Nyt on pakko minunkin avata sanainen arkkuni ja puhua seksittömyydestä suhteessa.
Tai tarkemminkin siitä ettei naista haluta.
Olen itsekin 26 nainen ja jossain vaiheessa tässäkin 8 vuotisessa liitossa kärsinyt haluttomuudesta.
Niitä haluttomia jaksoja on ollut yhteensä varmaan kolme kappaletta niistä ensimmäinen ajoittui seurustelu aikaan kun painoimme molemmat duunia hullunlailla ja minuun se vaikutti niin ettei seksi todellakaan illalla enää napannut.Toinen kerta tapahtui sen jälkeen kun saimme esikoisemme silloin olimme melkein 9 kk ilman seksiä(osittain se johtui pilalle menneestä sektiosta ja siitä aiheutuneista kroonisista kivuista) ja kolmas kerta johtui hormonaalisesta ehkäisystä ,tarkemmin sanottuna yhdistelmäpilsuista.
Myös aiemmin ennen miestäni kärsin haluttomuudesta ja sen syynkin olen tässä nyt saanut kartoitettua eli yhdistelmäpillerit.
Suhteessahan niin monia asia vaikuttaa siihen seksiin.Milloin työkiireet,milloin lapsien syntyminen,fyysiset kivut taikka se ettei tunne enää olevansa samalla aaltopituudella puolison kanssa.
Omalla kohdallani voin vain sanoa että meille parasta seksin aikaa oli kun päätimme luopua hormonaalisesta ehkäisystä.
Ja mitä enemmän luen tätä suomi24 ehkäisy palstaa sitä enemmän vakuutun siitä että haluttomuus ja seksittömyys suhteessa johtuu monelta osin juuri yhdistelmähormoni ehkäisystä.
Vaikka onnekseni voinen sanoa että ehkäisy ongelma meilläkin on tässä viime syksynä ratkennut kun ystävän kannustamana hommasin mini-pillerit ja kuinka loistavat ne ovatkaan(ja minä olen kyllä kokeillut kaikkea mahdollista).
Olo noiden pilsujen kanssa on Loistava ja seksinkin harrastaminen on nyt tuplasti mukavampaa kun ei ole pelkoa raskaudesta.
Tässä liitossa/suhteessa on kuitenkin nämä vuodet seksiä riittänyt ja jos viikkokin on mennyt ollaan jo molemmat toisistamme huolissamme miksei olla sekstailtu.
Eihän se seksi suhteessa ole kaikki mutta on se minusta ihan helvetin tärkeä osa kuitenkin.
Se on ihana tapa saada ja antaa läheisyyttä ja nollata pää raskaan päivän jälkeen.
Muistakaa hyvät ihmiset muutenkin lääppiä ja kosketella niitä omia puolisoitanne.
Laittakaa rakastan sua tekstareita ja olkaa muutenkin luovia suhteen kipinän ylläpidossa.
Ei se suhde itsestään hyvänä pysy.
Tässä nyt vaan yhden naisen ajatuksia aiheesta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt minäkin keksin syyn omaan haluttomuuteeni; pillerit. Aloin muistelemaan aikaa ennen kuin aloin syödä pillereitä... ja silloin olin todellakin halukas ja aktiivinen... ja myös kosteampi. Onko oikeasti totta, että pillerit kuivattavat limakalvoja? Minä ainakin olen huomannut yhteyden... Piilareitakaan ei kärsi käyttää kun silmät kuivaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Mutta kohtahan se helpottuu, kun jätän pillerit pois. Aikeissa on siis yrittää lasta.. :)
itseasiassa osa pilleri merkeistä tosiaan kuivattaa limakalvoja syy siinä on se että osa pilsuista poistaa nestettä kehosta.Nämä ovat näitä surullisen kuuluisia pillereitä jotka eivät turvota.Joo eivät varmaan turvotakkaan mutta aiheuttavat sitten juuri näitä muita ongelmia esim.piilareiden kanssa ja juuri limakalvo kuivuutta.
Kuivuus asiaa puidaan tuolla ehkäisypalstalla todella paljon.
ja itsekin huomasin kuivuus /halukkuus asian.
Nuoruudessa söin monituiset vuodet pillereitä ja tosiaan, limakalvot kuivat ja halut aivan tipotiessään. Kun lääkärille yritin puhua tästä limakalvojen kuivuudesta, oli vastauksena täysi hiljaisuus ja samat pillerit taas vuodeksi eteenpäin. Sitten kyllästyin, ja totesin avomiehelle että enää en syö. Joko yritetään jälkikasvua tai sitten käytetään kondomia. Halut palasi ja kuivuuskaan ei ollut enää ongelma, mutta ongelmapa olikin ettei mies halunnut sitten kondomin kanssa. Mukava kierre. No, se oli vuosia sitten.
Nyt lapsen saannin jälkeen olen puolisen vuotta syönyt noita minipillereitä, eikä hyvä tämäkään. Huomaa että halut on vähentynyt, tosin väsymyskin voi osaltaan vaikuttaa. Kuukautiset on aivan sekaisin, tulevat milloin sattuu ja kestävät aivan järestään pari viikkoa.
Nyt pitäisi vaihtaa takaisin tavallisiin pillereihin, saapa nähdä miten käy. Jos alkaa taas tuntumaan siltä, että ilman seksiäkin voisi mieluummin elää, niin sitten on ollut puhe jättää pillerit pois kokonaan. (Nykyinen mies ei saa halvausta kuullessaan sanan kondomi!) Ehkä saattaisi olla kohtapuoliin aika kokeilla toisen hankkimistakin. Mietityttää vaan, että mitäs sitten sen jälkeen. Imettäessä kun ei montaa vaihtoehtoa ole.
Ihmettelen vain, miksi lääkärit eivät ole suostuvaisia puhumaan pillerien kielteisistä puolista? Onhan se tietysti helpompaa vaan kirjoittaa uusia reseptejä ja ohittaa asia olankohautuksella. Toivottavasti joskus olis toisin.
Meillä on lapsia monikossa ja vaimo on syönyt pilleireita siihen asti kun hankimme lapsia. Häntä ei ole koskaan seksi kiinnostanut ei ilman pilleireitä tai niiden kanssa. Koko aihe on tabu ja koko pano on yhtä kiinnostavaa kuin ketunruokinta "ota siitä" tyyliä. Ei saa kopeloida eikä hyväillä ei suudella aktin aikana tai puristaa rintoja. Ainoa mitä voi tehdä on sulkea silmät ja muistaa menneitä että laukeaa koska jos akti kestää yli viittä minuuttia niin tulee palautetta että "vieläkö siinä hinkkaat".
Pasi luin kirjoituksesi ja eihän se nyt paljoa lohduta että joku sympatiseeraa mutta on toi aika paska homma.
Varsinkin kun itse elää täysin päin vastaisessa suhteessa.Mies saa kopeloida minua ja minä miestä ja siitä tykätään.
Toisen koskettaminenhan intiimissä mielessä tarkoittaa halua tehdä hyvää ja tietysti sitä että tykkää ja rakastaa.
Toivon sinulle Pasi jaksamista.