Naisen

Olen aina ihmetellyt naisten kateutta toisiaan kohtaan ja heidän juoruiluaan.
Kilpailua toisiaan kohtaan.
Useimpien moraalia
Heidän manipulointiaan (jättääkkö mies ennen tilipäivää vai vasta sen jälkeen)
Ja ennen kaikea heidän kaksinaamaisuuttaan!!!
ILMANKOS OLENKIN TULLUT AINA JUTTUUN PAREMMIN MIESTEN KANSSA!!!
Olisikohan minunkin pitänyt syntyä mieheksi?
3557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olen toisinaan täysin vakuuttunut että minun olisi pitänyt syntyä mieheksi. Mutta ei tässä mitään enää voi asian eteentehdä, sattui vaan virhe toimituksessa,jopa vanhempieni mielestä. Näillä hankinnoilla ei ole palautusoikeutta, vaikka valitusoikeus onkin.
Eteenpäin on mentävä,onneksi edes jo oman epäonnensa tajunneena, niin tietää, mikä mättää kun ei tunnu oikein luontevalta ei periaatteessa naisten eikä miestenkään joukossa.

Äänestä

Jos tulet paremmin miesten kanssa toimeen, mitäs se haittaa? Eihän se sitä tarkoita, että olisi pitänyt syntyä mieheksi. Nauti siitä, että olet erityisen hyviä naisina! :) Eihän sinun mikään pakko ole muiden naisten seurassa vapaa-aikaasi viettää.

Ymmärrän kyllä ärsyyntymisesi, joskus minustakin tuntuu tuolta.. mutta on niitä ihaniakin naisia!

Äänestä

mä oon jo luovuttanut...en jaksa enää naisten seuraa,aina tulee ongelmia,just noita sun mainitsemia juttuja. meillä taitaa olla jotain yhteistä: pettymyksiä...mä tuun kans muuten peremmin miesten kanssa toimeen. naisille kjaikki on niin hemmetin vaikeeta ja pitää kokoajan ettiä ikävyyksiä...ei mitään järkeä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Logiikka kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt naisten kateutta toisiaan kohtaan ja heidän juoruiluaan.
Kilpailua toisiaan kohtaan.
Useimpien moraalia
Heidän manipulointiaan (jättääkkö mies ennen tilipäivää vai vasta sen jälkeen)
Ja ennen kaikea heidän kaksinaamaisuuttaan!!!
ILMANKOS OLENKIN TULLUT AINA JUTTUUN PAREMMIN MIESTEN KANSSA!!!
Olisikohan minunkin pitänyt syntyä mieheksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu