mikä

Olen reilun vuoden verran yrittänyt alkamaan laihduttamaan. Ylimääräistä on n.15kg. En ole aina ollut ylipainoinen, lihoin vasta pari kolme vuotta sitten tuon 15 kg ja lyhyessä ajassa alle vuodessa. Elämäntilanteeni oli stressaava, vaikea suhde vei voimani ja iloni elämästäni mutta irti en osannut päästää, kumpakaan ei osannut. Söin sitten herkkuja että jotain hyvänolon tunnetta sain. Liikunta jäi kokonaan. Olen aina lihonnut herkästi mutta olen saanut kuitenkin pidettyä kohtuudessa, olen kyllä ollut vähän "jojo" tyyppi mutta 5-6kg rajoissa. Nyt tuo saamattomuus on jäänyt päälle, en kertakaikkiaan saa itsestäni niskasta kiinni. En oikeastaan ajattele muuta kuin ruokaa. Työn rinnalla opiskelen joten liikunta on edelleen olematonta, teen kolmivuorotyötä.
Mistä saan sen potkun, inhoan itseäni, en viitsi lähteä enää minnekään kun vaatteet ei mahdu päälle ja minua hävettää kroppani syön taas lisää että voin tuntea jotain mielihyvää, tosin sen jälkeen tulee inho jne. Tiedän että tässä tilanteessa on muitakin mutta te jotka olette lopulta sen kipinän laihduttamiseen kuitenkin saanut niin kertokaa miten? Itsestänihän se on kiinni ja moni ajattelee et mitäs siinä valitat tee asian eteen jotain, mutta kun se ei ole niin helppoa. Kertokaa kokemuksianne? Minulle voi kirjoittaa myös s-postia, olisi kivakin saada, varmasti auttaisi kun saisi jonkin samaa kokeneen kanssa keskustella. [email protected]
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisin voinut puoli vuotta sitten kirjoittaa tismalleen samat sanat, paitsi etten ole kolmivuorotyössä. Sama määrä kiloja tuli aika nopeasti vaikka vähän pyöreä olen ollut ennenkin ja jojoilua on ollut koko ajan... Sitten vain repsahti ja kiloja humpsahti kun työmatkaliikunta jäi pois (työpaikka muuttui n. 200 metrin päähän entisen parin kilometrin sijaan). Ja työn ohella yritän opiskella ja kuulun sarjaan "ikuiset laihduttajat jotka aloittaa huomenna uuden elämän". Kuulostaako tutulta? Jos sitä kipinää ei ole, ei sitä mistään myöskään tule! Eli se potku vain tulee jostakin... mulla se tuli viime kesänä, tosin se haihtuu aina välillä ja taistelen koko ajan motivaation kanssa. Mutta 9 kiloa on lähtenyt ja vielä olisi 15 jäljellä että olisin ihannepainossani, jossa en ole ollut yli kymmeneen vuoteen kaikkiaan. Viitisen vuotta sitten olin jo lähellä ja siitä on siis tullut 20 kiloa painoa lisää.
En tiedä auttoiko tämä yhtään, mun mielipide kun on että ellei se lähde itsestä, mikään ei auta!
Mutta mikään ei korvaa sitä fiilistä kun se paino lähtee putoamaan, vaikkakin TOSI hitaasti ja huomaa että entisen kiristyksen sijaan joitakin housuja ei voi enää pitää ilman vyötä kun tippuvat päältä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttaa kirjoitti:

Olen reilun vuoden verran yrittänyt alkamaan laihduttamaan. Ylimääräistä on n.15kg. En ole aina ollut ylipainoinen, lihoin vasta pari kolme vuotta sitten tuon 15 kg ja lyhyessä ajassa alle vuodessa. Elämäntilanteeni oli stressaava, vaikea suhde vei voimani ja iloni elämästäni mutta irti en osannut päästää, kumpakaan ei osannut. Söin sitten herkkuja että jotain hyvänolon tunnetta sain. Liikunta jäi kokonaan. Olen aina lihonnut herkästi mutta olen saanut kuitenkin pidettyä kohtuudessa, olen kyllä ollut vähän "jojo" tyyppi mutta 5-6kg rajoissa. Nyt tuo saamattomuus on jäänyt päälle, en kertakaikkiaan saa itsestäni niskasta kiinni. En oikeastaan ajattele muuta kuin ruokaa. Työn rinnalla opiskelen joten liikunta on edelleen olematonta, teen kolmivuorotyötä.
Mistä saan sen potkun, inhoan itseäni, en viitsi lähteä enää minnekään kun vaatteet ei mahdu päälle ja minua hävettää kroppani syön taas lisää että voin tuntea jotain mielihyvää, tosin sen jälkeen tulee inho jne. Tiedän että tässä tilanteessa on muitakin mutta te jotka olette lopulta sen kipinän laihduttamiseen kuitenkin saanut niin kertokaa miten? Itsestänihän se on kiinni ja moni ajattelee et mitäs siinä valitat tee asian eteen jotain, mutta kun se ei ole niin helppoa. Kertokaa kokemuksianne? Minulle voi kirjoittaa myös s-postia, olisi kivakin saada, varmasti auttaisi kun saisi jonkin samaa kokeneen kanssa keskustella. [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu