Mun miehessä on tullut esiin yhdessäasumisen aikana vähän femiinejä piirteitä, oikuttelua ja diivailua. Se on ahdistavaa ja ärsyttää kun mies on välillä kauhean naismainen, kiinnostunut itsestään melkein kynsienviilaustasolla. Itse en ole mitenkään miehekäs, mutta kuuluuko se jotenkin asiaan? Välillä tuntuu kuin asuisi toisen naisen kanssa. Jätänkö vai alanko suosiolla lesboksi?
help me
miesnainen
4656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jokaisessa ihmisessä on miehiset ja feminiiniset puolensa,se on oikein ja normaalia.
kohtuus kuitenki.
Meillä on roolit jotenkin sekaisin. Tulee outoja fiiliksiä, kun välillä itse tuntee olevansa suhteen mies ja mies käyttäytyy kuin nainen pahimmillaan. Edellisessä suhteessa ei ollut tällaisia tuntemuksia. Mies nalkuttaa ja oikuttelee, kerjää huomiota ja kiintymyksen tunnustuksia ja hänellä on ainakin kerran kuukaudessa "huonot päivät", jolloin kaikki tuntuu olevan huonosti. Itse olen määrätietoinen ja tasainen.
Kyllä niitä naismaisia piirteitä on muillakin miehillä. Kuten omallanikin. Itsestänikin löydän toisinaan maskuliinisia piirteitä. Sanotaan että kaikissa naisissa on osaksi miestä, miehissä taas naista. Joten älä huolestu, turha miettiä!
vieraissa. panemassa toista miestä. joten älä jaksa lla huolissas jostain kynsienviilauksesta.