Niin ottakaa yhteyttä turvakotiin! Ensimmäinen lyöntikin on jo tapa, mikä ei lopu vaan pahenee. Älkää antako anteeksi, vaikka mies kuinka rukoilisi.
Turvakodissa on kuuntelijoita ja neuvojia että saatte asianne kuntoon.
Jos mies on todella väkivaltainen, niin muuttakaa paikkakuntaa.Turvakodista teidät voidaan ohjata sinnekkin ja auttaa asunnon saamisessa.
Väestörekisteriin saa kaikki osoitetiedot salaisiksi, niin ettei ole pelkoa siitä että mies olisi pian oven takana.
Olen itse kokenut niin psyykkisen-kuin fyysisen väkivallan heti lapseni synnyttyä, että meinasin menettää järkeni.
Hakkaaminen alkoi kun lapsi oli 2 viikkoinen ja paheni koko ajan.
Tunsin tämän ihmisen 10 vuotta, ennen kuin tein hänelle lapsen. Olihan hän jo silloin ns."säpäkkä" jätkä, mutta ei hän naisiin koskenut.
Joka lyömisen jälkeen sain itkujen kera ruusuja ja toisinaan timanttisormuksia, joita tosin en enää osannut edes arvostaa. Sekä "ilmoituksen" ettei enää koskaan lyö.
Loppujen lopuksi kävelin silmät mustana jatkuvasti.Pelkäsin itseni ja lasteni hengen puolesta, enkä päässyt lähtemään, koska hän tai hänen kaverinsa vahti jokaisen liikkeeni.
Hän oli saanut minut vielä psyykattuakin niin pitkälle, että aloin suunnittelemaan jo itsaria. Yritinkin pillereillä vaan kuinkas kävikään? Haluamaani sairaalaan en päässyt, mutta olihan se keksinyt hakata minut kun makasin taju kankaalla. Nooh...kylkiluita siinä meni ja korvanrustot, sekä tärykalvot. Onneks ei enempää sillä kertaa!
Loppujen lopuksi pääsin turvakotiin, josta minut ohjattiin 400km päähän toiseen turvakotiin. Minulle järjestettiin sitä kautta asunto ja sain jatkaa lapsien kanssa omaa elämääni.
Ikävä oli tietenki kovat tuttavia ja sukulaisia, mutta olinhan turvassa.
Näistä ajoista on kulunut jo 10 vuotta, mutta ne rassaavat vieläkin päivittäistä elämääni. Kroppa muistuttaa lyömisistä, mutta pahinta on miltei päivittäin tulevat muistot niiltä ajoilta ja ajatukset siitä mitä kaikkea lapseni joutuivat näkemään.
Turvakodissa on kuuntelijoita ja neuvojia että saatte asianne kuntoon.
Jos mies on todella väkivaltainen, niin muuttakaa paikkakuntaa.Turvakodista teidät voidaan ohjata sinnekkin ja auttaa asunnon saamisessa.
Väestörekisteriin saa kaikki osoitetiedot salaisiksi, niin ettei ole pelkoa siitä että mies olisi pian oven takana.
Olen itse kokenut niin psyykkisen-kuin fyysisen väkivallan heti lapseni synnyttyä, että meinasin menettää järkeni.
Hakkaaminen alkoi kun lapsi oli 2 viikkoinen ja paheni koko ajan.
Tunsin tämän ihmisen 10 vuotta, ennen kuin tein hänelle lapsen. Olihan hän jo silloin ns."säpäkkä" jätkä, mutta ei hän naisiin koskenut.
Joka lyömisen jälkeen sain itkujen kera ruusuja ja toisinaan timanttisormuksia, joita tosin en enää osannut edes arvostaa. Sekä "ilmoituksen" ettei enää koskaan lyö.
Loppujen lopuksi kävelin silmät mustana jatkuvasti.Pelkäsin itseni ja lasteni hengen puolesta, enkä päässyt lähtemään, koska hän tai hänen kaverinsa vahti jokaisen liikkeeni.
Hän oli saanut minut vielä psyykattuakin niin pitkälle, että aloin suunnittelemaan jo itsaria. Yritinkin pillereillä vaan kuinkas kävikään? Haluamaani sairaalaan en päässyt, mutta olihan se keksinyt hakata minut kun makasin taju kankaalla. Nooh...kylkiluita siinä meni ja korvanrustot, sekä tärykalvot. Onneks ei enempää sillä kertaa!
Loppujen lopuksi pääsin turvakotiin, josta minut ohjattiin 400km päähän toiseen turvakotiin. Minulle järjestettiin sitä kautta asunto ja sain jatkaa lapsien kanssa omaa elämääni.
Ikävä oli tietenki kovat tuttavia ja sukulaisia, mutta olinhan turvassa.
Näistä ajoista on kulunut jo 10 vuotta, mutta ne rassaavat vieläkin päivittäistä elämääni. Kroppa muistuttaa lyömisistä, mutta pahinta on miltei päivittäin tulevat muistot niiltä ajoilta ja ajatukset siitä mitä kaikkea lapseni joutuivat näkemään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja tsemppiä sulle! : )
kun sinne hädissäni soitin, kun mieheni kiskoin tukasta ja vein pitkin huonetta ja löin. Vei puhelimen, en saanut soittaa apua ja ei päästänyt lähteämään kotoa. Kun sitten viimeinen rauhoittui ja sain puhelimeni, soitin turvakotiin, jos olisin sinne päässyt yöksi, kun en uskaltanut kotiin jäädä. Kyselivät ja kyselivät ja puhelinkeskustelun perusteella osasivat sanoa, että minulla ei ole mitään hätää kotona, jos mieheni on jo rauhoittunut. Mieheni olisi loppujen lopuksi, jopa voinut viedä minut sinne turvakotiin, koska pelkäsi varmaan toimintaansa. Että sellaista apua sai turvakodista!
järkyttävä tosiasia voi olla että turvakoti oli täynnä.