Alottaessani seurustelun poikaystäväni kanssa olin 16 ja hän 22.Muutimme heti yhteen molempien opiskelu tilanteen sitä vaatiessa ja toki myös halu asua yhdessä vaikutti päätökseen. Nyt mukavasti on mennyt miltein 3 vuotta. Olemme eläneet hyvin tiiviissä suhteessa eli kolmen vuoden aikana emme ole olleet miltein ainuttakaan päivää/yötä erossa toisistamme...Hänestä on tullut paras ystäväni mutta nyt tuntuu että tunteeni tosiaan ovat jäähtyneet vain ystävyyden taholle...Minä olen alkanut ajatella eroa mutta en uskalla päästää irti! Hänellä oli ennen minua vaikea suhde josta irtautuminen oli hänelle hyvin vaikeaa lisäksi hän kärsii erittäin heikosta itsetunnosta. Hän sanoo rakastavansa minua paljon ja tiedän sen olevan totta mutta tiedän hänenkin pitävän suhteesta kiinni osaksi vain yksinäisyyden pelon takia. Tiedän eron olevan hänelle maailmanloppu ja vaikeaksi asian tekee sen että rakastan häntä kolmivuotisen historiamme takia niin paljon että en pysty jättämään häntä ja tuottamaan näin hänelle pahaa oloa. Nyt kuitenkin itse kärvistelen tuskissani ja yritän uskotella itselleni ja hänelle kaiken olevan kunnossa. Ja kuitenkin halu lähteä on kasvanut suuremmaksi kuin halu jäädä. Omaa elämää pitäisi toki elää mutta en haluaisi tehdä sitä toisen onnen kustannuksella. Miten toinen jätetään rikkomatta toista? Miten pystyn satuttaa ihmistä jonka kanssa on monta vuotta jaettu ajatukset ja koko maailma? Näin siinä tosiaan taitaa käydä kun kakarat alkavat kotia leikkimään kuten pappani sanoi.....
Miten rakkaasta luovutaan?
Sellaista se on
21258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysyit "miten toinen jätetään rikkomatta toista?" Voin henkilökohtaisesta kokemuksesta vastata, että EI MITENKÄÄN!! Muotoilet sanasi sitten mitenpäin vain, joka tapauksessa toiseen sattuu hänen kuullessa eroaikeista. Mutta parempi sinun on kuitenkin sanoa asiasi, eikä pitkittää kertomista. Kaverisi haluaa joka tapauksessa tietää kauanko olet tämmöistä miettinyt. Onko silloin kiva sanoa että aika kauan, jos toden sanot! En halua masentaa sinua, kerroin vain vastauksen kysymykseesi. Ja tämä oli minun mielipiteeni. Se sattuu kun toinen jättää, sanoipa hän syyksi minkä tahansa!! Tsemppiä =)
Toden totta....Multa taitaa kyllä kantti loppua...Mieli tekisi lähteä mutta kun ei! Aina kun lähden asiaa puheeksi ottamaan niin toinen alkaa nyyhkiä ja sitten huomaan jo itsekkin miltein nyyhiväni kun on niin huono olo toisen huonosta olosta....Olempa säälittävä! Ei varmaan tälläinen vuoristoratakaan toisesta kivalta tunnu!!!!! Jos tästä vielä joskus onnistun lähtemään niin en takuulla koskaan enää sseurustele kuin inhottavien ja vasten mielisten tyyppien kanssa!!!!! Tunteet itselläni pomppivat ja hyppivat suunnasta toiseen välillä olo tuntuu tosi rakastuneelta mutta useammin tekis mieli lähteä vähän kokeilemaan omia siipiään...Taitaa olla ikäkriisi iskenyt...Mutta mikä neuvoksi? Kriisistäni en ylipääse,toista en säälittävyydessäni uskalla jättää,en myöskään halua loukata toista koko ajan muita haikailemalla....Itse suunnittelin katsovani pikkuhiljaa mihin asiat kehittyvät jos vaikka saisi toisen kyllästymään...Mutta on tämäkin tottavie koomista odottaa että toinen lakkaa välittämästä kun itsellä ei ole munaa lähteä....!!!! Minusta on tosiaan tullut itseni, parodian, parodia...voi voi...