Tunnustaisitko jos pettäisit?
GALLUP: Tunnustaisitko?
kyselijä
172855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Riippuu tilanteesta. Ainakin mielestäni olisi kohtuullista, että selvittäisin itseni kanssa, mitä pääsi tapahtumaan ja minkä vuoksi. Haluaisin myös selvittää, mitkä tunteeni ovat petoskumppaniani kohtaan: oliko juttu tyhmä mutta sinänsä merkityksetön virhe vai haaveilenko jostakin pysyvästä elämänmuutoksesta tai jopa kumppanin vaihdosta.
Eli yhdestä kerrasta en kertoisi tai ainakin miettisin kertomista hyvin tarkasti. Jos olisin pitkässä suhteessa, ainakin haluaisin selvittää asian avoimesti kaikkien osapuolten kanssa.
et muuta keksinyt?
En tunnustaisi. Siinä lisätään vain sen toisen kärsimystä. Oma soppansa on jokaisen syötävä.
Tottakai tunnustaisin.
Ainoa poikkeus on tilanne, jossa on ero muutenkin ajankohtainen vanhassa suhteessa. Silloin on turha lisätä toisen mielipahaa kertomalla, kun suhteeseen sillä ei enää ole mitään merkitystä.
Mä en oikeen usko että pettäsin ja JOS niin kävis niin tilanne pitäs tarkkaan miettiä. Mutta sen verran oon saanu kokea, etten kenellekkään halua sellaista aiheuttaa. (en tykkää kostaa, enkä ainakaan ihmiselle mikä ei liity tapaukseen mitenkään!)
Mutta jos olisin parisuhteessa haluaisin tietää. Jotkut sanoo ettei halua tietää niin ei satuta, mutta minusta olisi koko elämä ikävä elää valheessa, suhteessa jota luulisin täydelliseksi ja sitten tietämättäni luottamuksessa onkin aukko.... =(
Valhe ja tietämättömyys ei ole sama asia.
julkisesti ilmoittaa että tod.näk petän tänään. Tai mitäs pettämistä se on, jos ei meillä kerta tyypin kanssa mitään olekaan. Haistakaa vittu.
Jos pettää, niin älkää kertoko. Jos kerrotte, niin syytön (petetty) joutuu kärsimään ja syyllinen (pettäjä) saa taakan harteiltaan. Se pitää olla juuri toisinpäin - syyllisyys on pettäjän rangaistus.
Eri asia on jos haluatte eroon kumppanistanne - kertominen on tehokas apuväline, sillä kun luottamus on mennyt, niin sen uudelleen rakentaminen on pitkä ja työläs prosessi.
Jos jäätte kiinni, niin silloin on paras tunnustaa - kiistäminen tällaisessa tilanteessa loukkaa toisen älykkyyttä todella pahasti. Mutta tunnustetaan kuintenkin mahdollisimman pienin kustannuksin - pettäminen oli ehdottomasti oma moka (ei syyllistetä petettyä) ja vain yhden illan juttu, sillä se on huomattavasti helpompi antaa anteeksi kuin rinnakkaissuhde.
Mikäs psykologi tuollaisia yksinkertaisuuksia puhuu? Ettäkö pettäjä kertoessaan vain heivaa taakan niskastaan petetyn niskaan?
Eipä mene näin, ainakaan aina. Itse petin, kaduin ja kyllä, kerroin helpottaakseni tilannettani ja oloani. Vaan kuinkas kävikään? Taakka palasi kaksinkertaisena, koska samalla kun kävin läpi paitsi omaa tuskaani, pettymystäni itseeni ja heikkouteeni ja ruoskin itseäni mielessäni, niin samalla seurasin läheltä kuinka petetty kärsi ja miten häneen sattui ja se ei todellakaan helpottanut minun oloani. Pahensi vain. Oli sellainen helvetti, että en ikinä mene tämän kokemuksen jälkeen puhumaan mitään noin typerää yleistystä.
Ettäkö petetty joutuu kärsimään ja pettäjä saa taakan harteiltaan. Voi jepujee.
Eli a) EN petä enää ikinä, päätän
b) mutta myönnän, ettei ikinä voi aivan 100% varmaksi sanoa ei ikinä (99,99% ehkä), joten olen myös käynyt mielessäni monasti läpi skenariota siitä, että menisin toistamaan tuon typeryyden ja kyllä, kertoisin, mutta eri syistä kuin tuolloin nuorempana.
Miksi kertoisin? Minua puistattaa ajatus siitä, että joku voi mielivaltaisesti määrätä toisen elämästä ja vaikuttaa valintoihinsa pimittämällä toiselta tietoa, joka vaikuttaisi suuresti toisen elämään. Ainoa tilanne, jossa se on minusta ok, on se, kun asiasta on etukäteen keskusteltu ja "petetty" on ilmaissut ettei haluaisi tietää (ehkä tietyin ehdoin). Silloin kaikki on kiinni pettäjästä, mitä hän ajattelee asiasta, mikä on hänestä paras tapa toimia.
Itse taas näen pettämisen vaikuttavan suhteeseen niin suuresti ja perustoja ravisuttavasti, että sellaisesta pitäisi aina saada tietää petetyn, eli myös sen suhteen toisen osapuolen. Ihan vaan siksi, että saisi ITSE päättää, haluaako elää tämän asian kanssa vai ei. Jos hänelle ei petoksesta kerrota, hänellä ei tuota mahdollisuutta ole.
Minä itse en henkilökohtaisesti haluaisi missään tapauksessa tai tilanteessa elää uskollisen puolison illuusiossa. Eli niin, ettei minulle kerrottaisi syrjähypystä. Haluan elää todellisuudessa niin, että saan tietää kaiken oleellisen ja tehdä itse valintani elämäni suhteen. Se on ihan perkeleen sama, jos se joskus vaatii kipua ja tuskaa, en sillä uhallakaan halua oikeudestani luopua.
Toinen syy on se, että parisuhteella on parhaat edellytykset toimia, kun sen osapuolet ovat täysin rehellisiä (ja tietysti myös kestävät rehellisyyttä). Valehtelu tai avoimesti perustelematon salailu ei kuulu hyvään parisuhteeseen. Kaikki se, mitä ei voi jakaa puolison kanssa, pitää tai ajaa hänestä etäämmälle. Se on toinen syy, miksi haluan kuulla uskottomuudesta ja haluan siitä kertoa, mikäli suhde on tärkeä ja sitä halutaan jatkaa. Itse asiassa haluan tietää jo ennalta, mikäli mahdollista, että tällainen vaara on. Ja varmasti kertoisin puolisolleni, mikäli ihastuisin johonkuhun toiseen.
Kipu, tuska, syyllisyys, paha olo? Niistä selviän kyllä. Tärkeintä on oikeus saada itse määrätä elämästään. Isompi kriisi olisi kuulla vuosien takaisesta uskottomuudesta ja salailusta.
Olisi pitänyt olla tarkempi...
Mikäli pettäjä kertoo petetylle petoksestaan siinä toivossa että petetty antaisi anteeksi, niin pettäjän motiivi on saada armahdus, eli taakka harteiltaan.
Joskus petetty antaa niin sanotusti anteeksi, ja tällöin pettäjän sydän kevenee. Mutta harvoinpa on niin että asia ei jäisi kummittelemaan anteeksi annon jälkeen. Tällöin lopputulos on se, että pettäjä on saanut taakan harteiltaan ja petetty jää painiskelemaan asian kanssa mielessään.
Olen pettänyt. Aiemmassa suhteessa kerroin, seurasi tietysti paskaa. Enää en kerro, kostoksi olen pettänyt. Aihwuttaisi tuskaa ja huonojA HETKIÄ MOLEMMILLE. pARAS KOSTO OLLA KERTOMATTA- JA LOPETTAA PETTÄMINEN. eI SIINÄ MITÄÄN JÄRKEÄ OLE.
Jos minua petettäisiin ja se pettäminen olisi kertahairahdus, en tosiaankaan haluaisi kuulla siitä, ellei sitten olisi erittäin todennäköistä, että saisin sen jotain kautta selville vahingossa.
Mutta jos pettäminen olisi jatkuvaa eli kumppanillani olisi rinnakkaissuhde johonkin toiseen mieheen, mielestäni minulla olisi oikeus tietää siitä ja tehdä asiasta päätelmäni (eli erota).
Itsekin luultavasti menettelisin samalla tavalla kumppaniani kohtaan. Jos vaikkapa työmatkalla eksyisin jonkun tuntemattoman naisen punkkaan, en alkaisi mukamas keventää syyllisyyttäni kertomalla asiasta. Kantaisin itse häpeäni ja toivoisin, että tapaus ei vaikuttaisi suhteeseeni millään tavalla. Jos kertoisin, niin silloin ainakin vaikuttaisi: Epäilyksen ja luottamuspulan siemen olisi kylvetty ja todennäköisesti myrkyttäisi koko suhteen.
Mutta jos tapaisin jonkun niin ihastuttavan naisen, että haluaisin aloittaa suhteen hänen kanssaan, kertoisin heti kumppanilleni että haluan erota hänestä. Mielestäni rinnakkaissuhteet ovat täysin anteeksiantamattomia. Sen verran täytyy olla selkärankaa, että pistää edellisen suhteen poikki ennen kuin aloittaa uuden.
aivan sata. Saa kusipää nenilleen, tosin tietämättään, hah.
Takuulla en kerro. Minulla on erittäin hyvä ystävä jonka kanssa tunteet ovat pinnassa ja kemiat pelaa...Halaamiset ja muut varmaankin johtavat vielä eteenpäinkin, tilanne jota todella odotan. En kai halua miestäni jättää, mutta tähän toisen jutun aion kokea, ja siitä en sanaakaan miehelleni puhu !!!! Tämä on minun juttuni, en aio mieheni mieltä sillä pahoittaa.
en ikinä pettäisi
!!!!!!!!
Vanha hyvä neuvo on, että KOSKAAN ei saa tunnustaa, vaikka "päältä" jäisi kiinni.