Miten saisin miehen uskomaan, että eropäätökseni on todellista??? Vaikka asiasta on puhuttu silloin tällöin jo vuosia ja vuosi sitten jo hyvinkin vakavasti, niin nyt kun taas otin sen puheeksi entistä painavampaan sävyyn (eropaperit ovat valmiina allekirjoituksia vailla), niin mies vaan hokee, että odotetaan vähän aikaa että se menee taas minulta ohi... En kestä tällaista enää!!!
Välillä asiasta on riidelty rajustikin ja omaisuus on jaettu jo moneen kertaan - aina eri tavalla. Lastenkin kanssa erosta on puhuttu, mutta siitä huolimatta mies vaan tuntuu olevan sitä mieltä, että minä en ole tosissani.
Miten aikuinen (melkein 50) mies voi olla noin uskomattoman "hyväuskoinen" ja luottavainen, että minä taas kerran jatkaisin tätä elämää, joka ei ole oikeaa ELÄMÄÄ, vaan pelkkää kahden ihmisen asumista saman katon alla...
Vaikka eropuheet ovatkin aikaisemmin aina vähitellen painuneet "unholaan", niin silti en ole missään vaiheessa unohtanut sitä todellisuudessa, vaan joka kerta kynnys viimeisen askeleen ottamiseen on madaltunut - ja nyt olen valmis sen ottamaan!
Jos olen päivänkin puhumatta erosta, niin toinen käyttäytyy jo aivan kuin sellaisesta ei oltaisi ikinä keskusteltukaan; vaikka hän itse on välillä raivonnut niin, että naapuritkin varmaan sen ovat kuulleet. Ja jos yritän puhua asunnon etsimisestä, niin toinen tyrmää aiheen täysin ja tuumaa, että "et sinä tästä minnekään ole lähdössä"... Mies puhuu minulle kuin pikkulapselle, jota pitää vähän tyynnytellä, että kiukunpuuska menisi ohi - vaikka minä en ole edes ollut kiukkuinen aikoihin (kaikki tunteet ovat jo mennytttä aikaa)!
Ainut syy siihen, että en vielä ole yksin laittanut eropaperia eteenpäin on se, että olen halunnut yrittää puhua lapsiin ja asumiseen liittyvät asiat selviksi ensin. Kuvittelin, että tämän asian voisi hoitaa "tyylikkäästi" ja aikuismaisesti, mutta ei kai sitten...
Välillä asiasta on riidelty rajustikin ja omaisuus on jaettu jo moneen kertaan - aina eri tavalla. Lastenkin kanssa erosta on puhuttu, mutta siitä huolimatta mies vaan tuntuu olevan sitä mieltä, että minä en ole tosissani.
Miten aikuinen (melkein 50) mies voi olla noin uskomattoman "hyväuskoinen" ja luottavainen, että minä taas kerran jatkaisin tätä elämää, joka ei ole oikeaa ELÄMÄÄ, vaan pelkkää kahden ihmisen asumista saman katon alla...
Vaikka eropuheet ovatkin aikaisemmin aina vähitellen painuneet "unholaan", niin silti en ole missään vaiheessa unohtanut sitä todellisuudessa, vaan joka kerta kynnys viimeisen askeleen ottamiseen on madaltunut - ja nyt olen valmis sen ottamaan!
Jos olen päivänkin puhumatta erosta, niin toinen käyttäytyy jo aivan kuin sellaisesta ei oltaisi ikinä keskusteltukaan; vaikka hän itse on välillä raivonnut niin, että naapuritkin varmaan sen ovat kuulleet. Ja jos yritän puhua asunnon etsimisestä, niin toinen tyrmää aiheen täysin ja tuumaa, että "et sinä tästä minnekään ole lähdössä"... Mies puhuu minulle kuin pikkulapselle, jota pitää vähän tyynnytellä, että kiukunpuuska menisi ohi - vaikka minä en ole edes ollut kiukkuinen aikoihin (kaikki tunteet ovat jo mennytttä aikaa)!
Ainut syy siihen, että en vielä ole yksin laittanut eropaperia eteenpäin on se, että olen halunnut yrittää puhua lapsiin ja asumiseen liittyvät asiat selviksi ensin. Kuvittelin, että tämän asian voisi hoitaa "tyylikkäästi" ja aikuismaisesti, mutta ei kai sitten...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla oli hieman sama tilanne ja mies uskoi vasta, kun häneltä mitään kysymättä hankin asunnon ja muutin sinne. Sitten kaikki etenikin vauhdilla.
No miksi mies uskoisi sinua? Olethan ennenkin uhkaillut erolla muttet ole asialle mitään tehnyt joten miksi nytkään tekisit. Kyllä tässä on ihan selvä logiikka. Ja mitä sillä on väliä uskooko mies vai ei. Pistät vaan nimen paperiin ja sillä hyvä. Eihän se ero siitä heti voimaan astu. Kyllä te kerkiätte kakaroista ja asunnosta juttelemaan sen harkinta-ajan aikanakin. Mitä sä enää odottelet? Miehille lässytys menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. TEOT ovat ne jotka vakuuttaa miehen siitä että olet tosissaan. Pakkaat kamat ovelle ja sanot heippa. Kyllä se siitä denial -tilastaan tokenee.
Ja miksi sä haluat niin kovasti miehen saada vakuuttuneeksi että olet tosissaan?? Siksikö että hän heräisi koomastaan ja muuttuisi jälleen unelmiesi prinssiksi?? Ja tän takia et viitsi tehdä asialle mitään kun et oikeasti tahtoisi erota.. kunhan mies vain heräisi koomastaan ja muuttuisi niin kaikki olisi taas hyvin. ??
Itselläni miehenä oli sama tilanne vähän aikaa sitten. Vaimon käytös yllä kuvattua. Täysin käsittämätöntä soopaa. Lopulta vaimo muutti omaan asuntoonsa. Tähän vaikuttivat suuresti hänen työpaikallaan olleet "neuvonantajat". Hämmästys oli suuri kun lähes aikuiset lapset eivät asettuneetkaan tukemaan äidin järkevää päätöstä. Annoin kuitenkin vaimolle harkinta-aikaa peräti 3 päivää. En painostanut, rukoillut tai muutenkaan ottanut asiaan kantaa. Lopulta hän tuli hieman järkiinsä ja palasi.
Nyt tapauksesta on kulunut 6kk ja vaimo on muutaman kerran todennut menneensä tuolloin "sekaisin". Verikokeissa ym. on todettu vaihdevuosien hormonisekoilu sekä omien pohdintojen kautta epätodelliset luulot uudesta elämästä uuden rikkaan, hyväkäytöksisen, komean jne. miehen kanssa. Viha minua kohtaan oli niin sokeaa että "tuolle ukolle pitää näyttää". Ikävää tässä näyttämisessä on se tosiasia että se on lopullista, ainakin minun kohdallani.
Nyt minulla on puolestaan vaikeuksia. Ennen niin mieluisa vaimo on alkanut tuntua yhdentekevältä. Olen kaikki vuodet lähes yksin pitänyt perhettä pystyssä, tehnyt ylitöitä ja kuunnellut vaimon vittuilua. Ehdin siinä erojupakan aikana ottaa muutaman kontaktin netin kautta toisiin naisiin ja olen heille kirjoitellut tuon 6kk. He ovat juuri aloittajan kaltaisia naisia. Yksinäisiä ja rivien välistä kovasti katuvia naisia. Mieluista miestä ei ole löytynyt. He haluaisivat minusta uuden miehen.
Kun yksi haluaa jättää tällaisen tyhmän miehen ja toiset sen kiljuen ottaisivat niin jossakin on vikaa. Mistähän se vika löytyy?
Että toisen sikopaimen on toisen prinssi.
Minun ex:ästäkin naiset kiljuen tappelee, mutta itse en sitä enää ottaisi.
Niin kait se on minun vika kun en mokomaa narsistia jaksa enää katsella.
Eikä kyl kaduta pätkääkään.
Aloittajalle sen verran että niin kuin täällä joku jo sanoi ei ihme ettei mies usko kun olet uhkaillut ja jättänyt tekemättä.
Jos eron oikeasti haluat niin täytä kaavakkeet ja laita ero vireille, ei siihen miehen lupaa eikä nimeä tarvita. Ja sitten asunnon hakuun.
En minä voi noin vain hypätä tästä jonnekin!!!
On lapset, jotka tarvitsevat vielä aikuisen huolenpitoa päivittäin, vaikka ovatkin jo "isoja" (12 ja 17)! Vanhempi on vammainen, joka ei selviä päivän normaaleista rutiineista ilman apua ja lisäksi hänellä on valtavat lääkitykset. Nuorempikin tarvitsee vielä aamuisin "kouluunlaittajan".
Mies on käytännössä aina töissä, eikä ole kai koskaan ollut edes näkemässä, kun lapset nousevat arkiaamuna ylös (itse lähtee töihin aamulla klo 5)...
Nyt mies on luvannut lopettaa työnteon ja keskittyä perheeseen - sen kun näkiskin! Ja siinä tapauksessa hän haluaa jäädä asumaan nykyiseen taloon, mistä lapset eivät halua muuttaa pois. Mutta toisaalta lapset eivät myöskään halua asua isän kanssa...
Lapset ovat tätä eroa jo monta vuotta toivoneet - vaikkakin nyt tosipaikan tullen miettivät tarkemmin, lähinnä heitä nykyisestä kodista lähteminen arveluttaa.
Näistä syistä ei tulisi mieleenkään aivan hätiköiden hommata asuntoa ja häipyä vähin äänin!!! Asunnon pitää olla joka tapauksessa lähellä nykyistä, riippumatta siitä lähdenkö yksin vai lasten kanssa. Mutta joka tapauksessa pitäisi tietää, hankinko asunnon yhdelle vai kolmelle henkilölle.
Ajattelemista riittää...