Perhetrauma

Ihmettelen edelleen (olen 32 v.), miksi minä edes synnyin.Isäni haki minut ja äitini synnytyslaitokselta autollaan, vahvasti humaltuneena.Sitä vahvaa humaltuneisuutta hänellä oli sitä seuraavat 25 vuotta, kunnes kuoli pois, humalassa nukkuessaan.Minulla on kaksi huomattavasti vanhempaa veljeä, jotka ovat kohdelleet minua koko elämäni ajan huonosti.Fyysistä kiusaamista jo siitä lähtien kuin muistan (alk.3 v), henkistä väkivaltaa, haukkumista, muiden edessä nolaamista, päiväkirjan lukemista salaa ja siitä raportointia äidille, haukkumista huoraksi, kun olin 12 vuotiaana ihastunut poikaan ja olin siitä päiväkirjaani kirjoittanut.Lukko murrettiin ja salaiset tuntoni luettiin.Henkinen raiskaus, sillä siltä se tuntui.Häpesin kasvavia rintojani, joita yllättäen joskus ohimennen sohaistiin ja joista tehtiin jatkuvasti pilkkaa.Häpesin kuukautisiani, sillä äiti puhui niistäkin selkäni takana veljeni vaimolle ja mahd.koko suvulle.Isäni joi ja joi, sai potkut, sai taas töitä ja taas potkut.
Isä yritti tappaa minut ollessani 15 v.Meillä oli riita ja olisin vain halunnut tehdä läksyni omassa huoneessani rauhassa.Pyysin häntä poistumaan, mutta hän ei suostunut, sillä "minähän tämän asunnon vuokran maksan, mitäs sinä likka maksat?"Hän ei antanut minun opiskella vaan otti minua kurkusta ja suusta kiinni ja nosti seinää vasten.Rimpuilin ja kynsin, muuten olisin kuollut.Illalla äiti tuli töistä kotiin ja isä istui sohvalla kädet verta valuen ja itkien "tyttö kävi päälle, se on hullu".Äiti ei koskaan puuttunut, ei koskaan tukenut oikeasti.Ei puuttunut veljieni kiusantekoon, sillä "pojat ovat poikia"ja sehän on heidän tapansa ilmaista välittämisensä.Rakkaudesta meillä ei ikinä puhuttu.
Pyysin ja anoin äitiä ottamaan avioeron, mutta hän sanoi, että "kun on naimisiin menty, vain kuolema erottaa."Olisin halunnut käydä lukion ja opiskella yliopistossa, mutta minuun ei haluttu investoida eikä se kotonani olisi onnistunutkaan.Aina olisi vain pitänyt kotiin maksaa, vaikka olin alaikäinen.16 vuotiaana muutin pois, menin surkeaan työhön, petyin elämääni.
Isäni kuoleman jälkeen tuin äitiäni niin paljon kuin pystyin.Olin juuri synnyttänyt ja tunnekuohussa jo senkin takia.Tein isäni perunkirjat, sillä veljeni vain tekivät omaa ns.surutyötään mökkilomilla juhlien.Kun pyysin rahallista korvausta työstäni, olin kuulemma vain rahastamassa isäni kuolemalla.Veronpalautukset kuolinpesälle kyllä näille pojille kelpasivat, vaikka äiti meinasi ne itse pitää.Äiti alkoi elämään "nuoruuttaan"ja sekoili ja matkusteli mitä omituisempien häntäheikkien kanssa, vaikka minulle pitikin aikoinaan kovat moraalisaarnat miehistä ja seksistä.Jos äitiäni olisin uskonut, olisin ollut koko elämäni yksin ja neitsyt.Pari vuotta sitten hän löysi miehen, meni naimisiin ja matkustelee ja palvelee tätä vanhusta.Minä ja perheeni olemme vain riesa, mitä pitää välillä muistaa.Lapset eivät ole enää tervetulleita esim.yökylään kuten ennen tätä miestä, eikä mitään tukea tai ymmärrystä elämässäni oleviin ahdinkoihin tule.Pääasia, että hän voi hyvin.Minähän en omaa aikaa tai lepoa tarvitse.Minulla on hyvä mies, ei yhtään ystävää enää.En muuta tarvitse.Näin olen ymmärtänyt, mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi ja todella katkeraksi.
173132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En osaa neuvoa; jätän sen muille, mutta toivon loppuelämällesi parempaa!!

