vanhat työtömät

Miten halos-landia selviää vanhoista työttömistä?

Minne ne hajasijoitetaan?
Täsmäsijoitetaan?
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saulilandiassa ei työttömiä ole.

Entiset työttömät ovat ruokakassia vastaan velvoitettuja hiekoittelemaan rikkaiden pihamaita talvisaikaan.

Kesäaikaan taas sitten lapioidaan niitä hiekkoja pois.

Äänestä

Hallitusnikkarilassa eläkkeellä olevat saavat minimissään 2 000 €/kk eläkettä (nykyisin 278 €/kk). Minimipalkka on myös 2 000 €/kk (nyk. 690 €/kk). Työttömyyttä ei ole, keskimääräinen tulo 3 500 €/kk nykytasossa tarkasteltuna.

Sosiaalturva kattaa kaikki kansalaiset, työttömyysturva on aina kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä. Opiskeluaikana ei tarvitse turvautua työn tekemiseen, sillä opintotuki kattaa opiskelunaikaiset menot.

Äänestä

Halos-landiassa kaikki vain jauhaa soopaa ja näin työllistyy. Muistellaan menneitä - ja väärennellään tosiasioita.

Mutta monet työt jää tekemättä, kun kukaan ei jouda töihin. Vain soopaa jauhetaan ja aika kuluu.
Sit ihmetellään, että minne meni se pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta !!

--ei sellaista ole koskaan suomessa ollutkaan. Mutta esim länsi-saksassa sellainen oli aikoinaan - siellä oli mmm ilmainen sairaanhoito ja palvelu !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


halos-landiassa kirjoitti:

Miten halos-landia selviää vanhoista työttömistä?

Minne ne hajasijoitetaan?
Täsmäsijoitetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu