse, voisi yllättävä kiinnostuksesi Raamattua kohtaan herättää miehesi huomion, joka on selvästi tällä hetkellä kohdistettuna hiukan sivuun. Voisitte käyttää uskonasioista keskustelua eräänlaisena parisuhdeterapiana... tai jotain.
Mutta varmasti kestävin ratkaisu olisi mennä parisuhdeterapiaan. Jos ja kun miehesi on uskovainen, voisi olla ehkä taktisesti viisasta ehdottaa kirkon terapiapalvelua. Kynnys olisi miehellesikin ehkä matalampi, jos terapiaa hoidettaisiin kirkon puolelta, eikä "maallisesta instituutiosta".
Tsekkaa alan kirjallisuudesta miten tuo luonnehäiriö ilmenee. Hoitoennuste noissa on valitettavasti huono.
Kuvauksen perusteella miehellä on "kontrollifriikin" piirteitä. Ehkä hän on tottunut siihen, että asiat tulee tehtyä hyvin kun ne tekee itse. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli on se, että asiat tulee hyvin tehtyä ja huono puoli on se, että yhteistyö, sosiaalisuus ja kommunikointi jää vähäiseksi.
Järki-tunteet -akselilla miehesi vaikuttaa aika puhtaasti järki-ihmiseltä. Parisuhteessa pitäisi tietenkin olla tunnettakin. Ehkä hän ei vain osaa osoittaa tunteitaan ja välittämistään muuten kuin "olemalla täydellinen". Eli puuttumaan ehkä jäävät hellyydenosoitukset, small talk -keskustelu ja kaikki muu, mitä ei koulussa opetettu ja mikä ei vaikuta tieteellisen järkevältä ja hyödylliseltä.
Sinullahan on netti käytössäsi, etsi miehelle joku (tieteellinen) artikkeli, joka käsittelee parisuhdetta ja sen hyvinvointia sekä sen vaikutusta ihmisen henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja terveyteen. Esim. tyyliin joku "ihminen tarvitsee päivittäin 5 halausta". Tai 30 min keskustelua. Tai jotain.
Viihde ja ulkoinen kaunistautuminen ovat ristiriidassa miehen taloudellisuuden ja aikatehokkuuden kanssa. Toisaalta, monet kivat asiat voivat olla halpoja ja jopa ilmaisia. Ehkä tässä tulisi löytää joku kompromissi. Mieti joku edullinen hemmottelujuttu mitä voitte tehdä yhdessä, vaikkapa kerran kuussa. Esim. anna miehen valita, käyttekö ulkona syömässä vai kokkaatteko kotona jotain luksusruokaa. Tai menettekö elokuviin (johonkin, mikä molempia kiinnostaa) tai vuokraatteko/ostatteko elokuvan kotiin.
Sinulla pitäisi olla joku oma juttu, joka olisi sinulle tärkeä ja jossa voisit kehittyä asiantuntijaksi, vähän niinkuin miehelläsi on työnsä. Tällä hetkellä varmasti vauva vie aikaa ja sitoo kotiin, mutta voihan harrastuskin liittyä vauvaan ja kotiin. Tai sitten ei. Kivoja harrastuksia voisivat olla esim. lukeminen, jumppa, musiikin kuuntelu tai soittaminen, viherkasvit, vaatteiden suunnittelu ja ompelu, kielten opiskelu tai joku veteen liittyvä, jos kerran miehesi harrastaa veneilyä. Tai sitten, jos jaksat pitää yllä opiskellessasi saatua tietotaitoa ja saisit vielä jossain vaiheessa mahdollisuuden saattaa opinnot päätökseen. Tsemppiä!!!