Älä ihmettele,jos miehesi on surunmurtama, mykistynyt sohvannurkkaan, vaikeana. Saattaa johtua siitä, että laitoin hänelle viestin,etten halua että hän ottaa minuun yhteyttä.
Et varmaankaan ole tiennyt olemassaolostani. Ainakin kerran aiemmin sinulle on tosin sanottu,että miehesi pitää omanlaistaan peliä selkäsi takana, mutta sinä et sitä uskonut,vaan kävit haukkumassa sen kuka sinulle asiasta kertoi. Sinun miehesi ei ikinä koskaan petä sinua,on ajatuksesi, ja tosiaan minäkin niin toivon.
Olen ollut tietämättäsi, ja minä haluamattani miehellesi jonkinlainen pakkomielle.
Jotkut haaveilevat valloittavansa MountEverestin,tai löytävänsä reitin maahan jossa kukaan muu ei ole käynyt, jotkut unelmoivat Atlantiksesta..Sinun miehesi on haaveillut minusta.
En ole kysynyt, mutta luulen hänen hekumoineen minusta silloin kun sinä olet tarjonnut hänelle aviollisia palveluitasi. Sen tiedän,ettei seksinpuutetta teillä ole kärsitty, päinvastoin, kiihkeytesi on miehesi sanojen mukaan ollut joskus jopa liikaa.
Miehelläsi on joku outo näyttämisen ja pätemisen halu, eikä hän kestä epäonnistumista. Siksi hän on sinulle joskus näytellyt ei kuollutta, mutta nukkuvaa kuitenkin. Hänen oma vaatimustaso on sen verran korkea, ettei ole halunnut tarjota sinulle seksiä,joka ei ole taivaita hipovaa täydellisyyttä.
Minulle hän olisi halunnut tarjota samaa, mutta minä en halunnut. Siksipä tein hänelle katalan tempun,eikä hänellä edes seisonut. Olisin osannut auttaa tilanteessa, mutta halusin hänelle jäävän mielikuvan että vika oli hänessä. Halusin nolata hänet seksuaalisesti,jotta hän olisi tajunnut jättää minut häpeissään rauhaan. Mutta ei.
Hän ei tajunnut mitään,vaan anteeksi pyydellen sanoi haluavansa tarjota joskus parempaa. Hän ei ymmärtänyt etten halunnut häneltä mitään, en parempaa enkä huonompaa suoritusta, en mitään.
Miksi olisinkaan halunnut.. Jos hän vielä minun sängyssäni miettii mitä sinä sanoisit jos tietäisit millaisella kalareissulla hän onkaan, niin ei hän silloin ole oikeastaan edes valmis sinua pettämään. Ehkä hän omahyväisesti ajatteli minun repeävän onnesta saadessani hänet sänkyyni,että teen kaikkeni hänen orgasminsa eteen. Mutta mutta..
Miehesi on pitänyt minua pienenä viattomana tyttösenä,vaikka olenkin hänelle sanonut olevani kaikkea muuta. Olen varoittanut häntä, olen sanonut,että häneen saattaa sattua vielä, mutta hän on vain nauranut, että minun tuottamani kipu ei voi olla muuta kuin suloista.
Näyttääkö siltä pikkuvaimo, onko kipu jota miehesi nyt kärsii suloista?
Oletan tuskan olevan aivan todellista, joten ymmärrä häntä,istu viereen, ole hiljaa -sitä sinä et kuulema oikein osaa, etkö uskalla?
Hoitakaan parisuhteenne kuntoon, jos haluatte jatkaa. Minä en siihen kuulu,en miehesi unelmissa,en arkeen, en sunnuntaihin.
Voikaa niin hyvin kuin tämän asian kanssa pystytte. Teidän elämänne on vain ja ainoastaan teidän vastuullanne. Ei kenenkään muun.
Et varmaankaan ole tiennyt olemassaolostani. Ainakin kerran aiemmin sinulle on tosin sanottu,että miehesi pitää omanlaistaan peliä selkäsi takana, mutta sinä et sitä uskonut,vaan kävit haukkumassa sen kuka sinulle asiasta kertoi. Sinun miehesi ei ikinä koskaan petä sinua,on ajatuksesi, ja tosiaan minäkin niin toivon.
Olen ollut tietämättäsi, ja minä haluamattani miehellesi jonkinlainen pakkomielle.
Jotkut haaveilevat valloittavansa MountEverestin,tai löytävänsä reitin maahan jossa kukaan muu ei ole käynyt, jotkut unelmoivat Atlantiksesta..Sinun miehesi on haaveillut minusta.
En ole kysynyt, mutta luulen hänen hekumoineen minusta silloin kun sinä olet tarjonnut hänelle aviollisia palveluitasi. Sen tiedän,ettei seksinpuutetta teillä ole kärsitty, päinvastoin, kiihkeytesi on miehesi sanojen mukaan ollut joskus jopa liikaa.
Miehelläsi on joku outo näyttämisen ja pätemisen halu, eikä hän kestä epäonnistumista. Siksi hän on sinulle joskus näytellyt ei kuollutta, mutta nukkuvaa kuitenkin. Hänen oma vaatimustaso on sen verran korkea, ettei ole halunnut tarjota sinulle seksiä,joka ei ole taivaita hipovaa täydellisyyttä.
Minulle hän olisi halunnut tarjota samaa, mutta minä en halunnut. Siksipä tein hänelle katalan tempun,eikä hänellä edes seisonut. Olisin osannut auttaa tilanteessa, mutta halusin hänelle jäävän mielikuvan että vika oli hänessä. Halusin nolata hänet seksuaalisesti,jotta hän olisi tajunnut jättää minut häpeissään rauhaan. Mutta ei.
Hän ei tajunnut mitään,vaan anteeksi pyydellen sanoi haluavansa tarjota joskus parempaa. Hän ei ymmärtänyt etten halunnut häneltä mitään, en parempaa enkä huonompaa suoritusta, en mitään.
Miksi olisinkaan halunnut.. Jos hän vielä minun sängyssäni miettii mitä sinä sanoisit jos tietäisit millaisella kalareissulla hän onkaan, niin ei hän silloin ole oikeastaan edes valmis sinua pettämään. Ehkä hän omahyväisesti ajatteli minun repeävän onnesta saadessani hänet sänkyyni,että teen kaikkeni hänen orgasminsa eteen. Mutta mutta..
Miehesi on pitänyt minua pienenä viattomana tyttösenä,vaikka olenkin hänelle sanonut olevani kaikkea muuta. Olen varoittanut häntä, olen sanonut,että häneen saattaa sattua vielä, mutta hän on vain nauranut, että minun tuottamani kipu ei voi olla muuta kuin suloista.
Näyttääkö siltä pikkuvaimo, onko kipu jota miehesi nyt kärsii suloista?
Oletan tuskan olevan aivan todellista, joten ymmärrä häntä,istu viereen, ole hiljaa -sitä sinä et kuulema oikein osaa, etkö uskalla?
Hoitakaan parisuhteenne kuntoon, jos haluatte jatkaa. Minä en siihen kuulu,en miehesi unelmissa,en arkeen, en sunnuntaihin.
Voikaa niin hyvin kuin tämän asian kanssa pystytte. Teidän elämänne on vain ja ainoastaan teidän vastuullanne. Ei kenenkään muun.
Vastaukset 31
Vanhimmat
no HUH HUH!
joku tekee joskus sinulle samoin. Pilkka osuu omaan nilkkaan, ennemmin tai myöhemmin.
en viitsi
En usko itselleni käyvän samoin, koska minä ymmärrän jos minulle sanotaan ei, minulle riittää jo se,että mies on varattu,parisuhteessa.
En kysy teiltä,olisiko minun pitänyt jatkaa mielikuvitusrakastajattarena olemista,vastailla edes jotain viesteihin.Miehelle kun tunti olevan se ja sama,mitä sanoin,kunhan vaan hän sai fiiliksen,että joku lukee hänen fantasioitaan.
Jonkun aikaa jaksoin huumorilla heitellä joskus asiallisen, joskus lämpimän sanan,vaikka yleensä pyrin heittämään vähintään sangollisen hyistä vettä niskaan. Toisinaan deletoin viestit lukematta,olin vastaamatta, mutta silloin tahti vain tiivistyi. En käsittääkseni ollut hänelle mitään velkaa, en edes selitystä siitä, miksi en vastaa,miksi olen hiljaa.
Kaikki vaikutti samalla tavalla, ihanaa kun naisella on luonnetta. Sen minkä piti jäähdyttää vain kiihotti.
Tänään tuli mitta täyteen. Toivottavasti meni perille.
Sen kysyn, miten nyt pettämiseen taipuvainen mies noin paljon sympatiaa? Omasta mielestäni olen yrittänyt pitää miehen niin pitkällä kuin pippuri kasvaa,mutta valitettavasti tekstiviestit on kantautuneet sieltäkin.
Oliko minun pitänyt jatkaa gsmhuorana oloa, liata lisää itseäni, jos en kerran tilateesta nauttinut? Säälistä,vai yleishyödyllisistä näkökohdista, että mies kestää liittoaan toisaalla?
Se,että kerran nappasin hänet vonkaamasta matkaan, oli harkittu juttu,vaikka tekona väärä, myönnän.
Näin on. On todellakin sairasta, kun mies ei ymmärrä pysytellä kotona, oman vaimokultansa kainalossa. Tuntuu näille luomakunnan kruunuille olevan kunnia-asia pettää naistaan mahdollisimman monen kanssa jäämättä siitä kiinni.
Sairasta on myös sekin, millä tavalla me naiset suhtaudumme petollisiin miehiimme. Eihän se voi heidän vikansa olla. Toinen nainen tuli ja vietteli. Ei se muuten olisi tällaista tehnyt. Mies "katuu" ja me hölmöt lehmät otamme hänet takaisin. Kunnes tulee seuraava kerta ja seuraava ja seuraava... Ja aina syy löytyy toisesta naisesta ei miehestämme.
Herätys, naiset! Kun mies pettää kerran, ei se siihen jää, varsinkin, jos me teemme sen heille hyvin helpoksi. Mies tietää, mitä tekee, pettäessäänkin.
onko tää joku mantra?
Tiedän sinusta kun mieheni kertoi. Varaudu siihen että hän on vähäisen omaisuutensa kanssa ovesi takana huomenaamulla kello yhdeksän. Ei palautusoikeutta.
Sayonara!
Rakastajatar on jännittävä VAIN, koska sitä ei näe joka päivä - ei hammastahna vaahtoen suusta, aamulla naama kellertävänä, tukka osittain läjässä ja osittain sojottaen kuin kanan heltta.
Vaimoksi kuka tahansa ottaisi kuitenkin sellaisen, joka on tasaisemman miellyttävä.Ei ehkä räikeästi saturnus mutta mieluummin kuin lämmin häränliemikeitto.Saturnus (miss-tress!) voi olla meikittä, naturellina ja villasukissa kotona todellinen pettymys! Kuin keksi josta on otettu pois suklaakuori!
Tottakai rakastajatar vannoo "olevansa tärkeä" mutta ehkä mies höpisee tilanteessa kuin tilanteessa ne sopivat sanat.
En tiedä miten pitäisi erottaa pettäjää petoskumppanista - itse vaatisin ehdotonta porttikieltoa petoskumppanilta omaan yhteiseen kotiin.Pronto.
Valitettavasti olen miehellesi ilmoittanut etten minä häntä halua. Jos hän ilmaantuu ovelleni elämä muovikasseissa, eikä ymmärrä lähteä käännyn virkavallan puoleen.
Virkavallalle olisin voinut jo esittää niitä mielikuvituksellisia viestejä,joita miehesi on teidän arkipäivää ilahduttaakseen minulle lähettänyt. Olen vaan toivonut hänen ymmärtävän vähemmällä, mutta ei. Itseriittoinen ihminen kuvittelee selkeän ein olevan vain venkoilua, jota ei tarvitse ottaa tosissaan, muuta kuin kiihokkeena yrittää kovemmin. "Kyllä minä sinut vielä kesytän". On vaan jäänyt tajuamatta,ettei minua kesytetä,jos en sitä itse halua. Ja sinun miestäsi en todellakaan ole halunnut.
Ei palautusoikeutta eikä vastaanottoa, lähetys on tullut väärään osoitteeseen. Ei ole minun murheeni. Parempi kun laitat vaan pallon tiukemmin jalkaan,ettei enää lennä, ei hänestä kukaan välitä enempää kuin sinä.
Olen sen hänellekin sanonut, mene vaimosi tykö,hän rakastaa sinua, minä en.
Miksi vastaat samaan viestiin aina kaksi kertaa???
...petetty, jätetty, ties mitä. Tekstiä tulee kaikissa muodoissa, jäljet löytyy joka palstalta. Ilmeisesti taas huonompi aika menossa...
Tämä adjektiivi-substabtiivi yhdistelmä: pikkurouva (joissain kohdin ollut pikkuvaimo).
Rouva ja vaimo sanan ymmärtää - avioliittoon vihkiminen taustalla. Mutta tämä etuliite pikku-..? Onko siis tällainen pikkuvaimo fyysisesti pienikokoinen? Onko siinä jokin paino- ja/tai painoraja?
Niin, ja niistä murhtimisista.. Eiköhän meistä jokainen silloin tällöin käperry sinne sohvan nurkkaan alakulon kanssa. Ja meillä naisilla on PMS-oireet toisinaan.. Ei ehkä aina olla niitä miellyttävämpiä tyyppejä, mutta täytyy aikuisen osata erottaa hormonivaihteluiden aiheuttama tahaton ärtyneisyys laskelmoidusta ilkeydestä, tahallisesta loukkaamisesta, eikös?
Se jäi mietityttämään, että miksi kukaan vapaa mies ei sinua piirittänyt noin? Kun minua mietityttää se, miksi jotkut päätyvät kakkosiksi? Ja se, että niin kuin sinäkin sitä miestä osoitat sormella, että se teki valinnan jne., että sinulle vain lankesi kakkosen osa.. Vaimoksi tai avokiksi ryhtyminen edellyttää kuitenkin aina omaa valintaa. Samoin se, että ollako sitä, niin sekin on oma valinta. Mutta elää niin, että ottaa sen minkä saa..? Ei ymmärrä naisia!
Valinnosta on kyse, on parisuhtessa tahi ei, koko elämässä. Sen verran oion käsityksiä,että minä en ole valinnut kakkosen osaa,vaikka sitä minulle kovasti on tyrkytettykin. En ole aivoton lapanen, mikä vedetään mihin käteen milloinkin,vaan vapaa valintoja tekevä ihminen, joka päättää asiansa sen mukaan, mikä itselleen on parasta.
Tässä tapauksessa minulle on ollut parasta yrittää suitsia villiä mielikuvitusta,niiltä osin mikä koskettaa minun intimiteettiäni, henkilökohtaista rajaa itsen ja muiden välillä. Koska ei ole auttanut sanoa hyvällä,ei pahalla, olla hiljaa;koska järki ei ole tullut päähän millään ajateltavissa olevalla konstilla, päätin viimein ilmoittaa selväsanaisesti,etten halua hänen ottavan minuun yhteyttä.
Kyse ei ole minun loukatusta ylpeydestäni, en ole jäänyt nuolemaan näppejäni,päinvastoin, haluan suojella itseäni. Onko aivan vieras käsite se,että jollain saattaa olla itsekunnioitusta sen verran,ettei alennu suhteeseen varatun kanssa, ettei menekään sekaisin onnesta,kun hänelle osoitetaan huomiota. Onko aivan -sairasta, kuten joku kommentoi, kun ei halua sotkeutua kenekään parisuhteeseen,perheeseen,elämään?
Eikö enää olekaan normaalia sanoa ei, sekö on sairasta?
En usko edes naisten olevan niin typeriä,että haukkuvat sen kuka yrittää pysyä heidän lastensa isistä kaukana, vaikka se niin poikkeukselliselta tuntuukin. Eikö silloin pitäisi huokaista helpotuksesta,kaikki eivät olekaan haukkoja,jotka rikkovat perheitä omaksi huvikseen.
Minä tein valinnan, en halua miestä,jolla on vaimo,pienet lapset. Miehelle olisi sopinut mainiosti että alan hänelle salarakkaaksi, kakkoseksi, huoraksi, ihan minkä nimen sille haluaakaan antaa.
En vaan halua omaan elämääni ongelmia,jotka eivät minulle kuulu. En halua asetelmaan, jossa minä saan paikata miehen avo/avioliittoa olemalla läsnä silloin kun hän niin haluaa. En halua mennä ilmoitettuun hotelliin tiettynä kellonlyömänä, kun mies on saanut kotoa "luvan" lähteä poikien kanssa viettämään iltaa.
En halua ostaa kotiini samoja pesuaineita mitä miehen vaimo ostaa, jotta tämä voisi käydä luonani suihkussa, ettei haise erilaiselta kotiin palattuaan. En halua miestä,joka yön pimeinä tunteina hiipii luokseni, ja vielä pimeimpänä nousee viereltäni,pukeutuu ja poistuu alibia mielessään kerraten vaimonsa luo.
Vielä vähemmän haluan ovelleni miehen, jonka vaimo on heittänyt pihalle.Siinä voi tulla muutakin kuin mies ja muutama muovikassi. Kaikki tai ei mitään, molemmin puolin.
Merkittävintä tässä jupakassa on se,etten minä halua koko miestä.En lainaksi,en väliaikaisesti,tilapäisesti hetkeksi, mutta en myöskään pysyvästi. Kestäväähän ei saa tekemälläkään suhteesta,joka alkaa edellisen puolison pettämisestä.
Ja vielä.
Pikkurouvaksi tulee sillä,että ummistaa silmänsä,elää omassa pikkuparatiisissaan,eikä usko sitä mitä näkee,kuulee ja kokee. Pikkurouvat uskottelevat ettei mikään uhkaa heidän valtakuntaansa, ja ovat ällikällä kun mies ilmoittaakin ettei enää rakasta.
En nähkääs pätkääkään usko,etteikö viitteitä salasuhteesta tihku myös pettäjän kotiin. Eri asia ymmärtääkö mitä ympärillä tapahtuu.
Vaikka en eritysemmin pidäkään pikkurouvista,jotka ylpeinä pöyhkeilevät omaa erinomaisuuttaan,en silti halua heiltä mitään. Itse ovat ristinsä valinneet,kantakoot aivan rauhassa, ainakin minulta.
Mutta mielipide-ero meillä - minä ajattelen aivan eritavoin kuin sinä.
Kuulin viestissä ilkeyden ja vihan vaimoja kohtaan (en käytä enää pikkurouva tai pikkuvaimo, koska määritelmäsi sanoille oli katkeraa vihaa täynnä). Mutta en välitä siitä. Minun elämää ei muuta se, että sinä tai joku kakkonen vihaa elämääni. Kuten ei varmaan sinun elämää muuta se, että en ajattele sinua tai ketään kakkosta sen enempää lämmöllä.
Ja tässä on se, mitä näemmä sinun kuin kakkostenkaan on niin vaikea ymmärtää. Voi olla, että pettämistä epäillään, siitä on viitteitä. Mutta jos ihminen kokee, että se ei ole asia, joka muuttaa koko elämän, vie kaiken, niin ei sitä silloin mielessä jauhakkaan. Petetylle kuuluu oikeus valita kuinka pettämiseen, pettävään osapuoleen tai kakkoseen suhtautuu. Ihan niin kuin kakkonen saa vihata ykköstä niin paljon kuin huvittaa ja samalla himoita/rakastaa pettäjää.
Sinä olet valinnut vihasi vaimoja kohtaan, ja vieläpä niin, että he eivät ole kontaktoineet sinun elämää VAPAASTA TAHDOSTAAN. Miksi ihmeessä? Sanoit syyksi sen, että vaimot pöyhkeile, ja että eivät näe asioita siltä kantilta kuin sinä, eivätkä myöskään käyttäydy kuin sinä. Mutta onko se "älykästä" vihaa? Purkauksesi täytti katkeruuden määritelmän. Mutta miksi sitäkään?! Puhut toisen elämästä, mistä et todellisuudessa voi tietää mitään, kuten mekään emmme sinun elämästä. Voit kertoa jotain, mutta et koskaan niin tyhjentävästi, että tietäisimme, mitä elämäsi on. Eikö tuohon vihaasi kuluva energia kannattaisi käyttää käännyttämään vaikka ne vratut heti, keskittyä omiin tunteisiin ja tekoihin; ja antaa sama tila muille?
Oletko ajatuksella sisäistänyt, mitä hän kirjoittaa? Mitä ilmeisimmin et. Hän ei minun käsitykseni mukaan tunne katkeruutta sinun tai kaltaistesi elämää kohtaan vaan pelkästään sitä, ettei se saamarin ukkomies ymmärrä, mitä sana EI tarkoittaa. Tässä kävi taas niin kuin aina vastaavissa tilanteissa: vaimot nousevat kilvan puolustamaan avioliittojensa pyhyyttä ulkoista vaaraa vastaan vaikka se todellinen vihollinen istuksii olohuoneen sohvalla urheiluruutua tuijottamassa. Yksikään vaimoaan rakastava ja avioliitostaan nauttiva mies ei ole millään keinoilla houkuteltavissa harhateille, se on totuus. Miksi naiset kuitenkin haluavat pitää tiukasti kiinni tästä uskomuksesta? Tyhmiähän me olemme, hitto soikoon! Se, joka ikuista ja pyyteetöntä rakkautta halajaa, hankkikoon koiran.
Kyllä minä aviomiehet tiedän, tiedänpä myös muidenkin ukkimiesten metkut. Sinisilmäisen pikkuvaimon roolia kokeilin jokusen tovin. Ei istunut pirtaani. Myös ukkomiehen jalkavaimon osa tuli tutuksi. En pitänyt siitäkään. Itsellinen elämä sopii kaikkein parhaiten, senkin uhalla, että pikkuvaimojen silmissä olen epäonnistunut naisena kuin en itselleni ukkoa saa.
Minun mielestäni ap. ei kyllä varsinaisesti ollut katkera pikkuvaimoille, vaan lähinnä kyllästynyt siihen, ettei kyseinen mies ymmärrä pysyä loitolla ja vaimonsa on niin naivi ettei ymmärrä edes pistää miestään aisoihin.
Tosin sellainen asia on nyt kyllä jäänyt täysin huomiotta, nimittäin se että nämä pikkuvaimot voivat kyllä olla täysin tietoisia miestensä edesottamuksista, mutta eivät ole niistä kiinnostuneita.
Meillä avioliittomme on puhtaasti järki- ja raha-avioliitto. Se mitä teemme suhteemme ulkopuolella ei kiinnosta kumpaakaan. Jos siis mieheni ahdistelisi (kuten ap.tä)jotain naisihmistä, niin se ei todellakaan voisi minua vähempää kiinnostaa. Ongelma on ahdistelun kohteen,ei minun.
Olen joskus ajoittain huvittuneena seurannut, miten mieheni hoidot tuntevat syvää sääliä minua nolattua vaimoa kohtaan, joka on niin tyhmä ja sinisilmäinen ettei edes ymmärrä olevansa petetty. Tosin asenne on muuttunut piankin, kun mieheni on kertonut suhteemme laadun ja sen ettei koskaan eroa minusta, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa kummallekaan.
kannattaisi sinunkin tehdä =)
Mistä kohden tekstiä muuten poimit tuon avioliiton pyhyyden puolustamisen?! Ihmeellisiä harhoja ilmestyy vastaavasti sitten kakkosten ja sinunkin silmiin toisten teksteistä.
Siis, lue, älä oleta ;)
Minusta jokaisen petetyn vaimon tulisi ihan empiirisen tutkimuksen nimissä kokeilla kakkosena olemista. He tietävät jo sen, miten elämä muuttu, tai ei muutu, kun kumppani pettää. He kuulevat mieheltään selityksiä, ja kakkosilta täältä olettamuksia. Olemalla itse kakkonen edes kerran, petty saisi todellisemman kuvan siitä, mitä miehet jauhaa kakkosille, ja senkin, onko se kakkosen elämä jotain, mikä antaa luvan ja oikeuden tahallaan ilkeillä petetylle.
Petetty ei ole tehnyt mitään sellaista, mistä kakkoselle olisi mitään vahinkoa. Mikä into siis voi olla kakkosella ilkeillä petetylle?! Ap sanoi, että hän ei erityisemmin pidä vaimoista. Selvä! Se, että ei erityisesti pidä jostain vaikka he eivät olisi tehneetkään mitään minulle, niin oikeuttaa sitten ihan mihin vaan..
Eli kun hyväksyt kakkosen tavan kommentoida ja käyttäytyä, niin älä sitä silloin menen moittimaan, jos petetty toimii samoin. Sehän on kaksinaamaisuutta, kaksinaismoralismia, eikös?!
En nyt ihan ymmärtänyt että jos joku mies on ahdistellut sinua niin mikset ole saman tien laittanut hänelle sitä viestiä ettet halua että hän ottaa sinuun yhteyttä?
Ei ole kovinkaan ennenkuulumatonta että joku ihastuu/himoitsee toista henkilöä eikä ihastuksissaan/himoissaan tajua ettei toinen osapuoli tunne samoin. Näitä tapauksia tuli ainakin omalle kohdalleni (molemmin puolin) jo peruskoulussa. Eihän se mukavaa ole kummallekaan ja siksi siinä tilanteessa on parempi tehdä selväksi mahdollisimman nopeasti ettei tunne ole molemminpuolinen. On se tietysti imartelevaa ja huomion puutteessa voi jättää sen toiselle kertomatta saadakseen lisää huomiota mutta jos ihastunut on kovinkin sitkeä niin sitten se alkaa ennen pitkään tuntumaan ihastuksen kohteesta ahdistelulta.
Se että tämä "ahdistelija" nyt sattui olemaan ukkomies, on mielestäni sinun kannaltasi toisarvoinen juttu. Jokaisella pitäisi olla sen verran itsekunnioitusta ettei sitä tarvitsisi pönkittää antamalla toisen jatkaa tuota. Ja jos kyseessä on ollut oikein erityisen ahkera ahdistelija niin tuskin lähettämäsi viesti häntä vieläkään lannistaa. Sitten kannattaa ottaa vahvemmat keinot käyttöön, voisi aloittaa vaikka lähestymiskieltoa hakemalla.
Saahan sitä itselleen ongelmia helpomminkin.
Veikkaus; Ihastuit varattuun joka ei antanutkaan vastakaikua toisin kuin sanot ja nyt katkeruudessasi "hyökkäät" tällä tavalla heitä vastaan...tää on ihan selviö! Säälipointsit sinulle! ...ja räkänauru päälle!
Paha akka ja suhteellista olivat oivaltaneet asian, siitä heille kiitos.
On tämä melkoinen foorumi: ollaan pelkästeen pettäjiä,jättäjiä, katkeria,kateellisia, mustasukkaisia.
No.. kukin tavallaan.
Summa summarum:
olen tyytyväinen,että sain viimeinki sanottua kiitos,mutta ei kiitos.Tosin samalla tuli napautettua kunnolla vyön alle,mutta joskus minunkin on pyhitettävä keinot tarkoituksella.
Ei ole ainakaan sen liiton tulevaisuus minun kontollani.
itsellesi sopivia vastauksia ..?? ;)
Yhdyn edellisen vastaukseen, olet katkera ja katala sielu.
(Niin uhrautuva ja toisen hyvää ajatteleva.. HAH!)
Voi ymmärtämättömiä.
En minä toisten parasta ole ajatellut kun en ryhtynyt huoraksi,kakkoseksi,salarakkaaksi, mikä se nyt sitten onkaan.
Itseäni minä siinä ajattelin, vain ja ainoastaan. Minulle ei kuulu kenenkään avioliiton saattohoito,en halua olla osallisena sen vertaa,että tekohengittäisin sinne päinkään.Sössikööt keskenään liitonsa hengiltä, tai toisensa.
Semmonen hupaisa ajatus tuli mieleen jonkun fiksumman kommenteista, että mitä jos asia on niinkin, jos puoliso, yleensä vaimo ei näytäkään näkevän mitä toinen tekee. Onko se merkki,ettei todella kiinnostakaan, ja odottelee vaan,että joku tyhmä kananen nappaisi miehen,ja sillä pääsisi siististi siitäkin.
Eiköhän kuitenkin terveessä suhteessa -jollaisia on tosin valitettavan vähän, kumpikin puolisoista reagoi jos suhteessa vaikuttaa ns.näkymättömissä mielummin pysytteleviä voimia.
Turha kanssanne on jäädä inttämään, ei kannettu vesi kaivossa pysy.
Kuinka moni ja kuka nyt haluaa välttämättä,että otan seuraavan tyrkyn vonkaajan matkaani, elipä hän millaisessa arkipäivän parisuhdetragediassa tai komediassa tahansa, sen enempää pohtimatta miltä mahdollisesta puolisosta tuntuu olla kusettavana.
Voin halutessanne tai haluamattanne samalla kertaa viedä kaakustanne kermat ja kirsikat, ja kertoa jollain toisella palstalla asioista siten,että jokaisen pikkurouvan munaskuissa tuntuu ilkeä vihlaisu?
Voin yleisönpyynnöstä ottaa maksullisen huohotusnumeron, johon miehenne voi soittaa halutessaan jotain kivaa ja mielikuvituksellista.
Kuka tahtoo ?
Käsi ylös vaan reilusti.. Ai rouva siellä,ja rouva sinisessä puserossaan..
Rauhallisesti rauhallisesti, kaikki äänet lasketaan kyllä.
Eräs mies halusi sinulta seksiä. Et saanut sanottua hänelle selväsanaisesti heti ettet sinä halua sitä häneltä. Onhan se imartelevaa että joku haluaa seksiä, etenkin kun mies on vielä naimisissa. Mutta mikä tässä on se juttu? Mies halusi seksiä, nainen ei eikä tietystikään pystynyt edes sanomaan sitä suoraan.
Mistä tuo hirveä messuaminen? Sinä sait sen vihdoin hänelle sanottua. Hyvä! Mitä väliä sillä sinulle on että onko hän naimisissa vai ei kun sinä et kerta kumminkaan häntä halua? Eikä tässä tarvi nyt yleisesti alkaa puhumaan pikkurouvista tai pettäjämiehistä. Hirveää yleistystä yhden tapauksen takia.
Olet pitkälti oikeassakin.
Tännehän on tapana toistenkin kertoilla elämänsä pikkutapauksista, ja niin tein minäkin.
Asiaa olen ottanut esille aiemminkin, mm. moniin niihin,joissa ihmeteltiin kun puolison känny piippaa, miten puhelin on niin ja niin epäilyttävä/salainen.
Mies ei suoranaisesti halunnut minulta seksiä,hänet oli kotona jo kyllästetty sillä, mutta minua hän tarvitsi fantasioittensa, joita ilmeisesti ei voinut jakaa vaimon kanssa, kohteeksi.
Kukaan ei varmaan lukenut oikeasti sitä mitä kirjoitin, tai sitten vain hyvin harva ymmärsi lukemaansa.
Sain aikojen kuluessa toistamiseen tekstiviestejä, jotka lievästä perversiosta liukuivat yhä enemmän ällöttävämpiin.
En minä mitään mahtanut sille,että mies saunaa lämmittäessään, yhteisiä perhejuhlia tai kesälomia viettäessään haki "lohtua" tai "kiihoketta" elämäänsä lähettelemällä mielikuvituksensa tuotteita minulle. Kännykästähän ei mitenkään saa plokattua ketään pois, vaan kaikki mitä iletään lähettää menee poikkeuksetta perille.
Viestit eivät olleet kaikki niin törkeitä,että niistä olisi suoraan pitänyt tehdä rikosilmoitus, mutta minua itseäni ne alkoivat ahdistaa viesti viestiltä. Koska pidän edelleenkin itseäni sivistyneenä,yritin eri keinoin hänelle ilmaista,etten halua olla hänen eroottisten mielikuviensa kohde, tai ainakaan tietää siitä, jakaa hänen unelmiaan, koska elän mielummin realiteeteissa.
Kumpikohan on enemmin oikeassa, minä joka tiedän ahdistuneeni-pikkusieluisuuttani varmaan- seksiteksiviesteistä, vai kaikki te varmasti-tietävät selkään puukottajat?
Itsepä tietenkin foorumin valitsin, mutta asia sinänsä tuntuu olevan tälläkin parisuhdepalstalla päivittäin esillä, se juuri,kännykän käyttö.
Joo, ymmärrän kyllä ettei ole kiva saada läähätysviestejä mutta tuollaisissa tapauksissa kannattaisi marssia suoraan poliisin puheille kun mitta on tullut täyteen eikä kaveri ymmärrä ettei viestit ole haluttuja. Tuollainen viestittely täyttää ahdistelun ja häirinnän kriteerit ja halutessasi voit hakea lähestymiskieltoa kaverille. Maailma on paha ja ihmiset mitä kummallisempia ja ihan varmasti ahdistaa saada tuollaisia viestejä, mutta turhaan tuhlaat energiaasi ymmärtämiseen ja miettimiseen että millainen pikkurouva on tämän ahdistelijan kanssa. Jos häirintä jatkuu niin mars poliisilaitokselle ja se siitä.
Tämä kuvailemasi tapaus tuskin kumminkaan on se tavallisin tapaus joka "pettää" vaimoaan. Yleensä ne pettää ihan oikeasti eikä vaan unelmissaan eikä siihen ole kovin vaikea löytää kumppaniakaan. Ahdistelijat ovat aina oma lukunsa, he ovat sairaita henkilöitä ja sellaisia löytyy yhtä hyvin sinkuista kuin ukkomiehistäkin.
saada varatun miehen viestittelyt loppumaan..?
Mutta osoitit kirjeen tämän vaimolle. Osoitit koko ajan vikoja vaimossa.
Kuule, jos olet viesteissä miehelle tarinoinut samaa, niin ei ihme, ettei yhteydenotot ole loppuneet.
Ja juuri siitä syystä sina ei oikein ymmärretty, koska eihän se vaimo ole sinulle mitään tehnyt tai ottanut yhteyksiä. Mutta häneen purat kaiken. Sinähän nimenomaan sitä pettäjä miestä hyysäät.
Hmm.. Mutta toisaalta, kiitos oppitunnista. Tiedän yhden toisen naisen, jota voisi nöyryyttää samoin kuin sinä sitä miestä. Kuitenkaan en vajoa niin alas, että hänen kumppanilleen aiheuttaisin mitään mielipahaa.
haluaisi ihmisiä nöyryyttää?
*huoks*
Todennäköisesti kumppanille ei ole edes tästä tullut mielipahaa, eihän hän ole tähänkään mennessä uskonut miehestään muuta kuin sen kuvan mitä tämä esittää. Ja ehkä hyvä niin.
Se että olisin hyökännyt vaimoa vastaan,tai purkanut kiukkuani häneen, ei pidä omalta puoleltani paikkaansa, te muut teitte sen tulkinnan.
Kirje lähti hänelle koska halusin sanoa asiani "hänelle", vaikka tosiasia on,ettei hän edes käytä, kuulema, tietokonetta. Asiasta olisin oikeasti halunnut puhua hänen kanssaan, mutta se oli mahdotonta. Tunnen hänet ulkonäöltä, tunnistan jos tulee siippansa kanssa vastaan, mutta tuskin muuten erotan joukosta.
Eikä ole enää mitään tarvettakaan tuntea, tai keskustella; tämä virtuaalinen yhteydenotto riitti.
Voin hyvinkin ajatella kaiken päättyvän, niin tämän kuin ahdistelijan perhe-elämän sanoin: "ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun".
Psykopaatti tekee jotain, kuten ap. kertoi itse tehneensä.
Kannattaa olla varovainen nimitellessä täällä ketään. Tiedäthän Suomen lain kunnianloukkauksesta?!
Edellinen puhui asiaa. Ap. neuvoo, kuinka ihmisiä kohdellaan, niitäkin, joita ei edes tunnista väkijoukosta ;)
Se pitää tapahtua!!!