Kumpikaan

Ei edes mainitse työttömiä tai köyhiä. Heissä olisi kuitenkin potentiaalia äänestysvoimaa melkolailla. Taitavat luottaa siihen, että huono-osaiset nukkuvat vaalien yli. Eiköhän näytetä?
10379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

että äänestää vain äänestämisen vuoksi!

Äänestä

Työttömiä lähes miljoona ja maalaisia alle satatuhatta. Aika outoa ettei äänet kiinnosta.

Äänestä
  • Ehdokkailla ei ole varaa työttömien ääniin. Halonen luottaa siihen että jöyhä työtön ääenstää kumminkin häntä ja jos muutama ääni jää saamatta, niitä ei kannata saada poistamalle demareille niin rakasta työttömyyttä, jolla saadaan satoja tuhansia ääniä kumminkin.

    Niitöstö ei vastaavasti ole niin rikas, että kykenisi ostamaan äänet. Meillähän on vanha uskomus, että sosiaaliturva on hirveän kallista ja sen vuoksi Niinistö haluaa poistaa sosiaaliturvan ja näin poistaa myös työttömyysturvan.

    Oletteko missään huomanneet että Niinistö olisi sanonut että työttömyysturva pitäisi olla kaikilla (työikäisillä ja työkykyisillä)? Ette, koska Niinistö ei halua maksaa mitään niille joilla ei ole työtä. Hän haluaa kaikkien tekevän työtä, oli palkka mikä hyvänsä. Halonen taas haluaa kaikkien tekemän työtä 500 €/kk.

    Hallitusnikkari on tarjoamassa kaikille työtä, jossa minimipalkka on 2 000 €/kk ja siirtymävaiheeseen tilannetta, jossa kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä on aina työttömyysturva (joka luonnollisesti jatkuu myös myöhemmin, vaikka kaikilla onki jo työtä).

    Ketä siis kannattaa äänestää?

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Ehdokkailla ei ole varaa työttömien ääniin. Halonen luottaa siihen että jöyhä työtön ääenstää kumminkin häntä ja jos muutama ääni jää saamatta, niitä ei kannata saada poistamalle demareille niin rakasta työttömyyttä, jolla saadaan satoja tuhansia ääniä kumminkin.

    Halosen ei kannattaisi luottaa työttömien ääniin. Hänen ja Vanhasen romahdus on melko varmasti pitkälti seurausta juuri työvoimapolitiikasta. Sadat tuhannet äänet ovat melkoinen potti, ja heiluttelevat iloisesti ennakkoasetelmia, kuten olemme voineet nähdä.

    Näistä kahdesta finalistista on nyt vallalla Niinistön vaalikeskustelussa esiintuoma lause, jossa ihminen joutuu valitsemaan raatelevan suden tai karhun väliltä.

    Mietin ihan vakavissani, äänestäisinkö ensimmäistä kertaa eläissäni Aku Ankkaa.

    Äänestä

  • Vaalitarkkailija kirjoitti:

    Älä äänestä Akua. Vaikuttaa siltä, että demarit eivät halua työttömien ääniä, joten kahdesta huonosta kannattaa käydä äänestämässä Niinistöä. Tilannehan on se, että demarit pysyvät hallituksessa ja heillä on edelleen sisäpoliittinen valta. Vaikka valitsemme Niinistön pressaksi, hänelle ei tule kuin vaikutusvaltaa käytännössä.

    Näin annamme demareille vuoden aikaa lopettaa työttömyyden ylläpidon. Jos näin ei tapahdu, he eivät halua enää kannatusta. Tilalle on tulossa STP (työnimi), joka huolehtii heikommista (mitä Niinistön kokoomus ei aio eikä halua tehdä).

    Paras tilanne saadaan siis aikaan sillä että nyt ääenestämme Niinistön pressaksi ja seuraavissa eduskunta vaaleissa uuden sosiaalitemokraattisen puolueen (STP) hallitukseen, joka poistaa työttömyyden ja takaa mininieläkkeeksi ja minimipalkaksi työttömyyden poistolla nykyistä 2 000 €/kk vastaavan tulon. Keskitulo vastaa sitten nykyistä 3 500 €/kk tuloja, työttömiä on alle 20 000 ja kukaan ei voi tipahtaa turvaverkon läpi eikä omaisuuttaan tarvitse käyttää elämiseensä.

    Nämä eivät ole mitään katteettomia lupauksia, olen kertonut miten tähän pääsemme ja miten saamme toteutettua tämän päästämällä nykyiset tuottamattomassa työssä tai työttömänä olevat 1 150 000 työkykyistä ja työikäistä kansalaista tuottavaan työhön.

    Kannattaa siis käydä äänestämässä ja varmistaa esittämäni tilanteen toteutuminen.

    Koska taas joku muukin lukee tämän ja väittää vastaan, odottaisin että vastaanväittäjä perustelee väitteensä ja jättää lapsenomaiset, mitään sanomattomat huutonsa pois.
    Otsikkoon voi laittaa sen huutonsa ja viestiin sitten perustelunsa.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Ehdokkailla ei ole varaa työttömien ääniin. Halonen luottaa siihen että jöyhä työtön ääenstää kumminkin häntä ja jos muutama ääni jää saamatta, niitä ei kannata saada poistamalle demareille niin rakasta työttömyyttä, jolla saadaan satoja tuhansia ääniä kumminkin.

    Niitöstö ei vastaavasti ole niin rikas, että kykenisi ostamaan äänet. Meillähän on vanha uskomus, että sosiaaliturva on hirveän kallista ja sen vuoksi Niinistö haluaa poistaa sosiaaliturvan ja näin poistaa myös työttömyysturvan.

    Oletteko missään huomanneet että Niinistö olisi sanonut että työttömyysturva pitäisi olla kaikilla (työikäisillä ja työkykyisillä)? Ette, koska Niinistö ei halua maksaa mitään niille joilla ei ole työtä. Hän haluaa kaikkien tekevän työtä, oli palkka mikä hyvänsä. Halonen taas haluaa kaikkien tekemän työtä 500 €/kk.

    Hallitusnikkari on tarjoamassa kaikille työtä, jossa minimipalkka on 2 000 €/kk ja siirtymävaiheeseen tilannetta, jossa kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä on aina työttömyysturva (joka luonnollisesti jatkuu myös myöhemmin, vaikka kaikilla onki jo työtä).

    Ketä siis kannattaa äänestää?

    Halli lopettaa toi pisattaminen, kusetat enemmän kuin muumilimsakoppa.

    Kyllä näistä kahdesta kiipijöinä nähdään Sauli. Puhuu asioista jotka eivät tavallista pulliaista heilauta.

    kohtahan nähdään tuleeko Saulista pressa ja onko Tanja K Salen kamuna. Sitten ainakin tiedään mikä lehmä Saulilla ojassa oli.

    Mitä taas työttömyyteen tulee siitä taitaa päättää työministeriö. Mutta aika taitaa olla ohi valtion ja kunnan töistä kaikkihan on ulkoistettu kohta. Jokaisen joka työttömänä on joutuu melkein ajattelemaan itsensä työllistämistä. Enkä puhu nyt yritystoiminnasta pelkästään.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Älä äänestä Akua. Vaikuttaa siltä, että demarit eivät halua työttömien ääniä, joten kahdesta huonosta kannattaa käydä äänestämässä Niinistöä. Tilannehan on se, että demarit pysyvät hallituksessa ja heillä on edelleen sisäpoliittinen valta. Vaikka valitsemme Niinistön pressaksi, hänelle ei tule kuin vaikutusvaltaa käytännössä.

    Näin annamme demareille vuoden aikaa lopettaa työttömyyden ylläpidon. Jos näin ei tapahdu, he eivät halua enää kannatusta. Tilalle on tulossa STP (työnimi), joka huolehtii heikommista (mitä Niinistön kokoomus ei aio eikä halua tehdä).

    Paras tilanne saadaan siis aikaan sillä että nyt ääenestämme Niinistön pressaksi ja seuraavissa eduskunta vaaleissa uuden sosiaalitemokraattisen puolueen (STP) hallitukseen, joka poistaa työttömyyden ja takaa mininieläkkeeksi ja minimipalkaksi työttömyyden poistolla nykyistä 2 000 €/kk vastaavan tulon. Keskitulo vastaa sitten nykyistä 3 500 €/kk tuloja, työttömiä on alle 20 000 ja kukaan ei voi tipahtaa turvaverkon läpi eikä omaisuuttaan tarvitse käyttää elämiseensä.

    Nämä eivät ole mitään katteettomia lupauksia, olen kertonut miten tähän pääsemme ja miten saamme toteutettua tämän päästämällä nykyiset tuottamattomassa työssä tai työttömänä olevat 1 150 000 työkykyistä ja työikäistä kansalaista tuottavaan työhön.

    Kannattaa siis käydä äänestämässä ja varmistaa esittämäni tilanteen toteutuminen.

    Koska taas joku muukin lukee tämän ja väittää vastaan, odottaisin että vastaanväittäjä perustelee väitteensä ja jättää lapsenomaiset, mitään sanomattomat huutonsa pois.
    Otsikkoon voi laittaa sen huutonsa ja viestiin sitten perustelunsa.

    vuf vuf. Sauli on isoäiti suden vaatteissa.

    Äänestä

En luultavasti mene äänestämään, mutta jos jaksan vaivautua niin äänestäisin Tarjaa.

Äänestä
  • Se onkin hyvä tapa jos ei halua vaivautua töihin. 60 prosentin todennäköisyydellä sinun ei tarvitse tehdä töitä seuraavan neljän vuoden aikana.

    Jos sinun taas pitää tehdä, voit olla onnellinen, saat vain 500 €/kk, joten ei tarvitse vaivautua hankkimaan mitään eikä ole vaivaa mihin rahansa käyttäisi.

    Sitten tässä muille lukijoille. Oletteko huomanneet että Halonen olisi toistaiseksi maininnut mitään kannastaan työttömyyteen? Muutakin kuin empatiaa.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Se onkin hyvä tapa jos ei halua vaivautua töihin. 60 prosentin todennäköisyydellä sinun ei tarvitse tehdä töitä seuraavan neljän vuoden aikana.

    Jos sinun taas pitää tehdä, voit olla onnellinen, saat vain 500 €/kk, joten ei tarvitse vaivautua hankkimaan mitään eikä ole vaivaa mihin rahansa käyttäisi.

    Sitten tässä muille lukijoille. Oletteko huomanneet että Halonen olisi toistaiseksi maininnut mitään kannastaan työttömyyteen? Muutakin kuin empatiaa.

    nyky yhteiskunnassa on mahdolista synnyttää työtä jos haluaa.
    työttömyysturva säilyy kun toimii oikein.
    Yrittäjäksi saa ruveta jotka haluavat.

    Tätä ei edes hallitus eikä pressa enkä edes minäkään estä.

    yritä jo herätä painajaisesta.

    Myynti ei pelasta työttömyyttä.

    Tukien takaisin perinnän pelko ja niiden 1-3kk käsittely aika estää työtöntä ottamasta osaa lyhyt aikaisiin töihin.

    Yrittämistä työtön voi yrittää starttirahan turvin.

    Ammattiaan työtön voi harjoittaa palvelemalla lyhyissä työsuhteissa yrityksiä ja kotitalouksia eli yksityishenkilöitä. Tässäkin työ tuntinsa voi hinnoitella itse. Suositeltava vaihtoehto yrittämiselle.

    Normaalipakkatyö 7.5-8h toistaiseksi tai määräaikaiset. Yleinen käytössä oleva, yrittämisen lisäksi.

    Tästä siis näät työn teko on sallittua. Paskanjauhannan voit lopettaa.

    Lähde kehittämään tätä, mutta hylkää edellinen ideasi, koska sillä ei ole työllistävää vaikutusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ehdokkaista kirjoitti:

Ei edes mainitse työttömiä tai köyhiä. Heissä olisi kuitenkin potentiaalia äänestysvoimaa melkolailla. Taitavat luottaa siihen, että huono-osaiset nukkuvat vaalien yli. Eiköhän näytetä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu