Mýa - laulaja ja näyttelijätär

r`n´b

Mýa Marie Harrison syntyi 10. lokakuuta vuonna 1979 Washington D.C:ssä, Yhdysvalloissa. Hän on amerikkalainen R&B-laulaja, tanssija ja näyttelijä. Mýa debytoi julkisuuteen vuonna 1998.

Lapsuuden Mýa vietti Baltimore/D.C -alueella, ja jo pienenä hän harrasti tanssia ja laulamista. Vuonna 1997 Mýa sai levytyssopimuksen, ja 1998 esikois-albumi Mýa julkaistiin. Levyltä julkaistiin kolme sinkkua, joiden musavideot pyörivät MTV:ssä koko vuoden 1998.

Fear Of Flying oli Mýan toinen albumi, ja siltä lohkaistiin kolme sinkkua, joista kaksi viimeisintä Case Of The Ex ja Free olivat Mýan ensimmäiset todelliset hitti-biisit populaari musiikin saralla. Myös musiikkivideot saivat suosiota MTV:lla ja RTL:llä.

Vuonna 2001, Mýa teki yhdessä Lil Kimin, Pinkin ja Christina Aguileran kanssa coverin Patti LaBellen hitista Lady Marmalade, joka julkaistiin sinkkuna, Oscar-voittaja musikaali Mouling Rougessa ja sen soundtrackillä. Kappale oli todellinen menestys ympäri maailmaa ja se sai useita MTV Video Music Awards -palkintoja vuonna 2001.

Mýan kolmas albumi Moodring julkaistiin vuonna 2003, ja siltä julkaistiin sinkut My Love Is Like... Wo ja Fallen. Levy ei menestynyt kummoisesti, vaan samana kesänä julkaistut platina-levyt Beyoncelta, Monicalta ja Ashantilta veivät voiton.

Tällä hetkellä Mýa on tekemässä neljättä albumia, joka mahdollisesti julkaistaan vielä vuoden 2006 puolella nimellä 'Control Freak'(?).


Albumit:

- Mýa (1998) - 2.5 milj
- Fear Of Flying (2000) - 4.5 milj.
- Moodring (2003) - 2.3 milj.
- Control Freak (2006) (tekovaiheessa)


Albumi-vierailut:

- "Somebody Like Me" (Made Man) - 1999
- "JOB" (Chyna Doll) - 1999
- "Things" -2000
- "Fair Xchange (Remix)" (Better Dayz) -2002
- "Forever With You" (Beautiful Lie) - 2004
- "Sugar Daddy" (Chain Reaction) - 2005
- "Sexy" (Raydiation) - 2005


Soundtrack -levytykset:

- Life ("Why Should I Believe You") - 1999
- Atlantis ("Where The Dream Takes You") - 2001
- Moulin Rouge! ("Lady Marmalade") - 2001
- Legally Blonde ("Sex Machine") - 2001
- James Bond: Everything Or Nothing ("Everything or Nothing" - Game Theme) - 2003
- Dirty Dancing: Havana Nights ("Do You Only Wanna Dance") - 2004
- Shall We Dance ("Let's Dance") - 2004
- Fat Albert ("Not Gonna Drop") - 2005


Elokuvat:

- In Too Deep (1999)
- Chicago (2002)
- Dirty Dancing: Havana Nights (2004)
- Shall We Dance? (2004)
- Cursed (2005)
- Way of the Flesh (2006)(tuotannossa)


Palkinnot & Ehdokkuudet:

1998

- Kaksi Soul Train Awards -ehdokkuutta: Best R&B/Soul or Rap New Artist ja Best R&B/Soul Album - Female ("Mýa")

- Kaksi MTV Video Music Awards -ehdokkuutta: Best Video from a Film ja Rap Video of the Year ("Ghetto Supastar (That Is What You Are)")

- Grammy Award -ehdokkuus: Best Rap Performance by Vocal Group ("Ghetto Supastar")


2000

- 2000 Soul Train Award -ehdokkuus: Best R&B/Soul Album - Female ("Fear of Flying").


2001

- Voitti kaksi MTV Video Music Awards -palkintoa: Best Video of the Year ja Best Video from a Film ("Lady Marmalade"). Neljä ehdokkuutta: Best Dance Video, Best Pop Video, Best Choreography ja Best Art Direction ("Lady Marmalade")

- Billboard Music Video Award -ehdokkuus: Best Dance Clip of the Year

- Voitti Grammy Award -palkinnon: Best Pop Collaboration with Vocals ("Lady Marmalade").


2003

- Kaksi MTV Video Music Awards -ehdokkuutta: Best Choreography in a Video ja Best Dance Video ("My Life is Like ..Wo")

- Voitti Screen Actors Guild Award -palkinnon: Outstanding Performance by the Cast of a Theatrical Motion Picture ("Chicago")

- Ehdokkuus Phoenix Film Critics Society Award -palkinnosta: Best Acting Ensemble ("Chicago")

- Voitti Broadcast Film Critics Association Award -palkinnon: Best Acting Ensemble ("Chicago").


2005

- Ehdokkuus MTV Movie Award -palkinnosta: Best Frightened Performance ("Cursed")


Mýa -kuvissa:

http://ita.wisc.edu/currentstudents/2007/ashleyc/mya0.jpg

http://www.upn.com/shows/specials/vibe_awards/images/photogallery/vibe_24.jpg

http://galleries.news24.com/entertain/Grammy2002/images/30.jpg

http://www.costaportal.com/galleries/events/homeforholidays/images/Mya00052.jpg

http://www.gotattitu.de/Lieblingsfrauen/9__Mya.jpg

kotisivu: http://www.myamya.com/myacontroller.html

2

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Whitfan

      Täysin turha minitähti. Keskivertoa huononpi laulaja ja musiikillisesti mitäänsanomaton.

      Levymyyntiä on liioiteltu. Eihän se ole myynyt kuin 1.5 miljoonaa äänitettä USA:ssa.
      http://www.riaa.com/gp/database/search_results.asp

      Tämä "tähti" näyttää olevan yksi niistä, jotka yrittävät tehdä kaikkea mahdollista, näytellä ja laulaa, muttä eivät onnistu missään.

      Ainoa asia, josta hänet saatetaan tuntea on perseenpyöritus Lady Marmelade- videolla. Huikea suoritus!

      • Dreamofaaliyah

        Enpä sanoisi turha, koska Mya on todella hyvä asioissaan mitä tekee...aivan mahtava tanssija ja näyttelijä. Levyt mitä hänkin on julkaissut eivät ole ns. edesauttaneet mitään. Puuttuu vain se kappale jolla ponkaistaan pinnalle. Voisin jopa uskoakin että Mya on myynyt levyjä noinkin paljon. Valloissa menee kaupaksi aika paljon musiikki äänitteitä. Etenkin itsekin olen Mya:n uraa seuraillut, esim. viime levy oli helmi :)

        Eiköhän tänä päivänä ihan jokainen tähti tee vaikka mitä skaala on maan ja taivaan välillä. Kaikkihan haluavat olla hyviä ja tekevät kaikkensa pysyäkseen sellaisina, kuka sitä kieltämään tekisithän itsekin kaikkesi jotta leivän eteesi saisit. Toisaalta jos olet vain äidin helmois niin se on toinen juttu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe