Tuossa alempana joku toikin esiin kuningasidean, jolla ratkaistaisiin kaikki Suomen turvallisuuteen liittyvät asiat kerralla.
Miksei tuota kuningasideaa ole kukaan aiemmin hoksannut?
Mistä Suomi saisi paremman turvan kuin suuresta, rikkaasta ja yhä rikastuvasta mahtavasta Venäjästä, jolle yksikään maa mailmassa ei uskalla kukkoilla, muutoin siilot aukeavat ja mannerteväliset lähtevät mukanaan tappavat terveiset.
Sotilaalliset ja taloudelliset intressit olisivan aivan eri luokaa kuin Usa johtoiseen Natoon liittymällä. Suomen ja Venäjän kauppakin kukoistaa jo nyt ja kasvaa joka vuosi.
Miksei siis sotilaallinenkin yhteistyökin Venäjän kanssa voisi kukoistaa? Liittolaismaahan ei kohdistuisi näin ollen pienintäkään sotilaallista uhkaa, joka on muhinut yli 60- vuotta joidenkin harhaisten päissä ja kuvitelmissa.
Siinä olisi kaksi kovaa luuta yhdessä, joiden silmille ei yksikään mahti maaimassa voisi yhtään mitään. Kerrassan loistokas idea.
Miksei tuota kuningasideaa ole kukaan aiemmin hoksannut?
Mistä Suomi saisi paremman turvan kuin suuresta, rikkaasta ja yhä rikastuvasta mahtavasta Venäjästä, jolle yksikään maa mailmassa ei uskalla kukkoilla, muutoin siilot aukeavat ja mannerteväliset lähtevät mukanaan tappavat terveiset.
Sotilaalliset ja taloudelliset intressit olisivan aivan eri luokaa kuin Usa johtoiseen Natoon liittymällä. Suomen ja Venäjän kauppakin kukoistaa jo nyt ja kasvaa joka vuosi.
Miksei siis sotilaallinenkin yhteistyökin Venäjän kanssa voisi kukoistaa? Liittolaismaahan ei kohdistuisi näin ollen pienintäkään sotilaallista uhkaa, joka on muhinut yli 60- vuotta joidenkin harhaisten päissä ja kuvitelmissa.
Siinä olisi kaksi kovaa luuta yhdessä, joiden silmille ei yksikään mahti maaimassa voisi yhtään mitään. Kerrassan loistokas idea.
Vastaukset 30
Vanhimmat
http://www.pbase.com/image/35878788
Näin käy miehittäjälle.
Asia ei ole aivan uusi, myös Stalin ajoi innokkasti tätä liittoa. Kun YYA sopimus laadittiin sen tavoitteena toisen sopijapuolen osalta Suomen liittäminen Varsovan liittoon, silloiset Suomen armeijan kenraalit eivät oikein innostuneet asiasta.
YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa ja historiia läheltä lukien voinette selvittää mitä nk. NOOTTI piti sisällään kun Kekkonen oli Hawaijilla abt. 40 vuotta sitten
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/24.tammikuu/NOOTTI.HTM
:D
Etkö tiedä edes sitä, että nootti oli Kekkosen tilaama?
Kuka mahtoi tietää mistä oli kysymys? Sodasta oli kulunut vasta koulupojan iän verran ja seuraavasta esitettiin mahdollisuutta ..
Tuohan on jo maanpetoksellista puhetta suomalaiselta mieheltä!
Eilen tosin joku oli löytänyt entisen Puolustusvoiminen komentajan Lauri Sutelan kuivakkaan toteamuksen, että Suomen päätös(Halosen tekemä)luopua henkilömiinoista, vaikkei Venäjä sitä teekään, on maanpetturuuteen rinnastettavaa toimintaa.
Tuon kirjoituksesi perusteella on paljon helpompi ymmärtää, miksi kannatat Halosta edelleen.
Olette kuin kana ja muna.
Missä kohtaa kuvittelet maanpetosta tollo? Onko Niinistö taikka muut Usa johtoiseen ja Usa määräämään Natoon haluavat ja haikailevat ovat siis myös maanpettureita?
Koita myös tajuta, ettei maamiinoilla ole enää ollenkaan samaa merkitystä kun historian hämyssä kymmeniä vuosia sitten. On aivan yksi ja lysti nykysodissa, onko niitä tai ei. Miinat ovat tappavat kuitenkin sotien jälkeen enenmän kuin itse sodissa.
Et edes ressukka tajua, etti Halonen ole alkanut ajaa asiaa maailmassa, vaan arvostettu taho, joka palkittiin Nobeilla tämän hienon ajatuksen ajajana ja alkuunpanijana. Halonen on aivan oikeassa maamiinojenkin suhteen.
Niin kumpihan on vaarallisempi?
Ammuksella levitettävät jalkaväkimiinat (tulossa perinteisten tilalle), vai ihmisen miinoitteeseen kartoitetusti asentama jalkaväkimiina (pystyy myös purkamaan räjäyttämättä),joka on hinnaltaankin murto-osan uusiin järjestelmiin verrattuna.
Ja mitä tulee jalkaväkimiinan tehoon ,on se tehokas lisä puollustusaseena (olisko yksi syy siihen että puhumme täällä suomea emmekä...).
Siinä olet oikeassa ettei Halonen yksin maailmassa ole tätä asiaa ajanut ,mutta Suomessa kyllä.
PS:Maamiina ei ole yhtäkuin jalkaväkimiina.
"Mistä Suomi saisi paremman turvan kuin suuresta, rikkaasta ja yhä rikastuvasta mahtavasta Venäjästä"
"Suomen ja Venäjän kauppakin kukoistaa jo nyt ja kasvaa joka vuosi. "
Hienoa! Nyt kun venäjä on noin rikas niin varmasti maksavat miljardivelkansa Suomelle?
Ja kahdenvälinen kauppakin oikein kukoistaa!
Laita nyt PeltiPelle edes faktasi kuntoon ennenkuin alat tuota paskapuhettasi jauhamaan.
Kun tietopojasi on tuota pelleluokaa, niin voisitko millään pitää typerät kommenttisi itselläsi, ettet munaisi itseäsi? Venäjä on käytänössä täysin velaton maa ja maksaisi kassavaroillaan kaikki ulkomaanvelkansa koska tahansa pois, mutta kun Suomikaan ei sitä halua. Suomi haluaakin vain korot ja lyhennykset. Suomi haluaa pitää itsellään myös 100% varman maksajan. Menikö juntille jakeluun, vai pitääkö piirtää?
Suomalaisten suuri enemmistö ei koskaan hyväksy sotilasliittoa nykyisenlaisen Venäjän kanssa
Venäjän täytyisi ensin muuttua todelliseksi aidoksi demokratiaksi ja tehdä pesäero Staliniin samalla tavalla kuin Saksa on tehnyt pesäeron Hitleriin
Kun Putin nostaa maljoja Stalinille ja kolmasosa venäläisistä ihailee Stalinia on Suomen ja Venäjän sotilasliitto mahdoton ajatus
Suomalaisten suuri enemmistö on demokratian kanattajia eikä mitään ironmiken kaltaisia stalinisteja
kolmasosa venäläisistä äänestäisi Stalinia Venäjän presidentiksi gallupin mukaan
Julmaa kommunistidiktaattoria ihaileva maa ei ole demokratia
Staliniin ei olla tekemässä pesäeroa mikä olisi Venäjän demokratian kehittymisen perusta
Muuta sinä Usaan, niin saatat päästä maahan, jossa henkesi on aina varassa ja jossa pääset työhön mutta vain pätkätyöhön nälkäpalkalla ja vaikkapa Irakin sotaan kiduttamaan ja tappamaan.
oli oikeassa kyllä sinun kannattaa muuttaa Venäjälle jota niin kovin ihannoit.
Saata tosin päästä köyhään maahan, jossa henkesi on aina vaarassa. Töitäkin saatat saada mutta tuskin palkkaa.
Ja vaikkapa löydät tsetsenian jos pääset sinne tappamaan tsetenejä. Ehkä tapat ja kidutat heitä lähes kaksi kertaa enemmän kuin kaikki muut yhteensä tai ainakin 107.
ovat varsin painavat! Olet varmaan itse asunut USA:ssa, koska tunnut olevan tilanteesta perillä! Oliko kämppäsi ja ns. pätkätyösi keskellä Los Angelesin South Centralia?
Ei kukaan voi Suomessa tosissaan olla noin taukki, ei edes ironmikes, vaikka hän surkea luuseri onkin..
Jos tuo on kirjoitettu vakavissaan, on ironmikes ilmeisesti täysin poissa tolaltaan Niinistön huiman nousun takia ja hän kuvittee kirjoittavansa Tiedonantaja-lehteen mielipidekirjoitusta.
Täällä kirjoituksia lukevat ovat (yleensä) täyjärkistä väkeä, ja ironmikesin Venäjän nuoleskelu saa yhtä raikuvat röhönaurut osakseen kuin hänen "myyräntyökirjoituksensa" muka Halosen puolesta, jotka osaltaan ovat tainneet romahduttaa Tarjan suosiota.
Epäilen vahvasti, että ironmikes onkin Niinistön vaalitoimiston lähetti; sen verran tehokkasti hän on tälläkin palstalla vienyt ääniä Haloselta Niinistölle.
Faktat esiin, ironmikes! Todista, ettet ole Niinistön kampanjan salainen ase Halosta vastaan tai vaikene! :))
Olen kyykytänyt sinut reppanan aivan tarpeeksi usein, että voisin nimetä sinut tämä osaston toiseksi tyhmimmäksi pelleksi savolaisen jälkeen.
Vaikka oletkin Hitman ykkösen inkaraanatio ja "inttikaveri", niin tyhmyyttäsi et pysty millään täällä peittelmään. Jo se, että käyrysit nolosti multinikkeilystäsi todístaa sen.
Onko Nato yhtään sen parempi vaihtoehto ja jos on, niin miten aiot perustella sen?
Kerro myös kummasta maasta on Suomelle huomattavasti enenemämän hyötyä mm. kaupassa.
On aivan yksi lysti vaikkei sotahullun kahjon johtamaa Usaa ei olisi olemassakaan. Suomi ei tarvitse Usaa välttämättä missään, mutta Venäjää kylläkin.
Venäjä antaa taatusti yhtä hyvän turvan kuin Natokin, vai voitko väittää muuta? Vain 60- vuoden taakse juuttuneet kaltaisesi kalkiintuneet fakki-idiootit ja ihmisten pelottelijat voivat muuta väittää.
Sinulle on naurettu täällä vääränä jo pitkään ja tulen pitämään huolen, että sinulle nauretaan jatkossakin.
Koska muuten lähdet Bushin luo teetä hörppimään?
Heheh!
HYSS älä ääneen sano, sitä mikä on monen tavoite.
Kylmän sodan aikana Suomen armeija oli jonkinlainen viivytyseste Leningradin ja Kuolan suuntaan ja ilmeisesti laskettiin osaksi NL:n ulointa puolustusta. Voisiko olla näin nytkin?
Nyt olen jo varhaiseläkkeellä virasta ja äänestän tietysti vasemmiston ja "the suuri puhallus" ikäluokkien ehdokasta.
Tulevien sukupolvien verot ja maksut ei vois vähempää kiinnostaa ja olenkin lähdössä etelään lomailemaan.
Niin tai liitytään vapaaehtoisesti Venäjään. Olet varmasti myös sen kannalla.
Miksei liitytä sinun edellyttyksilläsi saman tien ja vapaaehtoisesti Usaan? Sehän määrää Natossakin ja samalla suomipojat saattaisivat päästä Usa siivellä oiken kunnon sotiin ja tappotouhuihin. Samalla Usan soturit opettaisivat suomipojille miten kidutukset sujuvat ja miten fosforilla "valaistut" siviilit kuoritaan turhasta ihosta kuten Falluhassakin.
Ovatko kaikki Nato-maat joutuneet Irakiin sotimaan? Eivät ole.
Nato on PUOLUSTUSLIITTO, eikä Yhdysvallat voi velvoittaa Naton jäsenmaita hyökkäämään mihinkään, ellei Yhdysvaltoja tai muita jäsenmaita vastaan joku ole hyökännyt.
Ja on juu Venäjällä todella hyvä armeija. Sen osoittaa jo talvisota ja se että Venäjä ei ole vieläkään saanut kukistettua tsetseeni-sissejä.
Kun tuollainen Venäjän ystävä olet, niin mitä mieltä olet taannoisista ilmatilanloukkauksista?
Tai vastikään julkaistusta Viktor Stetshkin kirjasta, jossa Halonen kuvaillaan "punatukkaiseksi, lypsäjän näköiseksi akaksi"? Kirjassa myös väitetään että Suomi on yhdessä tsetseenien kanssa valmistelemassa hyökkäystä Venäjälle.
Kirja on siksi huolestuttava että sananvapaus on Venällä varsin rajoitettu, mutta silti noin rohkea kirja on voitu julkaista.
Natoko puolustusliitto? Älä naurata. Koska Usaan on viimeksi hyökätty sotilaallisesti? Miksi se on perustettu
Nato on PELKKÄ maailmanpoliisi ja tekee ihan mitä lystää, jos Usan etu sitä vaatii. Naton sotalustoa on Irakissa ja sanoin natomaiden sotilaita. Usa HYÖKKÄSI Irakiin ja Nato oli tietenkin kuvioissa mukana. Naton voisi siis nimimetä yhtä hyvin hyökkäysliitoksi.
Venäjä ei viitsi tuhota Thetseniaa vaikka pystyisikin siihen koska tahansa, sillä se osa Venäjää ja oman maan tasavaltaa pitää tietekin kurittaa vain jos se aloittaa terroritoiminnan Venäjällä.
Mitä suurta merkitystä on ilmatilaluokkauksilla? Tahallisuutta ei ole todistettu ja näitä sattuu ympäri maailmaa päivittäin. Paljon melua aivan tyhjästä.
Älä ota noin hemmetin tosissasi jonkun kahjon kirjoituksia sillä virallinen kanta on aivan toinen.
"Nato on PELKKÄ maailmanpoliisi ja tekee ihan mitä lystää, jos Usan etu sitä vaatii. Naton sotalustoa on Irakissa ja sanoin natomaiden sotilaita. Usa HYÖKKÄSI Irakiin ja Nato oli tietenkin kuvioissa mukana. Naton voisi siis nimimetä yhtä hyvin hyökkäysliitoksi."
Naton jäsenmailla ei ollut velvollisuutta lähettää joukkoja Irakiin. Irakin sota ei ollut Naton, vaan Yhdysvaltain operaatio.
"Venäjä ei viitsi tuhota Thetseniaa vaikka pystyisikin siihen koska tahansa, sillä se osa Venäjää ja oman maan tasavaltaa pitää tietekin kurittaa vain jos se aloittaa terroritoiminnan Venäjällä."
Niin pystyisi tietenkin tuhoamaan, mutta mikseivät ole tehneet sitä?
Mitä suurta merkitystä on ilmatilaluokkauksilla? Tahallisuutta ei ole todistettu ja näitä sattuu ympäri maailmaa päivittäin. Paljon melua aivan tyhjästä.
Loukkauksia oli tapahtunut puolen vuoden sisällä toistakymmentä. Ovat saattaneet olla vahinkojakin, mutta ei olisi mitenkään mahdotonta etteikö Venäjä olisi testannut Suomen reaktiota.
Ja entäs se kirja?
"Älä ota noin hemmetin tosissasi jonkun kahjon kirjoituksia sillä virallinen kanta on aivan toinen."
Sinä puhut täällä kahjoista. Ota ensin ne punaiset lasit silmiltä ja puhu sitten. Profiilissasi väität olevasi poliittisesti oikealla, HAHHAHAHAHA. Ylistät päivästä toiseen Venäjää, etkä näe siinä mitään vikaa. On siinä oikeistolainen.
...Vai että pitäisi oikein liittoutua "suuren ja mahtavan kanssa"...HAHAHAHAHAH
Oletko muuten vieläkin Halosen äänimäärästä tätä mieltä: "sai lähet tuplat enemmän ääniä kuin muut YHTEENSÄ."?
Olet taas ylittänyt itsesi! Sua idiootimpaa tyyppiä saa tosiaan hakea kauan!
Olis tosi mielenkiintoista joskus tavata, niin näkis täydellisen pölvästin oikein läheltä.
ja odota kun sauli tulee
Ja syykin taisi tuolla sepustuksella selvitä. Jää vain yksi kysymys:
- Millä lääkitset itseäsi ja onko se lääkärin määräämää ainetta?
Olet kova poju sanailemaan. Hehe! Ihailen ylimaallisia kykyjäsi käyttää netin kuluneimpia fraaseja. Oletko muutenkin kova poju apinoimaan? Kyykkiä kyllä varmaakin osaat ja ellet osaa niin minä kyllä opetan.
Palstan ikuinen häirikkö on edennyt aivopesukäsittelyssään linkousvaiheeseen. Ai että Venäjän kanssa pitäisi liittoutua ja Suomi ei halua Venäjän maksavan velkojaan kun Venäjä niitä tuputtaa valtavista varoistaan.. Suuren Venäjän kansantuote on noin yhtä suuri kuin Suomen ja Ruotsin yhteensä, eli samaa luokkaa kuin Hollannin kansantuote.
Sinun yrityksesi opettaa minua kyykimään päättyisi huonosti. Voisit joutua huutamaan Tarjaa apuun...