Äänestä
  • Kaikki mika ei tapa teke vahvimmaksi,tärkea,et itse olet nyyt oma elämä emäntä!
    Parempi möhää,kuin ei koskaan,mina oissin jo aiemmin lopetanut nämät "perhesuhteet!"

    Äänestä

monta kertaa miksi olen syntynytkään. Oma elämäni on kulkenut jotakuinkin samankaltaisia latuja kuin sinun. Enää en ole ihmetellyt moneen vuoteen. Nyt minulla on oma "normaali" perhe, siis mies ja lapsia ja niin edelleen. Olen täysin onnellisessa asemassa ja antanut anteeksi vanhemmillenikin heidän tekemänsä vääryydet. Elämä kantaa kun sille antaa mahdollisuuden!

Äänestä

"mutta itseni yksinäiseksi ja todella katkeraksi."

Sanoudu irti ääneen katruudestasi. Ja anna anteeksi. "Anna meille anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi." Siitä se parantuminen lähtee.

Äänestä

Kuulostaa jossain määrin tutulta kuviolta, meidän perheessä äiti oli se alkoholisoitunut narsisti, jonka ympärillä kaiken piti pyöriä. Isä hiljainen vetäytyjähissukka. No mä laitoin välit kokonaan äitiin poikki, kun siitä ei ollut muuhun kuin murentamaan mun itsetuntoa ja kaatamaan paskaa niskaan. Isäni kanssa on asialliset välit. Haluisin sanoa että on tärkeintä että arvostat itseäsi ja teet omat ratkaisusi omista lähtökohdistasi, ei sun tarvitse kaiken koetun jälkeen ketään yrittää miellyttää. Onnellisuus on harhaluuloista vapaa tila ja varmasti tulet sen vielä saavuttamaan.

Äänestä
  • Usein sanotaan: Jätä heidät, älä ole yhteyksissä. Kuitenkin oma perhe, oma suku jne. on lähellä. Heidän suhtautumistaan miettii ja yrittää ymmärtää. On aina yrittänyt miellyttää ja alistua ja toivoa, että kerran vielä sa hyväksyntää osakseen. Kun ei kuitenkaan ole vielä niin tapahtunut, kokee että on itse se epäonnistuja. Kun oma itsetunto on nollassa, antaa luvan toisille pompottaa edelleen. Ei pysty poistamaan heitä elämästä.

    Millä itsetunto saadaan kohenemaan? Miten maahan poljettu saadaan uskomaan, että hänkin on ihan varteenotettava ihminen!
    Sen kun osaisi neuvoa.

    Äänestä

  • mietityttää kirjoitti:

    Usein sanotaan: Jätä heidät, älä ole yhteyksissä. Kuitenkin oma perhe, oma suku jne. on lähellä. Heidän suhtautumistaan miettii ja yrittää ymmärtää. On aina yrittänyt miellyttää ja alistua ja toivoa, että kerran vielä sa hyväksyntää osakseen. Kun ei kuitenkaan ole vielä niin tapahtunut, kokee että on itse se epäonnistuja. Kun oma itsetunto on nollassa, antaa luvan toisille pompottaa edelleen. Ei pysty poistamaan heitä elämästä.

    Millä itsetunto saadaan kohenemaan? Miten maahan poljettu saadaan uskomaan, että hänkin on ihan varteenotettava ihminen!
    Sen kun osaisi neuvoa.

    Kun kukaan muu ei osaa arvostaa tekemisiäsi niin tee se itse. Pikkuhiljaa kun itse alkaa ymmärtää oman arvonsa niin uskaltaa näyttää ja sanoa sen myös muille. Enkä tarkoita nyt mitään "kävele ylitse muiden" soopaa koska sitähän ne muut jo harjoittavat.

    Äänestä

  • mietityttää kirjoitti:

    Usein sanotaan: Jätä heidät, älä ole yhteyksissä. Kuitenkin oma perhe, oma suku jne. on lähellä. Heidän suhtautumistaan miettii ja yrittää ymmärtää. On aina yrittänyt miellyttää ja alistua ja toivoa, että kerran vielä sa hyväksyntää osakseen. Kun ei kuitenkaan ole vielä niin tapahtunut, kokee että on itse se epäonnistuja. Kun oma itsetunto on nollassa, antaa luvan toisille pompottaa edelleen. Ei pysty poistamaan heitä elämästä.

    Millä itsetunto saadaan kohenemaan? Miten maahan poljettu saadaan uskomaan, että hänkin on ihan varteenotettava ihminen!
    Sen kun osaisi neuvoa.

    Itsetunto kohenee välittömästi kun teet jotain konkreettista paremman huomisen eteen. Rupeat tutkimaa systemaattisesti ketkä sukulaisistasi ovat kyynisiä hyväksikäyttäjiä ja heität heidät kylmästi pois sosiaalisesta verkostostasi. Tämä voi vaatia taloudellisia uhrauksia ja asuinpaikan vaihtoa mutta vapaudella on aina hintansa, joka on maksettava. Opi toimimaan muista riippumatta ja opi näkemään mitkä asiat lisäävät vapauttasi ja mitkä vähentävät sitä. Ja ennen kaikkea mieti mitä elämältäsi haluat, missä haluaisit olla 10, 20, 30 vuoden kuluttua. Perille pääsemistä auttaa jos tiedät tarkalleen mihin haluat mennä.

    Äänestä

  • mietityttää kirjoitti:

    Usein sanotaan: Jätä heidät, älä ole yhteyksissä. Kuitenkin oma perhe, oma suku jne. on lähellä. Heidän suhtautumistaan miettii ja yrittää ymmärtää. On aina yrittänyt miellyttää ja alistua ja toivoa, että kerran vielä sa hyväksyntää osakseen. Kun ei kuitenkaan ole vielä niin tapahtunut, kokee että on itse se epäonnistuja. Kun oma itsetunto on nollassa, antaa luvan toisille pompottaa edelleen. Ei pysty poistamaan heitä elämästä.

    Millä itsetunto saadaan kohenemaan? Miten maahan poljettu saadaan uskomaan, että hänkin on ihan varteenotettava ihminen!
    Sen kun osaisi neuvoa.

    Voit kohentaa itsetuntoasi kontrolloimalla ajatuksiasi. Jos sellainen ajatus pulpahtaa esille, ettet ole mitään, väitä vastaan. Ne ovat vain ajatuskuvioita, joita on muutettava. Kuvittele itsesi ihanaksi, kauniiksi, onnelliseksi jne. Oletko huomannut, että kauneus ei ole kaunis ulkokuori vaan se huokuu sisältäpäin. Ota esimerkiksi, joku jota ihailet. Tutustu häneen, ja toisiin positiivisiin ihmisiin. KAIKKI negatiiviset ihmiset pois!

    Lykkyä tykö:-))

    Äänestä

todella kamalaa,tuli niin paha mieli ja pala kurkkuun kun luin kirjoituksesi..=( onneksi sinulla on mies ja lapset ne auttaa jaksamaan. jos haluat mailailla niin ilmoittele osoittasi tänne palstalle.=) jaksan kyllä kuunnella ja kirjoitella sinulle. ei ole hyvä olla yksin jos on paha olla.

Äänestä
  • Kiitos teille, ihanat ihmiset, vastauksistanne!Tämä oli uskaliasta kertoa näistä asioista, mutta teinpä sen silti.Kyllähän sitä kovasti eteenpäin tässä kylmässä maailmassa yritän, mutta silti...Olen vain iloinen, ettei juttuani ja minua teilattu.Empatiaakin siis löytyy.

    Äänestä

  • Nuken korvike kirjoitti:

    Kiitos teille, ihanat ihmiset, vastauksistanne!Tämä oli uskaliasta kertoa näistä asioista, mutta teinpä sen silti.Kyllähän sitä kovasti eteenpäin tässä kylmässä maailmassa yritän, mutta silti...Olen vain iloinen, ettei juttuani ja minua teilattu.Empatiaakin siis löytyy.

    Teilaajalla tuskin olisi ollut monikaan asia nk. tallella.

    Asioiden käsitteleminen (so. niistä puhuminen/kirjoittaminen tarpeeksi monta kertaa ja viimeiseen pisaraan - tavallaan kuluttaa ne yhä pienemmiksi, ehkä viimein loppuunkin) tavalla tai toisella taitaa tosiaan olla ainoa tapa selvitä tuollaisista.

    Kaikki mikä ei tapa ei vahvista, mutta pienelläkin ulkopuolisella avulla ihminen voi rakentua uudelleen, selvitä (ellei yksinkin). Ehdottomasti.

    (Tuolle anteeksiannon "vaatijalle": semmoinenkin mielipide on ihan perusteltu, että anteeksi voi antaa vain jos joku pyytää.)

    Äänestä

Hei! Voi tyttö kulta, mitä olet joutunut kestämään! Kunpa voisin sinua jotenkin lohduttaa.
Elämässä ei ole oikeudenmukaisuutta ja sitä on vaikea ymmärtää. Olet varmasti itse kasvanut hyväksi ihmiseksi ja ole ylpeä pärjäämisestäsi. Olisit ansainnut paljon parempaa. Iän karttuessa lapsuuden traumat palaavat mieleen ja niitä on pakko työstää jotenkin, jotta tervehtyisi.
Tsemmpiä sinulle elämääsi.
ps.Voisin kirjoitella, jos haluat jättää mailios.

Äänestä

anna katkeruuden myrkyttää loppuelämääsi. Jos suinkin mahdollista, hakeudu ammattiauttajan puheille, että saat purkaa lapsuudenkokemuksiasi. Pikkuhiljaa asiat selkiytyvät ja saat uudenlaista voimaa ja rohkeutta. Sieltä se kadoksissa ollut itsetuntokin alkaa pikkuhiljaa löytyä. Olen pahoillani kokemuksistasi. VOIMIA SINULLE. Olet vahva ihminen, kun olet tuon kestänyt!

Äänestä

sinulle, pidä omasta perheestäsi huolta ja he ovat sinun tukenasi ja turvanasi.

Pahin mikä voisi olla että katkeroidut juuri omalle tärkeälle perheellesi, onnea ja kaikkea hyvää teille.

Äänestä
  • tuntuu siltä, että osaat kirjoittaa. Kirjoita niin, ettei ketään tunnista, kuvitteellinen tarina, mutta sekoita sinne omia kokemuksiasi. Monilla saattaa olla samanlaisia, perhettäsi ei välttämättä tunnisteta. Siitä saattaa olla apua muille samoista asioista kärsiville.
    Tuolla joku sanoi, ettei voi anteeksi antaa, jos ei pyydetä, mutta kyllä voi: annan anteeksi äitini, kuinka minua kohtelit
    annan anteeksi isäni, kuinka minua kohtelit jne..
    koska joskus heidän se pyyntö pitää tehdä ja silloin voi jo sanoa, että on jo antanut anteeksi pahat teot.

    Äänestä

  • xccv kirjoitti:

    tuntuu siltä, että osaat kirjoittaa. Kirjoita niin, ettei ketään tunnista, kuvitteellinen tarina, mutta sekoita sinne omia kokemuksiasi. Monilla saattaa olla samanlaisia, perhettäsi ei välttämättä tunnisteta. Siitä saattaa olla apua muille samoista asioista kärsiville.
    Tuolla joku sanoi, ettei voi anteeksi antaa, jos ei pyydetä, mutta kyllä voi: annan anteeksi äitini, kuinka minua kohtelit
    annan anteeksi isäni, kuinka minua kohtelit jne..
    koska joskus heidän se pyyntö pitää tehdä ja silloin voi jo sanoa, että on jo antanut anteeksi pahat teot.

    Kiitos, tuo oli todella kauniisti sanottu!Olen itsekin ajatellut, että olisi jossain vaiheessa ihanaa kirjoittaa kirja, siis sellainen tylsä omaelämäkerta, mutta niinhän varmaan moni muukin ihminen haluaisi tehdä.Elämässäni on tapahtunut hyvin paljon asioita, joista olisi ihan varmasti hyötyä monille muillekin ihmisille, sillä elämänpolkuni on sisältänyt paljon vääriä valintoja sekä kokemaani epärehellisyyttä jne.Annoit minulle motivaatiota, ehkä voisin keskittyä jossain vaiheessa näpyttelemään muuallekin kuin tälle palstalle!Kiitos sinulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuken korvike kirjoitti:

Ihmettelen edelleen (olen 32 v.), miksi minä edes synnyin.Isäni haki minut ja äitini synnytyslaitokselta autollaan, vahvasti humaltuneena.Sitä vahvaa humaltuneisuutta hänellä oli sitä seuraavat 25 vuotta, kunnes kuoli pois, humalassa nukkuessaan.Minulla on kaksi huomattavasti vanhempaa veljeä, jotka ovat kohdelleet minua koko elämäni ajan huonosti.Fyysistä kiusaamista jo siitä lähtien kuin muistan (alk.3 v), henkistä väkivaltaa, haukkumista, muiden edessä nolaamista, päiväkirjan lukemista salaa ja siitä raportointia äidille, haukkumista huoraksi, kun olin 12 vuotiaana ihastunut poikaan ja olin siitä päiväkirjaani kirjoittanut.Lukko murrettiin ja salaiset tuntoni luettiin.Henkinen raiskaus, sillä siltä se tuntui.Häpesin kasvavia rintojani, joita yllättäen joskus ohimennen sohaistiin ja joista tehtiin jatkuvasti pilkkaa.Häpesin kuukautisiani, sillä äiti puhui niistäkin selkäni takana veljeni vaimolle ja mahd.koko suvulle.Isäni joi ja joi, sai potkut, sai taas töitä ja taas potkut.
Isä yritti tappaa minut ollessani 15 v.Meillä oli riita ja olisin vain halunnut tehdä läksyni omassa huoneessani rauhassa.Pyysin häntä poistumaan, mutta hän ei suostunut, sillä "minähän tämän asunnon vuokran maksan, mitäs sinä likka maksat?"Hän ei antanut minun opiskella vaan otti minua kurkusta ja suusta kiinni ja nosti seinää vasten.Rimpuilin ja kynsin, muuten olisin kuollut.Illalla äiti tuli töistä kotiin ja isä istui sohvalla kädet verta valuen ja itkien "tyttö kävi päälle, se on hullu".Äiti ei koskaan puuttunut, ei koskaan tukenut oikeasti.Ei puuttunut veljieni kiusantekoon, sillä "pojat ovat poikia"ja sehän on heidän tapansa ilmaista välittämisensä.Rakkaudesta meillä ei ikinä puhuttu.
Pyysin ja anoin äitiä ottamaan avioeron, mutta hän sanoi, että "kun on naimisiin menty, vain kuolema erottaa."Olisin halunnut käydä lukion ja opiskella yliopistossa, mutta minuun ei haluttu investoida eikä se kotonani olisi onnistunutkaan.Aina olisi vain pitänyt kotiin maksaa, vaikka olin alaikäinen.16 vuotiaana muutin pois, menin surkeaan työhön, petyin elämääni.
Isäni kuoleman jälkeen tuin äitiäni niin paljon kuin pystyin.Olin juuri synnyttänyt ja tunnekuohussa jo senkin takia.Tein isäni perunkirjat, sillä veljeni vain tekivät omaa ns.surutyötään mökkilomilla juhlien.Kun pyysin rahallista korvausta työstäni, olin kuulemma vain rahastamassa isäni kuolemalla.Veronpalautukset kuolinpesälle kyllä näille pojille kelpasivat, vaikka äiti meinasi ne itse pitää.Äiti alkoi elämään "nuoruuttaan"ja sekoili ja matkusteli mitä omituisempien häntäheikkien kanssa, vaikka minulle pitikin aikoinaan kovat moraalisaarnat miehistä ja seksistä.Jos äitiäni olisin uskonut, olisin ollut koko elämäni yksin ja neitsyt.Pari vuotta sitten hän löysi miehen, meni naimisiin ja matkustelee ja palvelee tätä vanhusta.Minä ja perheeni olemme vain riesa, mitä pitää välillä muistaa.Lapset eivät ole enää tervetulleita esim.yökylään kuten ennen tätä miestä, eikä mitään tukea tai ymmärrystä elämässäni oleviin ahdinkoihin tule.Pääasia, että hän voi hyvin.Minähän en omaa aikaa tai lepoa tarvitse.Minulla on hyvä mies, ei yhtään ystävää enää.En muuta tarvitse.Näin olen ymmärtänyt, mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi ja todella katkeraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu