Onko totta, että

Täällä viitataan useasti siihen, että karenssi voi napsahtaa päälle, jos työnantaja antaa työvoimaviranomaisille lausunnon työnhakijan työhaluttomuudesta.

Voiko olla totta, että jos työnhakijan pärstä ei miellytä työnantajaa, karenssi iskee päälle vain tämän yhden henkilön lausunnon perusteella? Siis veemäinen henkilö voi halutessaan harrastaa täyttä mielivaltaa työnhakijan kustannuksella?

Jos on, olisi asiassa tutkimisen paikka. Kannattaisi varmaan tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle tms. jos on joutunut karenssiin em. tavalla.
631448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Toistaiseksi näin ei ole, se tapahtuu hyvin harvoin, mutta nyt kun tuli tämä uusi demarien kehittämä laki, näitä alkaa napsahtaa hyvin usein. Tämä oli yksi kohta, mikä on nyt uudessa työministeriön esityksessä, jossa muun muassa esitetään että pakkotyötoimet tulisivat nykyisten 500 päivää työttömänä olleiden lisäksi jo 100 päivää työttömänä olleille.

Ja on todennääköistä että seuraavassa esityksessä aikaa taas lyhennetään, jolloin päästää siihen mitä viime vuonna yritin tuoda esille eli että työntekijä voidaan irtisanoa ja ottaa saman tien työttömysytuella samaan työhön. Siihen on sitten nätti lisätä että koska työtön osaa jo työn, hän voi tehdä sitä itsenäisesti, ilman ohjaajaa.

Äänestä
  • Käsittämätöntä, että tällainen laki tehdään juuri "työväenpuolueen" toimesta. No epäilemättä työministeriä ohjaavat tahot voivat olla mitä vain, ja kyllä Kanervakin aikanaan olisi varmaan mielellään allekirjoittanut vastaavan lakiesityksen.

    Tilanne on todella huolestuttava. Kun ilmaistyövoiman käyttö on jo nytkin aivan liian helppoa työnantajille, sitä aiotaan helpottaa vielä lisää. Kuitenkin pitäisi toimia juuri päinvastoin. Tukityöt pois, työllistämistuet pois, kaikki keplottelumahdollisuudet pois niin johan alkaisi löytyä niitä oikeitakin työpaikkoja.

    On meillä viisaat päättäjät. Vaikka kuinka yrittää psyykata itseään, on vaikeaa pitää työministeriön porukkaa yhtään minään.

    Äänestä

  • Kyssäilijä kirjoitti:

    Käsittämätöntä, että tällainen laki tehdään juuri "työväenpuolueen" toimesta. No epäilemättä työministeriä ohjaavat tahot voivat olla mitä vain, ja kyllä Kanervakin aikanaan olisi varmaan mielellään allekirjoittanut vastaavan lakiesityksen.

    Tilanne on todella huolestuttava. Kun ilmaistyövoiman käyttö on jo nytkin aivan liian helppoa työnantajille, sitä aiotaan helpottaa vielä lisää. Kuitenkin pitäisi toimia juuri päinvastoin. Tukityöt pois, työllistämistuet pois, kaikki keplottelumahdollisuudet pois niin johan alkaisi löytyä niitä oikeitakin työpaikkoja.

    On meillä viisaat päättäjät. Vaikka kuinka yrittää psyykata itseään, on vaikeaa pitää työministeriön porukkaa yhtään minään.

    Nythän on hyvä tilaisuus antaa pientä ohjetta miten toimia vastaisuudessa. Jos Halonen ei lupaa lähipäivinä demareiden parantavan tilannetta, heitetään äänet Niinistölle.

    Minä ihmettelen, että tämä työministeriön uusin ehdotus tuli julkisuuteen juuri vaalien aikaan, koska se antaa todella negatiivisen kuvan demareiden harjoittamasta työllisyyspolitiikasta. Mutta Halonenhan totesi ensimmäisellä kierroksella että vaikka hyvinvointia on karsittu, kaikki äänestävät häntä siitä huolimatta.

    Käviköhän tässä niin, että he kuvittelivat Halosen pääsevän läpi ensimmäisellä kierroksella ja tämä uusi esitys työttömien rangaisemiseen oli tarkoitus tulle heti vaalin jälkeen kun Halonen oli valittu jotta sillä olisi mahdollisimman pitkä aika seuraaviin eduskunta vaaleihin etteivät äänestäjät enää muista mitä demarit tekivät työttömille. Kukaan ei vain muistanut sanoa että mietintöä ei saa julkaista ennen kuin presidentti on valittu.

    Kaikki tukityöt tosiaan pitäisi saada pois, sillä ne vääristävät kohtuuttomasti tilannetta kun osa saa työvoiman lähes ilmaiseksi ja normaali palkkaa maksavien pitäisi pystyä kilpailemaan heidän kanssaan.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    "Kaikki tukityöt tosiaan pitäisi saada pois, sillä ne vääristävät kohtuuttomasti tilannetta kun osa saa työvoiman lähes ilmaiseksi ja normaali palkkaa maksavien pitäisi pystyä kilpailemaan heidän kanssaan."

    Ja tunnetusti kokoomuslaiset köyhien ystävät ovatkin työntekijöiden reilun palkkauksen puolella? Halonen on pienempi paha, työväenpresidenttikusetus ei nyt oikein pure.

    Äänestä

  • mahdollista. Tämä taitaa taas olla Hallin oma tulkinta.
    "Ja on todennääköistä että seuraavassa esityksessä aikaa taas lyhennetään, jolloin päästää siihen mitä viime vuonna yritin tuoda esille eli että työntekijä voidaan irtisanoa ja ottaa saman tien työttömysytuella samaan työhön. Siihen on sitten nätti lisätä että koska työtön osaa jo työn, hän voi tehdä sitä itsenäisesti, ilman ohjaajaa."
    Tietääkseni tämä ei ole edes mahdollista, koska on työvoimavarojen väärinkäyttöä.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    "Kaikki tukityöt tosiaan pitäisi saada pois, sillä ne vääristävät kohtuuttomasti tilannetta kun osa saa työvoiman lähes ilmaiseksi ja normaali palkkaa maksavien pitäisi pystyä kilpailemaan heidän kanssaan."

    Ja tunnetusti kokoomuslaiset köyhien ystävät ovatkin työntekijöiden reilun palkkauksen puolella? Halonen on pienempi paha, työväenpresidenttikusetus ei nyt oikein pure.

    Joo, kannattaa äänestää Halosta koska hän teettää työt 500 euron kuukausipalkalla. Ei kenenkään kannata tehdä työtä suuremmalla palkalla, miten sitä pärjääkään jos palkka on 3 000 €/kk?

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    mahdollista. Tämä taitaa taas olla Hallin oma tulkinta.
    "Ja on todennääköistä että seuraavassa esityksessä aikaa taas lyhennetään, jolloin päästää siihen mitä viime vuonna yritin tuoda esille eli että työntekijä voidaan irtisanoa ja ottaa saman tien työttömysytuella samaan työhön. Siihen on sitten nätti lisätä että koska työtön osaa jo työn, hän voi tehdä sitä itsenäisesti, ilman ohjaajaa."
    Tietääkseni tämä ei ole edes mahdollista, koska on työvoimavarojen väärinkäyttöä.

    Kuten siinä lukee, sanon että on todennäköistä. Ensin tuli 500 päivää, nyt on esitys työministeriössä että se on 100 päivää. Minkä sinä luulisit ensi syksynä tulevan ehdotuksen rajan olevan? 1000 päivää? 500 päivää? 7 päivää?

    "Tietääkseni tämä ei ole edes mahdollista, koska on työvoimavarojen väärinkäyttöä."

    Jos hallitus (demarit) näin päättävät, he muuttavat työttömyysturvalakia, sen jälkeen se on mahdollista. Eihän orjatyökään ollut mahdollista viime vuonna vielä, nyt se sitten on.

    Jos sinä epäilet mitä sanon, käy itse lukemassa työministeriön uudet esitykset hallitukselle.

    voi hakea myös sitä ns.sanottua oikeaa työtä. Ja ei tuo orjatyölaki niin pahalta vaikuttanut kuin olet antanut ymmärtää.
    Huomasin vaan selatessa niitä ehdotuksia. Näkyy olevan aloittavalla yrittäjällä ottaa työmarkkinatuki starttirahana. Ei hullumpi uudistus.

    "Kyllähän työllistetty voi hakea myös sitä ns.sanottua oikeaa työtä. Ja ei tuo orjatyölaki niin pahalta vaikuttanut kuin olet antanut ymmärtää. "

    Kyllä, sitä ei ole toistaiseksi estetty. Mutta kunhan tässä aikaa kuluu ja kaikki työntekijätä on saatu työttömänä työlistetyksi ja yhteiskunta saa suuremman osan veroista voidakseen työllistää työttömiä, niin sekä ulkomaisten omistamat yritykset että yhteiskunta voi hyvin. Ainoat jotka eivät voi kovin hyvin, ovat työntekijät, joiden on pakko sitten tehdä työtä 500 €/kk palkalla tai mikä se sitten onkaan, mutta sillä pystyy juuri elämään.

    Ihmiset vain eivät näe asioita, jotka tuodaan pitemmällä aikavälillä, aina yksi huononnus jollekin ryhmälle ja hiljalleen saadaan kaikki alas ja kansalaiset pitävät tätä luonnollisena. Ja pian aletaan keskustella siitä että vanhimipia ihmisiä voitaisiin päästää luonnonmukaisesti kuolemaan. Yli 75 vuotiaille lääkkeistä saa vain puolet vähennystä, yli kasikymppisillä vähennys on vain 10 %. Kun se tehdään hitaasti, kukaan ei valita, sitä pidetään luonnollisena.

    Ja jos joku huomauttaa asiasta, niin löytyy näitä pekkapoikia jotka muistavat sanoa kuinka hyvin asiat ovatkaan.

    "Huomasin vaan selatessa niitä ehdotuksia. Näkyy olevan aloittavalla yrittäjällä ottaa työmarkkinatuki starttirahana. Ei hullumpi uudistus. "

    En itse kyllä huomannut sellaista, mutta jos siellä oli jotain starttirahasta kuvana (Etsi komenento ei kyllä löytänyt tekstistä). Mutta uskon että et huijaa.

    Niin, nykäänhän se on vähän suurempi (650-750 €/kk), kuten tiedät. Kun sen saa työmarkkinatukena (500 €/kk), niin sehän sitten laskee, ne ajat, joilta ei makseta, säilyvät ennallaan ja kuten luit, keksitään uusia karensseja kun niitä annetaan liian vähän nykyisin. Eipä tosiaan hullumpi uudistus, taas säästetään rahaa ja työtön saa vähemmän.

    Kun nyt päästiin tähän starttirahaan niin katsotaanpa sitä vähän. Siellähän sanotaan uusimmassa versissa näin:

    "Tuen saamisen edellytykset
    Päättäessään tuen myöntämisestä työvoimatoimistossa edellytetään, että

    ■ hakijalla on yrittäjäkokemusta tai yrittäjätoiminnassa tarvittavaa koulutusta.
    Koulutus voidaan järjestää myös tuen maksamisen aikana"

    Kommentti: Ensimmäinen epäloogisuus. Työttömyysetuus evätään yleensä sillä perusteella että katsotaan työttömän työllistyvän yritystoimintaa aloittaessaan eikä hän voi olla työmarkkinoiden käytettävissä. Hän ei voi myöskään opiskella esimerkiksi iltaisin, koska se estää häntä olemasta työmarkkinoiden käytettävissä.

    Mutta kun hänelle myönnetään starttirahaa, niin ihme ja kumma, työttämällä onkin aikaa istua päivät yrittyäjäkursseilla kuuntelamassa kun yksi yrittää lukea kirjaa ymmärtämättä sitä.

    Tuntuisi että asia on juuri päinvastoin, jos työtön saa starttirahaa ja se loppuu puolen vuoden kuluttua hänen on olisi käytettävä kaikki aikansa siihen että hän voisi elättää sillä itsensä. Vastaavasti jos hän kehittelee jotakin tulevaisuutta varten, hän voi lopettaa sen kehittämisen jos hänelle avautuu työpaikka jostakin.

    Voimme siis todeta, että lain tarkoituksena on ylläpitää työttömyyttä. Estää työn synnyttämienn työttömyysetuutta saadessa ja heikentää yrittäjäksi siirtymistä puolipakottamalla starttirahaa saanut vielä yrittäjäkoulutukseenkin.

    "■ hakijalla arvioidaan olevan riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan"

    Henkilö ei itse voi päättää mitä hän alkaa tekemään, vaan siitä päättää holhoavaan tapaansa työvoimaviranomainen, hallitsematta ollenkaan hakijan suunnitelmia.

    Tämänkin tarkoitus on myöntää starttirahaa vain sellaiseen, jossa ei ole pelkoa suuren työmäärän syntymiseen. Tavoitteena on hyväksyä sellaiset yrittäjät, joiden tulo on hyvin pieni että he juuri ja juuri tulevat toimeen eivätkä kuormita työkkäriä.

    "■ perustettavalla yrityksellä on edellytykset kannattavaan toimintaan"

    Tämä liittyy myöskin holhoukseen ja jos ei muuta syytä keksitä evätä starttiraha, voidaan käyttää tätä.

    Kannattaa muistaa, että jos hakija ei aio ollenkaan perustaa yritystä, hänelle maksetaan työttömyyspäivärahaa jatkuvana, se ei lopu puolen vuoden kuluttua kuten starttirahan saajalla tulee käymään.

    "■ yritystoimintaa ei ole aloitettu ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty.
    Vähäiset yritystoiminnan aloittamiseen liittyvät toimet eivät estä starttirahan
    myöntämistä"

    Tämäkin on aika mielenkiintoinen asia. Siis mitään, millä alkava yritys voisi nopeammin päästä markkinoille, ei sallita. Voiko tämän selvempää työttömyyden ylläpitoa enää olla?

    Jos työtön saisi kotonaan vaikka rakennella ensimmäisiä prototyyppejä uudesta suksesta ja hakea starttirahaa siinä vaiheessa kun uuden tyyppinen suksi on testien perusteella siinä vaiheessa että siitä voitaisiin monistaa ensimmäinen esisarja, tämä ei olekaan mahdollista. Jotta starttirahalla ei syntyisi uutta työtä, kehitys on aloitettava siinä vaiheessa kun starttirahan saa. Vähäiset työthän tarkoittavat että saa hakea verotoimistosta vero-ohjeet ja pyytää rekisteröintipaperit.

    Huomaamme, että työn synnyttäminen on estetty kovin tehokkaasti ja vain toiminta, joka ei synnytä uutta työtä vaan kilpailee vanhan kanssa, saa starttirahaa. Hyviä esimerkkejä on pizerian perustaminen tai siivousfirman perustaminen. Niitä palveluita on jo riittävästi, ei synny mitään uutta vaikka joku starttirahalla peustaa uuden. Hän vain vie työtä toisilta vastaavilta.

    "■ starttirahan saaja ei saa samaan aikaan muuta valtionapua omiin palkkakustannuksiinsa
    eikä työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea, koulutustukea tai aikuiskoulutustukea"

    Tämä taitaa olla ainut järkevä kohta.

    "■ yritystoiminta ei käynnistyisi ilman myönnettävää starttirahaa"

    Tälle ei kyllä löydy perusteita, koska kukaan ei voi sanoa voiko joku yritys käynnistyä ilman tukea tai ei. Siis yksi mahdollisuus evätä starttiraha jos pelätään uuden yrityksen työllistävän liikaa.

    "■ starttiraha ei vääristä muiden, samoja tuotteita tai palveluita tarjoavien tahojen
    välistä kilpailua"

    Tämä on muotoiltu mielenkiintoisesti. Siis vääristä. Se ei estä kilpailemasta olemassa olevan pizerian tai siivousfirman kanssa. Kilpailla saa, mutta ei vääristää. Vääristäminen on jätetty työvoimatoimistolle, joka voi myöntään yhdelle yrittäjälle ilmaisen työntekijän kun kilpailijat joutuvat maksamaan täyden palkan. Mutta tämä ei työministeriön mukaan vääristä kilpailua.

    "Tuen saamisen rajoitukset
    Starttirahaa ei myönnetä, jos hakija saa"

    "■ palkkaa tai korvausta tekemästään yritystoimintaan liittymättömästä työstä.
    Palkkana pidetään myös vuosiloma-ajan palkkaa ja irtisanomisajan palkkaa"

    Tämä on kaiken huippu. Siis starttirahaa saava ei voi hankkia tuloja millään muulla tavalla kuin yritystoimintaan liittyvällä. Ajatellaan nyt vaikka starttirahan hakijaa, jolle on myönnetty siivouspalveluyrityksen perustamiseen starttirahaa.

    Jos oletamme että hän harrastaa kukkien kasvatusta ja hänelle tulee pyyntö pitää seuraavassa puutarhanäyttelyssä esitelmä perennoiden leikkauksesta. Hänelle luvataan palkkiota 100 €. Jos hän käy pitämässä esitelmän samalla kun käy näyttelyssä, hän menettää oikeutensa saada starttirahaa (ja luultavasti joutuu maksamaan jo saadut takaisin).

    Mitä tämäkään on muuta kuin työttömyyden ylläpitämästä. Varmistetaan että starttirahaa saanut ei varmasti saa hyviä edellytyksia ettei vain synny liikaa työpaikkoja.

    "■ vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- tai osa-aikaeläkettä, maatalousyrittäjien
    sukupolvenvaihdoseläkettä tai luopumistukea"

    Tämä on sitten toinen asiallinen kohta.

    "■ äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa, sairauspäivärahaa tai erityishoitorahaa"

    Tämä ei taas mene järkeen. Siis starttirahaa saava ei voi tulla isäksi starttirahaa saadessaan. Mielenkiintoista. Mutta mitäpä sitä ei tehtäisi jotta työpaikkojen syntyminen voidaan estää.

    "■ kuntoutusrahaa tai -avustusta"

    Tämäkin pitäisi sovitella. Moni työpaikka saattaisi syntyä jos kuntoutumisen jälkeen saisi starttirahaa ja kuntoutuksen aikana voisi aloitella toimintaa, vaikka lenkillä käydessään miettiä uutta hitsausmenetelmään suksien kiinnikkeille. Mutta jos näin olisi, vaarana olisi että tulisi liikaa työpaikkoja. Meidän tehtävämmehän on estää uusien työpaikkojen liika syntyminen.

    "■ opintotukilain mukaista opintotukea

    Hakijalta ei edellytetä työsuhteen, opintojen tai koulun päättämistä, vaan myöntämisen
    edellytyksenä on, ettei edellä mainittuja etuuksia makseta.

    Palkkatyöstä yrittäjäksi siirtyvällä hakijalla edellytetään lisäksi olevan myös muita
    toimeksiantajia kuin hänen aiempi työnantajansa."

    Tuo viimeinen kohta on järkevä, oliko se kolmas. Mutta tuo missä edellytetään useampaa kuin yhtä työnantajaa, on taas ainoastaan työttömyyden ylläpitoa tukeva toimenpide. Mutta kun on riittävästi kohtia millä starttirahan maksaminen voidaan lopettaa, varmistetaan ettei ainakaan liian paljon uusia työpaikkoja pääse syntymään starttirahalla.

    Tämä rekisterityneenä kirjoittaminen on mielenkiintoista. Vaikka tämä aluksi kertoo että kirjoitan Hallitusnikkarina niin lähettäessäni viestiä se totetaa että Nimimerkki on jo rekisteröity, ei voi lähettää. Sitten se ei anna rekisteröityä kun olen jo rekisteröitynyt. Ja enhän minä enää muista minne viestiin olin kirjoittanut. Mutta koetetaan näin, jos nyt menisi Suomi24:een.

    Äänestä

  • HalIitusnikkari kirjoitti:

    Tätä tarkoitin pressan syyttämisellä:
    "Halonen yrittää teettää työt (sairaanhoidon, vanhustenhoidon ja vastaavat) ilmaistyönä, maksamatta muuta kuin työttömyystuen tekijöille)."
    eli tuo edellä lisää viereen se Niinistön vastaus. Siellä lopussa on sama asia kuin mistä tässä syytät pressaa.

    Yrittäjä koulutus on aivan asiaa, siellä saa tietoa tärkeistä asioista yritystoiminnassa.
    Olen muuten käynyt tälläisen yrittäjä kurssin. Ja se oli 3iltana viikossa kesto yht.80h. Näiltä sai vielä ruokarahan matkat. ei huonoa, oppi pitämään kirjanpidon itse, säästöä sekin.

    kukka hommakin onnistuu kun y-tunnusta anoessa kanattaa laittaa kaikki toimialat jotka uskoo pystyvänsä toteuttamaan. Että eipä tuo nyt niin vaikeaa ole.

    Paras lopettaa tuo pressa juttu kun et saa siihen mitään järkeä, tuot kommentteja jostakin etkä osaa sanoa mitä olet sanonut.

    "Yrittäjä koulutus on aivan asiaa, siellä saa tietoa tärkeistä asioista yritystoiminnassa. "

    Siihen en ottanutkaan kantaa, vaan epäloogisuuteen.

    "Olen muuten käynyt tälläisen yrittäjä kurssin. Ja se oli 3iltana viikossa kesto yht.80h. Näiltä sai vielä ruokarahan matkat. ei huonoa, oppi pitämään kirjanpidon itse, säästöä sekin. "

    Jos olisit käynyt sen työttömänä ollessasi ja sen nimi olisi ollut joku muu, olisit menettänyt päivärahasi. Se olisi häirinnyt sinun käytettävissä oloasi työmarkkinoilla. Mutta kun nimi on yrittäjäkurssi, olet tietenkin kaiken aikaa työmarkkinoiden käytettävissä.

    "kukka hommakin onnistuu kun y-tunnusta anoessa kanattaa laittaa kaikki toimialat jotka uskoo pystyvänsä toteuttamaan. Että eipä tuo nyt niin vaikeaa ole. "

    Eli hölmöläisten hommaa. Nythän on niin, että Y-tunnuksen hakija voi laittaa kaikki olemassa olevat toimialat hakemukseen ja ne hyväksytään. Siinä ei tarvita siis uskoa. Kunhan keksii.

    Jos siis hakee oikein Y-tunnuksen, siinä pitäisi olla kaikki alat (oletko muuten varma ettei starttirahaa evätä jos Y-tunnuksen hakemisessa on liikaa toimialoja?).

    No, jos ajatellaan että jokainen hakee kaikki toimialat, niin eikö sinulle tule mieleen että kyseinen tapa on jotenkin turha? Kaikki alathan saa merkitä eikä siitä tarvitse maksaa lisähintaa.

    Eikö siis olisi järkevämpää olla joko niin, että toimiala on vain se, jolla toimintaa harjoitetaan tai sitten sitä ei olisi ollenkaan? Tiedäthän, että toimialan voi lisätä, mutta se maksaa noin 350 €/lisäys? Mutta onhan tämä hyvä olla, muuten työtä saattaisi syntyä liikaa jos kaikki saisivat toimia kaikilla toimialoilla.

    Pitäiskö kaupparekisteriin tehdä ehdotus, että rekisteröintianomuksessa on paikka ruksille, jossa haetaan kaikille toimialoille? Siihen vain ruksi, niin ei tarvitsi kirjoittaa kymmeniä sivuja pitkiä luetteloita joihin tulee kaikki toimialat alekkain.

    Sinä kyllä osaat ihailla kunnioitettavasti kaikkea hölmöläistouhua mitä meillä on.

    kyllä kävin sen työttömänä.

    Jos et satu tietämään yrityksellä on yksi päätoimiala, mikä näkyy veroilmoituksesakin, sitten voi olla myös muita aloja mitä yritys voi harjoittaa.

    Se on kyllä patentti- ja rekisterihallitus eikä kaupparekisteri. Kaupparekisteriin voi ilmoittautua myös jos haluaa. (Mutta jos kyseessä on ammatinharjoittaja saa sieltä melkein enemmän harmia kuin hyötyä.) Suluissa oleva on oma mielipiteeni.

    Missäköhän kohti minä taas ole ihannoinnut.

    Eikä tuo nyt niin vaikeaa ole. Jätkä on vaan kyy otsassa kun en pidä nykyistä systeemiä vaikeana ja kannata sinun idioottia ratkaisu ehdotusta.

    Ei tuo nyt ole vaikeaa laittaa paria toimialaa paperiin. tyhmäähän sinne on kirjoittaa mitä ei osaa tehdä. Mutta turhahan tätä sinulle on selittää.

    Eipä tossa sinunkaan ehdotuksessa on niin hienoa ole. Tämän kyllä ymmärrän, koska sinä et tiedä työttömyydestä mitään oikeastaan muuta kuin mitä kuvittelet.

    Kaikissa kunnan ja valtion hommissa on oma byrokratia. Tästä ei päästä minnekään ennen kuin nämä kaikki palvelut yksityistetään ja kilpailutetaan, mutta tämä ei lupaa halvempaa ja parempaa palvelua. Se on jo nähty esimerkiksi kuntien vuokra-asuntojen ulkoistamisessa.

    Tästä et tule eroon pääsemään. Joten ota kyy otsasta pois.

    " kyllä kävin sen työttömänä. "

    Sitten se ei häirinnyt sinua. Se pitäisikin aina saada käydä työttömänä ollessaan.

    "Jos et satu tietämään yrityksellä on yksi päätoimiala, mikä näkyy veroilmoituksesakin, sitten voi olla myös muita aloja mitä yritys voi harjoittaa. "

    Mutta starttirahaa ei voi saada jos ei ole kaikkia aloja paperissa.

    "Se on kyllä patentti- ja rekisterihallitus eikä kaupparekisteri. Kaupparekisteriin voi ilmoittautua myös jos haluaa. (Mutta jos kyseessä on ammatinharjoittaja saa sieltä melkein enemmän harmia kuin hyötyä.) Suluissa oleva on oma mielipiteeni. "

    Niinpä se taitaa olla, ei ole jääneet niin mieleen kun ei uskalla katsella minne voisi mennä.

    "Missäköhän kohti minä taas ole ihannoinnut. "

    Sinähän ihannoit kaikkea sellaista, mikä vaikeuttaa uuden työn syntymistä. Kuten nyt tässäkin, voihan tehdä näin, eihän se vaikeaa ole. Turhaa ja pelottavaa. Harva uskaltaa tai osaa tehdä. Suurin osa jättää suosiolla väliin ja on passiivinen.

    "Eikä tuo nyt niin vaikeaa ole. Jätkä on vaan kyy otsassa kun en pidä nykyistä systeemiä vaikeana ja kannata sinun idioottia ratkaisu ehdotusta. "

    Jos starttirahan menettää siitä syystä että hankkii sen saamisaikana vähän lisätuloja jos niitä onnistuu saamaan, vaikka nyt pitämällä esitelmän tai käymällä rakentamassa rakennuksella, niin kyllä se vika on järjestelmässä eli se ylläpitää työttämyyttä.

    Toisin sanoen, jos me haluamme poistaa työttömyyden ja sen aiheuttamat kustannukset, meidän kannattaisi poistaa kaikki turhat esteet työn synnyttämisestä.

    "Ei tuo nyt ole vaikeaa laittaa paria toimialaa paperiin. tyhmäähän sinne on kirjoittaa mitä ei osaa tehdä. Mutta turhahan tätä sinulle on selittää. "

    Etukäteenhän ei voi tietää mitä on tarjolla, joten on valittava kaikki toimialat. Oletko tavannut sellaisiakin ihmisiä jotka eivät osaa tehdä kaikkea?

    "Eipä tossa sinunkaan ehdotuksessa on niin hienoa ole. Tämän kyllä ymmärrän, koska sinä et tiedä työttömyydestä mitään oikeastaan muuta kuin mitä kuvittelet. "

    Nähdäkseni minun ei tarvitse tuntea työttömyyttä ollenkaan voidakseni vaatia sen poistamista. Kertoisitko miksi meillä yleesäkään pitäisi olla työttömyyttä? Jos minä aikoitin työttömäksi, niin ehkä minulla sitten pitäisi olla kokemusta siitä että olisi hyvä työtön. Mutta kun ei ole tarkoitus alkaa työttömäksi, niin miksi minun pitäisi tietää miten ollaan työttömänä?

    Vai oletko sitä mieltä, että jos kokeilisin työttömyyttä niin minä sitten en ehdottaisikaan työttömyyden poistamista kun tietäisin kuinka ihanaa se on?

    "Kaikissa kunnan ja valtion hommissa on oma byrokratia. Tästä ei päästä minnekään ennen kuin nämä kaikki palvelut yksityistetään ja kilpailutetaan, mutta tämä ei lupaa halvempaa ja parempaa palvelua. Se on jo nähty esimerkiksi kuntien vuokra-asuntojen ulkoistamisessa. "

    Kaikki byrokratia, mistä olemme keskustelleet, on liittynyt työttömyyden ylläpitoon. Ja kaikki se poistuisi automaattisesti jos ehdotukseni toteutettaisiin. Asiassa ei ole kuin yksi vastus, työttömyyttä ei haluta poistaa vaan työttömyyttä halutaan ylläpitää.

    "Tästä et tule eroon pääsemään. Joten ota kyy otsasta pois."

    Olen päättänyt poistaa työttömyyden. Jos en onnistu siinä Suomessa, sitten jostakin muusssa maassa. Mutta kokeillaan nyt ensin Suomessa, onhan minulla ikäänkuin kotikenttä etu.

    Frankin, Juselevin tai Henrikin kanssa se saattaa olla vaikeampaa.

    siellä työkkärissä kuule näyttää vihreää valoa jos joku laittaa muunkin toimialan muiden lisäksi.

    Olet kehunut uskaltavasi yrittää nykyisinkin. Niin mitä sinä tässä pelkäät?
    Hallin kommentti:"Niinpä se taitaa olla, ei ole jääneet niin mieleen kun ei uskalla katsella minne voisi mennä."

    Sehän kaikissa systeemien muuttajissa on yleensä vikana ettei muutokset kosketa heitä ollenkaan.
    Heillä kun ei ole tietoa miten se vaikuttaa kyseisiin henkilöihin joiden tilannetta he muka ovat parantamassa. Ehdottomasti sinun täytyy tuntea mitä työttömyys on, jos meinaat sen yrittää poistaa. Sillä me kaikki säästymme näiltä älyttömiltä uudistus yrityksiltä, koska sinunkin systeemi ei voi synnyttää työtä myöskään.

    "siellä työkkärissä kuule näyttää vihreää valoa jos joku laittaa muunkin toimialan muiden lisäksi. "

    Tietääkseni siihen ei tarvita työkkäriä, paperit saa netistä ja ne voi tulostaa ja sitten vain kirjakaupasta kirjekuori ja pumaskat postiin. Mutta jos sinne kannattaa laittaa kaikki toimialat (eihän tiedä mistä rahaa sattuu olemaan tulossa), niin aika kova kirjoittaminen siinä on, ja aivan turhaan. Riittäisi että laittaa sen päätoimialan tilastointia varten ja sitten ruksi ruutuun että kaikki muut muiksi toimialoiksi.

    "Olet kehunut uskaltavasi yrittää nykyisinkin. Niin mitä sinä tässä pelkäät?

    Aivan, täyttä asiaa. En ole toistaiseksi uskaltanut aloittaa, joten en ole katsonut kuka ja mikä käsittelee asiat. Se on ajankohtaista sitten kun uskalla tehdä jotakin, mutta näyttää vaikealata täällä Suomessa.

    "Sehän kaikissa systeemien muuttajissa on yleensä vikana ettei muutokset kosketa heitä ollenkaan.
    Heillä kun ei ole tietoa miten se vaikuttaa kyseisiin henkilöihin joiden tilannetta he muka ovat parantamassa. Ehdottomasti sinun täytyy tuntea mitä työttömyys on, jos meinaat sen yrittää poistaa. "

    Kertoisitko kuinka ihanaa se työttömyys on että osaan muotoilla surunvalittelut kaikille työttömille jotka menettävät sitten työttömyytensä?

    "Sillä me kaikki säästymme näiltä älyttömiltä uudistus yrityksiltä, koska sinunkin systeemi ei voi synnyttää työtä myöskään. "

    Odotan edelleen niitä haittoja, jota ehdotukseni toteuttaminen aikaansaisi. Siis jos työttömyysturva ei loppuisi hankkiessaan Y-tunnuksen tai tehdessään työttömänä ollessaan jotakin kehitystoimintaa, mitä haittaa siitä olisi ja kenelle?

    ymmärrä sinua, koska yritystoiminnan aloittaminen työn ohessa mitä helpoin vaihtoehto aloittaa yritys toiminta ja monta mahdollisuutta säästää tärkeissä maksuissa ja kalliissa maksuissa yrittäjälle.

    surun valittelut työttömille voit työntää sinne minne ei päivä paista. Kukaan täällä ei ole sinun sääliäsi hakemassa.

    Sinua pytäisin heräämään todellisuuteen ja kysymään työttömiltä miksi he eivät tuota työtä. Ennen kuin rupeaisin parantamaan heidän olojaan, pääsit sitten ehkä lähelle todellisuutta.

    "siis ... ymmärrä sinua, koska yritystoiminnan aloittaminen työn ohessa mitä helpoin vaihtoehto aloittaa yritys toiminta ja monta mahdollisuutta säästää tärkeissä maksuissa ja kalliissa maksuissa yrittäjälle. "

    Mihinköhän tämä liittyi, tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta? Olen samaa mieltä että helpoin tapa synnyttä työtä tai perustaa yritys on palkkatyössä oleminen. Mutta kun se vie työttömyysturvan niin suurin osa palkkatyössä olevista toteaan asian ja sanoo, antaa sitten olla ja pysyy pelkässä palkkatyössä.

    Ja pekkapp on sitä mieltä että kaikki on niin helppoa ja vastustaa asian helpottamista, joka ei maksaisi mitään. Pekkapp siis kannattaa työttömyyden ylläpitoa.

    "surun valittelut työttömille voit työntää sinne minne ei päivä paista. Kukaan täällä ei ole sinun sääliäsi hakemassa. "

    Jos olen esittänyt muutosta työttömyysturvalakiin, johon kukaan ei ole osannut kertoa liittyvän haittatekijöitä eikä lisäkustannuksia, niin sen vastustamiseen ei liene muita syitä kuin se, että työttömyyttä ei sittenkään halua poistettavan.

    En löydä siis muuta syytä miksi minun pitäisi tutustua työttömyyteen kuin sen, että se on jollekin niin rakas asia, että siitä ei haluta luopua.

    "Sinua pytäisin heräämään todellisuuteen ja kysymään työttömiltä miksi he eivät tuota työtä. Ennen kuin rupeaisin parantamaan heidän olojaan, pääsit sitten ehkä lähelle todellisuutta. "

    Sitähän minä tässä olen juuri tiedustellut vuoden verran. En tietenkään ole kysynyt miten he alkavat tuottaa työtä, koska se ei ole merkityksellistä. Minä tiedän miten he synnyttävät sitä jos synnyttävät. Ja jos eivät synnytä, eivät sitten synnytä. Koska ehdotukseni ei lisää kustannuksia, ei yhdenkään työttömän tarvitse synnyttää työtä.

    Palkkatyötä tekevänä tiedän että synnyttäisin työtä jos siitä ei menettäisi työttömyysturvaa. Mutta ei minun tarvitse kaikilta palkkatyötä tekeiviltä sitä kysyä koska tunnen niin monta jotka ovat sanoneet samaa, ettei kannata riskeerata työpaikan synnyttämiseen turhan vuoksi kun kannattavampaa on olla palkkatyössä.

    Jos sinä vastustat ehdotustani, niin sinulla pitäisi olla esitettävänä joku seuraavista asioista:

    - ehdottamani muutos lisää kustannuksia
    - ehdottamani muutos heikentää jonkun asemaa nykyisestä
    - ehdottamani muutos vähentää valittavina olevia vaihtoehtoja
    - ehdottamani muutos heikentää jonkun ryhmän tuloja, hyvinvointia, ostovoimaa

    Näitähän sinä et ole esittänyt. Kaikkeen löytyy joku poikkeus, joten se voidaan miettiä onko se korvattava jotenkin vai ei.

    helppoa.
    Koska:
    - ehdottamasi muutos lisää kustannuksia
    - ehdottamasi muutos heikentää jonkun asemaa nykyisestä
    - ehdottamasi muutos vähentää valittavina olevia vaihtoehtoja
    - ehdottamasi muutos heikentää jonkun ryhmän tuloja, hyvinvointia, ostovoimaa

    Niin kuin näkyy korjasin väitteesi oikeaksi.

    Palkkatyössä olevalla joka harjoittaa yritystoimintaa työnsä ohessa. On yleensä sivutoiminen yrittäjä. Palkkatyön loppuessa hänellä on vaihtoehtona:
    1.Jatkaa sivutoimisena yrittäjänä ja olemalla työnhakijana saaden päivärahaa.
    2.Ruveta kokopäiväiseksi yrittäjäksi, mahdollisuus saada myös starttirahaa.
    3.Lopettaa yritystoiminta ja ilmoittautua työttömäksi. Tietysti tämän valitseminen on järkevää jos yritys ei ole elinkelpoinen.

    "helppoa.
    Koska:
    - ehdottamasi muutos lisää kustannuksia "

    No kertoistiko mistä niitä kustannuksia syntyy ehdotuksessani. Muistetaan että työministeri on jo nyt anomassa lisää muutaman kymmen miljoonaa tälle vuodelle, eli sen verran on jo lisäkustannusta tiedossa, jonka ehdotukseni toteuttaminen tekisi tarpeettomaksi.

    "- ehdottamasi muutos heikentää jonkun asemaa nykyisestä "

    Kenen asemaa se heikentää? Varmaan sanot että kansalaiset eivät enää saisi olla työttömänä vaikka haluaisivat. Älä sano, lukijat nauraisivat.

    "- ehdottamasi muutos vähentää valittavina olevia vaihtoehtoja "

    Kertoisitko mitkä vaihtoehtot vähenisivät? Älä taaskaan sano että työttömänä olemisen vaihtoehto poistuisi, koska lukijat nauraisivat eikä se sitä paitsi olisi totta, työttömyyden voi valita 20 000 kansalaista niin halutessaan.

    "- ehdottamasi muutos heikentää jonkun ryhmän tuloja, hyvinvointia, ostovoimaa "

    Minkä ryhmän? Älä kerro että se heikentää työttömyyttä haluavan hyvinvointia kun ei enää voi olla työttömänä. Jos näin kerrot, kaikki lukijat huvittuvat, eikä se olisi totta, sillä 20 000 voi edelleen olla hyvinvoivana työttömänä.

    "Niin kuin näkyy korjasin väitteesi oikeaksi. "

    Kun vastaat, saamme nähdä löytyykö perusteluja. Sinä et ole toistaiseksi kyennyt perustelemaan yhtään väitettäsi. Tuleekohan nyt poikkeus. Ikävää vain, että vaikket ole mitään perustellut, sinulla näkyy olevan tapana tuoda sama asia pian uudelleen esiin, mitä et ole aiemmin pystynyt perustelemaan. Onkohan tämä syntynyt siitä että olet huomannut voivasi saada tukea jatkuvasti kun olet jatkuvasti valittanut samasta asiasta ja ovat huomanneet parempi kun tuolle maksetaan vaikkei laki niin sanoisikaan. Siltä se vaikuttaa.

    "Palkkatyössä olevalla joka harjoittaa yritystoimintaa työnsä ohessa. On yleensä sivutoiminen yrittäjä. Palkkatyön loppuessa hänellä on vaihtoehtona:

    3.Lopettaa yritystoiminta ja ilmoittautua työttömäksi. Tietysti tämän valitseminen on järkevää jos yritys ei ole elinkelpoinen. "

    Vaihtoehto yksihän on kovin riskaapeli, pienikin muutos toiminnassa lopettaa työttömyysturvan. Jos on palkkatyönsä ohessa valmistanut 10 saviruukkua ja tekeekin 11 saviruukkua, työttömyysturva loppuu sillä perusteella että sivutyö on kasvanut ja katsotaan näin päätoimiseksi yrittämiseksi.

    Sinä haluat tätä, koska se mahdollistaa sinulle työttönänä olemisen, kas kun suomalaiset eivät enää uskalla synnyttää työtä koska siinä menettää työttömyysturvansa.

    työttömyysturva sinunkin ideassasi kun yritoiminta kasvaa sopivasti. Joten ei paljon kannata jossitella.

    Ainut joka halua synnyttää työtä nykysysteemillä näytät olevan sinä. Tämä ei taas riipu minusta olenkaan vaan sinun vainoharhaisuudesta kaikkia kohtaan jotka eivät ole samaa mieltä sinun kanssasi.

    Väärin tässä systeemissä minulla on monia vaihtoehtoja synnyttää sitä työtä. Työttömyysturvaa saan kun toimin oikein.

    Sinun systeemissä en voisi enää tehdä työtä kuin tammikuussa.

    Edelleen huomaan ettet tiedä työn synyttämisestä mitään.

    Olet vain sekaisin hienona pitämästäsi ideasta. Et näe kokonaisuutta ja kuvittelet olemattomia asioita.

    Perustelut olet saanut jo useamman kerran mutta et näytä ymmärtävän niitä niin ei minun vikani ole.

    Edelleen kukaan kannattajasi ei ole voinut sanoa mitä hän rupeaisi tekemään työttömyysturvan vapauduttua. Joten ei näytä käyttäjiä olevan muita kuin sinä itse. Nykyistä systeemiä käyttää jo moni. Joten kannattaisiko harkita ehdotuksesi uudestaan? Missä käyttäjät?

    "työttömyysturva sinunkin ideassasi kun yritoiminta kasvaa sopivasti. Joten ei paljon kannata jossitella. "

    Työttömyysturva ei lopu, ainoastaan tuen maksaminen loppuu jos hankkii tarpeeksi ja tuen maksaminen jatkuu jos tulot taas ovat liian pienet. Ja vaihtoehtona on nykyinen malli, jota voivat käyttää ne jotka eivät halua siirtyä ehdottamaani. Sen siis voi valita kukin itse eikä se vaadi anomuksia. Jos haluaa mallini, hankkii vain muita tuloja kuin palkkatuloja ja Y-tunnuksen ja ilmoittautuu työttömäksi. Siinä se. Jos ei hanki tuloja, toimitaan nykyisen mallin mukaan.

    "Ainut joka halua synnyttää työtä nykysysteemillä näytät olevan sinä. Tämä ei taas riipu minusta olenkaan vaan sinun vainoharhaisuudesta kaikkia kohtaan jotka eivät ole samaa mieltä sinun kanssasi. "

    Sinua ei siis kiinnosta minun 10 000 uutta tuottavaa työpaikkaa? Muuthan voivat elää nykyisen mallin mukaan. Epäilen kyllä, että suurin osa ottaa minun mallini käyttöön jos se olisi olemassa oleva vaihtoehto.

    "Väärin tässä systeemissä minulla on monia vaihtoehtoja synnyttää sitä työtä. Työttömyysturvaa saan kun toimin oikein. "

    Mikä on väärin? Jos tarkoitat että on olemassa useita vaihtoehtoja, niin niitä on tasan yksi. Ollakseen työttömyysturvan piirissä voi tehdä ainostaan palkkatyötä. Kaikki muut tavat lopettavat nykyisin työttömyysturvan.

    "Edelleen huomaan ettet tiedä työn synyttämisestä mitään. Olet vain sekaisin hienona pitämästäsi ideasta. Et näe kokonaisuutta ja kuvittelet olemattomia asioita. "

    Ole hyvä ja kerro esimerkkejä miten en tiedä.

    "Perustelut olet saanut jo useamman kerran mutta et näytä ymmärtävän niitä niin ei minun vikani ole. "

    Olet varmaan kuullut että tässä systeemissä on olemassa kopio/liitä-menetelmä, jolla voit tuoda perustelujasi aina kun toinen niitä tarvitsee. On siis aivan turha koskaan sanoa että olet saanut niitä ja olla kertomatta. Toimintatapasi vain kertoo, ettei sinulla ole perusteluja ja yrität kaikin keinoin estää sen että joutuisit töihin.

    "Edelleen kukaan kannattajasi ei ole voinut sanoa mitä hän rupeaisi tekemään työttömyysturvan vapauduttua. Joten ei näytä käyttäjiä olevan muita kuin sinä itse. "

    Nykyisin meillä on 1 150 000 kansalaista, jotka ovat työkykyisiä ja työikäisiä, mutta eivät tee tuottavaa työtä. Se on kolmannes työikäisistä ja työkykyisistä. Jos sinun väitteesi pitäsi paikkansa, määrä olisi mahdoton.

    Kun meillä on 20-vuotta ollut tilanne, ettei kukaan ole voinut tehdä mitään työtä synnyttävää, niin voi olla aika vaikea noin vain sanoa mitä alkaisi tekemään. Ja muista, ettei se tekeminen ole mitään yrityksen perustamista, mehän olemme jo todenneet ettei yrityksiä perustamalla synny työpaikkoja. Se tekeminen on jotain muuta ja jokainen alkaa tekemään sitten kun se tulee sallittuksi.

    "Nykyistä systeemiä käyttää jo moni. Joten kannattaisiko harkita ehdotuksesi uudestaan? Missä käyttäjät? "

    Jos on olemassa vain nykyinen systeemi, miten luulet että voitaisiin käyttää sellaista, mitä ei ole olemassa? Voitko sinä esimerkiksi leijailla tuolillasi paikasta toiseen nyt? Et luultavasti, miksi et? Ehkä sen vuoksi, ettei ole olemassa kohtuuhintaista teknistä vempainta, jolla saadaan istuimeen nostovoimaa riittävästi jotta se nostaisi sekä istuimen että sen päällä olevan henkilön.

    Nykyisiä autoja käyttää moni, ne vaativat tasaisen alustan kulkemiseen. Niillä pääsee paikasta toiseen jos tasainen alusta (tie) on rakennettu. Moni ei edes autolla ajaessaan haaveile että auto voisi leijua äänettömästi ja ilman mitään ilmapuhalluksia tai ympäristöä vahingoittavia tapoja kulkisi vaikka 10 metriä korkealla maanpinnan yläpuolella, jolloin pienet kivet ja muut epätasaisuudet eivät haittaisi kulkua. Sitten kun tämä on kaikille mahdollista, ihmetellään kuinka joskus on viitsitty kulkea niin alkeellisesti kuin nyt kuljetaan autoilla. Vrt. 1800-luvun loppua jolloin auton edessä piti kulkea jalan punaista lippua heiluttava merkintantaja että auto oli tulossa.

    "Sinun systeemissä en voisi enää tehdä työtä kuin tammikuussa. "

    Muistat kai, että ehdotukseni on vaihtoehto. Jos haluat nykyisen mallin, sinä voit olla sen piirissä. Sehän antaa sinulle mahdollisuuden tehdä työtä muinakin kuukausina.

    Kerropa sitten miksi et voisi ehdottamallani mallilla tehdä työtä muulloin kuin tammikuussa? Luulen että olet taas ymmärtänyt väärin tai olet ... jaa, nyt menee vaikeaksi ettei syytetä rasistiksi... siis olet vastaavanlainen henkilö, joita satukirjoissa sanotaan olevan, että heitä ei voi palkata normaalisti, vaan kun he tekevät työtä muutaman tunnin ja tulee ensimmäinen tauko, he vaativat siihen saakka tekemästään työstä palkan ja menevät tuhlaamaan sen, palaten takaisin työhön kun rahat ovat taas loppu.

    Sinä et siis näytä kykenevän tilanteeseen, että ottaisit koko vuoden ajaksi ja hyväksyisit sen, että tukesi määrä määräytyy koko vuoden tulojesi perusteella siten, että sinulla on joka kuukausi riittävästi tuloja ja maksat takaisin jos sitä tuloa on tullut liikaa.

    Käytännössähän tämä menisi tavallisella ihmisellä näin. Jos alkuvuonna tuloja on vaikka keskimäärin 200 €/kk ja saa tukea 400 €/kk. Kesän jälkeen tulisi 600 €/kk tuloja. Henkilö ilmoittaa Kelalle että tarvitsee vain 200 €/kk tukea. Näin toimien vuoden lopussa maksettu tuki vastaa sitä mitä pitikin saada.

    Ja huomio sitten se, että tämä takaisinperintä koskee ainoastaan itse hankittuja tuloja. Jos on saa palkkaa, niin palkkatyöstä saatu tulo ei vähennä maksettavaa tukea. Minä luulen ettet ole ymmärtänyt sitäkään.

    Siis jos sinä saat palkkaa vaikka kahdekselta kuukaudelta vuodessa, niin saat tukea nykyiseen tapaan neljältä kuukaudelta tukea, eikä sitä oteta pois sinulta. Tuki vähennetään ainoastaan silloin kun hankit itse tuloja. Siis tämän mallin mukaan jonka olen silloin tällöin esittänyt:

    ***************************
    * *
    * Työtön 1: *
    * *
    ***************************

    1 Ma Työtön
    2 Ti Työtön
    3 Ke Työssä 6 h
    4 To Työtön
    5 Pe Työtön
    6 La Työssä 4 h
    7 Su Työtön

    8 Ma Työtön
    9 Ti Työtön
    10 Ke Työtön
    11 To Työssä 8 h
    12 Pe Työssä 8 h
    13 La Työtön
    14 Su Työtön

    15 Ma Työssä 8 h
    16 Ti Työtön
    17 Ke Työtön
    18 To Työtön
    19 Pe Työssä 4 h
    20 La Työtön
    21 Su Työtön

    22 Ma Työtön
    23 Ti Työtön
    24 Ke Työssä 8 h
    25 To Työssä 3 h
    26 Pe Työtön
    27 La Työtön
    28 Su Työtön

    29 Ma Työtön
    30 Ti Työssä 7 h

    Työttömän 1 itse hankkimat tulot 220 euroa.

    Ehdotukseni mukaan tilanne menee näin. Sovitellut päivärahat on kaikilla, joten kaikki itse hankitut tulot vähentävät puolella saatavaa tukea. Työssäoloajalta ei saa tukea, vaan ainoastaan palkan. Työttömyyspäiviltä taas saa työttömyystuen.

    Työtön 1 on siis ollut kuukauden aikana töissä 56 tuntia eli seitsemän päivää. Kuukaudessa on ollut 22 arkipäivää. Koska työtön on ollut palkkatyössä 7 päivää, niin tukipäiviä hänelle jää 15 ja jokaiselta maksetaan se 23 euroa.

    Työttömän 1 tulot ehdotukseni mukaan ovat siis seuraavat:

    Itse hankitut tulot 220 €
    Palkkatyöstä (10 € x 56 tuntia) 560 €
    Työttömyystuki (15 x 23 €) - (220€/2) = 235 euroa

    Yhteensä tuloa työttömälle 1 siis 1015 €.
    Yhteiskunnan maksama tuki 265 euroa vähemmän kuin nykyisin.

    ***************************
    * *
    * Työtön 2: *
    * *
    ***************************

    1 Ma Työtön
    2 Ti Työtön
    3 Ke Työtön
    4 To Työtön
    5 Pe Työtön
    6 La Työtön
    7 Su Työtön

    8 Ma Työtön
    9 Ti Työtön
    10 Ke Työtön
    11 To Työtön
    12 Pe Työtön
    13 La Työtön
    14 Su Työtön

    15 Ma Työtön
    16 Ti Työtön
    17 Ke Työtön
    18 To Työtön
    19 Pe Työtön
    20 La Työtön
    21 Su Työtön

    22 Ma Työtön
    23 Ti Työtön
    24 Ke Työtön
    25 To Työtön
    26 Pe Työtön
    27 La Työtön
    28 Su Työtön

    29 Ma Työtön
    30 Ti Työtön

    Työttömän 2 itse hankkimat tulot 300 euroa.

    Ehdotukseni mukaan tilanne menee näin. Sovitellut päivärahat on kaikilla, joten kaikki itse hankitut tulot vähentävät puolella saatavaa tukea. Työssä oloajalta ei saa tukea, vaan ainoastaan palkan.

    Työtön 2 on siis ollut kuukauden aikana töissä 0 tuntia eli nolla päivää. Kuukaudessa on ollut 22 arkipäivää. Koska työtön on ollut palkkatyössä 0 päivää, niin tukipäiviä hänelle jää 22 ja jokaiselta maksetaan se 23 euroa.

    Työttömän 2 tulot ehdotukseni mukaan ovat siis seuraavat:

    Itse hankitut tulot 300 €
    Palkkatyöstä (10 € x 0 tuntia) 0 €
    Työttömyystuki (22 x 23 €) - (300€/2) = 356 euroa

    Yhteensä tuloa työttömälle 2 siis 656 €.
    Yhteiskunnan maksama tuki 144 euroa vähemmän kuin nykyisin.

    ***************************
    * *
    * Työtön 3: *
    * *
    ***************************

    1 Ma Työtön
    2 Ti Työtön
    3 Ke Työtön
    4 To Työtön
    5 Pe Työtön
    6 La Työtön
    7 Su Työtön

    8 Ma Työtön
    9 Ti Työtön
    10 Ke Työtön
    11 To Työtön
    12 Pe Työtön
    13 La Työtön
    14 Su Työtön

    15 Ma Työtön
    16 Ti Työtön
    17 Ke Työtön
    18 To Työtön
    19 Pe Työtön
    20 La Työtön
    21 Su Työtön

    22 Ma Työtön
    23 Ti Työtön
    24 Ke Työtön
    25 To Työtön
    26 Pe Työtön
    27 La Työtön
    28 Su Työtön

    29 Ma Työtön
    30 Ti Työtön

    Työttömän 3 itse hankkimat tulot 0 euroa.

    Ehdotukseni mukaan tilanne menee näin. Sovitellut päivärahat on kaikilla, joten kaikki itse hankitut tulot vähentävät puolella saatavaa tukea. Työssäoloajalta ei saa tukea, vaan ainoastaan palkan.

    Työtön 3 on siis ollut kuukauden aikana töissä 0 tuntia eli nolla päivää. Kuukaudessa on ollut 22 arkipäivää. Koska työtön on ollut palkkatyössä 0 päivää, niin tukipäiviä hänelle jää 22 ja jokaiselta maksetaan se 23 euroa.

    Työttömän 3 tulot ehdotukseni mukaan ovat siis seuraavat:

    Itse hankitut tulot 0 €
    Palkkatyöstä (10 € x 0 tuntia) 0 €
    Työttömyystuki (22 x 23 €) - (0€/2) = 506 euroa

    Yhteensä tuloa työttömälle 3 siis 506 €.
    Yhteiskunnan maksama tuki 0 euroa vähemmän kuin nykyisin.

    ***************************
    * *
    * Työtön 4: *
    * *
    ***************************

    1 Ma Työtön
    2 Ti Työtön
    3 Ke Työssä 8 h
    4 To Työssä 8 h
    5 Pe Työtön
    6 La Työtön
    7 Su Työtön

    8 Ma Työtön
    9 Ti Työtön
    10 Ke Työtön
    11 To Työtön
    12 Pe Työtön
    13 La Työtön
    14 Su Työtön

    15 Ma Työtön
    16 Ti Työssä 4 h
    17 Ke Työtön
    18 To Työtön
    19 Pe Työtön
    20 La Työtön
    21 Su Työtön

    22 Ma Työtön
    23 Ti Työtön
    24 Ke Työtön
    25 To Työssä 4 h
    26 Pe Työtön
    27 La Työtön
    28 Su Työtön

    29 Ma Työtön
    30 Ti Työtön

    Työttömän 4 itse hankkimat tulot 0 euroa.

    Työtön 4 on siis ollut kuukauden aikana töissä 24 tuntia eli kolme päivää. Kuukaudessa on ollut 22 arkipäivää. Koska työtön on ollut palkkatyössä 3 päivää, niin tukipäiviä hänelle jää 19 ja jokaiselta maksetaan se 23 euroa.

    Työttömän 4 tulot ehdotukseni mukaan ovat siis seuraavat:

    Itse hankitut tulot 0 €
    Palkkatyöstä (10 € x 24 tuntia) 240 €
    Työttömyystuki (19 x 23 €) - (0€/2) = 437 euroa

    Yhteensä tuloa työttömälle 4 siis 677 €.
    Yhteiskunnan maksama tuki 63 euroa vähemmän kuin nykyisin.

    anot vielä asuntotuet ja mahdolliset toimeentulotuet uudestaan. Muuttuvien tulojen takia. Soviteltu päivärahamalli on jo käytössä. Ja sinä se pokkana vaan väität ettei tuo teetä lisää byrokratiaa työttömyysturvaan. Kyllä se olisi kiva nähdä mikä virasto pystyisi käsittelemään 3,25 miljoonaa hakemusta vaikka kuukaudessa.
    Tehokkaampi tapa olisi lopettaa koko työttömyysturva. Toimeentulotukiluukulle vaan kaikki jotka eivät saa itse hommattua tuloa. Yksinkertaisempaa. Kaikki työ olisi kannattavaa.

    Saisit nyt edes sen yhden työpaikan aikaiseksi, niin puhu sitten vasta 2 tai useammasta työpaikasta.

    Mieti miksi työtön ei synnytä työtä?

    Tai oteenpa galluppi tähän ja avataan uusi keskustelu.

    "anot vielä asuntotuet ja mahdolliset toimeentulotuet uudestaan. Muuttuvien tulojen takia. Soviteltu päivärahamalli on jo käytössä. Ja sinä se pokkana vaan väität ettei tuo teetä lisää byrokratiaa työttömyysturvaan. Kyllä se olisi kiva nähdä mikä virasto pystyisi käsittelemään 3,25 miljoonaa hakemusta vaikka kuukaudessa. "

    Ehdottamassani mallihan niitä ei tarvitse anoa ollenkaan, koska ne katsotaan kun ilmoittautuu työttömäksi ja samalla lasketaan mahdolliset muut tuet. Tämä on mahdollista sen vuoksi, että Työttömyysturvalaissa on tätä koskeva kohta, jossa sanotaan että työttömyysturva on voimassa aina ja kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä. Koska tämä ei muutu, ei tarvitse anoa muitakan tukia yhtenään, sillä nehän seuraavat työttömyystukea ja siihen liittyvää muuta tuloa.

    Muut tuet siis tarkistetaan siinä samalla kuin muutenkin koko vuosi tarkistetaan, kerran vuodessa. Muun ajan työtön voi itse hoitaa mahdolliset muutostarpeet eli että tukea tulee maksaa enemmän tai vähemmän. Hyvin yksinkertaista kun ei tarvita ketään päättämään mistään summista kuukausittain. Paitsi tietenkin niille, jotka ovat valinneet nykyisen mallin mukaisen tavan.

    "Tehokkaampi tapa olisi lopettaa koko työttömyysturva. Toimeentulotukiluukulle vaan kaikki jotka eivät saa itse hommattua tuloa. Yksinkertaisempaa. Kaikki työ olisi kannattavaa. "

    Väärin. Kenenkään ei kannattaisi tehdä mitään, koska siinä vaiheessa kun joutuu ensi kertaa työttömäksi, on realisoitava omaisuus ja käytettävä se elämiseen ennenkuin voi saada toimeentulotukea. Sinulla ei taida oikein olla käsitystä toimeentulotuen myöntämisperusteista.

    "Saisit nyt edes sen yhden työpaikan aikaiseksi, niin puhu sitten vasta 2 tai useammasta työpaikasta. "

    Pian kuulet kuinka Norjaan on syntynyt 10 000 uutta työpaikkaa uuden tekniikan käyttöönoton ansiosta. Tai sitten tänne Suomeen jos työttömyysturvan muutos saadaan pikaisesti aikaan.

    "Mieti miksi työtön ei synnytä työtä? "

    Voisiko mitään syytä olla sillä, että synnyttäminen lopettaa nykyisin työttömyysturvan?

    "Tai oteenpa galluppi tähän ja avataan uusi keskustelu. "

    Muista sitten että kyse on aktiivisuuden lisäämisestä, ei yritysten perustamisesta.

    Äänestä

työtön häviää aina.

Kun työnantaja ilmoittaa, että työtön kieltäytyi työstä, niin aina työttömälle napsahtaa karenssi. Poikkeuksia ovat ne tapaukset joissa työttömän versiota tapahtumasta on uskottu.

Jos työttömän pärstä tai asenne ei miellytä työnantajaa, niin hän voi ilmoittaa työvoimatoimistoon työttömän kieltäytyneen tarjotusta työstä.

Työnantaja voi jopa ehdottaa työn tekemistä pimeänä ja työtön voi siitä kieltäytyessään saada karenssin. Työnantaja ilmoittaa työvoimatoimistoon vain tarjonneensa normaalia palkkatyötä ja milläs työtön todistaa, että kieltäytyi ainoastaan pimeästä työstä.

Äänestä
  • Työnantajan sana ratkaisee ja moni työnantaja lienee hankkinut työttömälle karenssin vain oman subjektiivisen käsityksensä tai vain huvinsa vuoksi. Systeemi on todella mätä. Työnantajan sanan ratkaisevuutta perustellaan sillä, ettei työnantajalla ole intressiä asiassa.

    Vain hyvin harvoin työttömän sanalla on merkitystä. On harvoja kunnon työkkäreitä, jotka uskovat joskus työtöntäkin, mutta niitä on harvassa. Pääsääntoisesti karenssi napsahtaa. Ehkä herkästi senkin vuoksi, että yhteiskunta säästää näin. Pelkästään karensseja määrätää STM:n mukaan vuositasolla n. 40.000. Miettikääpä, kuinka paljon näin tuloutetaan valtiolle muuten työttömille maksettavia rahoja. Minimissäänkin karensseista kertyvä summa on yli 40.000 000 e. Ei siis ihan pikkusummasta ole kyse joka työttömiltä viedään ja monesti kovin mielivaltaisella tavalla. Ja eihän pelkästään karenssit vähennä työttömyysmenoja, vaan myös on monenlaisia muita hylkyjä. Joten ei ihme, että karenssinantoherkkyyttä on.

    Äänestä

  • vielä koskaan kenenkään saaneen aiheetta karenssia. Ja kyllä suomalaisilla on oikeusturva nykyään. Jos joku idiootti on niellyt tuollaisen päätöksen niin todennäköisesti hän on sen ansainnut.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    vielä koskaan kenenkään saaneen aiheetta karenssia. Ja kyllä suomalaisilla on oikeusturva nykyään. Jos joku idiootti on niellyt tuollaisen päätöksen niin todennäköisesti hän on sen ansainnut.

    Käyhän lukemassa TUPO 2. Siellä on mustaa valkoisella. Ei nyt aivan nimiä ole kelle karenssi on annettu, mutta luvut kuitenkin ja koska määrä on kuulemma aivan liian pieni, sitä ehdotetaan nyt reilusti kasvatettavan.

    Entisen työni vuoksi tiedän lukemattomia aiheettomia ja mielivaltaisia karensseja, joita kenenkään oikeudentaju ei pitäisi hyväksyä. Tiedän myös paljon aiheettomia ja mielivaltaisia hylkyjä. En voi vain panna tähän esimerkkejä, koska ne lienevät työn vuoksi salassapidettäviä.

    Mitä tulee oikeusjärjestelmän toimivuuteen, niin työttömän kohdalla se ei toimi. Vai miksi Pekkapp luulet, että työttömien valituksia ei käsitellä yleisissä tuomioistuimissa, vaan ensi vaiheessa lautakunnassa ja sen jälkeen vakuutusoikeudessa, joissa molemmissa leipääntynyt pieni porukka, jolla ei yleensä ole mitään käsitystä työttömyyden olemuksesta, ratkoo valituksia.

    Sekä työvoimatoimikunnat, lautakuntien jaostot ja vakuutusoikeuden jaostot koostuvat saman periaatteen mukaan ja jossain määrin samat henkilöt pyörivät näissä kaikissa paikoissa. Vakuutusoikeus täydentänee paljolti omaa henkilökuntaansa lautakuntien henkilökunnilla, joten samat opit pyörivät molemmissa paikoissa. Eikä ainakaan työttömän eduksi.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Käyhän lukemassa TUPO 2. Siellä on mustaa valkoisella. Ei nyt aivan nimiä ole kelle karenssi on annettu, mutta luvut kuitenkin ja koska määrä on kuulemma aivan liian pieni, sitä ehdotetaan nyt reilusti kasvatettavan.

    karenssin saa jos on tehnyt jotáin väärin. Siitä se rangaistus tulee.
    Nyt sanot tietysti että työnsynyttämisestä on rangaistu.
    Tähän vastaan sinulle. Kun sen tekee oikein ei ole ongelmia.

    Karenssin voi saada, vaikkei olisi tehnyt mitään väärin. Taitaa olla vaikea uskoa, vaan niin se vain on. Kirjoitan tätä exvirkamiehenä, joka on joutunut näiden asioiden kanssa paljon tekemisiin. Työttömän oikeusturvaa ei oikeasti ole tai se toteutuu äärimmäisen harvoin.

    tuommoista kohtaa löytynyt. Eikä tuo hullummalta kuullostanut koko idea.

    Äänestä

  • Tiedän kirjoitti:

    Entisen työni vuoksi tiedän lukemattomia aiheettomia ja mielivaltaisia karensseja, joita kenenkään oikeudentaju ei pitäisi hyväksyä. Tiedän myös paljon aiheettomia ja mielivaltaisia hylkyjä. En voi vain panna tähän esimerkkejä, koska ne lienevät työn vuoksi salassapidettäviä.

    Mitä tulee oikeusjärjestelmän toimivuuteen, niin työttömän kohdalla se ei toimi. Vai miksi Pekkapp luulet, että työttömien valituksia ei käsitellä yleisissä tuomioistuimissa, vaan ensi vaiheessa lautakunnassa ja sen jälkeen vakuutusoikeudessa, joissa molemmissa leipääntynyt pieni porukka, jolla ei yleensä ole mitään käsitystä työttömyyden olemuksesta, ratkoo valituksia.

    Sekä työvoimatoimikunnat, lautakuntien jaostot ja vakuutusoikeuden jaostot koostuvat saman periaatteen mukaan ja jossain määrin samat henkilöt pyörivät näissä kaikissa paikoissa. Vakuutusoikeus täydentänee paljolti omaa henkilökuntaansa lautakuntien henkilökunnilla, joten samat opit pyörivät molemmissa paikoissa. Eikä ainakaan työttömän eduksi.

    ne pitänyt olla jollain pykälällä perusteltavissa.

    Kyllä ainakin mitä minä tiedän karensseista, ovat ne tulleet aiheesta. Olen kyllä itsekin saanut karenssin useamman kerran. 2:sta valittanut ja mennyt läpi.

    Maalaisjärjellä aateltuna eivät kaikki ole varmastikaan olleet järkeviä päätöksiä. Silloin kun tuntee tulleensa kohdelluksi väärin on ehdottomasti noustava vastarintaan eikä jäädä kotia surkuttelemaan kohtaloaan.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    karenssin saa jos on tehnyt jotáin väärin. Siitä se rangaistus tulee.
    Nyt sanot tietysti että työnsynyttämisestä on rangaistu.
    Tähän vastaan sinulle. Kun sen tekee oikein ei ole ongelmia.

    Jos olet työtön ja sinulle lähetetään postin kautta työhönosoitus, jonka postinkantaja huolimattomuuttaan pistää väärään postilaatikkoon. Kun et vastaa tähän kirjeeseen, olet tehnyt jotakin väärin ja saat karenssin.

    Kun kysyy, miten voi tietää että postinkantaja ei ole vienyt kirjettä väärään osoitteeseen, saa vastauksen että sitä voi kysyä postista. Posti on velvollinen kuulemma kertomaan jokaiselle työttömälle onko hänelle viety kirjettä vai ei kyseisenä päivänä. Seuraavana päivänä postilla ei ole enää velvollisuutta vastata.

    Toisin sanoen, välttääkseen karenssin työttömän on joka päivä (jos ei ole saanut työhönosoitusta) käytävä kysymystä postistaan, onko hänelle viety kirjettä. Kun tämän tahtoo kirjallisena ettei ole viety, ei saa karenssia.

    Kun tekee siis oikein eli käy joka iltapäivä kysymässä postista ja pyytää todistuksen ettei kotiin ole viety kirjettä, ei tule ongelmia.

    Samoinhan on hankittava kaksi todistajaa ja nauhoitin kun asioi työvoimaviranomaisten kanssa. Jos ei voi todistaa mitä on sanottu, saa helposti karenssin.

    Mutta onhan se mukava että työvoimavirkailijat käyttävät kaiken aikansa työpaikkojen välittämisee. Ajattele mitä siitä tulisi jos heidän tehtävänsä olisi yrittää saada karensseja kaiken aikaa työttömille. Sinäkin sanoisit että he tekisivät turhaa työtä silloin.

    Äänestä

  • Saa... kirjoitti:

    Karenssin voi saada, vaikkei olisi tehnyt mitään väärin. Taitaa olla vaikea uskoa, vaan niin se vain on. Kirjoitan tätä exvirkamiehenä, joka on joutunut näiden asioiden kanssa paljon tekemisiin. Työttömän oikeusturvaa ei oikeasti ole tai se toteutuu äärimmäisen harvoin.

    ja millä syyllä karenssi on annettu.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    tuommoista kohtaa löytynyt. Eikä tuo hullummalta kuullostanut koko idea.

    Luepa kohta 4.2 Aktiivinen työnhaku.

    Kuin jostakin toisesta mietinnöstä kohdat, joilla oltiin huolestuneita karenssien määrästä kun oli huomioitu että monet karenssin aikaasaava tilanteet on jätetty huomioimatta työvoimatoimistoissa.

    Tuossa 4.2 kohdassa vain todetaan että työvoimatoimistojen ote työstä kieltäytymiseen on terävöidyttävä. Voi olla, että luin kyseisen asian laajemmin jostakin sellaisesta, joka ei ole yleisesti näkyvillä.

    Jos sitten koko mietintöä ajatellaan niin kannattaa muistaa että meillä on reilu miljoona työpaikkaa liian vähän tassä maassa. Ne eivät lisäänny vaikka kuinka yritetään saada avoimiksi tuleviin työpaikkoihin työttömiä. Aina jää 1 150 000 kansalaista vailla tuottavaa työpaikkaa.

    Onko siis järkevää yrittää saada sellaisia työttömiä töihin, jotka kyseistä työtä vähiten haluvat tehdä? Varsinkin kun on olemassa kaikkiin työpaikkoihin sellaisia työntekijöitä, jotka sinne mieleellään menevät.

    Nythän tässä uudessa mietinnössä puhutaan myös siitä, että työssäkäyntialuetta on laajennettava. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jos Turussa ja Tampereella on avoin työpaikka sihteerille, niin Tamperelaisen pitää mennä tämän uuden mietinnän mukaan ensisijaisesti Turkuun tekemään sihteesin töitä ja vastaavasti Turkulaisen työttömän sihteerin on haettava Tampereella olevaa sihteerin paikkaa.

    Eihän se tietenkään kuulosta hullummalta. Siinähän kovimaa avartuu ja saa uusia näkemyksiä. Mutta onko se järkevää ja tarvitaanko sitä työnvälityksessä?

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Jos olet työtön ja sinulle lähetetään postin kautta työhönosoitus, jonka postinkantaja huolimattomuuttaan pistää väärään postilaatikkoon. Kun et vastaa tähän kirjeeseen, olet tehnyt jotakin väärin ja saat karenssin.

    Kun kysyy, miten voi tietää että postinkantaja ei ole vienyt kirjettä väärään osoitteeseen, saa vastauksen että sitä voi kysyä postista. Posti on velvollinen kuulemma kertomaan jokaiselle työttömälle onko hänelle viety kirjettä vai ei kyseisenä päivänä. Seuraavana päivänä postilla ei ole enää velvollisuutta vastata.

    Toisin sanoen, välttääkseen karenssin työttömän on joka päivä (jos ei ole saanut työhönosoitusta) käytävä kysymystä postistaan, onko hänelle viety kirjettä. Kun tämän tahtoo kirjallisena ettei ole viety, ei saa karenssia.

    Kun tekee siis oikein eli käy joka iltapäivä kysymässä postista ja pyytää todistuksen ettei kotiin ole viety kirjettä, ei tule ongelmia.

    Samoinhan on hankittava kaksi todistajaa ja nauhoitin kun asioi työvoimaviranomaisten kanssa. Jos ei voi todistaa mitä on sanottu, saa helposti karenssin.

    Mutta onhan se mukava että työvoimavirkailijat käyttävät kaiken aikansa työpaikkojen välittämisee. Ajattele mitä siitä tulisi jos heidän tehtävänsä olisi yrittää saada karensseja kaiken aikaa työttömille. Sinäkin sanoisit että he tekisivät turhaa työtä silloin.

    tolla syyllä on jaettu. Hyväksyikö kyseinen henkilö päätöksen.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Luepa kohta 4.2 Aktiivinen työnhaku.

    Kuin jostakin toisesta mietinnöstä kohdat, joilla oltiin huolestuneita karenssien määrästä kun oli huomioitu että monet karenssin aikaasaava tilanteet on jätetty huomioimatta työvoimatoimistoissa.

    Tuossa 4.2 kohdassa vain todetaan että työvoimatoimistojen ote työstä kieltäytymiseen on terävöidyttävä. Voi olla, että luin kyseisen asian laajemmin jostakin sellaisesta, joka ei ole yleisesti näkyvillä.

    Jos sitten koko mietintöä ajatellaan niin kannattaa muistaa että meillä on reilu miljoona työpaikkaa liian vähän tassä maassa. Ne eivät lisäänny vaikka kuinka yritetään saada avoimiksi tuleviin työpaikkoihin työttömiä. Aina jää 1 150 000 kansalaista vailla tuottavaa työpaikkaa.

    Onko siis järkevää yrittää saada sellaisia työttömiä töihin, jotka kyseistä työtä vähiten haluvat tehdä? Varsinkin kun on olemassa kaikkiin työpaikkoihin sellaisia työntekijöitä, jotka sinne mieleellään menevät.

    Nythän tässä uudessa mietinnössä puhutaan myös siitä, että työssäkäyntialuetta on laajennettava. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jos Turussa ja Tampereella on avoin työpaikka sihteerille, niin Tamperelaisen pitää mennä tämän uuden mietinnän mukaan ensisijaisesti Turkuun tekemään sihteesin töitä ja vastaavasti Turkulaisen työttömän sihteerin on haettava Tampereella olevaa sihteerin paikkaa.

    Eihän se tietenkään kuulosta hullummalta. Siinähän kovimaa avartuu ja saa uusia näkemyksiä. Mutta onko se järkevää ja tarvitaanko sitä työnvälityksessä?

    " työvoimatoimistojen ote työstä kieltäytymiseen on terävöidyttävä."
    Huomaatko sanan KIELTÄYTYMISEEN eli tarkoittaa että on tarjottu työtä eikä ottanut vastaan. Karenssi on silloin aivan sallittu, koska työtön on halunnut jatkaa loisimista.

    Olihan sinullakin ideassasi ukaasit ja pakko ottaa työtä vastaan tai ei saa työttömyysturvaa.

    Ja takaisin maksu jos sattuu tienaamaan loppuvuodesta enemmän kuin oliko se 1000e/kk. Kun ylitti työttömyystuen rajan.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    tolla syyllä on jaettu. Hyväksyikö kyseinen henkilö päätöksen.

    Korkeimpaan asteeseen on tietääkseni mennyt kolme ja kaikki ovat saaneet karenssin. Se kuinka monta kertaa karenssi on annettu ja työtön on se hyväksynyt, en tiedä. Mutta jos tuollainen mahdollisuus on laitettu lakiin, niin se kertoo jo sen, että laki on tarkoitettu johonkin muuhun kuin työttömyyden hoitoon.

    Jos työministeriö kuvittelee tehtävänään olevan etsiä keinoja työttömien karenssien lisäämiseen, niin siinä se on kyllä eksynyt väärille raiteille.

    Ajatellaan nyt vaikka aivan tavallista lakia, veroilmoituksen täyttämistä ( ei taida olla kyllä enää kaikilla) mutta siellä on lopussa kysymys että onko varma että on ilmoittanut kaiken. Ja jos ei ole, saa siitä rangaistuksen.

    Jos verottaja haluaisi, se löytäisi varmaan lähes jokaiselta jonkin asian, mitä hän ei ole tehnyt lain mukaan, olkoon se sitten jonkun tarjoama lounas tai arpajais- tai veikkausvoitto (sehän pitää ilmoittaa vaikkei siitä verotetakaan).

    Jos nyt pitäisi terävöittää, voitaisiin kaikkille lottovoittajille määrätä 100 euron rangaistus kun eivät ole ilmoittaneet voittoaan.

    "Huomaatko sanan KIELTÄYTYMISEEN eli tarkoittaa että on tarjottu työtä eikä ottanut vastaan. Karenssi on silloin aivan sallittu, koska työtön on halunnut jatkaa loisimista. "

    Karenssin voi saada tässä tapauksessa siten, että saa osoituksen, ottaa yhteyttä ja sanotaan ettei saa työtä. Sen jälkeen työvoimavirkailija kysyy työnantajalta kuka on ottanut yhteyttä. Jos työnantaja ei ilmoita että henkilö kysyi työtä, työttömälle tulee tästä karenssi. Työnantaja ei saa tästä väärästä valasta mitään rangaistusta, mutta työtön saa karenssin.

    Tähän saakka, koska tämä on ollut tiedossa, karensseja ei ole annettu epäiltäessä ettei työnantaja muistanut ilmoittaa. Mutta kun terävöitetään, näitä tulee suuret määrät. Varsinkin kun nyt on mietinnässä tämä uusi tapa että työttömän on haettava kymmentä työpaikkaa kuukaudessa saadakseen tukea.

    "Olihan sinullakin ideassasi ukaasit ja pakko ottaa työtä vastaan tai ei saa työttömyysturvaa. "

    Kyllä, mutta koskee työpaikkaa johon voi mennä, ei pelleilyä eli että yhteen paikkaan osoitetaan kymmenelle työtä ja yhdeksälle annetaan karenssi.

    Ja minun ehdotuksessani oli, kuten muistat, selvitys siitä miksi työhön osoitettu ei sinne mennyt. Ei siis mikään karenssiautomaatti.

    Ja lisäksi, minun ehdotuksessani oli, kuten muistat, 20 000 työttömyystukea niille, jotka nyt kerta kaikkiaan eivät viitsi tehdä työtä. Eli jos karenssit eivät auta niin sitten saa sen pienen (pienempi kuin nyt) tuen vaikkei tee mitään.

    "Ja takaisin maksu jos sattuu tienaamaan loppuvuodesta enemmän kuin oliko se 1000e/kk. Kun ylitti työttömyystuen rajan. "

    Aivan, mutta se on vapaaehtoinen, ei pakollinen. Koskee siis itse hankittuja tuloja, ei palkkatuloa. Tämä siksi, että ei ole mahdollista luotettavasti todistaa kuinka paljon missäkin kuussa on hankkinut tuloja, mutta vuoden tulot on riittävän luotettavat, joten jakamalla ne työttömyyskuukausille voidaan katsoa onko saanut oikean määrän. Jos haluaa olla kuten nyt, se onnistuu ehdottamassani mallissa.

    Kysymyshän on siis siitä, että minun ehdotuksssani annetaan vapaus tehdä työtä ja saada tukea. Nykyinen systeemi pyrkii estämään kaiken sen, mikä synnyttää työtä ja pakottaa työttömät käytännössä olemaan passiivisia.

    prosentteina, kun tykkäät niistä. Otetaan vaikka työttömien keskiarvoksi 100000 henkeä jotka saavat karenssin. Virkailijoiden väärinkäytöksen prosentti on tällöin: tämä 4tapausta x 100/100000=0.004%
    Joten todellisia aiheellisia karensseja 99.996%

    tota jossittelua joka tässä tapauksessa on mutu-tietoa.
    "Karenssin voi saada tässä tapauksessa siten, että saa osoituksen, ottaa yhteyttä ja sanotaan ettei saa työtä. Sen jälkeen työvoimavirkailija kysyy työnantajalta kuka on ottanut yhteyttä. Jos työnantaja ei ilmoita että henkilö kysyi työtä, työttömälle tulee tästä karenssi. Työnantaja ei saa tästä väärästä valasta mitään rangaistusta, mutta työtön saa karenssin."

    Vastaus sinun komentista:
    Loppu onkin taas mutu-tietoa ja asiaa mikä ei pidä paikkaansa.

    Ota huomioon että lainkohtia, joiden perusteella niitä voidaan antaa on satoja. Ja kun yksikin on liikaa, niin tuhat on jo sellainen määrä, että sille pitäisi tehdä jotakin. Kysymyshän on usein ihmiselämästä.

    Eikö meillä kuolee liikenteessä 400 ihmistä. Sinä olet siis sitä mieltä että ei sa haittaa jos muutamia ihmisiä kuolee, vaikka heidän kuolemansa voidaan välttää poistamalla turhat karenssit.

    Virkailija eivät siis tee väärinkäytöksiä, vaan meidän lakimme on väärin. Lakia pitää muuttaa, ei sitä että virkailijat toimisivat laittomasti.

    Jos luit, niin oli puhetta että pitää terävöittää. Siis nyt niitä ei saa kuin muutama tuhat, mutta kun aletaan terävöittää, niin näitä saa jokainen kerran vuodessa.

    Sinä se olet aika huoleton veikko. Saatat mennä tielle ammuskelamaan haulikolla satunnaiseen suuntaan ja sanot että eipä se haittaa, tällä tiellä harvoin kukaan liikkuu.

    Karenssien tarkoituksenahan on saada yrityksiin työntekijöitä tällä uudella hienolla 500 €/kk palkalla. Jos karensseja ei lisättäisi, voisi olla mahdoton saada työttömät tekemään työttömyystuella yritysten työtä.

    Muistat kai mitä työministeriö esitti pakkotyölaissa? Eli jos työtön erotetaan, hänen työttömyystukensa lopetetaan. Se ei mennyt läpi eduskunnassa ja jouduttiin muuttamaan muotoon jos työtön omasta syystään erotetaan, hänen työttömyystukensa lopetetaan.

    Väität varmaan että tämä on asia, joka ei pidä paikkansa. Jos tuo pitää paikkansa, se kertoo aika selvästi mikä on työministeriön ajatus. Sitä ei tarvitse puolustella, hallitus vaihtoon ja kunnon päättäjät tilalle.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    tolla syyllä on jaettu. Hyväksyikö kyseinen henkilö päätöksen.

    Itse asiassa on paljon karensseja, jotka määrätään sillä perusteella, ettei työtön ole reagoinut työhönosoitukseen, jota hän ei ole koskaan saanut. Ne eivät mene kumoon yleensä sen enempää työttömyysturvalautakunnassa kuin vakuutusoikeudessakaan, sillä työtönhän ei ole pääsääntöisesti luotettava, vaan puhuu omaan pussiinsa - näin ilmeisesti ajattelevat virkamiehet niin työkkäreissä kuin valitusasteissakin ainakin päätöksistä päätellen. Tuo on sitä paitsi vain yksi niistä syistä, joilla aiheettomia karensseja annetaan. En uskalla kirjoitella yksilötyjä esimerkkejä, koska tietoni perustuvat alalla työskentelyyn.

    Oletan suurella karenssien ja muiden hylkyjen määrällä olevan ainakin osaksi fiskaalisen tarkoituksen. Olisi myös kiintoisaa tehdä tutkimus siitä, miten karenssit keskittyvät eri työkkäreihin. Tulokset voisivat olla hyvin mielenkiintoiset. Tai itseasiassa tiedän, että ne tulisivat olemaan hyvin mielenkiintoiset.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    ne pitänyt olla jollain pykälällä perusteltavissa.

    Kyllä ainakin mitä minä tiedän karensseista, ovat ne tulleet aiheesta. Olen kyllä itsekin saanut karenssin useamman kerran. 2:sta valittanut ja mennyt läpi.

    Maalaisjärjellä aateltuna eivät kaikki ole varmastikaan olleet järkeviä päätöksiä. Silloin kun tuntee tulleensa kohdelluksi väärin on ehdottomasti noustava vastarintaan eikä jäädä kotia surkuttelemaan kohtaloaan.

    Pekkapp, kirjoituksistasi näkee, ettet tunne hyvin työttömyysturvalakia ja sen soveltamistapoja. Olet ilmeisen sinisilmäinen suhteessa virkamiesten toimintaan ja oikeusjärjestelmän toimivuuteen. Minulta on kadonnut kaikki usko oikeusjärjestelmän toimivuuteen silloin, kun mennään hallinnollisen lainkäytön (mitä työttömyysturvalainkin soveltaminen on) puolelle toimittuani virkamiehenä eri instansseissa vuosikausia. Hiukan paremmin uskon suomalaiseen oikeusjärjestelmään silloin, kun kyse ei ole hallinnollisesta oikeudenkäytöstä. Molemmista on jonkinlaista kokemusta.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Ota huomioon että lainkohtia, joiden perusteella niitä voidaan antaa on satoja. Ja kun yksikin on liikaa, niin tuhat on jo sellainen määrä, että sille pitäisi tehdä jotakin. Kysymyshän on usein ihmiselämästä.

    Eikö meillä kuolee liikenteessä 400 ihmistä. Sinä olet siis sitä mieltä että ei sa haittaa jos muutamia ihmisiä kuolee, vaikka heidän kuolemansa voidaan välttää poistamalla turhat karenssit.

    Virkailija eivät siis tee väärinkäytöksiä, vaan meidän lakimme on väärin. Lakia pitää muuttaa, ei sitä että virkailijat toimisivat laittomasti.

    byrokratiaa poistaa. Niin se johdu laista. Vaan ihmisistä ja heidän asenteista.
    Samaten suurin työn synnätämisen este on asenne ja takaisin perittävät asuntotuet/toimeentulotuet ja kalliit yhteiskuntahinnat(asunto, ruoka ja terveys).

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Jos luit, niin oli puhetta että pitää terävöittää. Siis nyt niitä ei saa kuin muutama tuhat, mutta kun aletaan terävöittää, niin näitä saa jokainen kerran vuodessa.

    Sinä se olet aika huoleton veikko. Saatat mennä tielle ammuskelamaan haulikolla satunnaiseen suuntaan ja sanot että eipä se haittaa, tällä tiellä harvoin kukaan liikkuu.

    Karenssien tarkoituksenahan on saada yrityksiin työntekijöitä tällä uudella hienolla 500 €/kk palkalla. Jos karensseja ei lisättäisi, voisi olla mahdoton saada työttömät tekemään työttömyystuella yritysten työtä.

    Muistat kai mitä työministeriö esitti pakkotyölaissa? Eli jos työtön erotetaan, hänen työttömyystukensa lopetetaan. Se ei mennyt läpi eduskunnassa ja jouduttiin muuttamaan muotoon jos työtön omasta syystään erotetaan, hänen työttömyystukensa lopetetaan.

    Väität varmaan että tämä on asia, joka ei pidä paikkansa. Jos tuo pitää paikkansa, se kertoo aika selvästi mikä on työministeriön ajatus. Sitä ei tarvitse puolustella, hallitus vaihtoon ja kunnon päättäjät tilalle.

    nää mitään huonoa tuossa."Se ei mennyt läpi eduskunnassa ja jouduttiin muuttamaan muotoon jos työtön omasta syystään erotetaan, hänen työttömyystukensa lopetetaan."
    Eli jos itse aiheutta potkut niin ei saa työttömyysturvaa. Toimeentulotukea taas saa.

    Kun olen lukenut tätä orjatyölakia, niin en pidä sitä yhtään hullumpana ideana. Kysehän on laittaa ihmisiä töihin jotka eivät itse halua työllistyä tai synnyttää töitä. Itse suomalaiset on valinnut markkinatalouden, Eu:n, demokratian. Olet varmasti kuullut sitä saa mitä tilaa/niittää.

    Äänestä

  • Paljon kirjoitti:

    Itse asiassa on paljon karensseja, jotka määrätään sillä perusteella, ettei työtön ole reagoinut työhönosoitukseen, jota hän ei ole koskaan saanut. Ne eivät mene kumoon yleensä sen enempää työttömyysturvalautakunnassa kuin vakuutusoikeudessakaan, sillä työtönhän ei ole pääsääntöisesti luotettava, vaan puhuu omaan pussiinsa - näin ilmeisesti ajattelevat virkamiehet niin työkkäreissä kuin valitusasteissakin ainakin päätöksistä päätellen. Tuo on sitä paitsi vain yksi niistä syistä, joilla aiheettomia karensseja annetaan. En uskalla kirjoitella yksilötyjä esimerkkejä, koska tietoni perustuvat alalla työskentelyyn.

    Oletan suurella karenssien ja muiden hylkyjen määrällä olevan ainakin osaksi fiskaalisen tarkoituksen. Olisi myös kiintoisaa tehdä tutkimus siitä, miten karenssit keskittyvät eri työkkäreihin. Tulokset voisivat olla hyvin mielenkiintoiset. Tai itseasiassa tiedän, että ne tulisivat olemaan hyvin mielenkiintoiset.

    enemmin. Jos olet varma väärinkäytöstä on sinulla ilmoitus velvollisuus rikosoikeudellisesti.

    Tiedän näitä tapauksia itsekin yleensä tämä henkilö/t joita posti ei tavoita on 20-40 välillä oleva mies henkilö. Joka myös todennäköisesti tuoksattaa alkoholille. Kumma etteivät he tahdo saada postia. Missähän vika olisi?

    Kännykkä on myös melkein kaikilla nykyaikana. Olin näkeväni lapun jossain vaiheessa että työosoituksia voisi saada myös kännykkään. Myös sähköposti on useimmalla nykyään. Tähänkin oli muistaakseni mahdollisuus saada työhönosoitus.

    Äänestä

  • Ettet tunne kirjoitti:

    Pekkapp, kirjoituksistasi näkee, ettet tunne hyvin työttömyysturvalakia ja sen soveltamistapoja. Olet ilmeisen sinisilmäinen suhteessa virkamiesten toimintaan ja oikeusjärjestelmän toimivuuteen. Minulta on kadonnut kaikki usko oikeusjärjestelmän toimivuuteen silloin, kun mennään hallinnollisen lainkäytön (mitä työttömyysturvalainkin soveltaminen on) puolelle toimittuani virkamiehenä eri instansseissa vuosikausia. Hiukan paremmin uskon suomalaiseen oikeusjärjestelmään silloin, kun kyse ei ole hallinnollisesta oikeudenkäytöstä. Molemmista on jonkinlaista kokemusta.

    Hallinnollisella ja muulla lainkäytöllä on se keskeinen ero, että jos sinä olet esimerkiksi syytteessä jostain rikoksesta (homma hoidetaan rikoslain ja oikeudenkäymiskaaren mukaisesti), niin oikeuden tulee osoittaa se, että sinä olet syyllistynyt siihen, mistä syytetään.

    Sen sijaan työttömän, joka on saanut karenssin tai hylyn, on osoitettava, ettei hän ole syyllistynyt siihen, mikä on aiheuttanut karenssin tai hylyn. Esim. työttömän on mahdoton yleensä osoittaa sitä, ettei posti ole pudottanut työhönosoitusta hänen postiluukustaan tai ettei hän ole näyttänyt työhaluttomalta, vaikka työnantaja niin väittää tai että virkailija on antanut virheellistä tietoa, vaikkei sitä myönnäkään. Jne. Kun hän ei pysty syyttömyyttään osoittamaan, niin valitus ei mene kumoon missään vaiheessa. Mahdollisuudet määrätä karenssi tai hylätä työttömän hakemus ovat lukemattomia.

    Äänestä

  • Ettet tunne kirjoitti:

    Pekkapp, kirjoituksistasi näkee, ettet tunne hyvin työttömyysturvalakia ja sen soveltamistapoja. Olet ilmeisen sinisilmäinen suhteessa virkamiesten toimintaan ja oikeusjärjestelmän toimivuuteen. Minulta on kadonnut kaikki usko oikeusjärjestelmän toimivuuteen silloin, kun mennään hallinnollisen lainkäytön (mitä työttömyysturvalainkin soveltaminen on) puolelle toimittuani virkamiehenä eri instansseissa vuosikausia. Hiukan paremmin uskon suomalaiseen oikeusjärjestelmään silloin, kun kyse ei ole hallinnollisesta oikeudenkäytöstä. Molemmista on jonkinlaista kokemusta.

    tarkoitat tällä soveltamistavalla, tiedän miten toimia niiden kanssa.
    Otan yleensä selvää asioista ennen kuin puhun asioista. Kaikki mitä puhun perustuu omakohtaiseen kokemukseen, tästä johtuen voi sanoa tämän tapahtuvan varmuudella, enkä mutu-pohjalta.
    Tiedän kyllä että virastoissa on paljon ammattitaidotonta henkilistöä töissä, koska kyseessähän on ihminen. Sen takia kannattaa ottaa itsekin selvää asioistaan ja oikeuksistaan.
    Tämän minäkin kun sisäistin on nykyään paljon helpompi toimia byrokraattisten instanssien kanssa.
    Olen itsekin saanut karensseja, mutta tunnustan suoraan ne ovat johtuneet yleensä minusta. Työni teen kunnolla. Siinä ei ole tähän menessä ollut moitteen sijaa.

    100% toimintaa tapaa ei olekaan niin kauan kun ihminen päättää asioista.
    En ole väittänyt systeemin olevan aukoton.
    En elä pilvilinnoissa.
    Työttömänä oleminen on tuttua, töissäkäynti on tuttua, yrittäminen on tuttua, koulutuksessa oleminen on tuttua.
    Missä olen ja nään epäkohdan oikaisen sen yleensä. Tästä syystä uskon myös että työttömilläkin pitäisi olla jokaisessa kunnassa asiamies joka pitäisi työttömien puolta ja neuvoisi heitä toimimaan oikein. Koska nykyisessä järjestelmässä on vaatimus jonka mukaan on toimittava saadakseen tämän työttömyysturvan.

    Tiedoksi sinulle vaan en todellakaan ole sinisilmäinen. Olen optimisti. Ennakoiva.
    Kokemusta minulla löytyy virastojen käytöstä.
    Ja jos tiedän olevani oikeassa en anna periksi.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    byrokratiaa poistaa. Niin se johdu laista. Vaan ihmisistä ja heidän asenteista.
    Samaten suurin työn synnätämisen este on asenne ja takaisin perittävät asuntotuet/toimeentulotuet ja kalliit yhteiskuntahinnat(asunto, ruoka ja terveys).

    Olenkin juuri ehdottanut muutosta, jolla saataisiin nämä ongelmat pois. Se olisi työttömyysturva kaikille työikäisille ja työkykyisille. Sille et ole vielä löytänyt mitään haittoja.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    nää mitään huonoa tuossa."Se ei mennyt läpi eduskunnassa ja jouduttiin muuttamaan muotoon jos työtön omasta syystään erotetaan, hänen työttömyystukensa lopetetaan."
    Eli jos itse aiheutta potkut niin ei saa työttömyysturvaa. Toimeentulotukea taas saa.

    Kun olen lukenut tätä orjatyölakia, niin en pidä sitä yhtään hullumpana ideana. Kysehän on laittaa ihmisiä töihin jotka eivät itse halua työllistyä tai synnyttää töitä. Itse suomalaiset on valinnut markkinatalouden, Eu:n, demokratian. Olet varmasti kuullut sitä saa mitä tilaa/niittää.

    Siis työministeriö toi lain niin, että irtisanominen olisi lopettanut työttömyysetuuden. Siitä tässä oli kysymys, se sinulta taisi jäädä huomaamatta.

    "Kun olen lukenut tätä orjatyölakia, niin en pidä sitä yhtään hullumpana ideana. Kysehän on laittaa ihmisiä töihin jotka eivät itse halua työllistyä tai synnyttää töitä. Itse suomalaiset on valinnut markkinatalouden, Eu:n, demokratian. Olet varmasti kuullut sitä saa mitä tilaa/niittää."

    Eikö ole aika ihmeellistä, että synnytetään tällainen laki, jolla työttömät pakotetaan työpaikkoihin, joita ei ole. Meillähän tähän saakka laissa on ollut (muutamia poikkeusryhmiä lukkuunottamatta (pilotit)) että työstä on maksettava TESsin mukaista palkkaa. Tämä uusi laki poistaa tämän esteen ja työtön voidaan nyt palkata ilmaiseksi töihin eli hän saa työttömyystuen (500 €/kk).

    Kyse on siis pakottamisesta ilmaistyöhön. Jos sinä olisi työelämässä ja pääsisit tekemään tätä ilmaistyötä, voisi ääni muuttua sinulla kellossa. Tai voihan se olla, että et tajuaisi sitä sittenkään. Ajattelisit että hyvähän se on että maksetaan vain 500 €/kk.

    Koska hallitus on keksinyt näin hyvän lain, eivät kai he halua ehdottamaani muutosta, koska silloinhan kukaan ei tekisi töitä ilmaiseksi, vaan synnyttäisivät nopeaan tahtiin uutta työtä itselleen ja muille. Eli sen takia ehdotustani ei haluta toteuttaa ja samasta syystähän sinäkin sitä vastustat, toistaiseksi erittäin huonolla menestyksellä. Hyvää tässä on se, että olet asenteellasi kääntänyt monta äänestäjää pois Halosen takaa.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Olenkin juuri ehdottanut muutosta, jolla saataisiin nämä ongelmat pois. Se olisi työttömyysturva kaikille työikäisille ja työkykyisille. Sille et ole vielä löytänyt mitään haittoja.

    mutta et näytä uskovan minua. Mutta oma on virheesi.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Siis työministeriö toi lain niin, että irtisanominen olisi lopettanut työttömyysetuuden. Siitä tässä oli kysymys, se sinulta taisi jäädä huomaamatta.

    "Kun olen lukenut tätä orjatyölakia, niin en pidä sitä yhtään hullumpana ideana. Kysehän on laittaa ihmisiä töihin jotka eivät itse halua työllistyä tai synnyttää töitä. Itse suomalaiset on valinnut markkinatalouden, Eu:n, demokratian. Olet varmasti kuullut sitä saa mitä tilaa/niittää."

    Eikö ole aika ihmeellistä, että synnytetään tällainen laki, jolla työttömät pakotetaan työpaikkoihin, joita ei ole. Meillähän tähän saakka laissa on ollut (muutamia poikkeusryhmiä lukkuunottamatta (pilotit)) että työstä on maksettava TESsin mukaista palkkaa. Tämä uusi laki poistaa tämän esteen ja työtön voidaan nyt palkata ilmaiseksi töihin eli hän saa työttömyystuen (500 €/kk).

    Kyse on siis pakottamisesta ilmaistyöhön. Jos sinä olisi työelämässä ja pääsisit tekemään tätä ilmaistyötä, voisi ääni muuttua sinulla kellossa. Tai voihan se olla, että et tajuaisi sitä sittenkään. Ajattelisit että hyvähän se on että maksetaan vain 500 €/kk.

    Koska hallitus on keksinyt näin hyvän lain, eivät kai he halua ehdottamaani muutosta, koska silloinhan kukaan ei tekisi töitä ilmaiseksi, vaan synnyttäisivät nopeaan tahtiin uutta työtä itselleen ja muille. Eli sen takia ehdotustani ei haluta toteuttaa ja samasta syystähän sinäkin sitä vastustat, toistaiseksi erittäin huonolla menestyksellä. Hyvää tässä on se, että olet asenteellasi kääntänyt monta äänestäjää pois Halosen takaa.

    mitä sinä ajattelet. turha vetää tätä meidän näkemyseroa pressan vaaleihin. Ehkä jos en muuta työtä saa niin tääläinen tuki työllistäminen on silloin paikallaan.
    Olen siitä ehkä erillainen työtön, koska olen itse valinnut työttömyyden.

    meikäläisen sanomaa jos olisin muuttamassa työttömien oloja. Minullahan meistä on työttömyydestä kokemusta ja työnsynnyttämisestä.
    Ottaisit sinäkin opiksi jotain.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    mutta et näytä uskovan minua. Mutta oma on virheesi.

    123

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    mitä sinä ajattelet. turha vetää tätä meidän näkemyseroa pressan vaaleihin. Ehkä jos en muuta työtä saa niin tääläinen tuki työllistäminen on silloin paikallaan.
    Olen siitä ehkä erillainen työtön, koska olen itse valinnut työttömyyden.

    "mitä sinä ajattelet. turha vetää tätä meidän näkemyseroa pressan vaaleihin. Ehkä jos en muuta työtä saa niin tääläinen tuki työllistäminen on silloin paikallaan. Olen siitä ehkä erillainen työtön, koska olen itse valinnut työttömyyden. "

    Tulihan se sieltä. Olet siis itse valinnut työttömyyden. Ja sinua kismittää niin penteleesti kun joku tulee tänne esittämään helppoa ja ilmaista keinoa lopettaa sinun hienon työttömyytesi. Kun olen ehdottanut työttömyyden poistamis mallia, olen todennut että ainoa haitta siinä on se, että työttömät joutuvat menemään töihin. Kuinka monelta luulet saavasi sympatiaa tämän lausahduksesi johdosta?

    Minä kuitenkin lohdutan sinua. Ehdotukseni sallii 20 000 sinunlaistasi siipelijää, jotka haluavat tukea, mutta eivät halua tehdä töitä. Tuki ei ole suuri, se vastaa nykyistä eli on 500 €/kk vastaava. Sen lisäksi, jos kaikki työtä haluamattomat eivät mahdu tähän ryhmään, on tämä 40 % alennettu eli noin 270 € saava ryhmä, joiden ei myöskään tarvitse tehdä työtä mutta saavat tuen.

    Meidän ei mielestäni tarvitse ylläpitää puolen miljoonan työttömyyttä sen takia, että muutamat kansalaiset haluavat olla työttömiä. Työn synnyttäminen tulee muuttaa mahdolliseksi niille jotka sitä haluavat.

    ei tässä ollakaan sympatiaa hakemassa vaan koulutusta. Nämä ovat kaksi eriasiaa. Ei minua haittaa vaikka joku lopettaisi työttömyyden, sinun tapasi ei sitä tee. Mutta en minä aio mennä kennellekkään töihin(7,5-8h/pv, 5-kertaa viikossa) tähän on minulla omat syyni. Aion kyllä tehdä töitä silloin kun minulle sopii kun koulutus loppuu.
    Tiedoksi sinulle vaan ettei sinulla näytä olevan työttömyydestä hajuakaan eikä sen poistamisesta. Sehän on jo nähty sinun kannattajista, kukaan heistä ei ole pystynyt sanomaan mitä he rupeaisivat tuottamaan työttömyysturvan vapautuessa. Eli ainut jota nykyinen systeemi estää synnytämästä työtä olet sinä, koska haluaisit yrittää rahoittaa myyntisi valtiontuella, mutta et ole keksinyt siihen muuta tapaa tai yksinkertaisesti olet vain kärähtänyt kirppis kaupasta saaden mätkyjä toimiessasi liikentoiminnan harjoittajana ilman y-tunnusta. Kumpi?

    "Mutta en minä aio mennä kennellekkään töihin(7,5-8h/pv, 5-kertaa viikossa) tähän on minulla omat syyni."

    Aivan, ja nyt pelkäät että ehdotukseni toteutetaan ja sinä joudut töihin kun jostakin pitää rahaa saada.

    "Tiedoksi sinulle vaan ettei sinulla näytä olevan työttömyydestä hajuakaan eikä sen poistamisesta. Sehän on jo nähty sinun kannattajista, kukaan heistä ei ole pystynyt sanomaan mitä he rupeaisivat tuottamaan työttömyysturvan vapautuessa. Eli ainut jota nykyinen systeemi estää synnytämästä työtä olet sinä, koska haluaisit yrittää rahoittaa myyntisi valtiontuella, mutta et ole keksinyt siihen muuta tapaa tai yksinkertaisesti olet vain kärähtänyt kirppis kaupasta saaden mätkyjä toimiessasi liikentoiminnan harjoittajana ilman y-tunnusta. Kumpi? "

    En ole koskaan uskaltanut myydä mitään eikä minulla ole ollut yritystä.

    Pyydän huomauttaa, että voisit jättäää valtiontuen lauseistasi pois kun et kerran ole pystynyt osoitamaan että ehdotukseni antaisi kenellekään yritystukea. Sinähän päinvastoin tyrmäsit ehdotukseni kokonaan kun tajusit ettei ehdotukseni antaisi yrittäjälle mitään vaan nykyinen systeemi olisi parempi mielestäsi. Siis turha väittää enää että ehdokseni antaisi yritystukea ilmaiseksi.

    Minä voisin työllistää 10 000 jos ehdotukseni toteutuisi. Se olisi monen kuukauden lisäys tuottavien työpaikkojen määrässä. Sinä et halua niitä siitä syystä että joutuisit töihin ja olet puskemassa nämä työpaikat nyt Norjalaisille.

    sinun ottaa päiväunet.
    Kyllä minä työni hoidan mutta en kenenkään pakottamana.
    Työtä kyllä saan kun haluan ja kouluni jälkeen työllistän itse itseni jos haluan. Haluamallani palkalla.
    Säännöllistä työtä en voi viellä tehdä vuosiin ja tähän minulla on omat syyni.
    Anna mennä vaan norjalaislle jos kelpaa etpä pääse ainakaan pilamaan kenenkään suomalaisen elämää. Mutta et sinä saa edes synnytettyä sitä yhtä työpaikkaa jonka itse tulet tarvitsemaan. toivotaan että norjalaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset etteivät nää ehdotuksesi heikkoja puolia. Neuvoksi ei kannata ratsastaa työttömyydellä jos ei tiedä mistä se johtuu.

    "sinun ottaa päiväunet.
    Kyllä minä työni hoidan mutta en kenenkään pakottamana. "

    Et siis hyväksy sitä, että kun menet työvoimatoimistoon ilmoittautumaan työttömäksi, virkailija katsoisi minne voit mennä töihin ja sinun on valittava joku niistä kymmenestä paikasta jonka hän osoittaa?

    "Työtä kyllä saan kun haluan ja kouluni jälkeen työllistän itse itseni jos haluan. Haluamallani palkalla. Säännöllistä työtä en voi viellä tehdä vuosiin ja tähän minulla on omat syyni. "

    Ja ehdotukseniko jotenkin estäisi tämän? Ainoa minkä se voi estää, on työttömyystuen saanti, vaikka sinulle ja kolleegoillesi on 20 000 paikkaa vielä vapaana. Varataanko sinulle heti yksi näistä?

    "Anna mennä vaan norjalaislle jos kelpaa etpä pääse ainakaan pilamaan kenenkään suomalaisen elämää. Mutta et sinä saa edes synnytettyä sitä yhtä työpaikkaa jonka itse tulet tarvitsemaan. toivotaan että norjalaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset etteivät nää ehdotuksesi heikkoja puolia. "

    Puhut nyt siis varmaan vain omasta puolestasi? Vai edustaako kantasi kaikkia suomalaisia?

    "Neuvoksi ei kannata ratsastaa työttömyydellä jos ei tiedä mistä se johtuu."

    Enkä minulla on epätietoisuutta. Viittaatko tällä kenties Mafiaan?

    mafia joka päättää ettet saa synnyttää työtä. Mitä vielä?

    Olen tällä hetkellä työttömänä ja koulutuksessa. Koulutuksen takia työttömänä. Kun taas saan paperin ammatistani jatkan samoja hommia taas, ehkä viisaampana. (Nään mielessäni Hallin ihmetelevän katseen tätä lukiessa. Olen aivan varma että tämä menee ylihilseen sinulla).

    Tottakai menisin haastatteluun ja sopisin omat ehdot ja jos tämä ei käy työnantajalle palkatkoon jonkun muun.

    Jos muistat minulla on uusi järjestys elämässä ollut jo jonkun aikaa.
    1.perhe
    2.terveys
    3.työ
    Ja nämä kaksi ekaa estää minua tekemästä nykyään säännöllistä päiväduunia.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    "sinun ottaa päiväunet.
    Kyllä minä työni hoidan mutta en kenenkään pakottamana. "

    Et siis hyväksy sitä, että kun menet työvoimatoimistoon ilmoittautumaan työttömäksi, virkailija katsoisi minne voit mennä töihin ja sinun on valittava joku niistä kymmenestä paikasta jonka hän osoittaa?

    "Työtä kyllä saan kun haluan ja kouluni jälkeen työllistän itse itseni jos haluan. Haluamallani palkalla. Säännöllistä työtä en voi viellä tehdä vuosiin ja tähän minulla on omat syyni. "

    Ja ehdotukseniko jotenkin estäisi tämän? Ainoa minkä se voi estää, on työttömyystuen saanti, vaikka sinulle ja kolleegoillesi on 20 000 paikkaa vielä vapaana. Varataanko sinulle heti yksi näistä?

    "Anna mennä vaan norjalaislle jos kelpaa etpä pääse ainakaan pilamaan kenenkään suomalaisen elämää. Mutta et sinä saa edes synnytettyä sitä yhtä työpaikkaa jonka itse tulet tarvitsemaan. toivotaan että norjalaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset etteivät nää ehdotuksesi heikkoja puolia. "

    Puhut nyt siis varmaan vain omasta puolestasi? Vai edustaako kantasi kaikkia suomalaisia?

    "Neuvoksi ei kannata ratsastaa työttömyydellä jos ei tiedä mistä se johtuu."

    Enkä minulla on epätietoisuutta. Viittaatko tällä kenties Mafiaan?

    "mafia joka päättää ettet saa synnyttää työtä. Mitä vielä? "

    Sinä siis olet sitä mieltä. Voi se ollakin totta. Kyllähän Mafialla voi olla monia etuja suuresta työttömyydestä. Itse epäilen että demarit saavat äänestäjiä kun on tarpeeksi työttömiä, jotka äänestävät demareita luullen heidän auttavan työhön pääsyssä.

    Moni ei vain ole ajatellut miten ne asiat ovat kehittyneet ja miksi.

    "Olen tällä hetkellä työttömänä ja koulutuksessa. Koulutuksen takia työttömänä. Kun taas saan paperin ammatistani jatkan samoja hommia taas, ehkä viisaampana. (Nään mielessäni Hallin ihmetelevän katseen tätä lukiessa. Olen aivan varma että tämä menee ylihilseen sinulla). "

    Ahaa, siis tarvitse työttömyyttä voidaksesi kouluttautua ilmaiseksi. Eikö olisi parempi jos koulutuksesi takia maassamme ei tarvittaisi puolen miljoonan työttömyyttä ja saman verran tuottamattomasssa työssä? Eikö olisi helpompi vähän nostaa opintotukea, menisi vain sadas osa nykyisistä kustannuksista?

    "Tottakai menisin haastatteluun ja sopisin omat ehdot ja jos tämä ei käy työnantajalle palkatkoon jonkun muun. "

    Jos sinulla tarjotaan TESsin mukaista palkkaa, niin työ on otettava jos haluat työttömyystukea. Sinun ei tarvitse tehdä työtä, mutta ei tule silloin tukeakaan jos tarjottu työ ei kelpaa.

    "Jos muistat minulla on uusi järjestys elämässä ollut jo jonkun aikaa.
    1.perhe
    2.terveys
    3.työ
    Ja nämä kaksi ekaa estää minua tekemästä nykyään säännöllistä päiväduunia"

    Se ei muuta miksikään tilannetta, että tukea saa vain ne, jotka ottavat vastaan työtä jos sitä on tarjolla. Ja jotta saisit elellä tuen varassa ja yhteiskunta elättäisi vielä sinun aikaansaaman perheesikin, niin se ei vetele. Asian kuuluu olla niin, että yhteiskunta huolehtii siitä että työtä voi syntyä valtakunnassa ja jokainen työikäinen ja työkykyinen tekee sitten työtä ja saa siitä tulonsa.

    Perhepoliikkaan voi kuulua perheen tukeminen, mutta se ei kuulu työttömyysturva piiriin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kyssäilijä kirjoitti:

Täällä viitataan useasti siihen, että karenssi voi napsahtaa päälle, jos työnantaja antaa työvoimaviranomaisille lausunnon työnhakijan työhaluttomuudesta.

Voiko olla totta, että jos työnhakijan pärstä ei miellytä työnantajaa, karenssi iskee päälle vain tämän yhden henkilön lausunnon perusteella? Siis veemäinen henkilö voi halutessaan harrastaa täyttä mielivaltaa työnhakijan kustannuksella?

Jos on, olisi asiassa tutkimisen paikka. Kannattaisi varmaan tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle tms. jos on joutunut karenssiin em. tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu