Erosta on nyt lähes kaksi vuotta. Olen tavannut uuden miehen, joka on todella kiltti ja hyvä mies. Silti edelleen ajatus entisestä miehestäni nousee jatkuvasti mieleeni. Ajattelen häntä viikottain ja itken sitä, miten kaikki päättyi. Ei niin, että haluaisin hänet takaisin, sillä hän kohteli lopulta minua todella huonosti. Ikävöin vain sitä mitä meillä oli, tai luulin olevan. Kai täytyy sanoa, että rakastin häntä todella. En usko, että tulen rakastamaan ketään samalla tavalla.
Laantuuko tämä ikinä vai mietinkö häntä aina. Kohtalotovereita?
Laantuuko tämä ikinä vai mietinkö häntä aina. Kohtalotovereita?
Vastaukset 10
Vanhimmat
mitä mää pelkää,tapahtuis. jos minää löytyis joku uus ystävä. ei sitä että minä käy ajattelemaan mun ex koko aikaan, (en haluan edes muista) mutta että toinen osaapuoli käys kaipaamaan sen ex ja ei näkee mitä hänellä on juri silloin mun kannssa. nyt ajattelen että minä ei uskallan enää millän parisuhde kanssa enää.
Muutama kk eron jälkeen yhtä hel*ttiä, tiesin että mies oli peestä loppujen lopuksi, mutta kipu oli niin kova. Halusin vain äkkiä toipua. Järki sanoi, ettei tuollaista miestä kannata murehtia, mutta sydän suri. Itse ainakin ajattelin, että miten ja kuinka pian kurja olo loppuisi.
Sitten alkoi helpottamaan pikkuhiljaa. Sitten tuli romahdus.. kaikki palasi mieleen, nimenomaan se, mitä olisi voinut olla, yhteiset unelmat jne, vaikka mikään ei ollutkaan kuten luulin.
Puoli vuotta erosta ja pääsin aika hyvin jaloilleni, näin exäni ja kaikki palasi taas mieleen.. Siitäkin selvisin..
Mutta nyt. Puolitoista vuotta erosta, olen sanotaanko ihan ok mutta kyllä mennyt aika oli aika rankka. Siihen vielä yhdistettynä kunnon sinkkuilu (viinaa, villejä miehiä ja laulua :) mutta myös matkustelua ja harrastamista) niin..
Tsemppiä sinulle. Vaikka nyt tuntuu että loppuisi jo sureminen, niin kaipa se jokaisella ottaa aikansa. Malta mielesi ja anna itsellesi lupa surra loppuun.
Ajattelisipa minunkin ex muija samalla tavalla minusta. Odottamattomasta erosta on yli kolme vuotta mutta minä en ole päässyt hänestä eroon. Suhteemme oli suurta rakkautta jonka minä osin pilasin. Toivon että jonain päivänä uskaltaisin soittaa hänen ovikelloa ja pyytää kahville juttelemaan niin monesta asiasta joka jäi sanomatta.
Minäkin olen samankaltaisessa tilanteessa. Järki sanoo, että anna olla ei valehtelijan ja pettäjän kanssa olemiseen kannata tuhlata enää kyyneleitä. Olemme jumittaneet samassa tilanteessa nyt seitsemän kuukautta. Takana viiden vuoden avoliitto, joka oli (kaikesta säätämisestä huolimatta) elämäni parasta aikaa. Tunnettu toisiamme kohtaan enemmän ja vähemmän olemme jo 14 vuoden ajan. Yhtäkkiä kiltti, luotettava, kuin kukkaa kämmenellä pitävä mieheni jäi kiinni valheista, seurasi siis seitsemän kuukautta itkua, huutoa, selityksiä, lupauksia, ja taas pettymyksiä ja valehtelua. Kuvioissa toinen nainen, jonka on koko ajan ja edelleen väitetään koko ajan olevan vain ystävä. Nainen on asioista eri mieltä ja on soittanut minulle yöllä kertoakseen, että hän seurustelee mieheni kanssa. Mies ei kommentoi, ei myönnä ja vetää roolinsa näköjään kunnialla loppuun asti. Viime maanantaina tapahtui taas kamalia, ja päätin että nyt loppuu, jos ei ole miestä sanoa minulle totuutta teen itse päätöksen poistua tästä kuviosta. Olen melkein onnistunut olemaan vastaamatta puheluihin, viesteihin, olen jo ehtinyt näiden muutaman päivän aikana törmäämäänkin häneen ja kävelin vain ohi moi sanoen. Kaikesta huolimatta, en voi olla ajattelematta, että minä teen nyt virheen ja väärin ja päästän hänet sen toisen akan luo liian helpolla. Mutta mitä voin? Elämäni on täyttä helvettiä, en osaa sitä muutenkaan kuvailla. Vaikea syödä, nukkua, käydä töissä, ajatella yhtään mitään muuta kuin tämä toista naista ja mitä he nytkin tekevät vai puhuuko mies sittenkin totta kaikesta huolimatta eivätkä he ole sen enempää. Järjellä teidän, että aikaa myöten helpottaa, mutta nyt en usko edes jaksavani huomiseen. Vaiheemme ovat moninaiset näiden 14 vuoden aikana. En kaikkea ala tilittämään, mutta lyhyesti: en IKINÄ olisi uskonut että juuri tämä ihminen kohtelee minua näin ja pirstoo elämäni samalla kertoen kuinka tärkeä olen hänelle. Olen shokissa ja viha, rakkaus, ikävä, pelko ja kaikki siltä väliltä velloo sisälläni sellaisena myrskynä että saatan hukkua. Miten siis eteenpäin? Alanko määrätietoisesti poistamaan häntä elämästäni ja kovetan itseni? En vastaa mihinkään yhteydenottoihin vai onko se virhe? Jos kaikki tosiaan on lopullisesti loppu ja ohi, miten helvetissä tästä selviää hengissä? Kuinka monta pientä kuolemaa ihminen jaksaa ennenkuin luhistuu lopullisesti? Minä pelkään, aidosti pelkään tulevaisuutta, jos jollain on mitään neuvoja antaa niin kaikki on tervetulleita. Älkää sanoko minulle, että katso peiliin, miehesi ei saanut sinulta kaikkea mitä halusi ja lähti etsimään muualta. Tiedän senkin, nyt on kyse siitä että koska näin kävi ja täältä maailmasta ei voi noin vain poistua miten päsen eteenpäin?
Itsellesi aikaa. Tiedän mitä helvettiä käyt läpi. Ajatuksesi pyörivät samaa rataa ja kehää. Ruoka ei maistu, uni ei tule, tuska ei helpota, on vain kaipuu syvällä sisimmässi. Vihaa hetki, se auttaa, mutta vain hetki, ettet katkeroidu. Anna hänen mennä, älä ripustaudu. Tukeudu ystävään, siihen sydänystävään, hän kannattelee sinua siivillään kun omasi eivät jaksa. Puhu ystävälle, saat uusia näkökulmia, ajatuksia, voimaa huomiseen. Kirjoita ajatuksiasi, se helpottaa kun saat ne julki. Tänään päivä näyttää synkältä, jopa mustalta, muista tämä, musta väri haalistuu, kunnes lopulta se on vain haalea läntti jossain syvällä sisimmässäsi! Jokainen ihminen rikastuttaa elämäämme ja jättää jotain itsestään niinkuin sinäkin hänelle, ei hän sinua noin vain unohda, mutta älä tukeudu siihen. Älä tuhlaa energiaasi ex:ääsi ja hänen uuteensa, vaan käytä ne itseesi, sillä tarvitset niitä kaikkia hyvinvointiisi. Elämällä on tulevaisuudessa upeaa tarjottavaa sinulle, et kai sinä aio kesken kaiken luovuttaa...? sylikaupalla voimia sinulle, ja suuret sympatiani!
Blondimiehellä hyvä vastaus.
Minusta tuntuu että sinä pelkäät yksinjäämistä enemmän kuin miehesi jättämistä. Joka tapauksessa miehesi käyttää sinua törkeästi hyväkseen tollaisella pelillä, enkä ainakaan minä näe kovin ruusuista tulevaisuutta suhteellanne. Vaikka mies jättäisi naisen niin todennäköisesti niitä tulee uusia, ja vaikka ei tulisi niin miehesi tämänhetkinen suhde tulee varjostamaan liittoanne ja luottamusta toisiinne. Koita olla vahva, panosta itseesi, maailma on täynnä parempia miehiä! Erosta pääsee ajan kanssa yli(vaikka itse en ole päässytkään täysin), mutta tuollainen suhde vahingoittaa sinua paljon enemmän pidemmän päälle, saat stressata ja kokea mainitsemiasi oireita jatkuvasti ajatellen kenen kanssa miehesi nyt on, mitä puheita uskoa ja mitä ei ja se ei todennäköisesti lopu. Kulutat vaan itsesi loppuun jos jatkat suhdetta.
Tämä vaan minun mielipide MIEHENÄ tietäen miesten ajatusmaailman. Onnea kuitenkin mitä päätätkin tehdä.
mun ja avomieheni ero tuli jo kolme vuotta sitten. sattuu vieläkin, vaikka nyt olenkin löytänyt uuden ihastuksen.
tapasin exäni kolmen kk:n erossapysyttelyn jälkeen lounaalla - kuvittelin että ei se enää satu. olinpa väärässä.
rakkauteni häntä kohtaan oli suurta, ja tulen aina häntä rakastamaan. vaikkei enää yhteen mennäkään, se on selvä. satutti se mua niin paljon.
olen sellainen ihminen etten ala seukkaan ollenkaan jos ei oikeita tunteita ole mukana. elän kokonaan. siksi kai sitten erotessa sattuukin nii h-vetisti.
vaikea sanoa, millon se tuskaisuus päättyy sun kohdalla, mia78.
Mulla alkoi "paranemisprosessi" ihan yhtäkkiä kun exäni oli tavannut uuden. aamulla kerran herätessäni vaan tuli ahaa-olo: NE on nyt sitten yhdessä ja mä en asialle mitään voi.
pidin kyllä sitten tiukkaa eroa: ei soiteltu, tekstailtu, meilailtu saati tavattu puoleen vuoteen. - mutta siis: enpä oo silti kovin pitkälle vielä päässyt, kun lounastelumme jälkeen olin alkaa itkemään. - ei taida kuulostaa kovin lohdulliselta..? sorry!
Soita ihmeessä hänen ovikelloaan. Se on tietysti riski, koska hänellä voi olla uusi elämä, uusi ihminen. Mutta jos asioita on jäänyt puhumatta, kannattaisi ne puhua. Ilman velvoitteita, vaateita. Ehkä lähestyminen viestillä ensiksi tai soitolla olisi hyvä juttu. Voihan olla ettei hän halua sinusta mitään kuulla, se tuntuu sitten kipeältä. Mutta sitten tiedät, että on aika päästää irti ja hyväksyä tapahtunut. Sen ei ollut tarkoitus mennä niin.
kestää 3-4 vuotta, kaikkiosiot tuskin häipyy koskaan ja pitäisikö, sehän on vain normaalia elämää. Koska olet nuorimman tyttäreni ikäinen niin kyllä olet vielä tosi nuori, joten aikaa on vielä runsaasti kohtata ainakin yksi tosi ihmissuhde, jota ei väkisin kyllä tule löytymään.
Muista kuitenkin että erossakin on aina kaksi osapuolta versioineen ja sitten se kolmas ja OIKEA tapahtumaversio, josta tosin tuskin muut tioetää. Elämää vaan muu tulee perässä. Markku
kauan varmaan..jos oma EX-vaimo 5vuoden ja kahen yhteisen lapsen jälkeen löytää täältä suomi.24 paremman niin ei kai siitä heti pääse yli..mä olen ajatellu että en koskaan läydä parempaa..tulen aina rakastaan entistä jollain tavalla..niin se vaan on..jos toinen vaan sanois että haluais ottaa mut takas niin se riittäis..mutta enhän mä hänelle riitä..tietysti!! Mä olen aina luullu että se on AINA nainen joka jättää ja vieläkin olen sitä mieltä..mutta kun toinen ei voi pyytää takas kun nyt on löytäny paremman..