Tanjan ruvetessa maksamaan kuljettajalle käsi-,
laukusta tipahtaa hieromasauva lattialle ja
rupeaa tärisemään siihen kuski että pienestämiehestä
vaan puolimaksua.
laukusta tipahtaa hieromasauva lattialle ja
rupeaa tärisemään siihen kuski että pienestämiehestä
vaan puolimaksua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koko tarinaan oli eksynyt (viimeisen pisteen lisäksi) vain kaksi häiritsevää välimerkkiä! Nämäkin välimerkit oli nerokkaasti piilotettu keskelle yhdyssanaa, sellaiseen paikkaan josta niitä ei takuulla osaisi etsiä. Onnittelen! Kympin arvoinen suoritus!
ennen kuin tulet palstalla kommentoimaan oikeinkirjoitusta. Muistaakseni taivutukset kuuluvat ala-asteen 1- ja 2-luokan asioihin, vai jäikö koulu kesken?
Taivutan verbini täysin nykynormeja noudattaen. Tuo sinun tekstisi sen sijaan sisälsi parikin ikävää virhettä. Esimerkiksi tuo "ennen kuin tulet palstalla kommentoimaan"-osio pisti silmään. Minä olisin muiden sivistyneiden kirjoittajien tavoin taivuttanut "palsta"-sanan muotoon "palstalle". Mutta eihän teiltä heikkolahjaisilta voi kehittynyttä tekstiä odottaakaan...
"Nämäkin välimerkit oli nerokkaasti"
Ilmeisesti oheisessa lauseessasi oli sanan viittaa nämä sanaan, mutta mielestäni sekin on monikko. Toisaalta, jos verbi yhdistetään välimerkit sanaan, on virhe vieläkin näkyvämpi.
Tosin, myönnettäköön, kirjoituksesi oli kieliopillisesti huomattavasti palstan yleistä tasoa parempi. Mutta itseäni harmittavat jatkuvat kommentoinnit kirjoitusvirheistä, kun korjaajat samalla (en viittaa sinuun tässä tapauksessa) kirjoittavat paljo hoonompaa Suomee ilma mitää itse kritiikkii, kuin kommentoida oleva tekstii ;-)