Olin jäädä kiinni

Minulla on pankissa tallelokero jossa on muun muassa isoäitini helminauha ja muita lähinnä tunne arvoa omaavia tavaroita. Siellä on myös valkakirja ja joitakin asiapapereita. Pidän siellä kuitenkin myös kuvia nuoruuden yhden yön suhteista sekä muutamien viikkojen jutuista. Tyttöjä oli aikoinaan vajaa sata ja kuvia ainakin kolmisen kymmentä. Noin 17-kesäisiä. Voi vaikuttaa pervolta, mutta se on eräänlainen päiväkirja. Nyt vaimoni oli vähällä tulla holviin kanssani. Ilmeisesti epäilee jotakin mitä ei edes ole tapahtunut, en ole pettänyt koskaan. Nipussa pari alastonkuvaakin. En haluaisi hävittää kuvia, muistot on muistoja. Muuta turvallista paikkaa niille ei ole.

Miten siis nainen reagoisi tällaisiin rohkeisiin kuviin, jos näkisi?
92001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

minä olisin ensin järkyttynyt, sitten vihainen

Äänestä

vähän kuin tuossa yläpuolella...

Ensin alkaisin itkemään, ja sen jälkeen heittäisin sut paska häntäheikin ulos ja ottaisin eron.

Äänestä
  • toisaalta loppujen lopuksi olisin varmaan tyytyväinen, että olisin saanut tietää millaisen paskan kanssa olin naimisiin eksynyt, ja pääsisin sen tiedon jälkeen poistamaan tuon paskan elämästäni ja yrittämään uudemman kerran.

    Äänestä

  • Minni77 kirjoitti:

    toisaalta loppujen lopuksi olisin varmaan tyytyväinen, että olisin saanut tietää millaisen paskan kanssa olin naimisiin eksynyt, ja pääsisin sen tiedon jälkeen poistamaan tuon paskan elämästäni ja yrittämään uudemman kerran.

    No hieman hassua kyllä, että olet säilyttänyt kuvat kaikki nämä vuodet. Itselleni ainakin tulee mieleen, että säilytät niitä muistuttaaksesi itsellesi, että olet joskus kelvannut niinkin monelle naiselle. Kyllä sinun oman vaimosi pitäisi sinulle riittää.

    Se on todella hienoa, ettet koskaan ole ainakaan teoilla pettänyt vaimoasi, mutta mietipä onko niiden kuvien säilyttäminen kuitenkin hienoista pettämistä?

    Äänestä

jäis kiinni. alastomien miesten kuvia tallelokerossa, olisiko kiva tietää keiden kanssa hän on maannut? riippuu tietenkin millainen vaimosi on, mustasukkainen?

Äänestä
  • olis iha yks lysti. Pääasia, että tiedän että vaimo rakastaa mua, ja kyllä niistä kuvistaki näkee, jos ne on vanhempia tai ihan uusia.

    Jokaisella meistä on muistoja, toisilla niitä on enemmän ja toisilla vähemmän. Jos haluaa pitää pari kuvaa muistona aikaisemmilta ajoilta ni mikäs siinä. Mä en ainakaan näe mitään ongelmaa.

    Äänestä

No mä ainakin pitäisin tosi pervona ja outona. Enkä kyllä välttämättä uskoisi kauan sitten olleiksi jutuiksi...

Äänestä

Oisko fiksumpaa skannata kuvat ja piilottaa levy puutarhan multiin?

Äänestä

jos vaimos on kolmenkymmenen niin luultavasti sait selville reagtiot täältä..joten odota että tulee 40-50 ikäluokkaan niin ehkä tajuaa hänkin että omalla miehellä on ollut elämä ennen teidän yhteisiä vuosia.
joku fiksuna väläytti että jonkinlaista pettämistä ehkä on...jos näin on niin elä sano kiitosta edes kaupankassalla kun voi olla sekin pettämistä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salainen mies kirjoitti:

Minulla on pankissa tallelokero jossa on muun muassa isoäitini helminauha ja muita lähinnä tunne arvoa omaavia tavaroita. Siellä on myös valkakirja ja joitakin asiapapereita. Pidän siellä kuitenkin myös kuvia nuoruuden yhden yön suhteista sekä muutamien viikkojen jutuista. Tyttöjä oli aikoinaan vajaa sata ja kuvia ainakin kolmisen kymmentä. Noin 17-kesäisiä. Voi vaikuttaa pervolta, mutta se on eräänlainen päiväkirja. Nyt vaimoni oli vähällä tulla holviin kanssani. Ilmeisesti epäilee jotakin mitä ei edes ole tapahtunut, en ole pettänyt koskaan. Nipussa pari alastonkuvaakin. En haluaisi hävittää kuvia, muistot on muistoja. Muuta turvallista paikkaa niille ei ole.

Miten siis nainen reagoisi tällaisiin rohkeisiin kuviin, jos näkisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu