Kuulkaas nyt 40-50 -vuotiaat miehet. Minkä ihmeen takia etsitte itsellenne 10-20 vuotta nuorempaa seuraa? Minua kyllästyttää, kun viestejä tippuu jatkuvasti minun näkökulmani mukaan "vanhoilta" miehiltä. Haluan löytää omaa ikääni vastaavaa seuraa.
nuorta lihaa
kyllästynyt
436249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Jospa opiskelisit biologiaa hieman?
Sehän on luonnollista, että viriilit miehet iässä kuin iässä näkevät sellaset 20-30 naiset kiihottavimpina, eli lisääntymiskykyisimpinä.
tarkoittaa sitä, että nuoremmat naiset olisivat kiinnostuneita ikälopuista miehistä? Säälittävää!
Minulla ei kovin paljon kokemusta ole tuollaisista, mutta luulisi, että viestin yleissävy ratkaisisi (?)
Jos vanhempi mies kirjoittaa mukavan viestin, on hänelle kivempi vastata (vaikkei treffeille haluaisikaan kyseisen henkilön kanssa lähteä). Voihan sitä hyvää jatkoa ja onnea kumppanin etsinnässä toivottaa... Ja toisaalta niljakkaalle, pelkkää seksiseuraa metsästävälle (jonka tekstistä kaikuu esineellistävä asenne naisia kohtaan) mieluummin jättää kokonaan vastaamatta.
Niin ja biologiasta. Tuntuu siltä, että kulttuurissamme sillä voidaan oikeuttaa asioita, jotka pitkälle ovat historiallis-sosiaalisia ja kulttuuriin sidottuja kysymyksiä... (asioilla saattaa olla biologinen pohja, mutta rajansa kaikella. Tulkinnoissa siis jäitä hattuun...)
vimma se on naisilla. Menepä katsomaan profiileita. Katkeroituneet naiset mellastavat keskustelupalstoilla. Ei muuta ku miestä lyödään oikein urakalla molemmille poskille. Onhan tämäkin tapa purkaa omia epäonnistumisia elämässään.
..profiiliisi selkeät ikävaatimukset? Vai oletatko, että tämän ikäisten miesten ei tulisi olla minkäänlaisessa moraalisessa mielessä kiinnostuneita näin paljon nuoremmista naisista??
Profiilissani on ikäraja 25-30v, ja itse olen 25, mutta silti viestejä pukkaa nelikymppisiltä.
Itse olen 31v. Viime viikolla tuli yhteensä seitsemän yhteydenottoa. Nuorin oli 42v ja iäkkäin 55v. Ota huumorilla. Älä masennu. Tällaista tää on treffipalstoilla
taas tulee päivässä noin 10 kirjettä..kun vaan avaan profiilin poistotilasta.Mutta ei se mua haittaa.Kaiken ikäisiä on.Ei niille kaikille tarvi vastata yhtään mitään.En mä ainakaan masennu tästä.Ikäeroa on toisissa yli 20v ja molempiin suuntiin vielä.Tällaista tämä on,välillä;))
Sama ongelma, vaikka olen jo kypsempää lihaa. Ja profiilissani on aivan selvästi (sekä tekstissä että alempana ihannakumppanin kohdalla) sanottu, että etsin miestä ikähaarukasta 36-43. Mutta ei, yli viiskymmpiset ah-niin-nuorekkaat laittaa viestiä.
Sain muuten kerran viestin itseäni hieman vanhemmalta mieheltä (39? 40?), jolla ihannenaisen kohdalla luki ikänä 20-35. Olin ilmeisesti aika inhottava ihminen, mutta kirjoitin, että taidan olla liian vanha hänelle. Ja oioi sitä vastausta. (Myönnetään, tavallaan ansaitsin sen...) "Niin on aina ollut" ja "katsopas ensi kerralla kun hautausmaalla kävelet; kyllä siellä kivistä näkee, että naiset ovat järjestään nuorempia" jne. jne. Totta. Mutta kannattanee katsoa niitä kiviä myös kuolinvuosien kohdalta: ovat monet naiset leskinä vuosikymmeniä, varsinkin, jos itseään paljon vanhemman miehen ottavat. Minkä myöskin kirjoittelukumppanilleni mainitsin. Emme olle kirjoitelleet sen jälkeen :-)
Niin, tavallaanhan minun pitäisi etsiä nuorta lihaa? Olisi vällyjen alla vilskettä, eikä tarvitsisi ihan heti jäädä leskeksi?
Käytän vain nuorta lihaa, 20-30v on sopiva ikä naiselle vaikka itse olisinkin vanhempi.
Se on makukysymys ja kukin tekee niinkuin tahtoo.
Minulla ainakin on lihaa riittänyt :)
..mitä luuseriporukkaa :D
Silloin harvoin kun kirjoitan naisille, niin ne on yleensä itseäni hiukan vanhempia. Korostan heti viestin alussa, että en välttämättä mahdu heidän ikähaarukkaan, mutta olen huomannut että pärjään parhaiten juuri hiukan vanhempien naisten kanssa, ja siksi uskallan kirjoittaa.
Rakas ystäväni, kerro sinä mistä tämä voi johtua. Jätetään nyt käsittelemättä se vaihtoehto että olisin varhaiskypsä. Jostain syystä vaan pystyn kommunikoimaan paremmin vähän vanhempien kanssa, enkä todellakaan tiedä miksi tämä johtuu.
Niin..
Minä taas ihmettelen..
Mistähän johtuu,..
minulle kirjoittelee n.20v-30
suurimmaksi osaksi.
Ja olen 40 .
Tulen toimeen kyllä kaikenikäisten kanssa,mutta
alle 30 --miehissä on minulla ystävinä 3 .
Haluaisivat kyllä lähempääkin,mutta en ole valitettavasti niin paljon lämmennyt ajatukselle.
He ovat silti herrasmiehiä ja eivät ole painostaneet tai suuttuneet.Kirjoittavat aina ,kun huomaavat minun profiilin olevan auki(joka usein on minulla poistetussa tilassa vain siksi,että varatut häiriköt välillä terrorisoivat).
Ja muuten sitten: 30 on se paras ikäryhmä ollut
minulle. Myös reaalissa,se vaan on niin , ja en asialle mitään voi. Ikä ei minulle merkitse numeroina mitään,kyllä se on se miten toisen kanssa viihtyy (kommunikoinnissa) ja jos toinen saat minut nauramaan ja onnelliseksi -- on se kyllä vuorovaikutusta.Huumoria..ja kaikkea jännää ja salaperäistäkin..:)
En ota paineita mistään,sillä niin paljon olen saanut kokea yhtä ja toista elämässäni..
Sydän kyllä kertoo.. :)
..siinä, jos nuori tyttö etsii isähahmoa itselleen, niin antaa palaa.
...Ja varmasti tuntee itsensä todella erityiseksi nuorena paistina...
Olisi ehkä ystävällistä suhtautua ihmisiin ihmisinä eikä eri ikäisinä lihakimpaleina. Harva mies ajattelee tätä objektiksi alentamista käänteisesti - että mies olisi vaihtoehtoisesti esineenä. Ei varmaan moni haluaisi tulla arvioiduksi pelkkänä peniksenkantotelineenä. Olisi varmaan ahdistavaa jos ainoa millä olisi merkitystä olisi koko ja stamina.
...ja miten kovaa......?
vaiko pehmeetä?
.... sen iällä ei ole väliä kunhan se toimii:)
parasta...kun se vaan on tarpeeksi mehukasta..
..."Murea sisäfile se vaan on parasta (ainoaa, joka minulle kelpaa)", sanoi pikkiriikkinen prinssinnakki...
Olen tässä pähkäillyt, mitä moiseen vastata, ja... Vastaan täysin omasta näkökulmastani, oman pienen maailmani ja ymmärrykseni raameissa. (= en tahdo parikymppisten loukkaantuvan yms.) Olen opettaja, ja oppilaani ovat pääasiassa nuoria miehiä. Olivat jo kymmenen vuotta sitten, jolloin olin nuorempaa lihaa. Ja silloin kukaan ei (mielestäni) vilkuillut minua "sillä silmällä". Nyt vilkuillaan. Mitä on tapahtunut kymmenessä vuodessa? Olen kypsynyt. Paljon. Olin vielä kymmenen vuotta sitten lapsellinen epävarma tytönheitukka; nyt olen nainen, jonka varmuus näkyy. Se näkyy teoissa, sanoissa, tyylissä. Tätä purtta eivät pienet puhurit heiluta, en nipota turhista, olen, mikä olen, läsnä omassa itsessäni ja vahvasti tietoinen siitä. Kymmenen vuotta sitten ei ollut näin. Ja ymmärrän itse asiassa hyvin, että monella tavalla olen vetovoimaisempi nyt kuin silloin. Kiinteys ja rypyttömyys on mennyttä, mutta muuta on tullut tilalle? :-) Ja sitä muuta jotkut nuorehkot miehet tuntuvat arvostavan?
Miksi sinä sitten tunnet vetoa vähän vanhempiin? Varhaiskypsyyttä ei saanut mainita :-) Ehkä tietty varmuus, itsetunto, elämänkokemus, jokin sellainen näkyy profiileissa, joihin otat yhteyttä. Tämän pidemmälle en osaa edes yrittää vastata.
(Olen muuten lukenut muutamia "kirjoituksiasi" ja ne ovat... kypsän ja ajattelevan ihmisen? tekstiä. Jos kikattelevat, söhläävät ja epävarmat kaksikymppiset eivät kiinnosta, ymmärrän hyvin... :-) Nyt taitaa lynkkauspartio punoa kestävää köyttä.)
Juttu perustuu enemmän vähän siihen että kun olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, niin juuri itseäni hiukan vanhempien kanssa olen viihtynyt ehkä parhaiten. Melko poikkeuksetta. Jos tietäisin, tai arvaisin, että se johtuu heidän varmuudestaan ja elämänkokemuksestaan, niin tyytyisin siihen selitykseen.
Kirjoitin muuten omaelämänkertani tässä vähän aikaa sitten. 24 ikävuoden aikana riitti lääkärille kerrottavaa peräti 9 A4-sivun verran. Wordin vakioasetuksilla, fontin ja sen koon kanssa yhtään kikkailematta. Itsekin yllätyin siitä miten vaiherikasta elämää olen viettänyt.
Ajatteleva olen saanut kuulla olevani, mutta olet ensimmäinen joka kehuu tekstejäni kypsiksi. Päinvastoin, lukioaikana sain kuulla olevani vähän epäkypsä.
Juuri tätä tarkoitan: vanhemmat naiset ymmärtää ajatuksiani juuri parhaiten. Kun YH-palstalla kysyin mielipiteitä treffiprofiilistani, niin sain sieltä kaikkein parasta palautetta.
Muttamutta. Nytkin on hyvä tilaisuus katsoa jos yhden YH-naisen kanssa voisi yrittää virittää jotain läheisempää tuttavuutta. Mielenkiintoista nähdä mitä tästä seuraa.
sillä iällä on ? se on jokaisen oma asia mitä ja ketä hakee tai miten ja koska natsaa.. jos siis aikuisia ihmisiä ollaan ?!! ikäero ei merkkaa mitään,jos kemiat sopii.
Toki on jokaisen oma asia hakea sen ikäistä seuraa, kun itse haluaa, eikä siinä mitään. Mutta jos profiilissani toivon saavani yhteydenottoja noin omanikäisiltä miehiltä, miksi ihmeessä 15-20 tai jopa 25 vuotta vanhemmat miehet koettavat onneaan ja kirjoittelevat minulle vastoin toiveitani? Ja sitten vielä suuttuvat, kun eivät saa vastakaikua!
välittää yhtään, painat vain delete nappia,ja jatkat matkaa :)
ja unohdat. Niin mä teen niisstä tapauksissa,jotka eivät jostain syystä kiinnosta,ovat esim.varattuja yms.
Nyt 25v, mies 42v. Jos nyt meneekin hyvin niin mites 20 vuoden päästä? Hei haloo..... Onks sun daijussa mitään muuta heinää?
Kahdenkymmenen vuoden päästä nainen 45 ja mies 62. Neljänkymmenen vuoden päästä nainen 65, mies 82... Yksinkertaista matematiikkaa, mutta suhteen sisällöstä luvut eivät kerro vielä mitään.
Ihmiset vanhenevat niin eri ikäisinä; joku on ikäloppu jo alle kuusikymppisenä, kun toinen taas porskuttaa pirteänä päälle kahdeksankymppiseksi.
..otti vanhan miehen perinnön toivossa, niin että jos haluat tienata rahaa perimällä, niin nai vanhempi rikas mies tai nainen. Kyllähän sen idioottikin tajuaa, että paljon vanhempien miesten ja nuorten naisten liitoista syntyy loppujen lopuksi paljon nuoria leskiä, ja puoliorpoja lapsia...tai kun mies vanhenee, niin naiset alkavat juosta nuorempien perässä. Todellisuus on joskus taruakin ihmeellisempää!
...siitä ei tule kuin paha mieli itselle ja lähipiirille...
Maailmassa on niin monenlaista tallaajaa, että kyllä niiden hyvinkin eri ikäisten ihmisten parisuhteissa on sitä aitoa rakkautta. Suomessa sitä paitsi asiat ovat sen verran hyvin (näin yleensä ottaen), ettei rahasta tarvitse naida.
Olisiko parempi ottaa oman ikäinen, jota ei rakasta kuin parikymmentä vuotta vanhempi (tai nuorempi), jota rakastaa? Kumpi on lapsille parempi vaihtoehto?
Itse käytin toista kuin Suomi24:n tarjoamia palveluita ja sielläkin tuli kamalasti vanhemmilta miehiltä yhteydenottoja. Vaikka he eivät itselleni käyneet niin ihan fiksusti he kuitenkin kirjoittivat enkä koe, että se nyt maailmanloppu olisi ollut sillä kuitenkin sain omasta ikäkategoriasta tarpeeksi viestejä.
Tiedä kuinka pahasti minäkin sitten vanhana mummona ahdistelen ja vinkkailen nuorille miehille. :) Elämässä suurempiakin murheita, typeriähän he olisivat jos eivät yrittäisi nuorempaakin naista jos hänestä kiinnostuvat. Voithan sinä kieltäytyä.
Mun mielipide...tai kokemus...tms..
ei niiden kaikkien kanssa tarvi alkaa millekään , ne voi ottaa ihan vain kohteliasuutena ja imarteluna !samoinhan ne sulle juttelee missä vaan , bussissa,raitsikassa,baarissa ,kahvilassa ,kaupanjonossa yms.. ;))ei se ole vakavaa, vaan päin vastoin , olet ihana ja suosittu,,OLE siitä onnellinen ja iloinen. Kiitä ennemminkin heitä kohteliaisuudesta .
Itse olen noin 40 ja saan postia myös yli 60 vuotiailta miehiltä. Ja myös alle 20 vuotiailta ,kuten ihan kaikenikäisiltä. Suurin osa on ollut 24-35 vuotiaita.Ystäviä on tullut hiukka yli parikymppisistä (2 näistä on menettänyt jopa sydämensä..kuukausia kirjoittelee,vaikka en ole kiinnostunut romattisessa mielessä)ja niistä yli kuusikymppisistä. (eräskin 60 mies kirjoitti,että harva nykynainen osaa arvostaa ja kiittää kohteliaisuudeta !Tottakai kiitän,jos kohteliasuus on vilpitön ja sydäntä lämmittävä)
.....
Ja erittäin läheinen..hiukan yli 30 vuotiaasta..
:))))Halit ja suukkoja hänelle ,jos tunnistaa minut..
minäkin nainen 40-,saan myös postia kaikenikäisiltä miehiltä,noin 18-65 wee.
joskus jopa naisilta,suurin osa vain esim. kehuu tekstiä profiilissa,tai jotain muuta.kenellekkään ei ole pakko vastata,jos posti tai sen lähettäjä ei kiinnosta,mutta jotain vastaan aina kuitenkin,toivotan vaikka mukavaa keväänodotusta yms.,joillekkin en vastaa mitään.riippuu tapauksesta.
..mullekin tulee myös naisiltakin kirjettä , heteroilta ja bi-naisilta (naisilta 1%)muut miehiä 99%.
ja siis ihan kaikenlaisilta ihmisiltä ,ihan kuin sinulla,osa kehuu profiilia ja joku muu muuta.
Minäkin toivottelen aina hyvää illanjatkoa yms. miten milloinkin, ellen nyt todelliseen kirjeenvaihtoon halua(tai ehdi).
Ikä haarukka on ollut 16 v - 63 vuotta.
Miksikö kirjoittavat? Osa vain haluaa tervehtiä ja sanoa jotain kohteliasta ,kun kerran kävivät sivullani. Se nyt on sellaista small talk :ia,ja osa myös flirttiä.
Mielestäni..
kukin saakoon hakea mitä lystää iästä muihin seikkoihin. jos sulle joku heittää kirjeen tai käy sivullasi(josta et pidä) mitä paskan väliä sillä on ?????????????
mun sivulla käy heterot,lesbot,homot,transut,parit,sinkut,varatut,+ kaiken ikäiset. myös kirjettä tulee.
siis sehän on hyvä jos joku kiinnostuu,ei se tarvitse tarkoittaa toisinaan,että sanoo ns.hyvää päivää ja kehuu ihan vaan vaikka,että tukka hyvin =)
en mä ainakaan voi ymmärtää ,etteikö vois ottaa yhteyttä sellaisetkin,joilla ei ole ns.kriteerit kohdillaan 100%........
ei tää liian vakavaa saa olla,ja älä vastaa niille ei toivotuille mitään,deletoi ne ja unohda+siirry seuraavaan
postia monenmoisilta ihmisiltä,vaihtaa ajatuksia kaikesta mahdollisesta.Ei mun tulis mieleenkään,että heti kun joku lähettää mulle mailia,se yrittää iskee mua.Kyllähän ihmisiin voi ottaa kontaktia ihan kaverimielessäkin.En mä ainakaan aio marssia yhdenkään kanssa alttarille,keiden kanssa nyt mailailen,mailailen muuten vaan ja ne kyllä tietää sen.Ei niilläkään oo mitään kiirettä mihinkään.
Ja jos joku latvasta laho kirjottaa jotain,se on sen ongelma ja hukkaan heitettyä aikaa,mä klikkaan roskiin heti kaikki postit,jos eka lause jo vaikuttaa jonkun dillen kirjottamalle.
samoilla ajatuksilla :))
mä en anakaan ikää tuijota,jos rakastun..
ei ikä merkitse mitään..
tulee paha mieli tuollaisesta "ikärasismista "
ihan kuin olisi arvoton ,kun on tietyn ikäinen.
Joo en minäkään katso ikää jos rakastun mutta,miehet kyllä ,sen olen jo huomannut siis..;)
Mulle on tullut paljon hauskempaa nyt kun valehtelen, että olen 10 vuotta nuorempi niin aina kaikki luulee saan aina kuulla,olen hyvin nuoren näköinen iäkseni, olen alkanut käyttää tätä hyväksi,ja nyt menoja riittää miesten kanssa! onpa hauskaa pitää hauskaa!! he heh heeee!! :D
Mutta,jos rakastuisin oikeasti tai vetovoima on molemminpuolista sitten sanon kyllä suoraan rehellisest jos mies kysyy minkä ikäinen olen mutta,sillä aikaa pidän vain hauskaa miesten kanssa!ja nautin elämästä miesten kanssa! ja hauskaa on! ei sitä aina tarvitse sitoutua ja olla joku mies,tai etsiä itsellesi mies! sinkkuus on ihanaa ainakin mulla! pitäkää hauskaa sekin on ihanaa ,pysyt nuorena!
...en minä ainakaan laita ollenkaan ikääni profiiliin. Silti ei kukaan edes kysy sitä..
(eihän kukaan ekana sitä kysy missään muuallakaan,
viihteellä yms. ........ikä vasta ,kun sitä kysytään ja ollaan ns.lähennytty "suhteessa" enempi.
(99v ja 100v)ovat ihmiset profiileissa,jotka eivät halua ikää sinen merkata.
Ja jos se jotakuta kiinnostaa, sen hän sitten kysyy=)
t.
yx nainen
...en ole laittanut ikääni koskaan minnekkään profiileihin ja mikä hassuinta,kummallistakin,ainutkaan mies ei ole koskaan kysynyt ikääni!!!! Miehet joiden kanssa olen kirjoitellut ovat olleet iältään 35-45 vuotiaita.Kuvani on profiilissa,se on tuore,näytän siinä ikäistäni noin 10 vuotta nuoremmalta,kiitos auringon ;)Auringonpaisteessa otetuissa kuvissa muuten kivasti rypyt katoaa silmien ympäriltä,ilman mitään kuvanmuokkausohjelmia ;),Eli miehet jotka ovat ottaneet yhteyttä,luulevat minua noin 30 vuotiaaksi ;),mutta sehän ei ole minun ongelma,mikseivät kysy ikää,kyllä sen kerron heti,kun joku sen tiedon haluaa ;)
...:)))
Jo aikojen alusta , on ollut epäkohteliasta kysyä naisen ikää.
Minuakin luullaan ihan jatkuvasti yli 10v nuoremmaksi,ei vain netissä vaan ihan reaalimaailmassa. Naapurit ei usko ikääni,juuri äsken olin postissa,ja joku nainen luuli minua erääksi toiseksi ja alkoi jutella.. mutta olinkin ihan eri miksi luuli.. JA kysyin sitten minkä ikäislle olin kaksoisolento.. Hän sanoi iän ja se oli 13 vuotta nuorempi.
Kiittelin kyllä imartelusta :), hän oikeasti luuli minua erääksi toiseksi..
Piristi kummasti .. naista tuollainen piristää aina.
Suvussani on geenit sellaiset,että eipä juuri ryppyjä kellään.Veljeltäni voisi ottaa pois 20vuotta ihan koska vaan ja täydestä menisi..ja hän on minuakin huimasti vanhempi .
-tyyli-olemus-iloisuus-huumorintaju-
vaikuttavat miltä ihminen näyttää =)
Tässä syitä:
- huono itsetunto
- väärä "minäkuva" (näkevät peilistä 20 vuotiaan)
- pelko ( kypsän naisen kanssa voi joutua keskustelussa alakynteen)
- vanhenemisen kieltäminen ja häpeäminen
- erektiovaikeudet (luulevat että nuori nainen saa sen seisomaan)
Jostain syystä yli-ikäiset ukot kuvittelevat, että nuoret naiset olisivat kiinnostuneita heistä itsestään, eikä heidän vakaasta elämäntilanteestaan. Mitenkähän siinä sitten käy, kun nuori nainen alkaa haluta lapsia, kun vanhempi mies huokaa jo helpotuksesta, kun omat edellisen liiton hedelmät ovat jo päässeet omille jaloilleen?
haluaisin kamuja ja tutustuu paremmin teihin ja mahdollisesti treffeil yms seurustelua jos jotaki kiinnostaa nii:
[email protected]
saa addiii vapaaasti
Hmm.. 4v vanhaa tekstiä...