Apua!!!

Niin olen 17v "poika" ja olen jo aika kauaa halunnut ryhtyä laulajaksi ja yhdessä vaiheessa olin perustamassa jo omaa yhtyettä, mutta ns pokka petti ja unohdin koko asian, mutta jälleen innostusta siihen kertyi ja olisi todella kiva alkaa ihan tosissaan ryhtyä laulajaksi ja perustaa oma modern country yhtye, mutta ongelma tulee siinä, että minulla on todella huono itseluottamus ja en tiedä yhtään miten hyvä laulajana olisin sillä en tiedä onko minun lauluääni edes siedettävä niin mitä tälläsille ns ongelmatapauksille pitäisi tehdä.
2270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En nyt oikein muuten osaa neuvoa kuin, että usko itseesi. Jos ihmiset eivät pidä äänestäsi sen he kyllä sanovat. Perusta bändi ja katso, että mitä siitä tulee.

Äänestä

Niin mist päin oot, soittelen ite kitaraa ja tarttis ympärille bändin, ei vaadita kovaa itteluottamust vielä[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"singer" kirjoitti:

Niin olen 17v "poika" ja olen jo aika kauaa halunnut ryhtyä laulajaksi ja yhdessä vaiheessa olin perustamassa jo omaa yhtyettä, mutta ns pokka petti ja unohdin koko asian, mutta jälleen innostusta siihen kertyi ja olisi todella kiva alkaa ihan tosissaan ryhtyä laulajaksi ja perustaa oma modern country yhtye, mutta ongelma tulee siinä, että minulla on todella huono itseluottamus ja en tiedä yhtään miten hyvä laulajana olisin sillä en tiedä onko minun lauluääni edes siedettävä niin mitä tälläsille ns ongelmatapauksille pitäisi tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu