Viime kesä meni viettäen aikaa Suomi24:n Treffit-palvelussa. Haluan kertoa millä tyylillä itse hain seuraa, miksi ja miten se toimi. Tähän ketjuun saa ja voipi muutkin kertoilla miksi toimivat juuri niin nettideittaillessaa, kuin toimivat ja entä toimiiko se.
Ja sitten omaan napaan:
Minä olen ronkeli, oi kyllä, nirso kuin mikä, enkä häpeä sitä, koska siihen on syynsä. Tavoitteenani oli löytää itselleni mies, joka sopisi mahdollisimman hyvin juuri minulle, jonka arvot, elämäntavat ja kiinnostuksenkohteet sekä ajattelutapa olisivat mahdollisimman yhteensopivat omieni kanssa. Siis muunmuassa. Tokihan myös ulkonäön piti olla sellainen, että se miellytti.
Itse en ole aivan tavallinen tyttönen vaan tiedostan ja ymmärrän oman erilaisuuteni. Olen pyrkinyt jo pitkään oppimaan tuntemaan itseäni, tiedostamaan ominaisuuteni, puoleni, sen, minkä kanssa viihdyn ja minkä en ja samalla korjaamaan puutteita ja etsimään toimivampia ajattelumalleja jne. Tiesin siis jo varsin hyvin minkätyyppisen ihmisen kanssa todennäköisesti synkkaisi ja millaisia ominaisuuksia suorastaan vaadin puolisoltani. Arvostin itseäni kylliksi uskaltaakseni vaatia haluamaani ja olin selvillä myös siitä, että en vaatinut mahdottomia, vaan olin myös itse ihminen, jonka kanssa tämä ihannemieheni haluaisi parisuhteeseen.
Kirjoitin siis mahdollisimman hyvin kuvaavan profiilin ja muokkailin sitä aina, kun kävi ilmi, ettei jotakin kohtaa ymmärretty haluamallani tavalla. Salaseikkailuseuran etsijät lakkasivat aika hyvin kirjoittelemasta, kun mainitsin sellaisten saavan hyvin ruman vastauksen, mikäli erehtyvät minulle kirjoittamaan. Kyllä ne ilmeisesti sitten kuitenkin lukevat tai edes silmäilevät ilmot läpi.
Ja mitä enemmän avasin persoonaani ja mitä perusteellisemmin ilmaisin puoliani, pääsin lähemmäksi tavoitettani, joka oli, että vain potentiaalisimmat vastaisivat. (Otti päähän, kun olin päättänyt vastata kaikille ja minulle tuli aivan turhia vastauksia ihmisiltä, jotka eivät olleet lähelläkään hakemaani. He tuhlasivat siinä omaakin aikaansa, en ollut heillekään sopiva.)
Selailin myös miesten ilmoituksia ja etsiskelin hyvältä vaikuttavia tapauksia. Ei ollut montaa, joten moni profiili tuli katsottua vaiti, siis sanomatta mitään ilmoittajalle, mutta kun vetoava ja hyväntuntuinen ilmoitus tuli vastaan, näin kyllä vaivaa kirjoittaa ja yleensä kerroin lähinnä miksi ilmo oli minuun vedonnut ja näin ilmaisin kiinnostustani, en viitsinyt tähän yhteydenottoon toistaa samoja juttuja, joita profiilissani oli, joten itsemainonnan sijaan utelin heiltä asioista, jotka eivät käyneet ilmi heidän ilmoistaan.
Lyhyet ja mitäänsanomattomat profiilit ohitin heti. En katsonut vaivan arvoiseksi lähteä näiltä ihmisiltä kaivelemaan esille kaikkea, koska todennäköisesti he eivät edes olisi olleet minua kiinnostavia ja minua kiinnosti ihmisessä MONI asia. Eli keskityin ihmisiin, jotka jo valmiiksi olivat ymmärtäneet itsensä perusteellisen kuvailun merkityksen ja tärkeyden.
Vieraskirjaani tuli eräs hauska kommentti, joka muistaakseni meni näin "mielenkiintoinen tapaus, mutta kovat on vaatimukset". Piti niin paikkansa. Toivottavasti tuo ko. kirjoittaja ei pahastunut siitä, ettei juuri hän täyttänyt kriteereitäni.
Jotkut haukkuivat liiasta nirsoudesta ja tiukkapipisuudesta, mutta eivät ymmärtäneet sitä, että vaikka sallin maailmassa olevan ties minkälaista tallaajaa, eikä heidän olemassaolonsa ole minulle paha asia, niin parisuhteeseen haluan kuitenkin vain tietynlaisen ihmisen. Ihan siis vain sen parisuhteen onnistumistodenäköisyyden maksimoimiseksi. Moni epätoivoinen vain tuntui olevan katkera siitä, että jollakulla ylipäänsä oli otsaa valikoida niin rankasti. Tai että se oli jotenkin heiltä pois, kun minäkin olin poissa heidän mahdollisesta "riistastaan".
Minulla ei ollut mikää hätä tai kiire suhteeseen. Olin jo valmiiksi valmistautunut siihen, että tähän etsintään/odotteluun saattaa mennä kuukausia, vuosia, eikä yksinolo ollut minulle paha asia. Itse asiassa yksin oli hyvä olla.
Vaan kuinkas sitten kävikään?
Joitakin mielenkiintoisia miehiä löysi profiilini ja kirjoittelimme. Joistakin selvisi suht. nopeasti, ettei sitten kuitenkaan sitä yhteistä ollut riittävästi tai jokin sytyttävä tekijä puuttui. Kuitenkin niin erilaiset ajattelu- tai ilmaisutavat, ettemme ymmärtäneet toisiamme hyvin.
Mutta puolen vuoden sinkkuiluajan ja parien ainoiksi jääneiden treffien jälkeen kolahti. Kirjoittelu luisti, oli aina kiire vastaamaan ja toisen vastauksia suorastaan odotti, puhelut sujuivat mukavasti ja alunperin sovittua tapaamisaikaa oli sitten pakko vielä kiirehtiä päivällä, kun ei malttanut enää olla näkemättä, että millainen se toinen on. Kaksi kertaa näimme ulkona ja kolmannella kerralla menin hänen luokseen käymään. Sen jälkeen en ole enää lähtenyt.
Löysin sen, mitä etsinkin, enkä enää osaa edes ajatella, millainen voisi olla vielä häntä parempi ja minulle paremmin sopiva ihminen. Mahtaakohan sellaista edes olla. Parisuhteemme on juuri sellainen, millaiseen pareja kehoitetaan pyrkimään.
Täytyy todellakin sanoa, että nirsous kannatti.

Vastaukset 11
Vanhimmat
..olen kanssasi. Ei sitä ihan mitä vaan saa kumppanikseen huolia. Ja minusta tuntuu että välillä meillä naisilla on helpompaa ymmärtää mitä haluamme ja ilaista se muille. Eri asia on sitten ymmärtääkö vastapuoli viestin merkityksen.
Kannatan myös tuota pitkään kirjoittelua, se paljastaa uskomattoman paljon asioita ihmisen persoonasta. Jos on malttia kirjoitteluun uskon sen myötävaikuttavan oikeanlaisen mielikuvan muodostumiseen ja siten pettymyksen minimointiin kun aika koittaa itse tapaamiselle.
Harmittavan usein miehillä vaan tuntuu olevan valtava kiire sopia treffejä.
No, kukin taaplaa tyylillään.
tietää mitä etsii ja pitäytyy määrätietoisen varmasti valitsemassaan strategiassa. Jos strategia ei toimi, niin silloin sitä voi muuttaa ja katsoa mitä se tuo tullessaan.
Toimimallasi tavalla löytää varmasti parhaan mahdollisen lähtökohdan myös itsensä kannalta lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta.
Jälkiarviointi on myös hyvä tehdä, kun on kulunut 2-3 vuotta ensitapaamisesta, että onko vaatimuslista edelleen sama, vai onko eletty elämä tuonut siihen muutoksia, jotka eivät olekaan niin kamalia, miltä ne joskus tuntuivat.
Onnea ja menestystä, paristuhde ja sen rakentaminen on jatkuvaa työtä, joskin se sisältää myös paljon hupiakin.
Herää kysymys, että mikä nirsous, kun kirjoitustasi lukee..
Olisit edes käyttänyt Wordia.
Enpä nyt ihan ymmärtänyt mitä tahdoit sanoa. Halusitko puuttua käyttämäni nirsouden käsitteen sisältöön suhteessa viestiini vai kommentoida kirjoitukseni kieliopillisia puutteita?
Minä sattuneesta syystä pidän yhtenä tasokkuuden mittarina kirjallista esitystaitoa. Muutoin puhe tasokkuudesta on lähinnä naurettavaa.
Niin, tasokuutta kai tuolla nirsoudellasi hait?
Tasokkuus on suhteellinen käsite ja on vaikea laatia mitään yhtä täysin yleispätevää tasokkuuden määritelmää.
Monelle muulle esimerkiksi mieheni ulkonäkö ei olisi täyttänyt tasokkuuden kriteerejä, mutta itse arvotin eri asiat tärkeämmiksi.
Yhdelle tasokas ja tavoittelemisen arvoinen ei siis välttämättä ole lähelläkään sitä toiselle.
Omaan hakemaani tasokkuuteen toki liittyi vahvasti kyky, halu ja rohkeus ilmaista itseään kirjallisesti ja myös suullisesti. Toki myönnän, että omaankin korvaani (silmääni) särähti mm. yhdys sana virheet, sillä tuollaiset perustason virheet usein kertovat muutakin ko. ihmisestä. Koska itse en ole täydellinen kieliopin taitaja, en tietty sitä edellytä muiltakaan. Vaikka olishan se ihan ältsin kivaa, jos kotona olis oma oikolukija, jolta vois oppia kirjottaan vielki täyrellisempää suamea.
Ehkä tekemäni kirjoitusvirheet madalsivat minun kumppanipotentiaaliani eli siis tasokkuuttani sinun silmissäsi, mutta ymmärtänet, ettemme kaikki arvota asioita samassa järjestyksessä.
On se, että sinä olet tyytyväinen. Minä vain toisinaan saivartelen. Älä ota sitä vakavasti!
En voi todellakaan muuta kuin ihailla taktiikkaasi ja pitkäjännitteisyyttäsi. Olen samaa mieltä kanssasi...maailma on pullollaan meitä naisia ja miehiä niin erilaisia. Miksi ei saisi antautua sellaiselle vaatia sellaista persoonaa elämäänsä jonka tietää haluavansa ? Omasta itsestään voi määrätä, eikä se ole nirsoilua, vaa tervetä rohkeutta...onhan meillä elettävänä vain yhdesti tämä ainutkertainen elämä ; ) !
Hyvä nirsoilu on sitä, että miettii mitä haluaa ja sitten keskittyy löytämään sen mitä haluaa. (Samalla pitäen huolta siitä, että on itse haluttavassa kunnossa.)
Huono nirsoilu on sitä, että kopioidaan jostain Cosmopolitanista tai Playboysta hyvän kumppanin kriteerit. Ja sitten aletaan etsiä tuota kumppania. Ja sitten tullaan valittamaan tänne keskustelupalstalle, kun kaikki treffatut tyypit ovat ollet jotain ihme luusereita... (Eikä tietenkään missään vaiheessa katsota peiliin ja mietitä sitä, että onko itsekään mitenkään erityisen tasokasta seuraa.)
Tiedät mitä haluat, ja panostat aikaa ja vaivaa sen etsimiseen. Ei voi muuta kun ihailla asennetta, jolla seuraa etsit.
Itselläni on juuri päinvastainen tilanne. Tiedän tasan tarkkaan mitä en halua. Tällä hetkellä en kirjoita yhdellekään naiselle treffipalstalla.
Laitoin oman ilmoitukseni vähän samaan tapaan, tarkasti vaatimukset määrittäen, enkä saanutkaan sitten kovin montaa vastausta. Mutta yksi niistä oli selvästi sielunkumppanilta. Sellainen mies, jota ulkonäön puolesta en olisi tullut huomanneeksi missään ja vähän ujokin aluksi, joten tuskin olisimme tutustuneet mitenkään muuten. Mutta nyt olemme jo asuneet puoli vuotta yhdessä ja hän on lämpimin ja ystävällisin mies, jonka olen koskaan tavannut. Joskus käy hyvin.