Olen 50nen mies. Käyn joskus aina tanssimassa. Vaimokäy myös. Vaimo menee tyttöjen kanssa ja minä kaverien mukana.
Illan mittaan on mahdollisuuksia jos jonkin laisia. On tullut suoria pyyntöjäkin vaikka olen sanonut olevani varattu.
Monasti on käynyt mielessä että menenkö ja petän vaimoani. Jos taas menen halveksinko itseäni ja sitä toista. Jäänkö kiinni vai en. Kannattaako tunnustaa vai ei.
Onko pettäminen vaivan arvoista.
Tämä pitkä ja tasainen liitto pistää miettimään jos mitä.
Illan mittaan on mahdollisuuksia jos jonkin laisia. On tullut suoria pyyntöjäkin vaikka olen sanonut olevani varattu.
Monasti on käynyt mielessä että menenkö ja petän vaimoani. Jos taas menen halveksinko itseäni ja sitä toista. Jäänkö kiinni vai en. Kannattaako tunnustaa vai ei.
Onko pettäminen vaivan arvoista.
Tämä pitkä ja tasainen liitto pistää miettimään jos mitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kukapa sitä pettämistä nyt ihanteellisen suhteen tunnusmerkkinä pitää. Olen ollut pari vuotta naimisissa, eikä meillä tietääkseni petetä. Sinä olet ollut vaimosi kanssa vuosikymmeniä: en todellakaan uskalla mennä vannomaan, miten olen käyttäytynyt 20-30 vuoden kuluttua omassa liitossani.
Tahtoo sanoa vaan, että sanojensa päähän ihminen aina pääsee. Tiedän lähipiiristä ja vuosien takaa lukuisia "uskollisuusvouhottajia", jotka ovat elämäntyökseen moralisoineet ja arvostelleet toisten ratkaisuja. Moralisointi on ollut helppoa, kun ollaan vaihdettu kotona vaippoja eikä vastakkaista sukupuolta ole näkynyt missään. Mutta hupsista keikkaa, kun ollaan pitkästä aikaan työelämässä ja lähdetään korpiseminaariin Lappiin, niin vastaan tulee "ihana" ja "just mulle sopiva" tyyppi, ja sitten asiat vaan etenivät omalla painollaan.
Eli ei varmasti kannata periaatteitansa kauheasti kiekua ennen kuin arkun kantta ollaan naulaamassa kiinni. Ainakin itse olen huvittunut tämän palstan nuorista idealisteista, joilla on parisuhdekokemusta muutama vuosi, ja pätevänä ollaan antamassa elämänohjeita jokaiselle vastaantulijalle. Kannattaa miettiä asioita uudessa valossa sitten, kun takana on pari todellista kriisiä, muutama ihastuminen vieraaseen ihmiseen ja tilaisuuksia pettää. Siinä se moraali ja pitkäjänteisyys vasta punnitaan!
26v. avioliitoa takana, ja suorin selin on tellusta asteltu. Onhan noita tullut tilaisuuksia vastaan, jotenkin olen aina yli päässyt, jopa ihastumisista. Mutta en tiedä liekö joku viidenkympin villitys, vai tilaisuus, josta ei kiinijäämisen pelkoa, mutta tuli sekin kokeiltua, naida rytyytin vierasta. Petin elinkumppania. Omalla kohdalla, ei ollut sen väärtti, kunhan ensihuumasta selvisin. Vittumainen olo siitä seurasi, en ole paljoa huoripukkeja arvostanut ennenkään, nyt kuulun itse mokomaan kastiin. Ei se elämää suurempi juttu ole, pakko sen kanssa vain elää, en tuota mene paljastamaan, vaikka välillä mieli tekisi.
Itsekunnioitus putosi monta pykälää, mokoman lusun takia.
on itse jalkansa paskassa uittanut?!?!?!
Ei se ruoho ole Todellakaan vihreämpää siellä toisella puolen, vaikka se kuinka siltä näyttäisi!
Hetkenhuumasta ainainen paskanmaku.
Minä tunsin itseni niin säälittäväksi, jolla ei ole mitää itsehallintaa taikka itsekuria, kun aikoinani petin silloista kumppania.
Toivon todellakin että otin opikseni ja se paskanmaku pysyy mielessäni lopunelämän.
ovat olleet niin viisaita ja kunniallisia ihmisiä etteivät ole toistensa kunniaa ja arvoa loukanneet
turhanpäiväisellä hölmöilyllä.
Arvostus kyllä tipahtaisi jos kuulisin moista!
petti minua myös muutaman kerran.lähdin pois mutta palasin ja uskoin hänen lupauksiin ja anteeksi tuli annettua kaikki paitsi tämä viimeinen.mitta tuli täyteen ja nyt olen kehoittanut häntä pakkaamaan kamppeitaan.. hän ei ymmärrä. ei ole kuulemma paikkaa mihin mennä.olisi sitä miettinyt silloin kun toisen koloa tikkasi...ei se varmaan kans elämää suurempi juttu ollut pano k-auton hytissä... seuraamukset nyt kyllä taitaa olla... se kyllä on taivaan tosi että kun veri tuppaantuu alapään niin aivot jää ilman... eli ehkä kannattaisi vielä kerran siinä vaiheessa ajatella kun aivot vielä toimii...
En usko että yhden yön jutulla kokemus on hintansa värtti. Samaa jyystämistä se on tuntemattoman ja vanhan kumppanin kanssa.
mutta... hmmm... pidempiaikaisen ihastuksen kanssa juttu on toinen. Pitkän aikaa pohdin josko uskallan kokeilla, sillä tiesin, että kokemus on joko huono = olisi ollut parempi olla kokematta TAI hyvä = juttu jatkuu pidempään. Ja hyvähän se minun kokemukseni oli...
Välillä omatunto kolkuttaa, mutta ei kovin pahasti, mutta se johtuukin avioliittoni yleistilasta (joka on jo toinen juttu).
Siispä oma mielipiteeni on että yhden yön jutut eivät kannata missään tilassa ja pidempiä suhteita täytyy harkita tarkoin. Aina on kiinni jäämisen riski ja siitä voi seurata ero. Paha kriisi siitä ainakin seuraa... täytyy siis punnita hyvät ja huonot puolet ja olla valmis elämään niiden kanssa.
Itse en tule ikinä tunnustamaan, ellen rysän päältä kiinni jää. En halua loukata toista. Kannan itse syyllisyyteni omista teoistani, enkä tarvitse synninpäästöä.
petän heti kun tilaisuus koittaa. parikymmentävuotta 10 sekunnin seksiä riittää jo. mies ei koskaan ajatellut minua ja heti eka petturireissu oli niin hyvä kokemus että ikinä en enää luovu näistä harhareissuista. olen sanonut ukolle suoraan että en huoraa, otan vain pientä hyvitystä siitä mitä olen menettänyt. olen sanonut että ukko voi mennä ja voidaan erota vaikka heti. se kuitenkin ei halua eroa.
olen jo vakavasti alkanut ajatella että häivyn ja otan eron. tämä tuntuu niin pahalta, kun kukaan ei tietysti ymmärrä mitä on munaton elämä ja kerran kuussa kahdessa 10 sek. pano. eikä toinen suostu terapiaan, ei lääkäriin, ei mihinkään.
Ei se pettäminen kannata,sillä jos siitä jää kiinni,niin sitten se ei olekkaan enään hauskaa.
Mieheni petti ja jäi kiinni,nyt katuu ja tuumaa ettei se ollutkaan kuitenkaan sen kummempaa paitsi huono omatunto jäi tapahtuneesta.
...mutta en kadu. Se avasi mieheni silmät myös sille asialle, ette kaikki ole itsestään selvyyttä. Hän antoi anteeksi ja nyt olemme opetelleet tuntemaan toisiamme ja keskustelemaan asioista paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin tässä suhteessa (yhdessä jo hieman yli 20 vuotta). Hyvin menee, mutta tiedän että mieheni ajattelee tapahtunutta usein kuin myös minäkin. Minun ajatukseni ovat vain sitäluokkaa että en voi unohtaa tehtyä ja tarkemminkin kyseistä henkilöä. Jotain jäin kaipaamaan kuitenkin, mitä häneltä sain, sellaista tunnetta mitä en ole koskaan aikaisemmin kokenut. Se on asia jonka kanssa minun tulee elää ja kestää,koska nyt on kuitenkin rauha maassa ja kaikki "hyvin".
Jokainen tekee omat valintansa ja maksaa myös seurauksista.
Toisille tulee suurempi lasku ja toisille pienempi. Tässä tapauksessa minulle tuli se pienempi, hyvä niin.