Mikä siinä on että pitkän seurustelun jälkeen mennään naimisiin ja parin vuoden päästä toiselle iskee joku vapauden kaipuu. Kuulemma rakastetaan niin kovasti että halutaan sallia toiselle täysi vapaus tehdä ihan mitä vaan ja halutaan tämä vapaus myös itselle. Parisuhteessamme ei ole mitään muita rajoituksia kuin nämä perinteiset uskollisuus yms kysymykset ja molemmat saa mennä aivan vapaasti kunhan se käy molempien aikatauluihin (lapsi hoidettavana). Tämän vapauden kaipuun takia on käyty keskustelemassa jo pari kuukautta ammattilaisen kanssa. Taitaa olla avioero edessä...
Vapauden kaipuu..?
Juupa
132421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vapaus on rakkautta yli rajojen;) Vapaus tehdä mitä haluaa, sallien täysi vapaus toiselle..kuulostaa kivalle mutta mutta,,
Mikä on perinteistä? Istua kotona, ei tavata ketään, lukea 7:aa ja ihmetellä OHO:a? Onko tavoissa muuttamista vai onko perinteinen uskollisuus vain puhetta? Onko takana hairahdus ja siitä lupa toiselle tehdä mitä haluaa?
Mitä avioliitto muutti? Eihan se vankila ole. Molemmat menee ja tulee, kavereita on ja ne siitä pikku hiljaa jäävät koska se perhe vaan ottaa aikaa kuitenkin.
Kuka hoitaa lapsen, jääkö se vaimolle vai molemille? Onko vastuun pakeneminen vapautta? Vai hävisikö rakkaus ja suuret haaveet ja toiveet arjen myötä?
Siperia on hyvä;=
Raja menee uskottomuudessa, kaikki muu on sallittua. Saa ja pitääkin mennä, saa tulla, yhdessä hoidetaan koti ja lapset. Luotan 100% kumppaniini enkä rajoita hänen menojaan saati ole mustasukkainen, mutta minun käsitykseeni avioliitosta kuuluu uskollisuus. Vaimoni mielestä suurinta rakkautta on sallia toiselle täysi vapaus esim. harrastaa seksiä kenen kanssa vaan ja tavallaan hän on oikeassa. Jos en voi suostua tällaiseen "vapaaseen" avioliittoon taitaa homma olla ohi...
teillä olisi ollut jotain ajatuksia ennen naimisiinmenoa, millaista olisi avioiitto ja muuttaisiko se mitään??
Et halua rajoittaa miestäsi tai hänen vapauttaan,mutta entä oma vapautesi?kuinka paljon sinulle merkitsee, esim. että harrastatte yhdessä?Milaista oli seurustelunne?Onko teillä muuta puhuttavaa tai mielenkiinnonkohteita kuin perhe? tukeeko miehesi sinua harrastuksissai tai työelämässä??
olit nainen, kuulosti todella poikkeukselliselta.
Siis en voi ymmärtää vaimoasi. Miksi vapaus,hyvä että käytte juttelemassa ulkopuoliselle.
elo on liian arkista ja kyllästyminen vaivaa. Jospa onkin uudelleen punnitsemisen aika eli halutaan katsoa jatkaako elämäänsä näin?
Ei vapudenkaipuu vaivaa jos liitto on tasavertainen ja molemmat haluaa vain yhteistä eloa ja on riittävästi muutakin elämää kuin perhe-elämä.
Uskottomuus on uskottomuutta ja jos kaipaa uusia suhteita niin parempi erota. Myöhemmin voi katsoa jatkatteko yhteiseloa.
Suhde ei tule toimimaan jos saman katon alla asutte ja käytte kokemuksia kartuttamassa.
Tunnistan minäkin itsessäni vapaudenkaipuun, mutta vasta nykyisin olen uskaltautunut ajattelemaan, että se ei ole henkilökohtainen ominaisuuteni vaan seurausta siitä, että olen onneton avioliitossani.
Olemme olleet naimisissa yli 25 vuotta ja lapsemme ovat suurimmaksi osaksi jo omillaan eläviä, nuorin asuu kotona ( 12v). Yksi lapsistamme on liikuntavammainen ja hänen tukemisensa on vaatinut nimenomaan minun työpanostani kaikki vuodet. Hänkin asuu nyt omassa asunnossaan.
Avioiduimme klassisen kaavan mukaan, tulin raskaaksi ja päätimme mennä naimisiin. Tein opiskeluni loppuun ja olen ollut sekä työelämässä että lastemme kanssa kotiäitinä.
Mieheni on tehnhyt pitkiä työpäiviä, mutta on jäänyt sairaseläkkeelle vuoden alusta.
Viime aikoina olen kokenut oloni hyvin ahdistavaksi; selkäni leikattiin syksyllä ja olen edelleen toipilaslomalla ja olemme siis viettäneet suuren osan ajastamme mieheni kanssa kotona. Samalla kirjoitan väitöskirjaani, joka on lojunut kaapin pohjalla erinäisiä vuosia.
Mieheni on hiljainen, yksinään viihtyvä, mökkeilevä, metsästävä ja kalastava mies. Minäkin rakastan luontoa, mutta olen kiinnostuntut myös ihmisistä, arkkitehtuurista(ehkä työnikin puolesta) sekä psykologiasta. Insinöörimieheni ei juurikaan ymmärrä, miten tietynlaiset asiat voivat kiinnostaa minua.
Riitelemme usein tai olemme hiljaa. Seksi ei minua kiinnosta vähääkään. Hän on minulle ollut elämäni mies, mutta ei enää. Pahinta on se asia, miten hän haukkuu minua huoraksi(odotinhan lastamme naimisiin mennessämme) oikein kovasti suuttuessaan. Hän uhkaa kertoa "minuista kaiken" isälleni, joka on vanha rovasti. Kunnioitan kovasti isääni ja tahtoisin säästää hänet meidän riidoiltamme. Koen, että mieheni on heikoilla minua nimitellessään, mutta samalla pyrkii ja pystyykiin alistamaan minua näin.
Haluaisin jättää mieheni ainakin vähäksi aikaa. Kertokaa minulle, mitä teen.
Oman sukuni piirissä on vaikeaa keskustella, ystävättäriä minulla toki on joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Olen pohtinut useita kertoja, miksi yleensä tutustuin paremmin mieheeni, jonka niin usein koen itsekkyyden perikuvaksi ja rahalla rehentelijäksi. Itse en ole rikas, mutta uskon voivani tulla toimeen eronkin jälkeen. Molemmille on avioliitto ollut "pyhä", minä olen vuosia sitten tavannut toista miestä parilla deitillä(ei seksiä) samanlaisessa tilanteessa, missä koin vapaudenkaipuuta. Tapaamani mies oli sielunsukulainen ja herätti minussa vastakaikua.
Apua !
väärin siinä asiassa että itsessään olevia normaalit tunnetilat aiheuttavat syyllisyyttä.
Jos vapauden kaipuu vaivaa on se varma merkki että suhde on kriisissä tai sen loppu. Merkki siitä että elämä ei ole täysin tyydyttävää.
Vapauden kaipuuta voisi pitää enemmänkin varomerkkinä siitä että ihminen alkaisi punnitsee elämäänsä uudelleen jotta toimintakyky säilyisi.
Eihän elämää ole tarkoitettu elettäväksi niin että siinä olisi negatiiviset asiat ja tunteet aina läsnä.
Me ihmiset rakennamme itsellemme sellaisia aitoja esteeksi itsellemme jotta kulkisimme tietyn kaavan mukaan elämässämme kun se on niin turvallisempaa. Sitten tunnemme syyllisyyttä, koska meidät on opetettu siihen jos haluamme toteuttaa vain itseämme ja sallimme hyvää oloa samalla itsellemme.
Myös jokaisen elämä on pyhä jotta sitä ei saa "uhrata" kokonaan vain toisten hyväksi.
Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja kokea iloa.
Meillä on tunteiden koko kirjo käytettävissämme ja vain niitä kuuntelemalla voimme saada itsellemme eheän elämän.
..vaimoltani. Olette varmaan lukeneet samoja Neale Donald Walschin kirjoja :) Mutta mitenpä sitä nyky-ihminen osaisi elämäänsä muuttaa kuin eroamalla. Minun mielestäni suhteen eteen täytyy pystyä ponnistelemaan ja tekemään töitä vaikka se välillä vaikeaa olisikin. Parisuhteessa johon kuuluu myös lapsi, ei kenelläkään ole varaa olla liian itsekäs. En tarkoita sitä että ihmisen pitäisi riutua parisuhteessa jossa kärsii, mutta liialla itsekkyydellä ei koskaan tule löytämään itselleen pysyvää elämänkumppania. Toisaalta ei se kaikille liene elämän tarkoituskaan.
lukenut. Mutta kokemuksen syvällä rinta äänellä voin vakuuttaa ettei kyse ole pelkästään itsekkyydestä.
Ensimmäisessä liitossa luulin rakastavani mutta jälkikäteen voin sanoa että silloin en tosiaan tiennyt että kyse ei ollut todalla rakkaudesta.
Hoidin suhdetta ,tein kaikkeni ja hoidin kodin ja lapset.
Kuitenkin minulle tuli tunne että haluan tehdä muutakin ja kaipasin vaputta ja jouduin taistelemaan kynsin ja hampain sen eteen että sain vapautta.
Kuinka ollakkaan sen vapuden myötä silmäni aukesi ja huomasin kuinka epätyydyttävä liittoni oli ja kaikki ne kulissit joita olin ympärilleni kerännyt näyttääkseni itselleni ja muille että minulla on kaikki hyvin. Erosin 10v kestäneestä liitosta, enkä kadu.
Olen uudessa liitossa ja tajusin sen myötä myös mitä rakkaus on. Vuosia on karttunut 10v mutta hetkeäkään en ole tuntenut vapauden kaipuuta vaan syvää rakkautta joka ei ole muttunut miksikään vuosien myötä. Joten tiedän mistä puhun.
Olen myös pohtinut mikä avioliitossamme on pielessä. Jokin on kaivertanut pitkän yhteiselomme (15 v) aikana kokoajan. Alussa riidat olivat kamalia, mutta ne jäivät vuosien varrella taka-alalle ja nykyisin jos mieheltäni kysyisi, niin hän varmaan vastaisi, että meillä menee hyvin.
Saan mennä ja tulla mieheni sanoman mukaan ihan niin kuin haluan, mutta joka kerta kun olen menossa, vaikka vain kahville kaverin luo, saan kuulla asiasta negatiivisesti tavalla tai toisella. Esim. "Taasko olet menossa? Ettekö te juuri nähneet?" -tyyliin. Tämä taitaa oikeastaan olla isoin ongelmamme!!! Kuulostaa todella huvittavalta kirjoitettuna, mutta elettynä se syö itsenäisyyttäni pala palalta.
Huomaamattani aloin jossain vaiheessa odottelemaan sopivaa hetkeä kertoa menoista ja pohtimaan miten asian voi esittää mahdollisimman hyvin. Koitan järjestää menoni niin, ettei mieheni tiedä niistä. Esim. hupi-ostoksille lasten kanssa silloin kun mies on treeneissä tai kahville kavereitten kanssa niin että vien lapset äidilleni. Mutta onko tässä muuta järkeä, kuin että emme tappele ja mieheni on tyytyväinen?
Olen ajatellut yrittää vielä kerran. Yllätän mieheni pariterapialla ja koitan saada tämän asian kuntoon. Jos parannusta ei tule, niin lähden. Keskenämme olemme tästä tapelleet silloin aikoinaan edestakas tuloksetta, kunnes luovutin (ja riidat loppuivat).
Se siis mitä yritän sanoa, on että ei se puhe, vaan ne teot... Onko jotain pientä asiaa, jolla rajoitat vaimosi vapautta huomaamattasi? Jos tälläinen löytyy, niin voit yrittää muuttaa käytöstä. Jos ei, niin silloin vapauden kaipuu on todennäköisesti puhtaasti rakkauden loppumista.
Rajoitan vaimoani vaatimalla häneltä uskollisuutta. Muilla tavoin en hänen menemisiään kommentoi, paitsi kannustan uusien ystävien ja harrastusten etsimisessä. Ikävä sanoa mutta alkaa meikäläisenkin säkistä pohja pikkuhiljaa löytymään.
No tolla menolla kyllä tulee ero, jos mennään erikseen riittävästi jossain kohtaa löytyy uusi suhde jommalle kummalle, jos toinen menee silloinkin tulee ero tai toinen turhautuu odottamaan koska juoksu aika loppuu ja tulee ero.
Tilastot puhuu karua kieltä erojen suhteen.
Yksin menot pareilla on lisääntynyt erojen määrä samassa suhteessa lisääntyneet.
En ikinä voisi olla liitossa jossa menojani koitetaan rajoittaa. Olemme aika paljon kotona vaikka saammekin mennä kun se vain molempien aikatauluihin sopii. Minusta on mukava että vaimoni voi lähteä ja olen mielelläni silloin kotona pojan kanssa. Vaimoni ajattelee minusta ja menoistani samoin. Ei meistä kumpikaan kierrä etsimässä uutta elämänkumppania ja jos sellainen vastaan jommalle kummalle tulee niin tilanne katsotaan sitten siinä vaiheessa uudestaan. Ei toista voi rajoittaa siinä pelossa että kumppani löytää jonkun toisen. Mustasukkaisuus ja liika omistamisen halua tuhoaa liiton ja oman elämän varmemmin kuin mikään muu.