Ottakaapa kantaa seuraavaan tilanteeseen;
Olen sinkkunainen ja tapasin työn kautta viime keväänä aivan ihanan miehen, jonka kanssa synkkasi alusta asti todella hyvin. Hän on kuitenkin varattu ja hänellä on pieni lapsi tästä suhteesta. Reilu puoli vuotta sitten suhteemme kuitenkin lipsahti hänen aloitteestaan intiimille puolelle ja huomasimme pian rakastavamme toisiamme. Kyse ei ole (vain) seksistä vaan tämä on enemmäkin suhde, jossa on vaan tajuttoman hyvä olla toisen kanssa tekipä sitten mitä vaan.
Hän on todella kunnollinen mies (jos nyt pettäjästä voi näin sanoa), takana yli kymmenen vuotta saman naisen kanssa ilman pettämisiä. Hän ei ollut tajunnut, että suhteesta tämän naisen kanssa puuttuu jotakin, ennenkuin törmäsi minuun. Hän on nyt puoli vuotta käynyt taistelua järjen ja tunteiden välillä. Olemme molemmat yrittäneet lopettaa suhdettamme monta kertaa, mutta aina tavatessamme palaamme samaan vanhaan. Hän unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta kanssani, mutta samalla ei ole valmis jättämään lastansa. Asumme pitkän matkan päässä toisistamme, joten toisen meistä tulisi olla valmis suuriin muutoksiin, jos aloittaisimme yhteisen elämän. Itse olin jossakin vaiheessa valmis jättämään kaiken hänen takiaan. Kuitenkin joulun jälkeen hän jälleen ilmoitti yrittävänsä vielä avovaimonsa kanssa, koska hänen täytyy antaa tälle suhteelle vielä mahdollisuus. Parin päivän itkemisen jälkeen asennoiduin, että jatkan elämääni ja yritän unohtaa hänet, koska hän ei pysty tekemään päätöstä jättää perheensä. Moneen kertaan hän on todennut, että jos lasta ei olisi, hän olisi jo minun kanssani.
Tapasimme tällä viikolla pitkästä aikaa ja huomasin hänen olevan täysin rakastunut minuun edelleen. Suhde nykyiseen avovaimoon (ainakin hänen kertomansa mukaan) on ollut täysin platoninen siitä asti kuin hän tapasi minut ja hän on kertonut naiselle pariin otteeseen, ettei hänellä ole tunteita tätä naista kohtaan ja tunteet toista naista kohtaan ovat vahvemmat. Avovaimo vaan haluaa vielä yrittää, vaikka onkin lukenut miehensä kännykästä mm. tekstiviestin, jossa kerron rakastavani hänen miestään. En ole missään vaiheessa millään tavalla painostanut miestä tekemään päätöstä, koska yhteisen tulevaisuuden kannalta on parempi, että hän miettimisen jälkeen pystyisi itse tuon päätöksen tekemään. Hän vaan on niin kiltti, eikä haluaisi loukata ketään, ettei pysty jättämään avovaimoaan. Tuntuu, että on menossa viivytystaistelu eli kumpiko meistä naisista saa ensiksi tarpeekseen ja lopettaa suhteen tähän mieheen. Tilanne on kuitenkin nyt epäreilu kaikkia kohtaan. Kun minulla itselläni ei ole lapsia en ymmärrä, onko oikein jäädä huonoon suhteeseen, josta puuttuu tunteet ja yhteiset asiat, vain lapsen takia. Jaksaako sitä viisitoista vuotta, kunnes lapsi on aikuinen?
Miten minun tulisi asiaa lähestyä? Kovin kauan en jaksa enää odottaa. Oma elämä menee hukkaan, kun kuitenkin toivoisin joskus saavani perheen. En aio elää elämääni kakkosena, mutta pelkään, etten tule löytämään ikinä itselleni yhtä sopivaa miestä kuin tämä olisi. En voi aloittaa jatkossa vakavaa suhdetta kenenkään kanssa, jos tunteet eivät ole yhtä voimakkaat kuin tätä miestä kohtaan ovat olleet. Ja ne ovat paljon voimakkaammat kuin ex-miestäni (olin hänen kanssaan 7 vuotta) kohtaan koskaan olivat.
Viimeksi erotessamme kehotin miestä selvittämään päänsä juttelemalla asioista jonkun ulkopuolisen kanssa ja sen jälkeen käymään vakavan ja avoimen keskustelun avovaimonsa kanssa siitä, onko heidän suhteellaan tulevaisuutta.
Olen sinkkunainen ja tapasin työn kautta viime keväänä aivan ihanan miehen, jonka kanssa synkkasi alusta asti todella hyvin. Hän on kuitenkin varattu ja hänellä on pieni lapsi tästä suhteesta. Reilu puoli vuotta sitten suhteemme kuitenkin lipsahti hänen aloitteestaan intiimille puolelle ja huomasimme pian rakastavamme toisiamme. Kyse ei ole (vain) seksistä vaan tämä on enemmäkin suhde, jossa on vaan tajuttoman hyvä olla toisen kanssa tekipä sitten mitä vaan.
Hän on todella kunnollinen mies (jos nyt pettäjästä voi näin sanoa), takana yli kymmenen vuotta saman naisen kanssa ilman pettämisiä. Hän ei ollut tajunnut, että suhteesta tämän naisen kanssa puuttuu jotakin, ennenkuin törmäsi minuun. Hän on nyt puoli vuotta käynyt taistelua järjen ja tunteiden välillä. Olemme molemmat yrittäneet lopettaa suhdettamme monta kertaa, mutta aina tavatessamme palaamme samaan vanhaan. Hän unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta kanssani, mutta samalla ei ole valmis jättämään lastansa. Asumme pitkän matkan päässä toisistamme, joten toisen meistä tulisi olla valmis suuriin muutoksiin, jos aloittaisimme yhteisen elämän. Itse olin jossakin vaiheessa valmis jättämään kaiken hänen takiaan. Kuitenkin joulun jälkeen hän jälleen ilmoitti yrittävänsä vielä avovaimonsa kanssa, koska hänen täytyy antaa tälle suhteelle vielä mahdollisuus. Parin päivän itkemisen jälkeen asennoiduin, että jatkan elämääni ja yritän unohtaa hänet, koska hän ei pysty tekemään päätöstä jättää perheensä. Moneen kertaan hän on todennut, että jos lasta ei olisi, hän olisi jo minun kanssani.
Tapasimme tällä viikolla pitkästä aikaa ja huomasin hänen olevan täysin rakastunut minuun edelleen. Suhde nykyiseen avovaimoon (ainakin hänen kertomansa mukaan) on ollut täysin platoninen siitä asti kuin hän tapasi minut ja hän on kertonut naiselle pariin otteeseen, ettei hänellä ole tunteita tätä naista kohtaan ja tunteet toista naista kohtaan ovat vahvemmat. Avovaimo vaan haluaa vielä yrittää, vaikka onkin lukenut miehensä kännykästä mm. tekstiviestin, jossa kerron rakastavani hänen miestään. En ole missään vaiheessa millään tavalla painostanut miestä tekemään päätöstä, koska yhteisen tulevaisuuden kannalta on parempi, että hän miettimisen jälkeen pystyisi itse tuon päätöksen tekemään. Hän vaan on niin kiltti, eikä haluaisi loukata ketään, ettei pysty jättämään avovaimoaan. Tuntuu, että on menossa viivytystaistelu eli kumpiko meistä naisista saa ensiksi tarpeekseen ja lopettaa suhteen tähän mieheen. Tilanne on kuitenkin nyt epäreilu kaikkia kohtaan. Kun minulla itselläni ei ole lapsia en ymmärrä, onko oikein jäädä huonoon suhteeseen, josta puuttuu tunteet ja yhteiset asiat, vain lapsen takia. Jaksaako sitä viisitoista vuotta, kunnes lapsi on aikuinen?
Miten minun tulisi asiaa lähestyä? Kovin kauan en jaksa enää odottaa. Oma elämä menee hukkaan, kun kuitenkin toivoisin joskus saavani perheen. En aio elää elämääni kakkosena, mutta pelkään, etten tule löytämään ikinä itselleni yhtä sopivaa miestä kuin tämä olisi. En voi aloittaa jatkossa vakavaa suhdetta kenenkään kanssa, jos tunteet eivät ole yhtä voimakkaat kuin tätä miestä kohtaan ovat olleet. Ja ne ovat paljon voimakkaammat kuin ex-miestäni (olin hänen kanssaan 7 vuotta) kohtaan koskaan olivat.
Viimeksi erotessamme kehotin miestä selvittämään päänsä juttelemalla asioista jonkun ulkopuolisen kanssa ja sen jälkeen käymään vakavan ja avoimen keskustelun avovaimonsa kanssa siitä, onko heidän suhteellaan tulevaisuutta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
uniikkeja. Onneksi. Mun kohdalla on ainakin toteutunut useampaan otteeseen tilanne, jossa olen hautonut eroa jonkun kanssa, ja vaikeutena on ollut just toi, että löytyykö ikinä yhtä hyvää. Ja aina on löytynyt parempi. Ehkä se johtuu siitäkin, että tiedostaa aina paremmin mitä elämältä ja ihmissuhteelta oikeasti haluaa ja millaisessa ihmissuhteessa viihtyy.
Toinen juttu on sitten se, että jos ihmiset ovat oikeasti tarkoitetut toisilleen, niin kyllä ne päätyvät yhteen kun aika on oikea. Mä ja nykyinen mieheni tavattiin ensi kerran kuusi vuotta sitten messuilla. Mutta viime kesään saakka oli aina niin, että jompi kumpi tai molemmat aina seurusteli tai oli avoliitossa jonkun toisen kanssa, niin että ollaan kerran vuodessa kahviteltu messuraflassa ja se siitä. Viime kesänä sitten törmättiin sinkkuina, ja ollaan sen jälkeen oltu erottamattomat, vaikka toisen eksä on kaikkensa yrittänyt.
Kyllä elämä järjestää asiat parhain päin kun uskallat hypätä sen kyytiin. Ota vastuu omasta onnellisuudestasi, älä jätä sitä jonkun päättämättömän miesraasun harteille. Ehkä te joskus päädytte yhteen, mutta elä jää sellaista passiivisena odottelemaan, vaan elä aktiivista elämää.
Mielestäni taas ihmiset ovat juuri uniikkeja. Jokainen aivan oma itsensä,jollaista ei ole toista. Tämä onkin se kohta, johon törmätään. Monet kuvittelevat aina jostain löytyvän mukavamman, komeemman, rikkaamman, huumorintajuisemman jne. He eivät huomaa ollenkaan etsivänsä täydellistä ihmistä; sellaistahan ei ole olemassa. On vain eritavoin epätäydellisiä. Yksi on yhdessä asiassa parempi ja mukavampi, toinen toisessa.
..mitä mies kertoo. Siinähän se usein menee pieleen kun mies kertoo, että on platoninen suhde avokin kanssa, on vain lapsen takia, on kertonut avokille jne. Ja sinä uskot kaiken.
Mä en uskois sanaakaan mitä pettäjä puhuu.
Miehellä on kissan päivät.
Älä mieti, millainen liitto miehellä nyt on tai miksi joku jää "kylmään" suhteeseen lasten takia. Et tiedä totuutta tuosta toisesta liitosta ja toisaalta et voi pakottaa miesystävääsi suhteeseen kanssasi kuten ei vaimokaan voi pakottaa häntä jäämään. Mieti sen sijaan, haluatko perhettä vai haluatko elää sitoutumatonta elämää. Jos haluat perheen, muista, että miesystäväsi ei välttämättä sitä eron jälkeen halua. Ex ja lapsi ovat miehen elämässä vielä ainakin parikymmentä vuotta.
Naimisissa olevana naisena näen miehen ja hänen vaimonsa suhteen olevan tyypillisessä "kymmenvuotiskriisissä". Elämä alkaa tasaantua ja luonnollinen kipinä on sammunut. Heillä on kuitenkin pitkä yhteinen taival takana ja se on jo yksi syy pysyä yhdessä. Varmaan miehen tunteet sinuakin kohtaan ovat vilpittömät, mutta hän ei erota ihastumista ja rakastumista. Jos mies hyppää uuteen suhteeseen kanssasi nykyisen vaimonsa sylistä, enpä löisi vetoa suhteenne kestämisen puolesta.
Puolustelet tekemisiäsi "Reilu puoli vuotta sitten suhteemme kuitenkin lipsahti hänen aloitteestaan intiimille puolelle ja huomasimme pian rakastavamme toisiamme". Miten niin hänen aloitteestaan? Tunnet tekeväsi väärin ja selittelet tekemisiäsi kuin pikku lapsi. Minäkin voin tehdä aloitteen ja silti toinen voi kieltäytyä.
Tiedän, että haluan perheen. Tämä mies on useaan otteeseen ilmoittanut, että ei tule tekemään lisää lapsia nykyisen kumppaninsa kanssa, mutta haluaisi lapsia minun kanssani. Samoin on naimisiinmenon laita. Hän ei yli kymmenen vuoden suhteen aikana ole edes harkinnut menevänsä naimisiin tämän nykyisen avokin kanssa, mutta minun kanssa hän on jo puhunut siitäkin. Kyse ei ole pelkästä ihastumisesta ja hän ei ole minun kanssani seksin takia. Suhteemme on syvällinen ja saatamme keskustella vaikka kymmenen tuntia putkeen.
En halua painostaa häntä juuri siitä syystä, että hän pystyisi miettimään ja käymään asiat entisessä suhteessa läpi. Tällöin mahdollisuudet onnistumiseen minun kanssani olisivat paremmat. Ja joka tapauksessa hänen tulisi asua vähän aikaa yksikseen ja selvittää päätänsä ennenkuin voisimme muuttaa yhteen.
Olen aiemmin ollut oikein moralisti; jouduin entisessä suhteessa petetyksi. Vasta eroni jälkeen pystyin antamaan anteeksi naiselle, jonka kanssa ex-mieheni petti minua, kun tajusin, että hän ei ollut syy vaan seuraus ongelmistamme. Tottakai olen miettinyt moneen kertaan, miksi lähdin tähän mukaan, mutta ihmisellä on aikamoinen taito selitellä tekojaan itselleen parhain päin, jotta voi elää omantuntonsa kanssa. Toki tilaisuuksia sählätä varattujen miesten kanssa on ollut ennenkin, mutta niihin en ole lähtenyt mukaan. Kun tunteet tulee kuvioon mukaan, on vaikea sanoa ei.
uskottoman miehen.
Vaikka suhteemme on ollut intiimi, emme ole koskaan menneet loppuun asti, koska tämä mies ei ole seksin perässä eikä halua pettää avokkiaan. Uskottomuutta on toki jo viettää aikaa ja intiimejä hetkiä toisen naisen kanssa, mutta koska hänen avokki on asettanut pettämiselle sen rajan että suudella saa muttei rakastella, emme ole niin pitkälle menneet. Toki hän haluaa minua...
"sitä saa miten tilaa".
Alkuperäiselle:
Epäilemättä asiat voivat olla kuten mies sanoo "avovaimon kanssa platoninen suhde, suhteesta puuttuu juuri sitä mitä hän saa sinulta, haluaa naimisiin kanssasi, lapsen..." Näillä sanoilla hän kuitenkin saa sinut toimimaan haluamallaan tavalla. Eli hänellä on vakisuhde ja sinä pysyt siinä rinnalla. "Sitä saa miten tilaa".
Tai sitten: Jos mies sanoisikin avoliittonsa olevan ihan kunnossa, seksielämän tyydyttävää. Kaipaa sinusta vaihtelua elämäänsä, uusia ideoita, tunteiden kirjoa sekä piristystä/fantasioita eläämäänsä avovaimonsa kanssa. Et taitaisi jatkaa suhdetta? Et vaikka mies ihan oikeasti myös rakastaisi sinua.
Siis sinun mielestä mies pettää, vaikka avokkinsa mielestä ei... Mielenkiintoista.
Kylmiä väreitä meni selkäpiissä kun luin tuota tekstiäsi! Olipas suoraan ote omasta elämästäni reilut kaksi vuotta sitten! Poikkeuksina vaan että miehellä yksi lapsi ja toinen oli tulossa ja että minä olin tahollani tuolloin naimisissa ja erosin tuona suhteemme aikana! Tosin hän ei ollut pääsyy erooni vaan lähinnä se viimeisen kimmokkeen antaja että sain rohkeuden irrottautua ex-miehestäni.
Ja miten kävi.... kaikista "rakkauden tunnustuksista" huolimatta ja vakuutteluista .... jäin toiseksi ja kävi juurikin niin kuin nämä kommentoijat ovat täällä ennustaneet! Ihan samoilla lauseilla sain minäkin aikoini kuulla olevani se oikea ja että oman vaimon kanssa ei mitään muuta yhteistä kuin lapset... joo joo, nyt kun noita keskustelujamme aina joskus muistuu mieleen niin lähinnä jo hymyilyttää oma naivuus ja tyhmyys, vaan eipä kyllä naurattanut vielä puolitoista vuotta sitten!
Reilu vuosi meni toipuessa ja vielä tuona aikanakin olin usein sitä mieltä että mies tulee järkiinsä ja "palaa" luokseni. Tuo aika oli todella rankkaa mutta oman itseni vuoksi pistin miehen oikeasti valintojen eteen ja ottamaan yhteyttä vasta sitten kun osoite on eri kuin vaimollaan! Alkuajat meni kuin unessa ja luulin/uskoin olevani loppuelämäni yksin vaan elämällä olikin parempi suunnitelma varalleni; nyt olen onnellisesti OIKEASSA parisuhteessa VAPAAN miehen kanssa ja elämä on parempaa kuin koskaan!! Ja nyt jälkeenpäin olen onnellinen ettei meistä koskaan tullutkaan mitään sillä jos hän petti kanssani vaimoaan niin enhän olisi koskaan voinut olla varma etteikö hän alkuhuuman jälkeen olisi tehnyt sitä minulle jonkun toisen kanssa!
Joten mieti, mieti ja vielä kerran mieti onko se mies sittenkään se ainoa ja oikea -elämäsi rakkaus-, sillä niin minäkin luulin...kunnes elämä todisti toisin...
Voimia sinulle!
Hieno kirjoitus, siis tämä "tuttua tekstiä" vastaus. Antoi minulle uskoa, että olen tehnyt oikeita ratkaisuja näiden parisuhdemiesten kanssa. Ilmoitin, että en tapaile heitä, koska minua ei kiinnosta olla salarakas tai toinen nainen, toinen suhde kesti 1,5 v ja toinen 8 kk. Perästä ei ole kuulunut, joten eivät he tosissaan ole olleet eropuheidensa kanssa, vaikkakin muutama mukavia yö on tullut vietettyä... Tosin rehellisiä miehiä molemmat, heti alussa kertoivat elävänsä parisuhteessa yms.
Elin "kakosnaisen" elämää melkein vuodenpäivät!
Nyt olen seurustellut 1,1/2-vuotta aivan mielettömän ihanan vapaan miehen kassa!!
Mies on edelleen entisessä suhteessa ja on kuulemma siinä sivussa kaksi!muutakin suhdetta!
Minä koin vastavaa, mutta ilman lasta kuvioissa ja olen myös katsonut sivusta ja kuullut vastaavanlaisista "kakkossuhteista".
Miehet ovat varmasti oikeasti ihastuneita tai rakastuneita ja samaanaikaan kyllästyneitä omaan suhteeseensa. He ovat retkahtaneet irtosuhteeseen kun ei ole selkärankaa tehdä omalle parisuhteelle jotakin. Joten.....
Älä vain erehdy luulemaan että pettäjällä olisi selkärankaa jättää kumppaninsa saati lapsensa!!
Pettäjä-tapauksissa, jos kyse on miehestä...
niin harvoin, Todella harvoin (ikinä en ole kuullut, mutta näillä palstoilla on jotkut kehuneet) mies uskaltaa/raaskii jättää nykyisen kumppaninsa.
nykyisen suhteensa.
Parempi, vaikka sattuukin, niin annat hänen olla suhteessaan. Ikävä tekee tehtävänsä, jos on tehdäkseen mitään.
Jos hän todella haluaa suhdetta kanssasi, hän tekee sen.
Jos näet häntä aina kun ikävöitte, niin hänellä on helppoa pitää teidät molemmat!!!
Ota nyt järki käteen. Ei se mies sitä naistaan jätä, jos on kerran yhteinen lapsikin. Veri on vettä sakeampaa.
Älä jää unelmoimaan miehestä, joka on varattu. Samalla pilaat oman, miehen, lapsen ja lapsen äidin elämän olemassaolollasi, kun jäät kiinni. Sillä kiini jäät jokatapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.
Mikä siinä on että vapaat miehet eivät kelpaa?
Olen lähes vastaavassa tilanteessa. Suhde mieheeni on tunne tasolla kuollut, mutta arki sujuu. Löysin itselleni salarakkaan, jota himoitsen ja ehkä luulen rakastavanikin, vuosi sitten. Muutaman kerran on ollut puhetta erostani, mutta ei... ajatus on houkutteleva, mutta toteutus liian rankka riskeihin nähden. Arki kuitenkin tapaa suurimman himon, joten mistä tiedän että uusi mies olisi sen hohdokkaampi pidemmän päälle. Nyt elämä sujuu, varsinkin kun on tuo salarakas antamassa kaivatun mausteen arkeen.
Jos olisin sinun kengissä, ilmoittaisin miehelle, että nyt loppuu yhteydenpito ja ilmoittaa minulle sitten kun on asiansa hoitanut kuntoon. Sinä tietty jatkat elämääsi ja jos mies on oikeasti rakastunut sinuun, niin hänen tulee kiirehtiä, jotta kerkeää ennenkuin sinun tunteesi laantuvat.
Muutoin veikkaan että saat kuunnella selityksiä vaikka kuinka kauan. Tämä taas ei toisaalta tarkoita, ettei mies rakastaisi sinua. Hän ei vaan uskalla luopua siitä mitä on jo valmiiksi saannut 10 vuoden suhteen aikana.
ja miehiä menee. Itse en viitsisi tuhlata aikaa varattuun mieheen. Kaikkein viimeiseksi silloin, kun haluaisin perustaa perheen. Rakkauden ensihuuma haihtuu viimeistään kahden vuoden päästä (sivusuhteessa ehkä hieman myöhemmin?). Sen jälkeen sinäkään et enää ole miehestä kiinnostunut. Mikäli mies eroaisikin vaimostaan, niin se tuntuisi sinusta "luovutusvoitolta". Ota siis järki käteen ja lopeta suhde, jolla ei ole tulevaisuutta (edes ystävyytenä?).
Nyt on ilmoitettu tälle miehelle, että hänen tulee selvittää, haluaako jäädä nykyiseen suhteeseensa vai ei. Ja minuun voi ottaa yhteyttä vasta sen jälkeen, jos tekee päätöksen jättää nykyisen avovaimonsa. En jää tuota yhteydenottoa odottelemaan, vaan alan pikku hiljaa selvittämään, josko löytyisi vapaata, ihanaa miestä tästä Suomen maasta.
Tuossa aikaisemmin jo kommentoin tilannettasi ja olen puolestasi onnellinen ja ylpeä että olet tehnyt "ratkaisusi"!:)
Tiedän kokemuksesta ettei se ollut varmastikaan mikään helppo teko ja vaatii varmasti jatkossakin paljon voimia pysyä sanojesi takana. Ja melkoisen varmasti sitä jossain kohtaa kadutkin mutta pysy lujana ja päätöksessäsi. Koska varmasti syvällä sydämessäsi tiedät tehneesi oikein...
Jos tämä mies ei sinua saa, niin hän ei ole arvoisesi ja sinua odottaa jotain paljon suurempi ja kauniimpi rakkaus kuin edes uskallat tässä kohtaa unelmoida! Luota siihen, sillä jonain päivänä huomaat niin myös tapahtuneen!
"... aina ennen auringonnousua on se synkin hetki..."