USA naisten ympärileikkausten puolella

Aamulehti:

...Uhkana oli, että toimintaohjelmaan päätyy kannanotto siitä, että terveydenhuollossa noudatetaan kansallisia lakeja sekä kulttuurisia ja uskonnollisia arvoja. Muotoilun kannalla ovat periaatteessa Yhdysvallat, jotkut arabimaat sekä katoliset maat, joskaan asiaa ei ole istunnoissa juuri käsitelty.

Kannanottoa vastustavat teollisuusmaat ja osa kehitysmaista, jotka katsovat sen vievän kansainväliseltä yhteisöltä oikeuden puuttua esimerkiksi abortti-, ehkäisy- ja ympärileikkauskysymyksissä ihmisoikeusrikkomuksiin.

Vastustajien puhemieheksi noussut Kanada onnistui tiistain aikana löytämään porsaanreiän, jonka avulla muotoiluun olisi yhä avoinna olevan pykälän avulla lisättävissä lausumat ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien kunnioittamisesta.

Ihmisoikeusjärjestöt ja Kanada haluavat, että naisten ihmisoikeudet ja terveydenhuoltoseikat mainitaan samassa yhteydessä. Muuten pelätään, että kokous näyttää vihreää valoa esimerkiksi naisten ympärileikkauksille, joita tehdään kulttuurisin perustein 28:ssa Afrikan ja Lähi-idän maassa.

Kanada haluaa lisätä terveydenhuoltoa koskevaan tekstiin sanat, että terveyttä on vaalittava "sopusoinnussa kaikkien ihmisoikeuksien ja perustavien yksilönvapauksien kanssa". Jokaisella tulisi siis olla oikeus päättää, mitä omalle keholle tehdään riippumatta kulttuurisista käytännöistä. Amnesty Internationalin mukaan naisten kivuliaita ympärileikkauksia tehdään joka päivä noin 6 000.

Asian käsittelyä odotettiin jatkettavan myöhään tiistaina, ja viimeistään se ratkennee äänestyksessä keskiviikkona.
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


TT kirjoitti:

Aamulehti:

...Uhkana oli, että toimintaohjelmaan päätyy kannanotto siitä, että terveydenhuollossa noudatetaan kansallisia lakeja sekä kulttuurisia ja uskonnollisia arvoja. Muotoilun kannalla ovat periaatteessa Yhdysvallat, jotkut arabimaat sekä katoliset maat, joskaan asiaa ei ole istunnoissa juuri käsitelty.

Kannanottoa vastustavat teollisuusmaat ja osa kehitysmaista, jotka katsovat sen vievän kansainväliseltä yhteisöltä oikeuden puuttua esimerkiksi abortti-, ehkäisy- ja ympärileikkauskysymyksissä ihmisoikeusrikkomuksiin.

Vastustajien puhemieheksi noussut Kanada onnistui tiistain aikana löytämään porsaanreiän, jonka avulla muotoiluun olisi yhä avoinna olevan pykälän avulla lisättävissä lausumat ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien kunnioittamisesta.

Ihmisoikeusjärjestöt ja Kanada haluavat, että naisten ihmisoikeudet ja terveydenhuoltoseikat mainitaan samassa yhteydessä. Muuten pelätään, että kokous näyttää vihreää valoa esimerkiksi naisten ympärileikkauksille, joita tehdään kulttuurisin perustein 28:ssa Afrikan ja Lähi-idän maassa.

Kanada haluaa lisätä terveydenhuoltoa koskevaan tekstiin sanat, että terveyttä on vaalittava "sopusoinnussa kaikkien ihmisoikeuksien ja perustavien yksilönvapauksien kanssa". Jokaisella tulisi siis olla oikeus päättää, mitä omalle keholle tehdään riippumatta kulttuurisista käytännöistä. Amnesty Internationalin mukaan naisten kivuliaita ympärileikkauksia tehdään joka päivä noin 6 000.

Asian käsittelyä odotettiin jatkettavan myöhään tiistaina, ja viimeistään se ratkennee äänestyksessä keskiviikkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu