tenavadietti...

Nimimerkki Riski Iita (http://www.terhi.net) on laittanut hiukan piristystä ankeaan arkeen...

"KUKA LÄHTIS KANSSANI KOKEILEMAAN TÄTÄ??

Eräs ylipainosta kärsivä henkilö oli kokeillut lähes kaikki keinot läpi ja oli epätoivon partaalla. Lopulta hän päätti kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Näin syntyi tenavadieetti.

Jo pitkään tunnettu tosiasiahan on, että kaksivuotiaat ovat yleensä hoikkia. Lastenlääkäreiden, röntgenhoitajien, neuvolatätien, ravintoterapeuttien ja turhautuneiden äitien yhteistyönä laadittiin tämä uusi, tehokas dieettisuunnitelma. Se on edullinen, vaihteleva ja ravitseva. Älä kuitenkaan aloita tätä dieettiä neuvottelematta ensin lääkärisi kanssa. Muutoin voit tarvita häntä jälkeenpäin. Onnea!

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Aamiainen - Yksi keitetty muna, viipale paahtoleipää aprikoosihillon kera. Syö kaksi hyppysellistä munaa, ja murenna loput lattialle. Haukkaa kerran paahtoleivästä, hiero puolet hilloista kasvoillesi ja loput vaatteisiin.

Lounas - Neljä väriliitua (värillä ei väliä), kourallinen murskattuja perunalastuja ja lasi maitoa (vain kolme siemausta, kaada loput
lattialle).

Päivällinen - Keksi, 2 viiden sentin kolikkoa molempiin sieraimiin ja 4 kymmenen sentin kolikkoa nieluun, 4 siemaisua tiskialtaasta.

Iltapala - Paahda viipale paahtoleipää ja heitä se keittiön lattialle.

TOINEN PÄIVÄ

Aamiainen - Ota eilinen paahtoleivän viipale keittiön lattialta ja syö se. Syö lusikallinen vanilliinisokeria ja juo puoli pullollista
vihanneksista tehtyä elintarvikeväriä.

Lounas - Puolikas pötkylä vaaleanpunaista huulipunaa. Pari puraisua leikkipihalta tuodusta tupakantumpista (jonka muut perheenjäsenet
pakottavat sinut sylkemään pois), jääkuution kera.

Välipala - Nuole tikkukaramelli tahmeaksi, vie se ulos ja pudota hiekkaan. Nuole jälleen kunnes se on puhdas. Tuo tikkari sisälle ja pudota matolle.

Päivällinen - Kivi tai kuivattu herne työnnetään ensin vasempaan sieraimeen. Pullauta ulos ja tunge oikeaan sieraimeen. Sekoita jaffaan
perunamuusia. Syö lusikalla.

KOLMAS PÄIVÄ

Aamiainen - Kaksi lettua ja runsaasti hilloa, jonka hierot hiuksiisi. Lasillinen maitoa. Juo puoli lasillista, jonka jälkeen uita lettuja
lasissa. Poimi eilinen tikkukaramelli matolta, nuole karvat pois, ja piilota se sohvan tyynyjen väliin.

Lounas - Kolme tulitikkua, kaakaojuomajauhetta ja hillovoileipä. Tunge suusi täyteen leipää ja sylje se lopulta lattialle. Kaada lasillinen
maitoa pöydälle ja nuole pois.

Päivällinen - Jäätelöä, kourallinen perunalastuja, kahvia (vain, jos toiset eivät huomaa).

NELJÄS PÄIVÄ

Aamiainen - Neljännestuubi hammastahnaa, palanen saippuaa ja oliivi. Kaada lasillinen maitoa kulholliseen maissihiutaleita. Kaada päälle
puoli kupillista sokeria. Kun maissihiutaleet ovat pehmenneet, juo maito ja syötä murot koiralle.

Lounas - Syö muruja keittiön lattialta ja olohuoneen matolta. Etsi tikkukaramelli sohvasta ja syö se loppuun.

Päivällinen - Spagettia sekoitettuna lasilliseen kaakaojuomaa. Jätä jauhelihat lautaselle. Toinen puolikas vaaleanpunaisesta huulipunasta
jälkiruoaksi.

Tämä dieetti ei kestä neljää päivää pidempää, joten tsemppiä!"
1320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miten toi muka poikkeaa mun normaaleista syömätavoista..:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

:-) kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu