Enpä olisi uskonut kuinka voi elämä vuodessa muuttua. Tuntui, että kaikki oli kohdallaan: Uusi talo , terveet lapset, hyvä työpaikka ja rakas vaimo ja rahaa sen verran, että pystyi matkustelemaankin, kun siltä tuntui. Mutta sitten tuli vaikeuksien vuosi 2005. Vaimo alkoi viettää yhä enemmän aikaa kavereiden kanssa, minun seura alkoi tuntua ahdistavalta ja tietysti seksikin senmyötä vastenmieliseltä.
Sain vaimon lähtemään yhdessä parisuhdeterapiaan ja muutin yksiöön kuukaudeksi, antaakseni hänelle aikaa miettiä asioita. Välillä näytti, että kaikki kääntyy taas hyväksi, mutta toisin kävi.
Avioero on nyt vireillä ja lapset ja vaimo asuu eri osoitteessa. Talokin menee luultavasti myyntiin. Joskus se vain on niin, että mitä enemmän yrittää pelastaa avioliittoa, niin sitä varmemmin se epäonnistuu.
Ei tässä kai auta kuin uskoa, että paistaa se aurinko joskus risukasaankin. Nyt vain tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Viikon päästä alkaa onneksi Eroseminaari, josta toivottavasti on apua tähän sietämättömään olotilaan.
Kirjotin tänne,kun sanotaan , että kirjottaminen auttaa. Ehkä auttoikin.
Hyvää kuluvaa vuotta kaikille. Yrittäkää selviytyä, niin minäkin yritän.
Sain vaimon lähtemään yhdessä parisuhdeterapiaan ja muutin yksiöön kuukaudeksi, antaakseni hänelle aikaa miettiä asioita. Välillä näytti, että kaikki kääntyy taas hyväksi, mutta toisin kävi.
Avioero on nyt vireillä ja lapset ja vaimo asuu eri osoitteessa. Talokin menee luultavasti myyntiin. Joskus se vain on niin, että mitä enemmän yrittää pelastaa avioliittoa, niin sitä varmemmin se epäonnistuu.
Ei tässä kai auta kuin uskoa, että paistaa se aurinko joskus risukasaankin. Nyt vain tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Viikon päästä alkaa onneksi Eroseminaari, josta toivottavasti on apua tähän sietämättömään olotilaan.
Kirjotin tänne,kun sanotaan , että kirjottaminen auttaa. Ehkä auttoikin.
Hyvää kuluvaa vuotta kaikille. Yrittäkää selviytyä, niin minäkin yritän.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joskus vain käy niin että toinen ei enää halua jatkaa. Sille ei vaan voi mitään. Toivon sulle voimia ja jaksallusta elämän suurten koettelemusten keskelle.
Itse sanoin vaimolle vuosi sitten, että hänen päivittäinen juomisensa on kynnyskysymys meidän yli 20 v jatkuneelle avioliitolle. 8 päivää oli juomatta. Tässä sitä vaan edelleen sitkutellaan...
Voimia sinulle asiaan ja toivotaan että saatte asianne kuntoon. Tiedän että se on vaikeaa koska meilläkin heilutaan siinä ja siinä että jatkuuko avioliitto. Me olimme joskus sopineet kun vaimo ei ollut töissä että huvittelu reissut mennään yhdessä tai ei sitten ollenkaan. Itse olin työporukoiden yökekkereistä kieltäynyt miltei 20 vuotta. Mutta kun vaimo meni töihin niin nyt hänen pitää kaikkiin mahdollisiin työporukoitten yö hauskanpito juttuihin. Kun sitten olen kysynyt niistä yhteisistä sopimuksista niin vastaus on että se oli silloin. En silti kadu kieltäymisiäni yhtään siksipaljon perhettä olen rakastanut että en ole antanut epilyksille tilaa. menemällä yksin yö hauskanpitoihin.
Joten katsotaan miten sinun ja minun tulevaisuudessa käy. Toivotaan parasta mutta ei vaivuta synkkyyteen kyllä rehtiys ja suoraselkäisyys tulevaisuudessa palkitaan.
Moi ja ihan ekaks syy ei ole sinun joten sinun ei tarvitse hävetä tai miettiä mitä olisit voinut tehdä toisin älä tuhlaa siihen voimiasi siitä ei ole mitään hyötyä.
Nykyään ihmiset eivät osaa nauttia elämästään ja usein kun avioliitto menee hyvin ja ei tarvitsisi kun elää onnellisena niin se ogelma on juuri siinä, että ruvetaan miettiin, että tässäkö tää elämä nyt oli ja ei voi olla kyllä jotain muuta pitää olla ja kun muuta ei keksi niin vika on miehessä ja halutaan erota.
Sitten juostaan kaikki vapaaaika kapakoissa etsimässä sitä hienompaa elämää jota ei kuitenkaan löydy ja muutaman vuoden päästä huomataan, että edellinen elämä oli sittenkin parempaa mutta se on silloin myöhäistä.
usein se menee niin, että ensin syytät itseäsi ja sitten alat syyttää vaimoasi ja siitä se sitten pikku hiljaa alkaa se elämä voittaa ja huomaat itsekin, että vaimosi ei ymmärtänyt miten hyvä mies hänellä oli ja oikeastaan ei olisi sinua edes ansainnut. Pidä yhteyttä lapsiisi ja muista että he eivät ole syyllisiä ja he rakastavat sinua asuit missä hyvänsä.Äläkä sorru siihen, että lapsille haukkuisit x vaimoasi vaikka hän niin tekisikin sillä lapset kasvavat ja jonain päivänä he ymmärtävät miten asiat on ja silloin rehellisyys viimeistään palkitaan.Koita keksiä itsellesi joku harrastus jolloin pääset ajatuksistasi aina hetkeksi eroon ja niin saat voimaa jaksaa ja niin kuin monella muullakin huomaat, että kyllä se aurinko vielä paistaa.
Tv:saman kokenut ja siitä selvinnyt.
ps. Niin kuin kirjoitit niin se ja puhuminen auttaa.
Aika tekee tepposen, se on kestettävä.
Väliin ei enää edes tunnu missään, eteenpäin vaan nii siitä se lähtee. Ajattele vaan itseäsi
Suosittelen! Kaikki kääntyy vielä parhain päin - usko pois!
Tuntuu hyvältä kun saa purettua tunteita edes täällä. Meneekin kai taas yö valvoessa, kun tapahtui seuraavaa: Juteltiin lasten kanssa weppikameran välityksellä (tosi hyvä keksintö nykyisessä tilanteessa)päivän touhuiluista ja ne sano, että olivat olleet ulkoilemassa äidin ja R...sedän kanssa. Mä ihmettelin, että kenen R...sedän kanssa. Vaimo tuli sitten kertomaan sivusta, että se R... on vaan yhden hänen kaverin isä, tää kaveri on vaimoa kyllän.15 vuotta nuorempi.Enhän mä tietenkään voi puuttua hänen tekemisiin. Itselle ei vaan tulis mieleenkään esitellä lapsille uusia tätejä vielä. Ollaan oltu kohta pari kuukautta eri osoitteissa. Kun lapset meni nukkumaan, jäätiin vaimon kanssa jutteleen kunnolla ekaa kertaa erille muuttemisen jälkeen.
Mä kyselin hänen tänhetkisistä tunteista ja hän sanoi, että mä olen hyvä mies jollekin muulle, mutta hän ei vaan halua meidän enää asuvan yhdessä. Halusi kuitenkin, että oltais kavereita. Mäkin haluan olla väleissä jo lastenkin takia. Itse kuitenkin rakastan vaimoa niin paljon , että on vaikea olla vain kaveri, kymmenen yhteisen vuoden jälkeen.
Musta tuntuu pahalta, kun ei voi mennä ja halata rakastamaansa ihmistä ja sanoa, että mä en halua mitään muuta kun että oltaisiin tavallinen perhe niinkuin ennenkin.
Poika 4v sanoi taas kerran tänään, että haluaisi, että asuttais kaikki yhdessä. Tyttö 7v oli piirtänyt sydämen jossa luki äiti ja iskä.
No tulihan taas tilitettyä tuntoja. Onneksi on kohta talviloma ja lapset on pitempään mun luona. Siltä eroseminaarilta mä odotan kanssa apua tähän suoraan sanottuna helvetillisen turhauttavaan olotilaan.
Jaksamisia kaikille, pakkohan se on joskus tulla hyviäkin aikoja. Ainakin niitä oppii arvostamaan enemmän, kun tietää, että kaikki voi muuttua milloin vain.