Hica toimii!

UFS asiakas

Kaikki te Hican vastustajat, tässä gurun kommentti, nyt voitte itkeä taas että mainospuhetta. Guru taas ei valehtele, vaan tykittää teidät paskanjauhajat suohon faktoillaan.

"Laitetaan tuo lihaskipua käsitelleessä threadissa tänään kirjoittamani juttu nyt tännekin. Tämähän on kuitenkin se ketju, jossa kerrotaan käyttäjäkokemuksia HICA:sta. Eugen piti mielipidettäni asiasta huijauksena ja pelkkänä markkinointina. Ihmeen yhdenmukaisia minun kokemukseni tuotteesta kuitenkin ovat muiden käyttäjien kanssa. Muodostakoon kukin sitten omat käsityksensä asiasta, siten kuin asian näkee.

"Harjoitusta seuraavien päivien lihaskipu on asia, joka on aina kertonut minulle harjoituksen perillemenosta ja onnistumisesta. Vaikkei se tietenkään edellytys lihaskasvulle olekaan. Olen aina siitä tavallaan nauttinut, jollain masokistisella tavalla. Sehän kuuluu lajiin ja kehonrakentajan askeetiseen elämään. Näinhän yleisesti ajatellaan.

Vasta ensimmäisen HICA kuurini aikana opin huomaamaan, kuinka miellyttävää on treenata ilman, että lihakset kipeytyy seuraavana päivänä kovasta treenistä. Vaikka millaisia tehotrenejä olen vetänyt, niin siitä huolimatta lihakset on nopeasti sen tuntuiset, että voisi treenata uudestaan.

Nyt on toinen HICA kuurini kolmatta viikkoa menossa ja treenipainot nousee vauhdilla, lihakset ovat tosi palautuneen tuntuiset jokaisessa treenissä ja olo on mahtava. Pakko sanoa, ettei niitä lihaskipuja tosiaankaan kaipaa"

13

719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UFS asiakas

      Minä olen se UFS asiakas joka on tänne enemmän kirhoitellut mm hica vastaisia tekstejä.Tuo ketjun aloittaja on huijari vaikka en kyllä kiistä etteikö hänkin ole UFS asiakas. onhan UFS tuotteet halpoja ja hyviä. Siltikin olen sitä mieltä, että HICA on huijausta.Sama se mulle mitä joku "guru" sanoo kun tuotetta pitää myydä keinolla millä hyvänsä.

      • UFS asiakas

        Lisään vielä että jos nyt aikoo ostaa tuotteita, tuon kaltaisia, niin ehdottomasti nekin UFS kaupasta. Siellä hinta/laatusuhde on paras Suomessa, jopa Hicassa. Joten kaikki nyt www.ufs.fi. Keskustelupalsta on Suomen isoin.

      • UFS asiakas,(se toinen)
        UFS asiakas kirjoitti:

        Lisään vielä että jos nyt aikoo ostaa tuotteita, tuon kaltaisia, niin ehdottomasti nekin UFS kaupasta. Siellä hinta/laatusuhde on paras Suomessa, jopa Hicassa. Joten kaikki nyt www.ufs.fi. Keskustelupalsta on Suomen isoin.

        Keskustelupalsta ei ole isoin - vielä...
        Mutta hyvä se on kuitenkin. suosittelen.
        Myydäänkö HICAa muuallakin kuin UFS liikkeissä/jäsenliikkeissä??!

      • dfgdfg
        UFS asiakas,(se toinen) kirjoitti:

        Keskustelupalsta ei ole isoin - vielä...
        Mutta hyvä se on kuitenkin. suosittelen.
        Myydäänkö HICAa muuallakin kuin UFS liikkeissä/jäsenliikkeissä??!

        Mayor´s ainakin myi.

    • pippelihiiri

      Hohhohhohohhohohhoh!

      Jos lopettaisi potailun ja vaihtaisi voimailuun, niin:
      a) Ei tulisi lihaskipuja eikä tarttisi syödä HICAa
      b) Voisi jopa oikeasti olla vahva
      c) Ei tarttisi pyllistellä rasvattuna muiden miesten edessä
      d) Ei tarvitsisi syödä isänmaatansa nälänhätään. Samalla luontoa säästyisi

    • hjgkffff

      Halonen on ollut kehittämässä hicaa ja saa jokaisesta myydystä paketista osuutensa.

      Hica on täysin flopannut tuote, eikä toimi yhtään niin kun väitetään! Ainoat ketkä väittävät sen toimivan ovat joko sponsoroituja urheilijoita tai ihmisiä jotka hyötyvät hican myynistä.

      Laittakaa sm kehonrakentajia, jotka ylistävät hican nimeen, kiitos.

      Ostakaa ihmiset vaikka kreatiinia ennemmin!!

      • pippelihiiri

        Tuskin se Tavja... Eiku Masa Haloska on mitään ollut kehittelemässä. Nimittäin, jos hänen ammattitaitonsa riittäisi HIkan kehittämiseen, niin hän ei kirjoittaisi ravitsemuksesta potaskaa lehtiin.

        Sen kyllä uskon, että Haloska saa jokaisesta myydystä paketista osuutensa.

        Pauliinan mukaanhan "HICAt suorastaan revitään käsistä USAssa". Eikö silloin kannttaisi myydä sitä USAan?

        Hänen mukaansa myös "Täällä USAssa ei ole kunnon palautusjuomia". Eli toisin sanoen "Ostakaa naama kolmosta!!!!11111111111"

        Arvatenkin hän väittää/väitti "Nykyään lisäravinteet ovat niin kehittyneitä, että ei tarvita dopingia" mikä tarkoittaa, että "ostakaa naama kolmosta!!!!!!111 Ostakaa hikaa!!!!!!1111"

      • mutta..
        pippelihiiri kirjoitti:

        joissakin teskteissäsi on jopa ripaus järkeä!

    • PunttiSika

      viimeistään kp johtajan KIRJOITUKSET VAKUUTTAA KENET TAHANSA HICAN TOIMIVUUDESTA! HAHAHAAA ON NIMITTÄIN SELLANEN ÄLYN RIEMUVOITTO TUO KAVERI, ETTÄ EI VOI VALEHDELLA. HICAN ON TOIMITTAVA.

      Ja jos tämäkään ei vielä vakuuta, niin Afrodite viimeistään! Jokainen hica kuuri toimii edellistä paremmin ja teho on voimakkaampi. Joten jos ekalla kuurilla tulee se 2 kiloo lihasta, niin seuraavalla tulee se 3. Ja mä haluaisin nähdä sen ylätaljasarjan 10x85kg! naiselta! Aikamoinen mörssäri taitaa olla.

      • dsfsdf

        hahaa, katkera kusipää itkee, vituttaako kun Hica myy maailmalla ylivoimaisesti? kyllä taitaa taas katkera kilpailija olla asialla. itse olen käyttänyt hicaa ja se toimii oikeasti, kokeilkaa vaikka.

        www.ufs.fi, sieltä saa.

      • asdfasfd
        dsfsdf kirjoitti:

        hahaa, katkera kusipää itkee, vituttaako kun Hica myy maailmalla ylivoimaisesti? kyllä taitaa taas katkera kilpailija olla asialla. itse olen käyttänyt hicaa ja se toimii oikeasti, kokeilkaa vaikka.

        www.ufs.fi, sieltä saa.

        Ostaa kuka haluaa, ite en tunne yhtään tyytyväistä käyttäjää joten multa jää väliin.

        Tuote on kuitenkin ollut markkinoilla jo suht pitkään, eikä siitä ole mitään kohua toimivuudesta syntynyt. jos se olisi joku ihme tuote ja rahansa väärtti, niin varmasti sitä käyttäjät olisivat hehkuttaneet joka paikassa.

        Vaikkaan, että kohta niitä saa halvalla kun alkaa menemään päiväykset umpeen:)

      • sdf212
        asdfasfd kirjoitti:

        se menee kaupaksi kuin häkä ja sekös sua vituttaakin, hohoho. katkera kilpailija!

      • pippelihiiri
        asdfasfd kirjoitti:

        Ostaa kuka haluaa, ite en tunne yhtään tyytyväistä käyttäjää joten multa jää väliin.

        Tuote on kuitenkin ollut markkinoilla jo suht pitkään, eikä siitä ole mitään kohua toimivuudesta syntynyt. jos se olisi joku ihme tuote ja rahansa väärtti, niin varmasti sitä käyttäjät olisivat hehkuttaneet joka paikassa.

        Vaikkaan, että kohta niitä saa halvalla kun alkaa menemään päiväykset umpeen:)

        Jos ne päiväykset menee umpeen, niin niihin lätkäistään uudet päiväykset, lol

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7540
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2969
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1803
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      118
      1483
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1429
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1173
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe