Eilen se sitten tapahtui! Ja olo on aivan paska. Kuukauden päästä olisi tullut vuosi täyteen seurustelua. En tiedä sitten, että teinkö oikean ratkaisun. En kadu yhtään päivää jota olimme yhdessä. Vuosi meni helvetin hyvin, se oli parhaita vuosia mitä olen elänyt. Mutta nyt uudenvuoden alusta on vaan alkanut tuntua jotenkin, että en halua vielä päättää lopusta elämästäni tämän kyseisen henkilön kanssa.. Olen itse 23 v.. tämä oli ensimmäinen vakava suhteeni. Lähinnä alkoivat kiusaamaan ajatukset nähdä maailmaa ym. ja kun ei ole noita naisjuttujakaan niin hirveesti ollut, niin pelkään että kuitenkin olisin jossain vaiheessa jotain langennut tekemään. Kuitenkin rakastan tätä tyttöä ylikaiken ja tulen katumaan tekoani pitkään. ( nyt jo harmittaa ) Mutta en tiedä, kai se siitä tasaantuu. Eniten pelottaa, miten kestän sen kun näen hänet esim. baarissa jonkun toisen kollin kanssa? Mitä olette mieltä, teinkö oikein?
Vaikka ei se ruoho sen vihreämpää ole siellä aidan toisellakaan puolella...
Vaikka ei se ruoho sen vihreämpää ole siellä aidan toisellakaan puolella...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla itselläni on käynyt aivan samanlaisia ajatuksia päässäni kuin sinullakin. Itse en vain ole rohjennut tehdä asian eteen mitään - toisin sanoen en ole uskaltanut erota. Minuakin on mietityttänyt juuri tuo ruohon vihreys siellä aidan toisella puolella - ja jos rehellisiä ollaan olen joskus miltei sortunut menemään juuri sinne aidan toiselle puolelle: kiellettyyn paikkaan.
Suhteessamme on kyllä muuten kaikki hyvin, mutta välillä minusta tuntuu siltä, että haluaisin olla muidenkin miesten kanssa - kokea jotain uutta ja erilaista. Olla sinkku jne. Toisaalta, en uskalla lopettaakaan hyvää ja rakkautta täynnä olevaa suhdetta vain sen tähden, että saisin olla vapaa - ja yksin. Kierrellä baareissa ja tavata satunnaisia baarituttavuuksia. En tiedä olisiko se loppujen lopuksi kaiken sen arvoista.
Suhteemme on kestänyt nyt reilun vuoden ja se on ensimmäinen vakava suhde meille molemmille. Välillä tuntuu, että voisin loppu elämäni olla poikaystäväni kanssa ja välillä taas epäilyttää.
Kerro minulle, onko vapaus parempaa kuin rakkaus ja vakituinen suhde..
Tottakai suhteen loppuminen aina satuttaa - varsinkin suhteen, jossa on ollut rakkautta ja lämpöä.. Uskon, että selviät ajan myötä.
Niin.. Noh.. kai se vakirakkaus kuitenkin on parempi... Mutta, kun en taas oikeesti ole varma tulevaisuudestani. Vai kannattaako meidän olla hetken erillään... ja mahdollisesti yrittää uudestaan. Vai odottaa, että kohtalo kuljettaa kummatkin samoille raiteille?
Aivan. Ymmärrän sua kyllä täysin... Mäkään kun en itse oikein tiedä, mitä haluan tulevaisuudeltani, mutten toisaalta uskalla jättääkään rakastani. Itse voisin olla valmis kokeilemaan just tota "hetken eroa", mutta oikeestaan tiedän, ettei mun poikaystäväni ymmärtäis mua. Se ei sellaseen luultavamminkaan suostuis. Olis jotenkin ihanaa olla hetki yksin, miettiä ja katella, että mitä sitä oikein haluaa. Ymmärtää konkreettisemmin, mitä menettää jos on yksin. Jotenkin tuntuis, että se vain vahvistais tunteíta ja antas varmuutta...
Jos on olemassa sellainen asia kuin kohtalo, niin kaipa se teidät vielä yhteen jollain lailla tuo, jos olette toisillenne tarkoitetut.... :)
Kyllä tää aikamoinen elämänmuutos on. On pää ollu tässä pari päivää aikas tyhjä. Ja muutenki, ku on jo vuodessa tottunu tiettyihin rutiineihin... täytyypä tässä ny hiljakseen yritää. Ei kyl pysty yhtään pidemmälle ajatella, ku tuntuu että hajoo pää... kun ei voi ajatella elämää ilman kaveria.. mutta omapa oli ratkaisuni. Katellaan ny mitenkä käy...
Rakastat tyttöä... mutta halusit erota että saat kokeilla kaikkea mistä et halua jäädä paitsi. Teitkö oikein? Teit niin kuin tuntui. Olit ainakin rehellinen. Nyt saat langeta ihan keneen ikinä haluat niin paljon kuin sielu sietää, ja hän voi tehdä saman.
Ehkä sinulle käy hyvin,ja löydät jotain mitä puuttui. Mutta kun kylmät tuulet puhaltaa ja eksyt keskelle tyhjyyttä, huomaatkin ehkä hävinneesi paljon.
etkö voinut seurustella, jos rakkaus tuntuu (näyttää) kertomasi mukaan olleen vahvaa?? Ihmettelen koko kirjoitusta. Ei kai toisesta erota vaan sen takia, kun "ei ole noita naiskokemuksiakaan" ?? Jos kerta rakastaa ?? Tyhmästi teit, mutta kattele nyt sitä ruohoa muualta, jos se helpottaa.
Noo onko seuraava jotekin niinkuin parempi? Ja kauan
ajattelit sen kanssa sitten seurustella viikon vai pari vuotta. Joten ei muutakuin...
niin... ei tässä ny ollu pelkästään puhe mistään panohommista... oli vaan semmonen yleensäkin, että haluaa olla yksin ja omassa rauhassa ja katella maailman menoa... Hemmetti ku kaikki on aina ensimmäisenä puhumasta kaikista panoista yms....
Vaikea sanoa onko päätös hyvä vai ei, mutta on se
parempi keino kuin jatkaa suhdetta ja hankkia
niitä naisjuttuja pettämällä kumppania.